Suuri hämmennys, kiukku ja turta olo

Toinen eläinlääkäri kävi tänään katsomassa Lottaa. Hän on ulkomaalainen, joten olin etukäteen kirjoittanut pitkän muistilistan itselleni englanninkielisiä termeja erilaisista nivelistä ym.
Ell sanoi heti, että katsoi hänelle etukäteen lähetetyt röntgenkuvat, mutta ei näe niissä yhtään mitään, ei rikkoa eikä mitään muutakaan mikä selittäisi ontumisen. Ei edes sädeluussa, joka hänen mukaansa näkyi kuvassa hyvin (se siitä omasta diagnoosistani).
Sanoin että hevonen ontuu kuitenkin erittäin voimakkaasti edelleen ja on tehnyt sitä jo useamman kuukauden, eli jossain täytyy olla vikaa.

Tämä lääkäri kävi läpi hevosta ja hyvin pian huomasi, mikä on vikana. Oikeassa etujalassa on vakava jännevamma! Oikean etusen sisäpuolella, vuohisen kohdalla jänne ikäänkuin suoristaa vuohisen mutkan ja tekee vuohisen suoran ja paksun näköiseksi. Asia vaikutti melko selvältä, kun ell painoi tiettyyn kohtaan vuohisessa ja hevonen nyppäsi jalkansa todella nopeasti pois. Toisessa jalassa ei ollut mitään reaktiota. Tämä on ymmärtääkseni hankositeen alahaaran sisempi puoli, englanninkielinen nimi oli sesamoidal ligament (jos ymmärsin oikein). En saanut vielä sairaskertomusta, joten nämä tiedot perustuvat siihen mitä kuulin ja miten ymmärsin asian.

Olin aivan hämmentynyt. Olen itse asiassa miettinyt muutamia kertoja, miksi toisella klinikalla ei ole koskaan suljettu pois jännevamman mahdollisuutta, jalkoja ei ole missään vaiheessa ultrattu!
Samalla suututtaa ihan vietävästi. Se tarkoittaa myös siis sitä, että Tildren ja kortisonipiikitys olivat aivan turhia. Jos tuo olisi huomattu jo aikaisemmin, olisin säästynyt hirveältä miettimiseltä ja satojen eurojen ilmeisesti turhalta lääkitykseltä. Sapettaa, mutta toisaalta ymmärrän, olihan vamma samassa etusessa, jossa on ennenkin ollut ontumaa. Toisaalta nyt pistää miettimään, että mitä se ontuma sitten ennen on ollut, vastasi kyllä Tildreniin vuosi sitten eli varmaan jotain pientä nivelvaa on ollut ( ellei siiten vastannut vaan lepoon). Ja onhan aina mahdollisuus, että kolmas ell kumoaa tämän diagnoosin...

Jollain tapaa kuvittelen, että vuohinen on näyttänyt tuollaiselta jo pitkään, oikeastaan aina. Vai onko, en ole varma. Se ei ole erityisesti turvonnut, mutta vuohiskuopassa oli taas hiukan nestettä, kuten silloin viimeksi, kun toinen eläinlääkäri katsoi ja arveli että ruununivel kiukuttelee.

Vaikka diagnoosi muuttuikin totaalisesti, ei se ole juurikaan parempi. Eläinlääkärin mukaan hevosen vahvasta ontumisesta (jopa käynnissä) voi päätellä että vamma on todella paha. Sen suuruus pystytään arvioimaan kuitenkin vasta ultraäänessä.
Hän myös sanoi, että tämänkaltainen vamma on hevosella tosi kipeä. No, sen kyllä huomaa kun Lotta liikkuu. Voi raukkaa. Olen niin hirveän pahoillani sen puolesta.
Vamma on saattanut olla sillä jo pitempään, mutta tullut pikkuhiljaa pahemmaksi.

Ennuste on aika huono ja kuntoutusaika pitkä. Vähintään 6 kk, luultavasti kuitenkin vuosi. Takeita parantumiselle ei senkään jälkeen ole, ja vamma saattaa uusia, vaikka se olisi kerran parantunutkin, niinkuin jännevammat tyypillisesti tekevät.
Annoin Lotalle Metacamia kipuun ja vein sen tarhaan. Mieli on jotenkin turta ja hyvin, hyvin väsynyt. En ole edes itkenyt. Olen aivan sekaisin ajatuksissani nyt. 

Parasta nukkua yksi yö ja ajatella vasta sitten.

Uudet kengät ja pohdintoja

Kengittäjä tuli eilen katsomaan että voisiko siellä oikeassa etusessa olla mustelma, paise tai joku muu vastaava. Sellaista ei löytynyt. Siinä ropisi se toive.

Alunperin piti varmistaa vain se, mutta koska kengittäjällä oli aikaa, laittoi hän samantien kaikki jalat.

Jostain syystä sekä minä että Frida kiinnitimme huomiota siihen, että Lotta näytti jotenkin helpottuneelta kun kenkä otettiin pois oikeasta etusesta. Luulin itse, että kuvittelin, mutta Frida sanoi ihan samaa. Joku pieni toive meissä heräsi että jotain siellä kaviossa oli, mihin kenkä tai naula olisi painanut, mutta tiedä häntä.

Lotta sai jalkaansa taas silikonipohjalliset uretaanitäytteellä. Nahkapohjallisten alta löytyi jonkun verran maa-ainesta. Sitä on tosi vaikea saada sieltä pois. Mietin, josko sekin hiukan olisi hevosta kiusannut.

Olen ennenkin kertonut, miten paljon Lotta rakastaa kengitystä. Nytkin se oli ihan transsissa, huulet väpättivät ja se hoiti välillä ylähuulellaan kengittäjän selkää. Kengittäjän mukaan Lotta ei ainakaan kengittäessä vaikuta lainkaan nivelvaivaiselta hevoselta, ne kun usein inhoavat naulaamista ja kavioiden koputtelua.

Kengityksen jälkeen katsoimme pikaisesti liikettä. Käynti oli hyvä ja letkeä, ravissa ontui.

Mietimme lisäksi Lotan rinnassa olevaa kuoppaa. Olin jossain vaiheessa huomannut että sellainenkin siinä on, ja nyt rupesimme sitä katselemaan tarkemmin. Koskaan siinä ei ole ollut haavaa eikä ruhjetta. Mietin jos se olisi tullut laitumella jossain vaiheessa.

Kotona katsoin vanhoja kuvia ja huomasin, että sellainenhan sillä oli aina ollut. Tunsin kyllä oloni melko typeräksi, kun olin melkein mennyt sitä jo eläinlääkärillekin näyttämään :) Alkaa vissiin järki paeta...

Tänään kävin tallilla kastelemassa Lotan kylmällä vedellä, se söi heiniä karsinassa helteelta paossa noin puolitoista tuntia, sitten kastelin sen uudestaan ja vein tippuvan märkänä tarhaan. Hiukan helpotusta helteeseen, tarhassa kun ei ole mitään varjoa. Pari askelta ravia matkalla tarhaan, ontui, mutta ei ihan yhtä paljon kuin ennen.

Viikon päästä menen itse Ypäjälle Sennumeetingiin! Olen ihan innoissani, pääsen vihdoin ratsastamaan. Eräänä iltana sain ratsastaa myös kaverini tammaa, se oli iso ja heiluin kuin vasta-alkaja, mutta hauskaa oli. 

Tässä murehtiessa niin nopeasti unohtaa sen, mikä tässä harrastuksessa on hauskaa.

Toivo hiipuu

Lotta ontuu edelleen. Muutamana päivänä olen hiukan yrittänyt ravata testimielessä, mutta huonolta on vaikuttanut. Eilen puhuin eläinlääkärin kanssa aamulla ja sovittiin, että hän katsoo liikettä jälleen tässä kohtaa, sillä hänkin ihmetteli, miten hevonen on nyt levon ja hoidon jälkeen muuttunut vain huonommaksi.

Aamulla kävin ilman satulaa maastossa köpöttelemässä hiljaksiin. Tunteet olivat taas pinnassa, sillä mukana olivat rakas ystäväni ja hänen ruunanasa, heidän kanssa ollaan monet maastolenkit tehty kolmen vuoden aikana ja ihania hetkiä koettu.

Vein sitten hepan klinikalle ja mentiin katsomaan miten se liikkuu. Kun pyysin Lottaa ravaamaan suoralla oikein hätkähdin, sen korvat olivat niskassa ja askel kamala. Ell pyysi vielä juoksuttamaan aavistuksen verran vasemmalle ja oikealle. Vasemmassa kierroksessa ontuminen oli selkeää, oikeassa se ravasi lähes puhtaasti.

Ell tunnusteli jalat. Nyt oikeassa etusessa oli vuohiskuopassa nestettä, kuten myös ruununrajassa. Ell arveli, että ruununivel on nyt ottanut nokkiinsa oikein kunnolla, kun sen yläpuolella oleva nivel on ollut kipeä. Eläinlääkäri oli vakava ja sanoi suoraan ettei tilanne näytä hyvältä. Kun ruununivel rupeaa oireilemaan, pahenee tilanne usein hyvin nopeasti.

Puhuimme vaihtoehdoista. Hyvinkään magneettikuvassa voisi nähdä, mikä voimakkaan ontuman syy on. Röntgenkuvien mukaan nivelissä kun ei ole mitään hirveän vakavaa muutosta, niin ihmeellistä kuin se onkin. Mitä luultavimmin vaiva tarkentuisi, mutta miten sen voisi parantaa, jo se olisi jokin pahempi muutos nivellien sisäpuolella? Pääasiallinen hoito olisi Tildren, josta on jo todettu että se ei auta. Myös IRAP-hoitoa voisi kokeilla, mutta mitään varmuutta sen toimimisesta ei ole.

Pelkkä magneettikuva maksaa 1500 euroa, ja mitä luultavimmin se vain kertoisi tarkemmin kohdasta, jota ei voi hoidoilla auttaa. Myös mahdollinen hoito, eli IRAP on todella kallis. Edessä olisi jälleen pitkä odotus eikä mitään takeita paranemisesta. Eläinlääkärin mukaan voitaisiin vielä kuvata uudestaan ruununivel (sitä ei kuvattu kolme viikkoa sitten, tuoreimmat kuvat ovat vajaan vuoden takaa). Ja ruununivel voitaisiin piikittää kortisonilla, mutta ennuste silti huono ja kaviokuumekin vaanimassa. Kuvaamalla ei myöskään välttämättä saataisi mitään uutta informaatiota.

Olin tehnyt etukäteen jo päätöksen, että raja menee tässä, ja eläinlääkärin puheet vahvistivat ajatuksiani. Pyysin häneltä kaunistelematonta puhetta, ja sain sitä, mistä olen kiitollinen. Eikä mukavampaa ihmistä varmasti ole, kuin tämä eläinlääkärimme, jaksaa selittää aina yhtä kärsivallisesti kiireenkin keskellä.

Sovimme yhdessä, että katsomme varmuuden vuoksi vielä kaksi viikkoa, sillä Tildren voi periaatteessa vielä alkaa vaikuttaa. Kovin suurta toivoa siitä ei ole. Kengittäjä tulee myös tarkistamaan että kaviossa ei ole paisetta tai ruhjetta. Ell ei pitänyt sitä todennäköisenä, mutta haluan sen tarkistaa. 

Lotta saa parin viikon ajan levätä tarhassa, korkeintaan talutellaan hiukan. Edessä on kaksi vaikeaa viikkoa.

Sitten on aika tehdä päätös. 

Toivo on kuitenkin jo hiipunut melkein kokonaan.

Kun hevonen sairastaa

Olen katkera ja kateellinen. Katkera siitä, että minun hevoseni, joka on ollut minulla alle kaksi vuotta, on luultavasti nyt siinä kunnossa, että hoidot eivät enää auta. Katkera siitä, että kun vihdoin sain 47-vuotiaana ensimmäisen hevoseni, jää yhteinen tapaleemme luultavasti lyhyeksi. Tähän lyhyeenkiin aikaan mahtuu niin paljon huolta ja murhetta. Mieli täyttyy kaikenlaisista ajatuksista. Onko hevonen sittenkin ollut alusta saakka jollain tavalla kipeä? Miksi en tajunnut joitain asioita, kun olin koeratsastamassa?  Olisinko ostanut tämän hevosen, jos olisin tiennyt paremmin?

Muruseni

 

Olen myös kateellinen. Niin kateellinen heille, jotka pääsevät hevosillaan valmennustunneille, saatika kisoihin. Niin kateellinen heille, jotka lähtevät huolettomina maastoon pitkälle lenkille kesäaamuna ja palaavat silmät loistaen ja pusero hikisinä takaisin. Niin kateellinen niille, jotka suunnittelevat tulevaisuutta hevosen kanssa. Niin kateellinen heille, joiden hevonen on kipeä, mutta jotka voivat edes laittaa hevosensa laitumelle paranemaan ja viettämään sairaslomaa.
Olen kateellinen jopa niille, joiden hevosilla on hankalia vaivoja, mutta sellaisia, että ne saattavat kuitenkin vielä parantua. Heillä on vielä toivoa.

 

Kyllä, rumat ajatukset ovat ottaneet minussa vallan. En usko, että minulla on enää mahdollisuutta ottaa toista hevosta, kun tästä aika jättää. Katkerana mietin, oliko se nyt sitten tässä.
En halua edes kuunnella, miten jotkut pohtivat pieniä nyansseja kouluratsastuksessa. Tai aavistuksen epäsopivaa satulaa.
Kun hevonen sairastaa, katsot kaikkea syrjästä. Yrität vaivoin iloita toisten onnistumisista. Voisi luulla, että silloin sinulla olisi aikaa tehdä jotain muuta, kuin juosta tallilla (näin mieheni kuvitteli). Mutta päinvastoin, juokset tallilla, masennut, maksat tallimaksut ja tukun eläinlääkärilaskuja siihen päälle. Kaikenlisäksi ajatukset hevosesta eivät jätä sinua rauhaan edes yöllä.

Pitkäkaula-Lotta

Epätietoisuus on rassaavaa. Päätät, että otat asian kerrallaan ja ajattelet välillä jotain aivan muuta. Mutta eihän se onnistu. Pelkäät sitä, että sokeudut hevosesi vaivoille ja hoidat sitä epätoivoisesti, kun koko ympäristö näkee että tuossa ei ole enää mitään järkeä. Toisaalta pelkäät, että luovutat liian helposti, väsyt huoleen kun pitäisi vielä pinnistää. Mikä on oikein ja mikä väärin?

Mietteliäs

Hiljaisena iltapäivänä olemme hevoseni kanssa kahden maneesissa. Olen päättänyt ratsastaa, on aika kokeilla ravia. Se tuntuu kummalliselta, vaikka hevonen kiltisti tekee mitä pyydän. Haluan katsoa ravia maasta ja haen liinan. Pyydän hevostani ravaamaan, mutta se ei halua. Kun se vihdoin nostaa ravin, on se kauheaa katsottavaa. Seisomme pitkään hiljaa, hevoseni ei ota askeltakaan. Otan siitä kuvia. Kyyneleet valuvat.

Katkeruuden keskeltä kumpuaa kuitenkin syvä kiitollisuus. Tämä hevonen on opettanut minulle niin paljon. Olen sen kanssa saanut kokea elämäni ihanimmat hetket hevosen selässä. Se on kertonut minulle, miten hevosen kanssa pitää olla yhtäaikaa herkkä ja jämäkkä. Olen voittanut sen luottamuksen ja se on paras palkinto, mitä olla ja voi.

Minun hevoseni

Kuulumisia

Tuossa otsikko, jollaista en koskaan ajatellut käyttäväni. Mutta siinä se nyt on. Parempaan en pysty. Kuumuus lötkistää.

Nyt on viikko kävelty, toinen vielä edessä.

Eilen kävelin hiukan pidemmän lenkin, 40 minuuttia, maastossa ilman satulaa. Ennen lenkkiä huuhtelin Lotan vedellä ja kiipesin sitten hepan selkään. Housut pysyivät mukavan viileinä :). Matkalla näimme kaikkea jännää kuten paalauskoneen, mutta on tuo heppa vaan niin mahtava, mitään se ei pelkää. Ilman satulaa uskaltaa hyvin lähteä maastoon, yksinkin. Jäi vielä puhelin ja hanskatkin talliin...

Viime viikolla Lottaa hoiti eräs enemmän ravipuolen hevosia hoitava kiropraktikko/osteopaatti, joka rusautteli ja venytteli Lottaa aika hurjan näköisesti. Hevonen kuitenkin rentoutui alun epäluulon jälkeen. Lopuksi vielä akupunktioneulat jalkaan ja selkään. Lotta alkoi haukotella kovasti ja melkein nukahti. Erikoista.

Tänään testasin, ja laitoin Lotan oman tallin laitumelle muutamaksi tunniksi.  Ja kun haettiin hepat sieltä, tuntui Lotalla taas jonkin verran kaviopulssi. Olin tosi harmissani. Nyt on sitten laidunelämä todellakin unohdettava, lyhyetkin pätkät. Voi kurjuus! Heppa sai varmuuden vuoksi kaksi pussia Finadynea, se on ensiapu kaviokuumeen oireisiin.

Kaiken huipuksi kun Lotta ravasi meitä vastaan laitumella, näytti se ontuvan edelleen. Käynti on kyllä reipasta ja letkeää. No, odotetaan rauhassa vielä viikko, pari.

Lotan ehkä viimeinen päivä laitumella.

Pessimisti ei pety

Vaan saattaa jopa ilahtuakin!

Tänään oli (TAAS) klinikkapäivä. Aloitettiin tutkimukset katsomalla liiketta. Ell:n mukaan näytti tasan samanlaiselta kuin viimeksi, toukokuun alussa. Puhdas käynnissä, suoralla hyvin pientä ontumaa 0,5/5, vasemmassa kierroksessa ontui oikeaa etusta 2/5. Koska liike oli aivan sama kuin aikasemmin, nyt ei tarvitsisi puuduttaa vaan siirryttiin suoraan röntgeniin.

Ei jaksa, onks pakko....mä taidan torkahtaa tähän.

Olin röntgenissä itse mukana. Ell otti itse kuvat. Jokainen kuva otettiin todella huolellisesti, ja uusintakuva heti jos hiukankin epäselvyyttä. Vakavana ja keskittyneenä ell teki työtään. Itse olin valmis purskahtamaan itkuun, kun näin ell:n vakavan naaman.
Mutta tuloksena oli kuitenkin, että rikko ei ole edennyt lainkaan. Se on edelleen todella lievää. Nivelten rajat olivat lähes jokapuolella terävät ja selvärajaiset. Ihan kaikkeahan röntgen ei kerro. Vain magneettikuva kertoisi nivelen sisäisenkin tilanteen, mutta kuten tiedätte niin se on kallis operaatio.

Oooh, alentavaa olla tämmöisessä pakkopilttuussa. Mä luulen et mun mahakin näyttää ihan übersuurelta. 

Valitettavasti hevonen kuitenkin ontuu, muutosten lievyydestä huolimatta. Ell suositteli, että laitettaisiin taas Tildren ja näin tehtiin. Kortisoni on ihan pois laskuista kaviokuume-epäilyn takia.
Lääke tippui suoraan suoneen taas tunnin verran. Tuttu homma meille.

Kaksi viikkoa siis kävellään, selästä taikka maasta. Jos sen jälkeen on puhdas, saa aloittaa ravailemaan ja nostaa liikutuksen normaaliin noin kahdessa viikossa.

Mitään kaviokuumeeseen viittaavaa ei löytynyt. Laskukin oli halvempi kuin luulin *nauraa jälleen onttoa naurua*.  Olen jo jokin aika sitten lopettanut vakuutuksen, siitä kun ei oikein ollut muuta iloa kuin maksamisen onni. Vakuutusyhtiön mukaan kun lähes kaikki vaivat olivat syntyneet ennen vakuutuksen ottoa. Mutta onneksi eläinlääkärillä oli selvät sävelet eikä siksi tarvinut tutkia tai hutkia sinne tänne.

Ja ei kun odottamaan ja katsomaan että miten se poni paranee tällä kertaa. Oikein kiltisti se taas oli, mitä nyt vähän piikkiä pelkäsi. Lotta oli kerrankin klinikan suurin ja kaunein. Kaksi muuta asiakasta olivat säkäkorkeudeltaan semmoisia metrisiä pygmejä! Ja ah niin suloisia. Haluan shettiksen!

"Hei kaveri, koeta jaksaa siellä, kyllä se siitä iloksi muuttuu!"