Voi mikä ihana ilta! Kävimme reilun kahden tunnin maastolenkillä Marjon ja hänen hevosensa kanssa. Nämä tammat ovat kavereita ja samantyyppisiä, joten maastoilu yhdessä on jotenkin erityisen helppoa. Tykätään molemmat myös päästellä välillä oikein kunnon spurttilaukkoja. Lotan kanssa kyllä uskaltaa, sillä neiti tottelee hyvin eikä ole ainakaan toistaiseksi pukittanut maastossa edes kuumuessaan. Lisäksi meidän tallin maastot ovat ihan loistavat, pieniä hiekkateitä, joista osa niin pehmeitä että voi huoleti päästellä lujaa.
Jossain vaiheessa Lotta alkoi äkisti ontua oikein kunnolla. Pelästyin ja hyppäsin pois selästä. Ongelma selvisi heti, iso kivi oli juuttunut kenkään. Sain sen pois ja kaikki näytti olevan kunnossa.
Tallille tultuamme menin vielä syöttelemään Lotalle vihreätä. Heppa söi kuin viimeistä päivää ja lötsähti välillä maahan piehtaroimaan. Se oli niin niin tyytyväisen ja raukean oloinen.
 |
| Mumsmumsmums. |
 |
| Voi vitsit, toi saa syödä ja me ei , hei mites me päästäis tonne? (Hevoset taustalla). |
Viivyin karsinassa erityisen pitkään ja silittelin Lottaa. Se on nykyisin kuin eri hevonen, niin kiltti. Olo oli haikea, sillä minulle on tulossa pidempi tauko ratsastukseen ja talleiluunkin. Huomenna menen sairaalaan viikoksi ja blogi jää tauolle. Selkään pääsen uudestaan vasta kuukauden tai kahden päästä. Toivon että pääsen kuitenkin kohtuullisen nopeasti taas parhaaseen terapiaan ja kuntoutukseen, eli hevosten pariin.
 |
| Älä vie mua vielä pois, he älä, pliis pliis... |
Tsemppiä sairaalaan ja toipumiseen! Kuukausi pari menee äkkiä ja olet takaisin Lotan selässä ennenkuin huomaatkaan.
VastaaPoistaKiitos paljon, leikkaus juuri tehty ja nyt kohti toipumista! Pari kuukautta on ihmiselosss kuitenkin niin lyhyt aika. Ja onneksi minulla on 15 v. tytär joka hoitaa hepan vähintään yhtä hyvin kuin mekäläinen,
VastaaPoista