Ehkä näemme vielä

Kuten olette varmasti huomanneet, on tämä bloggaamiseni muuttunut hiukan väkinäiseksi. Osaltaan se johtuu siitä, että hevostelu on pitkään ollut vähissä ja osaltaan siitä, että minulla ei ole ollut omaa hevosta, josta kirjoittaa. On vaikea kertoa vapautuneesti asioista, jos kyseessä on toisen ihmisen omistama hevonen. Vaikka omistaja antaisi luvankin kirjoittaa, ei se tunnu samalta, kuin jos kirjoittasi aivan omasta pollesta.

Olen luonteeltani melko avoin ihminen ja uskon vakaasti siihen, että antamalla ja avaamalla jotain itsestään myös saa paljon. Jotkut näitä tietoja saattavat aina käyttää väärin, se riski on olemassa. Mutta lähes sataprosenttisesti olen saanut vain mielihyvää tämän blogin kautta, ja jopa uusia ystäviä, ihan blogimaailman ulkopuolella, siinä oikeassa, vanhanaikaisessa maailmassa.

Tuntuu hölmöltä ensin kertoa, että saimme luoksemme suloisen Mandyn, mutta sitten vetääkin verhot kiinni. Päätin nyt kuitenkin, että blogi jää tauolle. Olen pahoillani.

En kuitenkaan sano lopullisia hyvästejä. Ehkä palaan joskus, jos aika ja tilanne ovat sopivia. Ehkä näemme vielä.

Me jatkamme laukkoja ihanan Mandyn kanssa syysauringossa!

Ensimmäinen laukkamme.

Tervetuloa, Mandy!

Vaikea uskoa, että tämä on nyt totta! 

Eilen haimme kotiin Mandy-tamman. Mandy muutti samalle tallille, jossa aikaisemmat hevosemmekin ovat olleet. Tänään kävin kahdesti tallilla ja molemmilla kerroilla piti melkein nipistää itseä. Tuo suloinen pieni, lempeäsilmäinen tamma taisi viedä sydämeni samantien.

Kuulin Mandysta ekan kerran jo maaliskuussa, ennen onnettomuutani, ja ihastuin kuviin ja videoihin. Asia ei kuitenkaan silloin edennyt  sen pitemmälle. Kun Mandyn omistaja pari kuukautta sitten otti uudestaan yhteyttä, loksahtivat palaset kohdalleen. Kävimme Fridan kanssa katsomassa tammaa ja mielikuva vastasi todellisuutta. Ostamisen sijaan päädyimme nyt kuitenkin aluksi ylläpitoon, jotta voisimme kaikki olla varmoja päätöksestä.

Suloinen tammuska matkusti hiljaa ja hillitysti, ei tullut edes hiki.

Mandy on 11-vuotias tamma, jossa virtaa sekä espanjalaista-, että arabiverta. Se on valtavan kiltin ja sympaattisen oloinen. Sillä on ihana pitkä otsatukka ja harja.

Nyt tutustumme pikkuhiljaa toisiimme. Koska en (ainakaan vielä) omista tammaa, en voi kirjoittaa siitä kuin omastani, mutta aina silloin tällöin tulen varmasti kertomaan kuulumisiamme.

Olin kyllä unelmoinut tästä päivästä, mutta en olisi uskonut että se tulee näin pian. Samalla kun iloitsen omasta puolestani, suren ystäväni puolesta, joka menetti upean, parhaassa iässä olevan hevosensa kammottavassa onnettomuudessa päivää ennen kun haimme Mandyn. Elämä on välillä niin kummallista ja asiat voivat äkkiä kääntyä päälaelleen, hyvässä ja huonossa. Pussailkaa hevosiane!