Voisiko 16. kerta toden sanoa?

Nyt hiukan jännittää. 

Koeratsastuksella numero 16 tapasimme mukavan hevosen. Lähdimme oikeastaan katsomaan yhtä toista, mutta kun tämä oli samalla suunnalla, niin päätimme katsoa sen samalla. Hinta oli hiukan yli budjetin, mutta sillä rajalla, että kannatti mennä katsomaan kuitenkin.

Ensivaikutelma oli ihan kiva ja ratsastuskin ihan ok. En kuitenkaan ihan syttynyt, vaikka hevosessa oli periaatteessa kaikki kohdallaan.

Näytin kyseisen hevosen koeratsastusvideoita valmentajalle. Maija on tyrmännyt lähes kaikki muut, mutta tämä jopa kelpasi! Ei paha!

Viime viikonloppuna käytiin uudestaan katsomassa heppaa, ja sitten tuli olo, että tässä se voisi olla! Positiivisen oloinen, vähän höpsö välillä, mutta sympaattisella tavalla. Ja niin järkevä. Ihan kivan näköinen, mutta ei mikään hurja katseiden kääntäjä. Kiva kunnon ratsuhevosen rakenne, ei mikään ihan ruikku. Sopiva koko myös minua pidemmälle tyttärelleni, muttei liian iso minulle.

Pieni maastolenkkikin tehtiin kovassa tuulessa, eikä singottu mihinkään. Yksin lähti pihasta ilman vastalauseita. Jaloissa singahtelevat ja haukkuvat koirat, lentävät lehdet, viereisessä tarhassa laukkaavat hevoset...mikään ei hetkauttanut tätä nuorta hevosen alkua. Sen sijaan menohaluja oli kyllä kovasti ja laukka houkutti niin että piti hiukan hypähdellä aina välillä :)

Yön yli mietittyäni tein tarjouksen, se meni läpi, ja tässä sitä nyt ollaan! Jos ostotarkastuksessa kaikki on ok, niin hevonen muuttaa meille. Nyt täytyy jaksaa odottaa puolitoista viikkoa. Tallissa oli joku pikku viruksen poikanen ja yskää, joten heppa saa ensin levätä ja odotamme että se on valmis ostotarkastukseen ja siirtymään (toivottavasti) terveenä uuteen kotiin.

Nyt peukut pystyyn, että kaikki sujuu hyvin!

Seikkailuja hevoskaupan maailmassa

Voi poijjaat! Tiedättekö millainen hevonen on tavallinen hevonen? Taikka kuinka iso on semmoinen hevonen, joka on normikorkea?
Entäs ostaisitteko hevosen josta sanotaan, että "se on parempi kentällä, pysähtyy metsässä". Eikä mitään muuta. Tai että se on pieni hevonen nimeltä Poju (nimi muutettu). Ja sitten kysytään että kiinnostaisiko tulla katsomaan? Välimatkaa noin 400 kilometriä. Hmmmm...hiukan vaikea sanoa.

Olen aika turhautunut. Olen nyt jumittunut siihen tilaan, jossa ei jaksa oikein edes miettiä näitä hevosia. Ja toisaalta ne pyörivät päässä joka hetki.

Tässä on törmännyt kaikenlaiseen. Semmoinenkin on mielenkiintoista, että sanotaan ettei turhia kyselyjä. Taikka se, että videoita lähetetään vain jos on oikeasti kiinnostunut.
Mistä peijakkaasta voin tietää, olenko oikeasti kiinnostunut hevosesta, josta tiedän vain että se on suloinen ja kiltti mutta saattaa tehdä omiaan. Turhia ei saa kysellä. Koko, säkä, kuva, nimi...nehän nyt ovat sivuseikkoja tuoda esille myyjän omasta aloitteesta.

Näinä älypuhelinten päivinä näyttää videon lähettäminenkin hämmästyttävän vaikealta. Tosiostaja tulee paikalle katsomaan. Totta, mutta tosiostajalla ei oikein ole aikaa ja halua kiertää katsomassa kaikkia mahdollisia Suomen hevosia, että jotain pikku esivalintaa tässä nyt olisi kiva tehdä.

Anteeksi jos kuullostan sarkastiselta. Huumori tässä alkaa loppua. Ja joku vielä kuvittelee että on kiva käydä ilmaiseksi ratsastamassa hevosia. Ostaja onkin pelkkä kavionpotkija.

No, liioittelen hieman, myönnän. Erittäin paljon olen törmännyt myös asiallisiin ilmoituksiin, lisätietojen antajiin ja fiksuihin hevosten esittelijöihin. Kiitos heille!

Muutamassa tapauksessa olen havahtunut siihen, että roolit ovatkin kääntyneet jotenkin väärin päin. Ostaja joutuu oikein anelemaan, että saisiko sitä heppaa nyt sitten tulla katsomaan, löytyisikö myyjältä mahdollisesti aikaa puoli tuntia joskus parin viikon sisällä? Olen tullut siihen tulokseen, että moni ei oikeasti edes halua myydä hevostaan. Miksi sitten ilmoitus? Ehkäpä hevosta ei oikein olisi varaa pitää, tai aikaa hoitaa. Mutta ei sitä oikein raaskisi myydäkään. Helpointa sitten on, kun ei oikein vastaakaan niihin ostajan kiusallisiin kysymyksiin. Kun myyjällä on kokoajan niin kiirekin.

Tähän mennessä olen kokeillut 14 hevosta.  Niistä on moni ollut kivoja, pari tosi kivaa, osa mitäänsanomattomia ja muutama kerrassaan huvittava tapaus. Yhtään kahjoa tai pelottavaa ei ole tullut vastaan. Muutama kiinnostava hevonen on myös myyty suoraan nenän edestä.

Olen katsellut myös myytäviä Virossa, Latviassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Britanniassa. Kuljetuskustannukset ovat kuitenkin melko kohtuullisia, mutta ongelma on tietysti koeratsastus. Olen vakaasti päättänyt, etten osta sikaa säkissä, mutta hiukan sellainen hevosen tilaaminen alkaa houkuttaa. Kuinka kätevää, se tuotaisiin tallin pihalle, ja hups, minulla olisi hevonen. Juuri sellainen, jonka haluaisin. Ainakin teoriassa.

Ongelma nimittäin on se, että Suomessa on kuitenkin melko pienet hevosmarkkinat. Tarjolla on poneja, tai suuria hevosia. Pientä koulupainotteista hevosta, joka olisi potentiaalisesti myös maastovarma, on tosi vaikea löytää. Itse asiassa, jos minulla ei olisi ollut Lottaa, ajattelisin, että sellainen on ylipäätänsä oman mielikuvitukseni tuote, ei semmoisia ole olemassakaan.

Minulla on videoita kaikista koeratsastuksista ja istuskelen iltaisin katsomassa niitä ja surkuttelemassa. Ja samalla nauran itselleni. Jos ihmisen suurin ongelma on se, ettei löydä sopivaa hevosta, ovat asiat kyllä aika hyvin!