Laiduntotuttelua, vol.2

Mandy on nyt saanut olla vaihdellen pätkiä laitumella ja metsätarhassa. Tänään laidunaika ylsi jo viiteen tuntiin ja huomenna saa olla siellä melkein koko päivän. Toivottavasti ei tule pulssia tai muita oireita. Ainakin toistaiseksi kaikki on ollut hyvin. Ihanaa kun laidunpaikassa ollaan oltu suopeita ja joustavia, vaikka nää järjestelyt teettää ylimääräistä vaivaa ja hommaa tallinpitäjälle.

Metsätarha on ihana. Siellä on varjoa, puita joihin rapsutella, oksia, joita syödä. Toki myös paarmoja, mutta niitähän on kaikkialla. Tarha on rinne ja kovasti kivikkoinen, joten emme uskaltaneet laittaa Mandya yhteen suokkien kanssa, sillä jos tuollaisessa paikassa jahdataan niin siinä on kyllä jalka poikki nopeasti. Yhdessä nämä kuitenkin tuntuvat viihtyvän, lanka välissä. Valitettavasti nämä tammat eivät kuitenkaan pääse laitumelle hetkeen, näistä voisi tulla hyvä lauma.

Tuollainen tarha olisi kyllä kiva talvitarhakin. Hevoselle tulee mukavasti monipuolista liikuntaa.

Mandy on niin näpsäkkä jaloistaan, ettei varmaan teloisi itseään tuommoiseen kivikkoon, jos olisi rauhallisessa seurassa.

Mandy niin tykkää rapsutella itseään. Onneksi ei kuitenkaan hinkkaa liikaa, harja ja häntä ovat ihan ehjiä. Hiukan pihkaa on saanut kyllä itseensä.

Laitumella ei enää ole ollut mitään jahtaamista (ainakaan en ole nähnyt) ja Mandy on ollut siellä ihan rauhassa. Se nakkelee niskojaan toisille. Ei tuosta nyt oikein ota selvää, eikö se tykkää muista vai onko vain nyrpeänä, kun muut eivät häntä heti hyväksyneet. Haluaa pitää hiukan etäisyyttä, mutta ei kuitenkaan juokse karkuun enää.

Ratsastaessa neiti on ollut oikein kiva. Olen useinmiten kentällä yksin ja huomaan että pystyn silloin niin hyvin keskittymään. Ihan eri fiilis, kuin silloin, kun joku katselee.

Huomenna mulla onkin valmennus ja perjantaina myöskin. Ollaan kahdestaan yhden toisen kesähevosen ja sen omistajan kanssa. Hauskaa. Olen nyt päättänyt, että jos Mandy vaan pysyy terveenä, liikutan sitä kesän aikana ihan kunnolla ja treenaan niin paljon kuin suinkin ehdin.

Tarkoitus olisi oikein päästä eteenpäin ja kehittyä. Ainakin voi yrittää! Ja toisaalta liikuttaminen on varmasti hyväksi myös esimerkiksi kaviokuumeen ennaltaehkäisyssä, kun poni pysyy hiukan timmimmässä kunnossa. Se pääsi heti lihoamaan, kun oli hieukan kevyemmällä ja sai melko runsaasti kuivaa heinää. Yöt se on ollut vielä sisällä, mutta tällä viikolla olis tarkoitus siirtyä kokonaan ulos.

Pahuksen pulssi

Juuri kun hevonen alkoi sopeutua laumaelämään, tulikin kaviopulssi. Olen joka päivä kokeillut pulssia, ja sunnuntaina se sitten yhtäkkiä tuntuikin ihan selvästi. Ei nyt niin että ois oikeen kädelle lyönyt, mutta selvä muutos kuitenkin. Hevonen kääntyi kuitenkin ihan normaalisti ja oli muutenkin ihan tavallinen. Se oli kyllä makoillut laitumella muutamaan otteeseen, mutta se ei välttämättä liity pulssiin.

Haha, mikä surkea kuva. Mandy näytti kylä oikeasti niin kuvaukselliselta tuolla tallissa, joka on maalaisromanttinen ja suloinen. Mun kuvasta ei sitä kyllä huomaa.

Mandy siirrettiin kuitenkin välittömästi hiekkatarhaan ja kuivalle heinälle. Kipulääkettä en antanut, koska ei vaikuttanut mitenkään kipeältä. Illalla kävin uudestaan ja pulssi oli jo hävinnyt.

Maanantaina en ehtinyt paikalle, mutta Mandy oli kuulemma ihan normaalin oloinen ja tiistaina heppa oli ihan pirteänä ja pulssittomana mua vastassa tarhassa. Kävin sitten ratsastamassa kevyesti ja ihan normilta vaikutti. Pieni pulssi ratsastuksen jälkeen, mutta se lienee aika normaalia. 

Iltamaaston maisemia.

Kekiviikkona käytiin tunnin maastokävelyllä ja tänään menin kentällä ja maastossa ja Mandy tuntui oikein  tosi kivalta. Pulssia ei ollut ennen eikä jälkeen ratsastuksen.

Mandy ja suokkitamma tarhailevat.

Päätettiin, että aloitetaan ruohon syöttö taas varovasti, ihan samalla tavalla kuin totutettaisiin ruohoon ennen laidunkautta. Tänään ja eilen syöttelin vähän, ja ainakaan se ei aiheuttanut pulssia. Pidennetään aikaa vartti kerrallaan ja sitten laitumelle aina muutamaksi tunniksi kerrallaan, aikaa vähitellen pidentäen. 

Ruohon pitäisi tulla myös "heikommaksi", kun kesä on jo pidemmällä.

Hiekalla on kiva piehtaroida.

Varsinkin märässä kohdassa saa sopivan kuorrutuksen.

Vaikea sanoa, mistä pulssi johtui. Voi olla että myös laitumen vaihto ja muut ongelmat aiheuttivat stressiä, joka puolestaan herkisti ruohoon. Kaviokuumeeksi saakka se ei onneksi kerinnyt. Voihan se kaviopulssi jostain muustakin syystä ilmetä. Vain hetken sitä oli ja sitten hävisi.

Toivotaan että pulssi pysyy pois. Mandy on onneksi ollut aivan oma, leppoisa itsensä. Se on kyllä niin mahtava tyyppi, käytiin katselemassa hiukan uusia polkuja ja se niin tykkää nähdä uusia paikkoja ja seikkailla. 

Koulukisat tuomarin kopista katsottuna

Energisempää ravia. Tahtirikko. Enemmän energiaa. Tarmokas ja rento. Poikittaa. Energisempi laukka. Keskitä ympyrä. Napakampi siirtyminen. Vielä sujuvammin.

Tällaisia lauseita kuulin tänään reilun viiden tunnin ajan. Tuomarin sihteerinä avautuu kokonaan uusi maailma. Suosittelen muuten kaikille, jotka vähänkään kisaavat. Tuomarit kun ehkä hakevatkin hiukan eri asioita, mitä olet kuvitellut. Esimerkiksi mulle avautui ihan toisella tavalla, miten tahdin pitäisi olla todella reipas ja eteenpäinpyrkivä koko radan ajan. Se on kaikki kaikessa.

Ohjelma oli he A:4 ja kakkostason kisat. Radalla tapahtuu paljon ja kaikki siirtymisetkin arvostellaan, joten tuomarin sihteeri saa olla tarkkana. Hetkeksikään ei voi herpaantua. Melkoinen savotta, mutta meni kuitenkin mielestäni ihan kunnialla. Tuomarikin oli oikein mukava.

Sihteröintiä ennen ehdin käydä puolentunnin sessiolla ratsastussimulaattorissa. Oli erityisen mielenkiintoista nähdä, mikä tilanne mun oman vinouden suhteen nyt onnettomuuden jälkeen on.

Ongelmat olivat kokolailla niin kuin olin ajatellutkin. Simulaattorin satulassa on helppo istua, se on paljon kapeampi kuin Mandy ja...suora. Hehe.

Vasen jalka oli kylmiltään ihan hirveän jäykkä, vasen polvi puristi hevosta, anteeksi simulaattoria, ihan hirveästi. En pystynyt yhtään aukaisemaan lonkkaa. Istun liikaa paino oikealla. Vasen pohje vaikuttaisin vahvemmalta, vaikka se tuntuu heikommalta. Johtuu ehkä juuri siitä puristavasta efektistä. Oikean lonkan saan paljon paremmin auki.

Laukassa pitäisi vetää napa selkärankaan ja istua hiljaa. Mulla menee selkä notkolle ja ajan lantiolla hevosta eteen.

Simulaattorin päällä nojasin helposti taakse, kun taas omassa satulassa kenotan eteen.

Mun pitäisi nyt korjata niin, että avaisin oikean jalan lonkkaa viemällä varpaita hiukan ulos ja valumalla hiukan vasemmalle. Näin sain painon keskelle.

Mielenkiintoisin oli ehkä satulaan kohdistuvan painon tasaisuus/epätasaisuus.

Näyttötaulun punainen pallura pitäisi saada niin tasaiseksi kuin mahdollista, eli se ei saisi heitellä pienen palluran (vähän painoa) ja ison palluran (paljon painoa) välillä. Sain ihan uuden fiiliksen siitä, miltä tuntuu istua liikkeen päällä, tai liikkeen mukana. Silloin pallura oli koko ajan saman suuruinen. Tunne silloin oli sellainen, että kannattelen oman painon, jännitän hiukan nivusia, istun melkolailla haaroillani ja pystyssä. Oikea rytmi pitää löytää niin että se on tasan hevosen rytmi. Valaiseva kokemus. Harmi vaan, että oikean hevosen selässä istuessa kuvaa astuu tuhat muuttujaa lisää. Sellainen automaattiohjelma -nappi olisi ihan kiva ominaisuus Mandyssäkin.

Lähestymistä

Yhden hevosen omistaja oli lisännyt tämän kuvan fb-sivuilleen eilen. Mandy ja hänen tammansa olivat tervehtineet toisiaan ja laiduntaneet yhdessä, kunnes taas menivät omille teilleen.

Ei ole helppoa ponitädillä, yölläkin pitää murehtia hepan hyvinvoinnista. Ponitädin mies vaan pyörittelee silmiään ja suunnittelee ilmeisesti lähettävänsä vaimonsa hourulaan.

Mutta aamulla laitumella odotti iloinen yllätys. Maassa oli rauha ja hevosilla hyvä tahto. Selkeää lähestymistä oli havaittavissa. Mandy oli lähempänä porttia (ja juomasaaveja) kuin muut. Hevonen oli taas seesteinen. Mikä ilo ja autuus.

Noora ja Mandy rantatiellä.

Kultainen Poni -blogin Noora kävi meitä moikkaamassa ja käveltiin pitkät lenkit maisemia ihaillen.
Laitettiin Mandy takaisin laitumelle ja nyt oli havaittavissa selkeää asennemuutosta neitokaisen käytöksessä. Väistätti hiukan yhtä tamma ja nakkeli niskojaan. Sitten kolmikko jäi jo melkein laumana syömään.
Mikä helpotuksen huokaus. Ehkä tämä sittenkin onnistuu.

Viisas vai nyhverö?

Laidunjutut tuottaa nyt vähän päänvaivaa. Olin jo varma, että Mandy on pääsemässä porukkaan mukaan. Yhden puoliverisen kanssa se olikin rapsutusväleissä, mutta suokkiruuna ajoi sitä ilmeisesti kuitenkin jatkuvasti pois. Istuin yhtenä iltana katsomassa sitä showta. Mandy juoksi kyllä tosi vikkelästi metsään. Välillä oli kuitenkin rauhaisia jaksoja, jolloin koko porukkakin oli yhdessä.

Pari päivää sitten sen jalat näyttivät aika hurjilta, oli ollut ilmeisesti useita kertoja jossain ruusupuskissa. Pieniä haavoja oli ihan vierivieressä ja jalat hiukan turvoksissa. Onneksi taitavat olla ihan pintanaarmuja, mutta paljon nekin vaativat hoitoa ja pesua sekä desinfiointia. Jahtaajan turpa puolestaan oli naarmuilla, joten olisko Mandy juossut puskien sekaan ja päässyt sinne turvaan? Vaikea sanoa. Kävelin aluetta ristiin rastiin, mutta en löytänyt ruusu/piikkipuskaa mistään. Onneksi Mandy liikkui kuitenkin hyvin, käytiin jopa valmennuksessa ja se oli oikein kiva.

Päätettiin sitten tallin omistajan kanssa vaihtaa laumaa, kun kuitenkin yli viikko jo mennyt, ja jahtaaminen jatkui. Mandy siirrettiin toiseen porukkaan, jossa oli kiltti, valkoinen ruuna. Se on kuulemma myöskin aina ollut hiukan nyhverö ja alistuva. Josko se värinkin puolesta olisi sopiva kaveri, koska oli sekin tullut hiljattain porukkaan ja oli siinä mielessä vähän ulkopuolinen.

Mun ja tämän valkoisen ruunan omistajan hämmästykseksi alkoikin taas samanlainen show. Mandy ei ehtinyt edes lähelle, kun ruuna hyökkäsi hampaat irvessä. Voi kurjuus! Ihan outoa! Alue on iso ja näkyvyys hyvä ja Mandy pinkoi pakoon. Tilaa onneksi on vaikka kuinka. Välihuomautuksena pakko mainita, että askellajit näyttivät kyllä melko upeilta! Se ravi, wau!

Tämä lauma on vielä yötä sisällä. Tavallaan hyvä, että Mandy sai levätä yön rauhassa. Tai tiedä sitten, oliko rauhassa, kun oli uusi talli. Paksut olkipatjat kyllä näyttivät siltä, että niissä on ihana lekotella. Melkein olisin itsekin voinut siellä viettää yön :). Aamulla Mandy oli taas juossut kauas, ennen kuin edes mitään oli tapahtunut.

Eilen se oli hiukan hermostunut, kun hain sen sisään ja menin ratsastamaan. Janokin oli kova. Ratsastus ei sujunut kovin hyvin, hevonen ei oikein halunnut keskittyä. Ihan lopuksi se sentään rentoutui ja meni ihan mukavasti.

Jalat näyttivät onneksi nyt paremmilta, haavat olivat kuivuneet ja niissä ollut pieni turvotus laski. Pesin jalat uudestaan, suikuttelin pullosta Betadinea ja laitoin vielä Vetramiliä ja Basibactia selkeisiin haavakohtiin. Hevonenkin rauhoittui taas.

Vein Mandyn taas laitumelle. Valkoinen ruuna vaan nosti päänsä, niin viuuuh, Mandy laukkasi jo salamana muualle. Mandy katsoi taakseen, huomasi, että ruuna ei tulekaan perässä ja pysähtyi sitten siihen ja alkoi syödä. Ei sentään siis mennyt enää laitumen etäismpään kolkkaan.

On se kyllä hassu. Nyhverö vai viisas? Toisaalta hyvä että väistää, mutta toivottavasti se nyt uskaltaa edes yrittää lähestyä muita. Toisaalta kun ei selkeästi siedä tappelua eikä konflikteja, niin säilyy toivon mukaan paremmin ehjänä. Tosin se hurja laukkasessio sai mut jo näkemään euronkuvia ja klinikkalaskuja silmissäni, Toisaalta, onhan se mahtavaa, että hevonen pääsee vapaana laukkaamaan oikein kunnolla. Pelätäänkö me kaupunkilaiset kermapeppuharrastajat oikeata hevoselämää näin kovasti?

Mulle tää on niin outoa, Lotta, ja sitä ennen Falka, ottivat paikkansa vain yhdellä mulkaisulla. Lotta ainakin oli ihan itseoikeutettu kuningatar, jonka ei tarvinut muuta kuin katsoa kerran toisia. Falka puolestaan oli toisena kesänä selkeä johtaja (laumassa oli useita ruunia), toisena kesänä hiukan erilaisessa laumassa silläkin oli hetken aikaa vaikeuksia löytää paikkansa.

Kaikki laumat ovat olleet sekalaumoja, joissain on mennyt loistavasti, joissain on ollut hetken hakeminen, ennen kuin meno tasaantuu.

Noh, kuten joskus annoin neuvoja (heheh, kuinkas ollakaan, nyt sattui omaan nilkkaan) Takaisin lähtöruutuun -bloggarin laidunongelmiin, sanoisin nyt itselleni: jäitä hattuun! Eilen oli vasta toinen päivä uudessa porukassa, ehkä se tästä. Vaihtoehtona kun on oikeastaan sitten palata omaan talliin, ja siellä Mandy ei välttämättä pääsisi samalla lailla laitumelle, ja vaikka pääsisikin, ei ole mitenkään varmaa, etteikö sama toistuisi sielläkin. Mihinkään muuhun laidunpaikkaan en sitä lähde kuskaamaan, tässä on ollut nyt sille muutosta riittämiin pitkäksi aikaa. Eiköhän aika tasoita, meillä on kuitenkin tarkoitus olla tuolla aina elokuulle saakka.

Viileitä laidunpäiviä

Ensimmäinen viikko laitumella on sujunut pääasiallisesti hyvin. Ei (isompia) haavoja, ei irtokenkiä, ei loukkaantumisia, ei kaviokuumetta eikä mun mielestä mitään ihan mahdotonta lihoamistakaan. Viileätä on ollut, mutta toisaalta ei sitten juuri ollenkaan kärpäsiä vielä.

Eli so far so good!

Tällainen on laumadynamiikka nyt. Ruunikot tammat aina yhdessä, rautias ruuna kaveeraa, mutta vain toisinaan, suokkiruuna ajaa mandya välillä pois. Mutta yhdessäkin ollaan, hiukan varautuneesti vielä. Mandy kuvan ulkopuolella oikealla.

Mandy on pikkuhiljaa päässyt mukaan jengiin. Mitään ihan bestistä ei vielä ole kuitenkaan löytynyt. Yhden ruunan kanssa se rapsuttelee, mutta toinen ruuna ajaa sitä pois laumasta. Mandy ei halua tapella ja juoksee samantien pois, metsään. Välillä se tuntuu kuitenkin menevän metsäkävelylle myös ihan omasta aloitteestaan. Tallinpitäjäkin naureskeli, että siellä se käppäilee ihan rauhallisen ja iloisen näköisenä. Ota tuosta nyt sitten selvää. Mitään astumiskuvioita ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Mandy on kyllä ollut myös lähellä toisia hevosia nyt joka kerta, kun olen mennyt laitumelle. Toivotaan, että se nyt löytäisi jotain sielunkumppaneitakin. Se ei ainakaan vielä tunnu olevan kovin riemuissaan kun vien sen takaisin laitumelle, vai kuvittelenko vaan. Tekis aina mieli jäädä sinne laitumen reunalle katsomaan, että miten se pärjää.

Ei näistä kovin muunlaisia kuvia nyt saa, kuin turpa maassa.

Jossain ruusupuskissa se on ilmeisesti käynyt, kun jaloissa oli kummallisia pikku haavoja vaikka kuinka paljon. Ensin mietin, että ne ovat jonkun ison mäkäräisen jälkiä. Pieni haava, jossa kokkare verta. Ja näitä ihan vierivieressä jaloissa. Onko teildän hevosilla kellään ollut sellaisia? Harmi kun ei tullut otettua kuvaa. Ei ole riviä, sillä niitä ei oikeastaan ole vuohisissa ollenkaan, lähinnä jalkojen isojen suonien kohdalla, siksi ajattelin, että ovat itikoiden puremia. En tuollaisia ole koskaan ennen nähnyt.

Pesin jalat ratsastuksen jälkeen kylmällä vedellä ja mäntysuovalla (tallinpitäjän vinkki), ja sivelin vielä laimella betadinevedällä. Toivotaan etteivät tulehdu.

Hevoset pääsevät kyllä metsään, vaikka välissä on aita, mutta portti on auki.

Mutta Mandyn käytösestä voisi sanoa, että se on ollut 10+. Miten voikin hevonen olla NOIN helppo?

Se tulee aina vastaan, taikka ainakin antaa heti kiinni. Se lähtee ihan rauhassa pois laumasta. Seisoo vieraassa tallissa ypöyksin aivan rauhassa (ei ole edes kakannut kahdenpuolin kiinni ollessaan, mitä aina tekee oman tallin pesarilla, whaaat?). Ratsastaessa todella nätisti. Ollaan jo käyty maastoilemassa ihan kahdestaan moneen otteeseen, ravailtu ja laukkailtu, käyty kaverin kanssa metsässä aikamoisessa ryteikössä, kentällä....ja aina yhtä nätisti. No, myönnettäkköön, että pari ekaa kertaa jännitti hiukan kentälle meno, kun matkan varrella oli kaikenlaista härveliä, ja toisen laitumen hepat laukkasivat ihan viereen.

Mutta kun pidän ohjat pitkinä ja pepun rentona, niin ei mitään ongelmia. Eli ihan samanlainen kuin Lotta!

Mä oon niin sanoinkuvaamattoman onnellinen tuosta pikku hepasta. On se vaan niin ihana ja luotettava. En osaa edes kuvitella, missä jamassa mun ratsastus olis ilman tuota kultaista heppaa, jonka kanssa en kyllä osaa lainkaan pelätä.

Voisin istua täällä vaikka kuinka kauan. Silmä lepää. Jospa sen teltan kanssa leiriytyisin joku yö :)

Rauha maassa ja heppatädin päässä

Kaviokuumeet, laidunruohon sokerit, sikiö-ötökät, haavat, ruhjeet, tappelut, katkenneet koivet, kylmä yö.
Kaikki nämä pyörivät päässäni yöllä ja päivällä töissä. Laitumella odotti tänään kuitenkin täysin ehjä ja hyvin rauhallinen ponny, jolla ei ollut digitaalipulssia vuohisissa (kokeilin heti, haha).

Tosin kun menimme laitumelle, ihmettelimme, missä se Mandy oikein on. Ei näkyny missään ja pelästyin jo että mitä oikein on tapahtunut. Laitumella on ihana lehtometsä, ja siellä tammien keskellä Mandy piilotteli, ihan yksin. Muut hevoset olivat ruoholla.

Laitumelta tamma lähti ihan muitta mutkitta yksin pois.

Näky oli jotenkin ihan satumainen, Mandy seisoi hiljaa ja käänsi vaan päätään, kun tulimme. Se ei vaikuttanut pelokkaalta, hermostuneelta tai mitenkään muutenkaan vihaiselta, vaikka mulle tuli jo lähes itku, että onko sitä hyljeksitty. Näytti siltä, että se vaan nautti rauhasta siellä :) Täytyy seurata tilannetta ja toivoa, ettei sitä nyt jätettäisi yksin. Melkein sama fiilis, kuin omaa lasta olisi koulukiusattu. Voi varjele :)

Kentällä.

Otettiin Mandy laitumen viereen, harjattiin ja satuloitiin. Koko ajan se seisoi kuin suolapatsas. Ihan hassu. Ratsastin tallin kentälle ja keventelin jonkin aikaa, tamma oli ihan pirteän ja mukavan oloinen, vieraita maisemia piti toki hiukan katsella. Toisen laitumen hevoset pääsevät ihan kentän viereen, ja Mandy ihmetteli niitä toljottajia, heh.

Ratsastin ehkä 20 minuuttia, hiukan ravia ja laukkaa, ja lähdettiin sitten takaisin. Mandy oli koko matkan oikein nätisti, vaikka pusikossa oli moottorisahamieskin. 

Kevennellään.

Kyllä se on niin valtavan kiltti hevonen. Voiko tuollaisia ollakaan.

Hetken katseltiin vielä laitumella olevia hevosia ja sitä, miten ne käyttäytyivät, kun yksi tuotiin takaisin, toinen sen jälkeen ja kolmas haettiin pois. Yksi hevonen karkasikin, kun omistaja oli tuomassa sitä sisälle. Hevonen laukkaili pellolla laitumen vieressä. Muut ottivat hiukan kierroksia, mutta Mandy vaan söi. Järkyttävä ahmatti.

Kevennellään lisää.Miks sulla on tollanen etukeno, kysyi tytär. Good question.

Laidun on ihanasti metsän suojassa ja aurinkokin paistoi eikä tuuli osunut sinne. Näytti niin ihanalta, kun hevoset jäivät sinne rauhassa rouskuttamaan ilta-aurinkoon.

Vielä kevennellään. Aika kiva heppa tässä.

Tämmöisiä katsojia ilmestyi puskista. Aika veikeitä. Kouluratsastus (tai oikeastaan keventely) selkeästi kiinnostaa, hihi.

Oiskos tässä kevennelty....

Ja sitten lopetettiin se keventely.

Ja siirryttiin poseeraukseen.

Ja mitä, vieläkin vaan ravia. 

Käytiin vähän meille tutuissa maisemissa, Mandylle ne olivat uusia.

Ja poseerattiin. Tytär ja järkkärikamera, blogin pelastukset.

Kesä on alkanut

Tammimetsä, vihreä niitty ja kirmaavat hevoset. Meri pilkottaa ja ympärillä on vanhoja kauniita rakennuksia.

Mandyn kesäparatiisi on mannaa sielulle ja silmille. Kyllä kesä tulee muuallakin, mutta ei ihan samanlainen kesä. Näihin laitumiin liittyy jo niin paljon muistoja.

Viime kesänä, sauvojen kanssa könkätessäni murehdin melkein eniten sitä, että ihana hevosten laidunelämä ei ollut osa kesääni. Olen niin onnessani, että tänä vuonna se on taas totta ja mulla on ihana, suloinen tamma siellä laitumella.

Jippijajei!

Lähdin tallille puolelta päivin ja kävin vielä ratsastamassa, menin jopa maneesiin, kun halusin nautiskella kuitupohjasta vielä kerran ennen kesää. Ai että oli hyvän tuntuinen hevonen. Tulipa ihan hurjan kiva fiilis.

Mandy on tuntunut nyt kerta kerran jälkeen koko ajan paremmalta. Olen jo vakuuttunut siitä, että kinnerpatti on luutunut. Laidunkauden jälkeen mennään tsekkaamaan tilanne.

Ruunikko-tammat katselevat etäältä

Ystäväni oli lupautunut kuskaamaan meidät laitumelle. Paikka kun on muistoja täynnä myös hänelle. Aivan luksusta mulle, kun joku tulee hakemaan.

Rautias ruuna on Mandyn makuun täälläkin.

Mandy meni traileriin lähes samantien, ihan pientä epäröintiä ja sitten asteli rauhallisesti sisälle.

On niin hienoa, kun ei tarvitse traikkuun menosta yhtään tapella. Lotan kanssa kun tottui siihen, että lastaus merkitsi verta (ainakin henkistä), hikeä ja joskus oikeasti kyyneliäkin.

Omnomnomnom.

Perillä parkkeerattiin tallin pihaan, otettiin Mandy ulos ja käveltiin puolisen kilometriä laitumelle. 

Vieraassakin paikassa Mandy käyttäytyi oikein hienosti, vaikka muut hevoset nähdessään ja laitumen lähelle tultaessa se kasvoi ainakin puoli metriä ylöspäin.

Pysy hieman etäämmällä, kiitos!

Sitten naru irti ja heppa laitumelle muiden joukkoon. Hevosista osa oli mulle tuttuja, mutta ei Mandylle. Kamera äkkiä esille...ja mitä vielä, ei juuri mitään äksöniä. Ihan hiukan Mandyn piti kertoa lähestyvälle suokkiruunalle, että pysypä hieman kauempana. Samaan aikaan tullut ruuna sai tulla hiukan lähemmäs.

Pientä lihoamista odotettavissa.

Toivon nyt todellakin, että kaikki menee hyvin jatkossakin. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta hevosen onnen nähdessä on riski vaan otettava.

Hiukan kauhistuttaa myös se, että yöksi on luvattu hallaa. Toisaalta, monien kesien aikana olen huomannut, että hevoset kestävät viileää ja pientä sadettakin paljon paremmin kuin kovaa hellettä ja itikoita. Siinä mielessä ihan hyvä, että ei ole enää niin kuuma.

Ruunat perässä...saa nähdä kuinka tässä vielä oikein käy....

Mandy liikkui laitumellakin ihan hienon näköisesti ja ravasi isoa elastista ravia.

Se oli niin suloisen ja symppiksen näköinen. Mun sydän ihan sykähtää. Mun ihana heppa.

Mandy ja kaksi ruunaa.

Huomenna menen testaamaan, miten neitokainen antaa kiinni, lähtee pois laumasta ja toimii kentällä tuolla uudessa paikassa.

Onnelliset

Ihana kesäparatiisi odottaa

Mandy lähtee perinteiseen tapaan (siis mun hevosille perinteiseen) kesälaitumelle pienelle maalaistallille meidän mökin lähelle. Olen niin onnellinen siitä, että saamme mennä sinne taas, vaikka aluksi oli vähän puhetta, että kesähevosia ei enää otettaisi. Onneksi saimme kuitenkin laidunpaikan sieltä, sillä hevoskesät ovat siellä olleet aivan fantastisia!

Mulle hevosen vieminen laitumelle on todella, todella tärkeä asia. En oikein edes tiedä mitään ihanampaa, kuin katsella laidunelämästä nauttivia hevosia. Olen valmis ottaaan kaikki riskit, jotta hevonen saa elää hevoselämää edes kesän, talvella kun sitä täysin lajityypillistä elämää on niin paljon vaikeampi järjestää.

Mandy tulee ensi sunnuntaista saakka viettämään ulkona vuorokauden ympäriinsä, joten vihreään on nyt totuteltu ahkerasti. Mandy pääsi kaverini ruunan kanssa (omatekemälle) pikkulaitumelle totuttelemaan ja mietittiin, mahtavatko tulla toimeen. Huoli oli todellakin turha, ensin syötiin ja sitten tehtiin tätä (pitkään sekä hartaasti):




Haluan viedä Mandyn kesäpaikkaan, koska siellä hevoset ovat yötäkin ulkona, ja sama lauma läpi kesän. Meidän "talvi"tallilla on paljon kisahevosia, jotka eivät laidunna taikka ovat laitumella vain pieniä hetkiä ja laidunelämästä tulee näin rauhatonta.
Ja lisäksi on aivan ihanaa, kun kesällä tallimatka on vain muutaman kilometrin ja laitumella voi käydä vaikka iltaisin moikkaamassa.
Tarkoituksena on kuitenkin ratsastaa ahkerasti, Tallilla on kenttä ja valmennuksiakin sekä ihan ok maastot. Haluan liikuttaa melko paljon, jotta vältettäisiin järkyttävä lihoaminen (Mandy pyöristyy pelkästä ruohon näkemisestä). Jossain välissä tammuska saanee kuitenkin täydellisen pikku lepolomankin.

Jaha, hoidetaanpa herraa hyvin, kun huomenna on kisat. Harjakin kaipaa selkeästi pientä nyppimistä.

Laidunraporttia seuraa, mutta mitäs muuta te lukijat haluaisitte kuulla?
Varusteista? Mandyn menneisyydestä? Treenipostauksia? 

Kysymyksiä ja ehdotuksia aiheista otetaan vastaan!

Helleillan maastoilua. Meillä on tallilla ihan mahtiporukkaa ja niin kiva käydä yhdessä maastoilemassa.