perjantai 29. huhtikuuta 2016

Miksi juuri Mandy?

Viime vuosi oli hevostelussani varsin tapahtumarikas, eikä aina niin positiivisesti.

Vuoden alussa minulla oli omistuksessani hieno, kaunis ja lupaava Coco-tamma, joka reaktiivisuudessaan oli minulle kuitenkin aivan liian vaikea.
Hevostelusta tuli ekan kerran mun elämässä niin jännittävää, että jo aamupäivällä töissä oli perhosia vatsassa pelkästä ajatuksesta, että illalla pitäisi ratsastaa. Hevosen selässä jännitti ja tottakai hevonen jännittyi myös. Hyvin pian huomasin, että tämä juttu ei toimi, en kokenut mielekkääksi edes yrittää. Näin vanha ihminen tuntee itsensä ja tietää, missä raja kulkee.

Nopeasti tein päätöksen ja Coco löysi uuden, superhyvän kodin ilman, että laitoin sitä edes varsinaisesti myyntiin.

Söpö, mutta liian virmakka Coco.


Seuraavat kuukaudet koin taas hevostelun iloa, kun ystäväni poni Simppa tuli hetkeksi ylläpitoon ja antamaan terapiaa. Simppa oli saman ikäinen kuin Coco, mutta tämän kanssa mikään ei pelottanut, se kun oli sellainen hassu ponipoika.


Simpan kanssa talvella 2015.

Ilman Simppaa olisin jäänyt ehkä pelkomoodiin, joten oli kyllä ihan mahtavaa saada se lainaksi. Ostamistakin kyllä mietittiin puolin ja toisin, mutta päädyttiin kuitenkin siihen, että Simppa palasi kotiinsa.



Laukkaa kentällä huhtikuussa 2016.

Vähän tämän jälkeen sain viestiä, että eräs pieni kiltti ja pitkäharjainen tamma etsii hiljaisesti uutta kotia. Muistan, kun istuin kahvilassa Roomassa syntymäpäiviä viettämässä, kun sain kännykkääni videot pikku tammasta. Tuli välittömästi tunne, että tuossa on sitä jotain.  Harmitus olikin kova, kun asia jäi sillä kertaa siihen, vaikka minua tamma olisi kiinnostanut.

Jatkoin ratsastusta melko ahkerasti, valkoisella pikku ruunalla ja muutamilla muillakin. Jotain ostoajatuksiakin oli jälleen, kunnes hiukan vajaa vuosi sitten tapahtui se ikävä onnettomuus, joka oli lopettaa koko harrastuksen. Siellä maneesin pohjalla maatessani mietin, että mahdanko koskaan enää nousta hevosen selkään.

Kun onnettomuudesta oli kulunut nelisen kuukautta, olin opetellut uudestaan kävelemään ja päässyt muutaman kerran turvallisen terapiaissikan kanssa ratsastamaan. Tuntui siltä, että harrastus voisi jatkua, mutta mistä löytyisi sopiva, luotettava hevonen? Oli ihan selviö, että hevosen tuli olla täysipäinen, lähes kaikessa muussa voisin joustaa.

Sitten sain taas yllättäen viestin valkoisen tamman omistajalta.

Uusi tyttömäinen loimi. 

Kun lähdimme katsomaan Mandya, olin vielä aivan toipilas. Hevosesta voisi rodun puolesta olettaa, että se on melkoisen säpäkkä, mutta kun kuulin sen historiaa, niin vakuutuin siitä, että tähän tammaan voisi luottaa, kun sen vain oppisi tuntemaan. Mandy oli hiukan samanlainen sekoitus eloisuutta, säpäkkyyttä, rohkeutta ja järkevyyttä, kuin Lottakin.
Koeratsastus oli lyhyt, hiukan käyntiä ja pitkän sivun verran ravia. Jostain syystä olin kuitenkin jo varma, että tämä se on.

Eka ratsastus Mandyllä koe"ratsastuksen" jälkeen. Oli jännää.

Oli kuitenkin selvää, että alku ei tulisi olemaan helppo. Uusi hevonen, pimeä vuodenaika, kankea kroppa ja takaraivossa vellovat pelot eivät olleet maailman paras lähtökohta harrastuksen uudelleen käynnistämiselle. 

Mandy hiukan piukeana kentällä, kun kaivosta tuli kummallinen surina. 

Ihana parin tunnin maastolenkki.

Kaikki lähti kuitenkin hyvin käyntiin. Toivuin ratsastuskuntoon ihmeen nopeasti. Aika pian ratsastin jo lähes päivittäin. Aluksi jännityin itse joka kerta, kun Mandy vähänkin säpsähti jotain. Oli tosi vaikeata alkaa luottaa siihen. Mutta kerta kerran jälkeen huomasin, että se ei todellakaan tee mitään pahaa, vaikka eloisa onkin.

Alkuvuodesta tuli hankalampi jakso. Mandyllä on lievä kinnerpatti, ja se ilmeisesti vaivasi. Luultavasti samalla tuli hiukan vatsavaivoja ja satulakin saattoi olla huono. Tamma oli huonolla tuulella ja protestoi, laukannostot tulivat hankaliksi. Ei se mitään pahoja tehnyt, ei vaan ollut oma kiltti ja touhukas itsensä.

Onneksi vatsavaivat häipyivät psyllium-kuurin ja maitohappobakteerien avulla. Taisi heinäeräkin muuttua. Satulaa haettiin ja löydettiin sovittajan avulla parempi. Kinner hoidettiin. Etsittiin sopivaa suhdetta treenien ja palauttavien jaksojen välille. Kuukauden verran otettiin aika kevyesti, sitten vähitellen palattiin taas normaaliin. Laukatkin alkoivat taas nousta.

Toki mietin, haluanko ostaa hevosen, jolla on kinnermuutos. Tärkeintä mulle on kuitenkin se, että hevonen on sellainen, johon luotan ja josta tykkään. En tarvitse kilpahevosta, mutta haluan kivan ja fiksun hevosen, jolla on mukava ratsastaa. Mandy on mutkaton kaikissa hoitotoimenpiteissä ja helppo lastata. Sillä on hyvät kaviot, kuivat jalat ja terveet hampaat. Se on kinnerpattia lukuunottamatta perusterve. Mandy pysyy langoissa ja kestää laitumella, tulee myös toimeen muiden hevosten kanssa. Sen kanssa voi maastoilla yksin ja porukassa, ekana, tokana tai viimeisenä. Se on mulle passelin kokoinen. Jarrut pelaavat ja suu on todella pehmeä. Askellajeissa on tosi helppo istua.

Puolen vuoden aikana ehdin tuntemaan hevosen jo aika hyvin. Keskinäinen luottamus kasvoi kovaa vauhtia. En olisi koskaan uskonut, että ratsastus voi olla vielä onnettomuuden jälkeenkin näin kivaa. Pelkäsin, että alan pelkäämään, mutta niin ei käynyt.

Kiitos siitä kuuluu Mandylle.


<3

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Muistiinpanoja kahdelta ensimmäiseltä viikolta

Kun menimme katsomaan Mandya ekan kerran lokukauun alussa 2015, olin ollut hevosen selässä vasta muutaman kerran onnettomuuden jälkeen. Frida koeratsasti ja minä ratsastin kaksi kierrosta kentän ympäri käynnissä ja yhden pitkän sivun ravia. Se riitti siihen, että tiesin tykkääväni hevosesta. Kuukauden  päästä haimme hevosen kotiin.
Tilanne oli kuitenkin jännä, olin vielä toipilas ja ratsastus piti aloittaa vähitellen. Siksi sovittiin, että Frida ratsastaa aluksi enemmän ja minä totuttelen pikkuhiljaa kroppaani ja mieltäni hevosteluun. Lupasin antavani itselleni aikaa, luvan jännittää ja pelätäkin. Periksi en kuitenkaan halunnut antaa.

Tässä vielä lisää muisteluita, kirjoitettu siinä vaiheessa kun Mandy oli ollut meillä kaksi viikkoa.

******************
Kirjoitettu 14.11.2015

1.11. Sunnuntai
 Mandyn eka aamu uudessa paikassa, oli aamulla hirnunut tarhassa paljon, mutta kun kaikki hevoset oli tuotu ulos, se rauhottui.  Kävelytin ja juoksutin pari kierrosta, näytti hiukan jäykältä, mikä johtunee viime viikon ratsastusvapaasta (rokotusreaktion takia) ja kuljetuksesta edellisenä iltana. Mandy oli maannut karsinassa jo ekana iltana heinää syöden, aika rento typykkä!

Ihan kivaa tälleen vaan chillailla, patja on pehmeä ja ruokaa tuodaan nokan eteen, ei hullumpi paikka tääs uuskaan.

2.11 Maanantai
Kävin aamulla kävelyttämässä ja rapsuttamassa, laittelimme lettiä harjaan. Suloinen! Frida kävi illalla ratsastamassa kevyesti, kun itse olin iltavuorossa, ja hyvin oli mennyt. Hiukan oli pelännyt maneesin ovea, ja jännittänyt mutta ei tosiaankaan tehnyt mitään tyhmää.

Letti numero 1. Ei paha. Mahdanko jaksaa tai ehtiä tällaisia aina väsäämään?

3.11 Tiistai
Päätin, että nyt alkaa mun ratsastukset. Menin kentällä, ja sain tallista kaksi tukihenkilöä, eka kierros taluttaen ja sitten uskalsin jo mennä yksin :). Käyntiä, ravia ja sitten myös hiukan laukkaa molempiin suuntiin! Ekaa kertaa "oman" hevoseni kanssa siis laukkaa! Ihan mahtava fiilis, kivalta tuntui! Luulen että oon hankkinut aivan ihanan hevosen!

Wauuuu, me laukataan! Ihana, upea marraskuun päivä, kuin kesällä. Tunnelmat huipussaan!

4.11 Keskiviikko
Nyt korkattiin maneesi. Ratsastin kevyesti, ehkä puoli tuntia. Kaikki sujui hyvin ja heppa oli tosi kiltti. Tuli makea fiilis ratsastamisesta. Maneesissa oli myös Jenna Ainon kanssa meidän turvana, mutta ei mitenkään pelottanut.

Mussukka.

5.11. Torstai
Jenna ratsutti Mandyn. Tykkäsi ja sanoi, ettei Mandy lotkauttanut korvaansakaan millekään äänille taikka pomppivalle juoksutettavalle, joka oli klinikalla tutkimuksissa. Kivalta näytti, varsinkin sitten kun Mandy rentoutui.

6.11 Perjantai 
Käytiin taluttaen kävelyllä aamulla  Pötrösen lenkki. Mandy oli kiltisti, mutta sitä selkeästi jännitti ja kerran piti hypätä ojaankin, kun edellä kulkeva hevonenkin hyppäsi, hahaha.

Onnellinen heppätäti.

7.11 Lauantai
Frida ratsasti, aika kevyesti ja laukkaa kevyessä istunnassa, spurtteja. Mandy on niin kiltti, voi laukata pitkin ohjin. Ihana heppa!!!

8.11 Sunnuntai
Mä ratsastin ja oma kroppa tuntui tosi jäykältä. Jaana kävi myös selässä ja laukkasi, kun itselläni loppui kunto ja halusin, että laukkahommat viedään loppuun.

9.11 Maanantai
Frida ratsasti illalla maneesissa, kivasti meni ja Mandy oli oikein hyvä ja rento. Alan pikkuhiljaa luottamaan siihen, ettei tuo hevonen tee mitään tyhmää, oli sitten päivä tai ilta, kentällä tai maneesissa. Love.

Ihana, kaunis Mandy.

10.11 Tiistai
Päätin, että nyt rupean vaan rääkkäämään enemmän lonkkaani, katsotaan kuinka käy. Ratsastusta ehkä vajaan tunnin maneesissa, kivaa oli. Oli aluksi hiukan hidas pohkeelle, otin raipan käteen ja johan piristyi (raipalla ei todellakaan tarvinut edes koskea ja laitoin sen hetken päästä pois). Laukan jälkeen vähän sählä, laukkasin vain ihan hiukan, kun ei kunto (oma) oikein kestä.

11.11 Keskiviikko
Saman verran, Mandyllä oli nyt hurja kiire koko ajan, mulla oli raippa alusta saakka kädessä, ja se ehkä sai Mandyn vähän kuumaksi. Yritin saada hidasta mummoravia, mutta tarjosi Vermon iltalähtöä. Laukan jälkeen alkoi sähläys, mutta se on oikeastaan vain herttaista ja se on niin kiltti kuitenkin koko ajan, vain touhottaa.
Mua ei jännitä enää ollenkaan.

12.11. Torstai
Juoksutusta, Mandy oli villi ja laukkasi kuin viimeistä päivää, häntä pystyssä ja pää korkealla, selkä notkolla, näytti arabiorilta. On kuitenkin kevyt kädessä eikä yritä mitään tyhmää, mutta energiaa piisaa. Tässä on meillä työmaata! Kävelyllä tiellä. Työkaveri Anne oli katsomassa Mandyä.

13.11 Perjantai
Ensimmäinen valmennus (päivämäärää uhmaten)! Ihan superkivaa! Mandy sai paljon kehuja ja minä paljon vinkkejä. Nyt saatiin aikaan hidasta, energistä ravia, laukkakin oli hillittyä. Mä jaksoin jopa 40 minuutin valmennuksen! Wau, mä oikeesti ratsastin, uskomatonta! Ratsastushimo kasvoi. Jalka jomotti hiukan, mutta ei pahasti. Oli sen arvoista!!


Taas mahtifiiliksessä. Kunto kesti yli puolen tunnin valmennuksen ja Mandy oli todella kiva.

14.11 Lauantai
Fridan ja Mandyn kanssa kävelyllä maastossa. Frida selässä. Mandy oli ihana ja kiltti. Tehtiin noin neljän kilometrin lenkki.

On se vaan niin mainion näköinen tamma!

Kahden viikon saldo: Mandy on aivan ihana hevonen ja juuri sellainen, jota olen varmaan koko ikäni etsinyt. Eloisa, utelias, pirteä, herkkä ja kuitenkin hurjan kiltti. Olen aivan myyty ja rakastunut. Myös oma kunto on kestänyt paremmin kuin oletin. Ihan mahtavat kaksi viikkoa.


lauantai 23. huhtikuuta 2016

Siirrytään ajassa viisi kuukautta taaksepäin - Ratsastuksen riemua

Julkaisen tämän vanhan kirjoituksen,  jonka ehdin kirjoittaa, ennen kuin tein päätöksen pitää bloggaustaukoa siihen saakka, jos ja kun Mandysta tulisi omani. Tässä tunnelmia, kun Mandy oli ollut meillä vajaan kuukauden.

Kirjoitettu 21.11.2015

Ensimmäinen kunnon valmennus Mandyllä, ensimmäinen kunnon valmennus onnettomuuden jälkeen.
Tätä olen odottanut! Niin ihana päästä taas pitkästä aikaa valmennukseen yhdessä ystäväni kanssa. Meillä on molemmilla uudet hevoset, joten sekin on jännää.

Vasen laukka on Mandylle helpompaa kuin oikea. Laukka pysyy hyvin tasapainossa, kun kokoaa hieman ja pyytää hitaampaa laukkaa, paketin pitää olla kasassa jo nostossa.

Yhden minivalmennuksen ehdin jo saada meidän omalta Maijalta, ja nyt tehtiin hommia tunnin verran tai ylikin. Mun vasen lonkka oli aika lujilla, mutta pysyi kuitenkin kasassa :D
Tässä vähän muistiinpanoja itselleni.

Alun keventelyjä.

Mandyllä on isot askeleet ja laajat liikkeet, lavat on hyvin irtonaiset ja takajalatkin kauhovat oikein kunnon askelia. Käynti on isoa ja matkaa voittavaa.
Haasteena onkin saada aikaisemmaksi pienempiä askelia. Ensin käynnissä. Vasta pikkuaskelista nostetaan ravi.
Ravissa tempo kasvaa helposti liian kovaksi. Mandy alkaa helposti takoa, jos vauhti on liian kova, ja takominen on heti merkki etupainosta ja liiasta vauhdista. Eli lyhennä askelta, lapoja ylös, pohje muistuttaa melko edessä, että knak knak, lavat ylös, sisäohjasta voi hiukan myös nostaa.


Pieniä askelia, paljon askelia, tämän pitää nyt soida korvissani koko ajan.


Laukan nosto oikealle on Mandylle vaikeata, se pitää valmistella tarpeeksi ja napauttaa sisäpohkeella kevyesti, ohjat voi pitää tuntumalla. 
Laukassa kasvaa myöskin vauhti helposti, hitaampaa, kootumpaa laukkaa, ettei mene etupainoiseksi.

Häntä liehuu koko ajan.

Suurin haaste on töksähtävät siirtymät. Vain ajatus siirtymästä, ja hevonen pysähtyy kuin seinään. Tosi hassua.  Mandy myös pysähtelee herkästi, jos vähänkään könötän etukenoon, horjahdan, korjaan jalustinta vauhdissa...Mandy vastaa kaikkeen pysähtymällä kysyvästi. Tavallaan se on kyllä hyvä, se on oikea turvahevonen! 
Luulen että vastaus näihin kaikkiin haasteisiin tulee omasta kropastani, joka onkin nyt ehdottomasti se suurin haaste. Lonkat oikein huutavat kireyttään aina ratsastuksen alussa ja ihan hirvittää pyytää hevoselta asioita, kun istun selässä kuin rautakanki.
Mutta eihän siihen auta muutakuin ratsastaa. Ja miten onnellinen olen, että saan sitä tehdä ja Mandyn kaltaisella aivan ihanalla hevosella. 

Takajalkoihin jo pikkuisen joustoa. Mandy on arabimaiseen tyyliin hiukan takakorkea ja siksi haasteena on saada se pyöristämään ristiselkäänsä. Tykkään tästä kuvasta, vaikka oma asento on jäykkä, Näkee hyvin, että mulla on vaikeuksia istua rennosti, mutta kaikki aikanaan.

Onnellinen.

Mandy on tähän mennessä osoittautunut olevansa hevonen, jossa on ihan kaikki, mitä hevoselta toivon. Se on eloisa, pirteä, mutta todella kiltti ja luotettava. Se on nöyrä ja työteliäs, mutta sillä on kuitenkin pilkettä silmissä.
Se on suloinen, kaunis ja persoonallinen. Kaiken kaikkiaan aivan ihana hevonen.

Lähdösä peruutukseen. Mandy peruuttaa hyvin, mutta hiukan liian vauhdilla, se melkein juoksee taaksepäin. saatiin kuitenkin muutamia rauhallisia hyviä pätkiä ja yksittäisiä askelia taakse.

Harjoittelimme myös pienen pieniä peruutusaskelia, rauhallisia. Mandy hätääntyy helposti, jos se ei ymmärrä vaatimuksia. Sen kanssa pitää olla rauhallinen ja selkeä, lempeä. Se ei tosiaankaan yritä mitään tyhmää, vaan aina parhaansa.

Mandy venyttää myös oikein hyvin eteen-alas. Vielä kun saisi nokkaa aavistuksen eteenpäin, niin olisi kyllä mui bueno!

Eteen ja alas. Mandy venyttää turpaa melkein hiekkaan asti, kun saa luvan.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Täällä taas!

Pidän lupaukseni ja herättelen blogia henkiin! Täällä ollaan hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, sekä jälleen hevosomistajia, jippii! Mandy-tamma on nyt ikiomani ja päivittelen meidän puolen vuoden kuulumisia pikku hiljaa.

Mukava olla täällä taas!


Onnellinen maastoilija.