Vanhaa ponituttua moikkaamassa ja hyviä uutisia

Ehei, meilläpäin ei sentään ole satanut vielä lunta, vettä senkin edestä! Alla oleva kuva on otettu muistaakseni kolmisen vuotta sitten. Olin menossa koulukisoihin mukavan Pia-ponin kanssa.
Laitoin kuvan tähän, sillä viikonloppuna olin pitkästä, pitkästä aikaa moikkaamasa Piaa. Se on kyllä mukava heppa, juuri sellainen mistä pidän, hiukan arabimaista luonnetta, pieni ja sirpsakka. Virtaa neidillä riitti edelleen ja ratsastajaa piti hiukan testata parilla lähdöllä ja pystyyn nousemisella, mutta tämän ponin kohdalla ne enemminkin naurattivat. Kivasti sitten meni loppua kohden. Kuvia ei tällä vierailulla otettu.

Sitten Lotta-uutisiin. Voi että on mukava tunne nyt. Olemme ravanneet vain kahtena päivänä hiukan, mutta suurin ero tässä on nyt se, että muutamat katselijat eivät ole epäröineet hetkeäkään vaan todenneet heti että puhtaasti menee. Itseeni kun en enää luota, mietin liikaa ja liikkeestä on siksi vaikea sanoa yhtään mitään. Tamma on kyllä ollut varsin innokas, ja olisi halunnut vain ravata ja ravata. :D
Paras, spontaani kommentti tuli eilen yhtäaikaa maneesissa olleelta valmentajalta, (joka kuuluu Suomen kouluratsastuksen kärkinimiin): Sehän on kuin eri hevonen! Hienosti ravaa!
Tämä kommentti kyllä ilahdutti, sillä tiedän tämän henkilön olevan supertarkkasilmäisen :)
Nyt etenemme maltilla, nostamme pikkuhiljaa rasitustasoa. Mitään muuta ohjetta meille ei annettu, kuin että kahden viikon kävelyn jälkeen asteittain paluu normaaliin. Arvelisin, että marraskuu menee vielä kunnon kohotuksessa. Joulukuun alusta, jos kaikki menee hyvin, pääsemme taas valmentautumaan.

PS. Onko teillä rakkaat lukijat joitain ehdotuksia postauksien aiheista? Haluatteko tietää lisää jostain erityisestä? Laittakaapa ehdotuksia!

Pia-ponin kanssa koulukisan verkassa  jokunen vuosi sitten.

Ratsastusunelmia

Kohta kaksi viikkoa kävelty klinikan jälkeen, yhteensä hiukan reilu kuukausi, kun ottaa huomioon klinikkaa edeltävät ajat.

Ensi viikolla saamme alkaa ravaamaan. Toivon hartaasti, että Lotta ei enää onnu.

Mieleen tulee lähes päivittäin ne ihanat pitkät maastolenkit ja valmennustunnit viime keväältä ja kesältä, ja alkusyksystä. Tekisi niin kovasti jo mieli ratsastamaan ja treenaamaan kunnolla. Lottakin vaikuttaa jo aika tylsistyneeltä ja haluaisi päästä liikkumaan itsensä hikeen. Jos kaikki menee hyvin, niin parinkolmen viikon päästä saamme jo nostaa rasitusta lähelle normaalia. 

Aika moni lukija tuossa viimeksi jo kertoi omia kokemuksiaan esimerkiksi Tildren -hoidosta. Mielellään kuulisin lisääkin, kuten myöskin muista nivelvaivoihin liittyvistä hoidoista kengityksiä myöten.

Kuulumisiin!
PS. Kuva on viime kevättalvelta, Maijan tunnilta.

Neiti Paukapään uudet terveyskengät

Luulisi että Neiti Hevonen osaisi arvostaa sitä, että on saanut kokovartalohoidon, uudet erikoismalliset syyspopot sekä kahden vuorokauden miniloman maaseudulla. Kaiken on kustantanut Mami, joka näin ollen luopuu haaveilemistaan uudesta bleiseristä ja syysnilkkureista. Luulisi, että Neiti Hevonen voisi kaiken tämän uhrauksen ja satojen eurojen jälkeen edes kävellä sinne koppiin ilman protesteja. Mutta kun ei niin ei! Kaksi tuntia piti tätäkin asiaa miettiä ja omistajan, omistajan miehen sekä hiukan kaveripiirinkin hermoja kiristellä. Onneksi hermo paloi ainoastaan itse Mamilta, joka saikin mennä hiukan syrjemmälle kiroilemaan hiljaa itsekseen.

Kengityksessä Lotta oli kuin herranterttu.

No, summa summarum, nyt on Lotta jälleen omalla tallillaan. Pari viikkoa kävellään ja toivotaan että uudet joustopopot, lääkkeet ja hellä huolenpito tervehdyttävät tämän ärsyttävän metwurstin ihanan tamman.

Lotta terveyskengissä.

Ilon ja surun päivä

Tunteet ovat pinnassa ja itkuakin tullut pirautettua. Kävimme siis klinikalla eilen.
Ensin niihin hyviin asioihin. Lastaus sujui oikein mallikkaasti. Noudatin edelleen hyväksi havaittuja oppeja. Takapuomin sulkemisessa oli yhtenä harjoituspäivänä hiukan ongelmia, kun tein sen liian hätäisesti. Lotta istui puomin päälle, tärisi ja takajalat roikkuivat ilmassa. Sen jälkeen se ei olisi enää halunnut mennä traileriin, mutta meni vihdoin, kun helpotin tehtävää siirtämällä väliseinää. Otimme sen ulos ennen kuin se itse halusi tulla.
Otin sitten klinikka-aamuna takapakkia harjoituksessa. Mulla oli runsaasti aikaa. Kolistelin puomia, nostin sitä peppua koskemaan ja joka kerta kun hevonen halusi ulos, se sai mennä. Kun se oppi rentoutumaan tässäkin vaiheessa, uskalsin vihdoin sulkea puomin. Samalla taputtelin peppua jotta se ymmärtäisi että täällä ollaan nyt sulkemassa sitä. Jäi ihan rauhassa koppiin. JESSSS!!
Klinikalla katselimme ympärillemme kaikessa rauhassa. Lotta halusi  tutkia kaikki nurkat ja hyllyt, se oli aivan rauhallinen koko ajan. Ei edes tavanomaista jännityskakkaa tullut ollenkaan. Hieno käytös jatkui koko päivän. Pidin pääni, enkä antanut pakottaa Lottaa mihinkään. Ei huulipuristinta, ei kiskomista narusta. Ja neiti oli todella yhteistyöhaluinen. Piikkiä laitettiin vuohiseen ilman rauhoitusta, tammuska vain seisoi löysällä narulla vierssäni ja rapsutin sen harjantyveä. Hieno tyttö!
Vuosi sitten se potki ja luimi, niin että puudutukset jäivät kokonaan tekemättä.

Sitten niihin kurjiin. Lotta ontui klinikalla melko pahasti ja kun sen jalat taivutettiin se näytti aivan hirveän kipeältä. Minulle tuli todella hirveä olo, enkä voinut pidätellä itkua. Miten en ole tajunnut, että se on noin kipeä?

Väsyttää niin paljon....

Zzzzzzzzz....älä siinä kuvaa, mua horjuttaa.

Ihmeellistä kyllä, kuvista ei näkynyt mitään niin kauheaa, mitä jo siinä vaiheessa odotin. Lähes samanlaiset löydökset kuin vuosi sitten, melko tavanomaisia tämän ikäiselle ja paljon kokeneelle hevoselle.  Tiesin kyllä, että onhan noissa jaloissa sanomista, mutta viime viikkoihin saakka Lotta on ollut kuitenkin oireeton.

Lotta valmistellaan Tildren-tiputukseen.

Jostain syystä nivelet olivat nyt ärsyyntyneet toisessa etujalassa. Myös kavion asento oli hyvin erikoinen ja kavio paljon lyhyempi kuin toinen.
Lotan etukaviot ovat jo luonnostaan melko eripariset, joten kengittäjällä ei ole helppo homma.
Päädyimme antamaan Tildren-hoitoa ja huomenna mennään sairaskengitykseen. Lisäksi saa kipulääkekuurin. Kaksi viikkoa kävelyä ja sitten palataan asteittain normaaliliikutukseen.

Noin tunnin verran suoraan suoneen tiputettiin lääkettä. Sen pitäisi auttaa koko kehoa ja kaikkia jalkoja.

Toivon niin hartaasti, että meillä olisi vielä hyviä yhteisiä vuosia yhdessä. Tildren on auttanut ilmeisesti monilla, mutta ei ihan kaikilla. Kuuden viikon päästä nähdään viimeistään sen koko vaikutus. Nyt peukut pystyyn!

Uskomatonta! Se toimii!

VAROITUS! Luvassa pitkä teksti!

Pari päivää sitten aloitin uudestaan lastausharjoittelun. Viime lastaushan päättyi todella huonosti. Suupielissä oli haavat, hevosen silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä ja hiki virtasi, itseltä meinasi päästä itku. No, siinä vaiheessa oli jo yritetty lastata puolitoista tuntia ja keinot olivat vähissä ja itseluottamus pohjassa ja luovutin. Toki adrenaliinin täyttämä Lotta sitten juoksi koppiin lopuksi, mutta mietin, millaisella mielellä se suhtautuisi traileriin nyt?

Jännitti taas etukäteen kovasti, varsinkin kun tiesin että pitää itse ottaa traileri esille ja kiinnittää se autoon. Soimasin itseäni taas saamattomuudesta, kun olen aina lastaustilanteessa ollut nössö ja antanut mieheni tehdä kaiken autoon ja traileriin liittyvän.

Peruuttamien ja koukkuun kiinnitys sujuivat ihmeen hyvin jopa yksin. Varustin Lotan suitsilla ilman ohjia, niiden päälle naruriimu ja pitkä paksu käsittelyköysi. Suitset vain siltä varalta että neiti alkaisi taas yrittää pakenemista paikalta. Lisäksi sillä, että hevosella on kuolaimet suussa näyttää olevan jotain henkistä merkitystä, se on jotenkin nöyrempi, vai onko se merkitys sittenkin suurempi omistajan korvien välille?
Naru oli kuitenkin kiinni naruriimussa, joka sekin on varsin tehokas hallintaväline.
Trailerin perälle vein ämpärin, jossa oli mysliä ja porkkananpalasia.

Hetki oli hankala, sillä oli aamu ja muita hevosia oltiin juuri viemässä ulos. Lotta katseli muiden perään mutta pysyi rauhallisena.

Päämääräksi asetin ensimmäisenä päivänä sen, että hevonen pysyy rentona ja kuulolla ja että se menee vähintään puoleen väliin sisälle. Tavoitteena myös se, että ehdin pyytämään sen itse pois trailerista ennen kuin se itse peruuttaa sieltä pois. Takapuomin kiinnitystä en tässä vaiheessa miettinyt.

Noora mainitsikin aikaisemmassa kommentissaan Eddy Moddesta, jonka opeilla joku hänen tuttavansa oli opettanut hevosen lastautumaan itse (kiitos Noora!). Olin tutustunut Modden oppeihin internetissä jo vuosi sitten, mutta nyt päätin katsoa videoita ja tilaamaani E-kirjaa uudestaan. Päätin yrittää tällä keinolla, sillä kaikki muut on jo kokeiltu liinoja ja perkeleitä myöten.

Tsekkasin ensin, että hevonen on kuulolla. Kävelyä nopeasti ja hitaasti, pysähdyksiä, reippaita liikkeelle lähtöjä. Takapään väistöä pienestä narunpaineesta. Peruutusta narun aaltomaisella liikkeellä.

Eddy Modden opit korostavat sitä, että siinä vaiheessa kun hevonen on jo menossa koppiin, ei sitä saa yhtään painostaa. Jos se haluaa peruuttaa ulos, se saa aina peruuttaa. Lisäksi hevonen menee koppiin itse, lastaaja seisoo sillan vieressä. Palkintona hevoselle on vain paineen poisto, ja korkeintaan pieni silitys sekä hiljainen kehu, mieluusti ei sanota mitään. Se saa vain olla.

Aikalailla samanlaisia oppeja saimme viime syksynä kun hevostaitokouluttaja kävi opastamasa. Silloin erona oli kuitenkin se, että Lotta oli vielä hankala käsitellä maasta muutenkin ja joutui siksi ylikierroksille. Se ei siis pysynyt lainkaan rentona, ja vain rento hevonen oppii.

Lotta vuosi sitten hevoskouluttajan käsissä. Tamma oli monella tavalla hankala. Lotan ilmeestä kyllä näkee aina mitä mieltä se on asioista. Tässäkään siitä ei voi erehtyä, vai mitä? :D

Mitään kauhua Lotalle ei ollut parin viikon takaisesta kokemuksesta näköjään jäänyt. Tamma on rohkea ja utelias. Se kopsotteli etujalat suoraan lastaussillalle, mutta jäi siihen sitten mietteliäänä
seisomaan.

Normaalisti olisi tässä vaiheessa siirtynyt itse koppiin ja laittanut pientä painetta riimuun. Sitä Lotta ei voi edelleenkään sietää, ainakaan koppiin menossa. Nyt pysyin lastaussillan vieressä.

Välillä se peruutti pois, pidin sen silloin rauhallisesti liikkeessä pienellä paineella ja pyörittelin narunpäätä vaivihkaa pepun kohdalla, seisten sen sivulla . Etupään sivullekääntymisyritykset torppasin samalla narulla pään kohdalla pienellä ravistuksella.

Lopuksi hevonen seisoi etukaviot kopissa, mutusteli ja mietti. Minä vain odottelin. Vastustin kiusausta ruveta kiskomaan tai vetämään, saatika työntämään. Pitkä naru oli löysällä kädessäni.

Ja hurraa, sinne tamma sitten kopisteli, kaikessa rauhassa, perille saakka! Ilman minua. Peruutti välillä pois, taas sisään ja kun se huomasi, ettei kukaan estä sitä tulemasta pois, niin pysyi siellä rauhallisena. Sai myös kopin perällä olevan herkkuämpärin pyydystettyä.

Pidimme pienen tauon ja kokeilimme uudestaan. Pyysin pari henkilöä jopa yleisöksi. He nauroivat kun Lotta suorastaan juoksi traileriin. Lopuksi vedin sen häntämerkistä ulos trailerista ENNEN kuin se tuli itse ulos, ja vein sen tarhaan kavereiden luo. Hieno hieno hevonen.

Voitte vain kuvitella kuinka tyytyväinen olin!

Harjoitukset jatkuivat tänään. Kun Lotta näki auki olevan trailerin, se yritti juosta sinne! Pitikin oikein komentaa sitä odottamaan :D

Lastasin sen kymmenisen kertaa, taputtelin peppua, kolistelin puomia ja siirtelimme hiukan väliseinää. Ensi kerralla sitten takapuomi kiinni.

Kyllä suuresti ihmettelen, jos tamma laittaa vielä ranttaliksi lastauksessa, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Loppuun pari puhelimen huonolaatuista kuvaa, jotka eivät liity aiheeseen. Ollaan oltu melko laiskoja tuon kuvaamisen kanssa viimeaikoina. Heippa ja kuullaan!

Syysauringon hienoja säteitä. 

Lotalla on kiva ratsastaa ilman satulaa. Selkä on pehmeä ja pyöreä, luita ei tunne missään. Epätavallinen pv:n selkä siis.  

Jotain outoa

.....ei siitä mihinkään pääse. Jotain outoa Lotan liikkumisessa on. Kävelytimme sitä viikon ja se sai kipulääkekuurin. Eilen otin hiukan ravia suorilla urilla ja isoilla ympyröillä. Liikkuminen vaikutti melko hyvältä. Tosin oli vasta yksi päivä siitä, kun kipulääkekuuri oli loppunut.

Tänään oikea kierros oli melko ok, vasemmassa huomasi selvästi, että kaikki ei ole ihan normaalia. Vasen takajalka ottaa lyhyempää askelta kuin oikea.

Oli ihan sydäntä särkevää, huomata kuinka paljon Lotta olisi halunnut työskennellä. Sekä eilen että tänään menin ensin pienelle maastolenkille kävelemään ja maneesissa tein paljon töitä ensin käynnissä. Väistöjä, avoja niin että Lotta oli ihan keskittynyt. Se muru! Suussa oli ihana vaahto ja ylähuuli oli vähän törröllään, se oli niin tohkeissaan tekemässä kaikkea. Siinä on hevonen, joka oikeasti haluaa tehdä töitä!

Ja etupää tuntui toimivan oikein superhyvin, lavat olivat auki ja etujalat tosi irtonaiset. Pohkeenväistöt menivät hyvin molempiin suuntiin. Ja sitten kun aloitin ravin niin tuntui kuin takapäässä olisi joku muljahdellut. Voi itkujen itku.

Täällä taas istun tekemässä diagnoosia. Kinnerpatti? Niveltulehdus? Jotain takapolvissa? Huono satula? Kireyttä lautasten takaosassa?

Kuvista näkee hieman, että vasen takanen ottaa aina lyhyemmän askeleen. Lisäksi takajalat olivat jollain tavalla harallaan sen liikkuessa, ainakin juuri vasen.

Viimeisessä kuvassa tallikaveri katselee miten Lotta liikkuu. Kuvat ovat screenshotteja videosta ja laatu siksi tosi huono.

Mitään ulkoista en ole huomannut. Jännevaivaa en tällä kertaa epäile, kinnerpattia kyllä.

Ensi viikolle on varattu klinikka. Nyt on pakko harjoitella viikolla lastausta. Klinikka-aika on aamusta ja kahden tunnin lastaukselle ei kyllä olisi aikaa.

Harmittaa.

Voi Lotta-murua :(