Miten kaikki alkoi - aika Lotan kanssa osa II

Lotta oli aivan ihana taas tänään. Välillä täytyy oikein nipistellä itseään. Mulla ei ole koskaan ennen elämässä mennyt ratsastus näin hyvin. Ihan ihmeellistä! Harjoiteltiin helppo C:n radan osia, sillä torstaina olis tarkoitus mennä kisoihin! Sitten harjoiteltiin myös lastausta, se olikin aikamoinen operaatio, mutta onnistui lopulta. Palaan näihin lastausasioihin joskus myöhemmin.

Ja nyt hyvä lukijat seuraa osa II tarinastamme!

Laidunkauden jälkeen oli isohkoon talliin muutto Lotalle kauhistus. Pari ensimmäistä päivää se oli aivan hurjana. Karsinassa se hyppi pystyyn, pukitti ja potkaisi kiukkuisena seinään. Luimimisesta ei meinannut tulla loppua. Katselimme menoa Fridan kanssa masentuneina ja pelokkaina. Tuollaisen hullun hevosen olimme sitten ostaneet! Tallikaverit onneksi lohduttivat, että kyllä se pian tottuu. Siinä vaiheessa sitä oli vaikea uskoa. Kaikki tuntui vaikealta ja hiukan pelottavaltakin. Taluttaessa tamma oli kiltisti, mutta se näytti todella vihaiselta ja happamalta. Mutta toisinaan se hyppi kynttilänä pystyyn, jos se esimerkiksi jäi maneesiin yksin ja sitä talutettiin juuri silloin.

Koulutunnilla. Mikä outo asento minulla. Lotta venyttää kuitenkin kivasti, juuri se oli sille aluksi tosi vaikeata.

Lotta oli siinä mielessä erikoinen hevonen, että kunhan selkään pääsi, ei tarvinut enää jännittää. Kun ratsastaja oli selässä, Lotta oli nöyrä tyttö. Ratsastimme normaalisti, kävimme valmennuksessa ja maastossa, kaikki sujui hyvin. Mutta meitä harmitti kovasti se, että Lotta oli niin kiukkuinen. Olimme kyllä valmiita antamaan sille aikaa, mutta välillä epätoivo valtasi silti mielen. Tulisiko siitä koskaan rapsutuksia rakastava mussukka?

Selästä käsin Lotta on ollut aina tosi kiltti.

Tässä vaiheessa luotto hevoseen ei ollut vielä kovin suuri. Eikä hevosen luotto meihin.

Mutta tykkäsin siitä silti jo kovasti.

Pikkuhiljaa suhteemme Lottaan parani, mutta tunsimme olomme edelleen liian epävarmoiksi sen kanssa. Sitten pyysimme ammattilaista, hevoskouluttajaa tulemaan ja opettamaan meille, miten Lotan kanssa pitäisi olla.
Se päivä muutti oikeastaan kaiken. Palaan siihenkin yksityiskohtaisemmin joskus myöhemmoin, mutta voisi sanoa, että kun saimme oikeat ohjeet, katosivat lähes kaikki ongelmamme melkein samantien. Ero oli ihan uskomaton!

Ihania ratsastuksia alkusyksystä 2012.

Lähdössä kaverin kanssa maastoon.

 Lotta kävi syksyllä myös klinikalla epämääräisen epäpuhtauden takia. Siellä ei juuri mitään ihmeellistä löydetty, jollaista ei tuon ikäisellä hevosella olisi. Olen tullut siihen tulokseen, että Lotta tarvitsee reipasta liikuntaa päivittäin, silloin se pysyy notkeana eikä jumitu niin että liikkuu lähes epäpuhtaasti.

Lotta nauttii kuulaasta syksystä.

Aina yhtä kaunis.

Verkkaa maneesissa loppusyksystä 2012.

Pikkuhiljaa rakensimme siis luottamusta toisiamme kohtaan. Missään vaiheessahaan Lotta ei siis oikeasti purrut tai potkaisuut meitä tai ketään muitakaan, vaikka välillä irvisteli tosi pahan näköisenä.  Pärjäsimme jo hyvin Lotan kanssa, mutta monet asiat askarruttivat. Miten Lotan voisi esimerkiksi jättää toiselle hoitoon, kun kahden viikon matkamme lähestyi? Kuka haluaisi hoitaa tuollaista tuittutammaa?
  Se selviää kolmannessa osassa!