Syksyn värejä

Lotta on tuntunut tosi hyvältä ratsastaa ja siksipä olikin yllätys, että pari päivää sitten se muuttui yhtäkkiä. Takaosassa tuntui olevan jotain kummaa ja vasen takanen ei oikein tullut alle. Päätimme pitää viikon tauon ja vain kävelyttää. Lisäksi annan Metacam kuurin.

Saattaa olla että se on vain venäyttänyt hiukan. Se liukastui yhtenä päivänä ulkokentällä kun juoksutin sitä ja juuri tuo jalka meni alta. No, tiedä häntä, mutta katsotaan, kävellään ja kylmätään.

Tänään kävimme vain kävelyllä ja neidillä oli kamala kiire ja energiaa tuntui piisaavan. 

Myös Nekku- koiralle on tullut joku uusi nuoruus. Se loikkii ympäriinsä suorastaan villisti, on valtavan leikkisä ja puuhakas. Sitä on hauska katsoa!

Frida otti kuvia kun kävelimme tallin lähellä olevan pienen metsälenkin. Syksy on edelleen niin ihana, värit kauniita. Olen henkeen ja vereen syksyihminen.

Kotiutumista

Turha oli jännittää Lotan kotiutumista uuteen talliin. Murehdin näköjään aina turhaan näitä asioita etukäteen, pakko uskoa että Lotta on nykyään ihan eri hevonen kuin silloin kun se tuli meille.

Tosin yksi asia meni huonosti, lastaaminen kesti tunnin ja 45 minuuttia!  En tajua mikä sille tuli, viimeksi meni koppiin viiden minuutin empimisen jälkeen. No, Lotalla oli kiima, kaverit vieressä ja olin ehkä itse liian nössö alusta saakka. Lotta hyppi pystyyn, yritti lapa edellä karkuun, hyppäsi alas lastaussillalta, tuli aina puoleen väliin ja ryntäsi sitten ulos. You name it. Kiehuin lopuksi kiukusta, saakelin venäläinen metwursti! Mieheni vain nauroi ja taputteli Lottaa ja antoi sille porkkanoita. Huh mikä show! Nyt lupaan itselleni pyhästi, että lastaamista täytyy ruveta harjoittelemaan. Eikä olisi pahitteeksi saada taas ammattilaista apuun.

Lotta sai huuliinsa pari nirhaumaa temppuillessaan lastauksessa, laitoimme hassut siniset tutit suojaamaan niitä. (Pahoittelen kuvan laatua)

Mutta heti kun tamma tuli uuteen talliinsa, se rupesi rouskuttamaan heiniä aivan viattomana. Seuraavana päivänä mentiin heti ratsastamaan, käytiin sänkipellolla ja pienellä metsäpolulla, maneesissa ja kentällä. Lotta käyttäytyi kuin olisi ikänsä ollut siellä. Myös tallityöntekijöiden mukaan tamma oli oikein kiltisti koko ajan.

Ihanan kaunista syksyä, rakastan sitä. (Kiitos kuvasta Challi!)

Lotalla on ollut hirveästi energiaa ja se on ollut oikein ihana ratsastaa. Frida pääsee nyt itsekin tallille ja se on mukavaa, mutta en malttaisikaan olla sieltä yhtenäkään iltana pois :D

Talli on kiva, siisti ja kodikas. Kaikki on vanhaa, romanttista ja kaunista, mutta toimivaa. Paikka on melko lailla aikaisempaa talliamme pienempi. Sieltä on rauhallista ja mukavaa, vaikka se on todella lähellä kaupunkia. Mitään kunnon laukkamaastoja ei taida löytyä, se on harmi. Sänkipelloilla pystyy nyt menemään ja siellä ollaan oltu jo muutaman kerran. Lumen tultua pääsee ehkä jonnekin hiukan pitemmällekin.

Uudessa maneesissa on hyvät peilit. On muuten ihan älyttömän hyvä tsekata sieltä omaa istuntaa, hevosen suoruutta, tarkistaa avoväistössä miten hevonen kulkee. Tänään sain oikein ahaaelämyksen kun korjasin käsiäni peilin avulla. Kun nostin käsiäni ylöspäin oikeaan asentoon, Lotta vastasi heti tarjoten ihan mahtavaa ravia ja laukkaa!

Lotta-kaunotar (Kiitos Challille kuvasta!)

Upeita maastoiluja, upea ilma ja upea hevonen

VAROITUS: Nyt on taas vuorossa melkoisen imelää hehkutusta!

Viime aikoina ollaan taas koettu sitä hevostelun parhautta. Ilma on ollut niin ihana, että sitä on vaikea uskoa. Lämmintä mutta raikasta, ei itikoita ja vielä tyyntäkin. Olemme nauttineet maastoilusta ja kasvattaneet Lotan kuntoa oikein kunnon pitkillä laukkaspurteilla sekä hiekkateillä että sänkipelloilla. Kävin eräänä iltana lenkillä ja laukkasin ja ravasin niin että hiki valui molemmilla. Välillä hengähdettiin hetki ja sitten taas jatkettiin. Nauroin oikein ääneen kun Lotta ampaisi täysillä yhdessä kurvissa ja sänkkärillä innostui heittelemään päätään. Jopas ryhtyi oikein villiksi! Mulla oli pieni videokamera toisessa kädessä kun laukkasin, joten kuva on hiukan heiluvaa :D

Edellispäivänä ja eilen menin kentällä, mutta tänäänkin ennen kouluvääntöä ja Maijan valmennustuntia menin alkulaukkoja sänkkärillä pellon reunalta toiselle. Oli muuten hyvä ja vetreä hevonen sen jälkeen!

Maijan tunnilla oli oikein hyvä fiilis, Lotta oli jo paljon parempi kuin viikko sitten, jolloin parin viikon hiljaiselo vielä tuntui jäykkyytenä ja voimattomuutena. Oikea laukka oli nyt vähän hakusessa, mutta vasen sujuikin taas paremmin. Mentiin avoja ja pohkeenväistöjä. Päämääränä oli se, että Lotta menisi kohti kuolainta eikä heittäytyisi tyhjäksi suusta.

Hauska juttu oli se, että mulla oli raidallinen paita päällä ja siitä näkyy heti, jos istuu vinossa. Rupesin itsekin miettimään, että raitojen pitää pysyä vaakasuorassa myös väistöissä ja se mielikuva auttoi paljon. Olen usein jotenkin vänkkyrällä pohkeenväistöissä, sen sijaan että luottaisin siihen että hevonen väistää pohjetta, tuuppaan sitä jotenkin lantiollani.

Frida otti eilen näitä kuvia, tyttö osaa kyllä kuvata. Valkkasin tietty parhaat päältä, joissain kuvissa kauhistelin taas vanhoja istuntavirheitäni, jotka itsepintaisesti pullahtavat esiin, vaikka kuinka kuvittelisin että olen päässyt niistä eroon. Pahin on notkoselkä-hyppyripeppu-istunta, aivan hirveän näköistä ja saa hevosenkin selän tipahtamaan notkolle.

Vasen laukka alkaa taas sujua hiukan paremmin.

Heppa oli melko tahmea alkuun,  kentällä oli sopivasti pari estettä ja niiden avulla sain poniin vähän virtaa.

Askel alkoi venyä.

Päättäväisen näköinen kuski.

Lisäyksien harjoittelua.

Lähdetään lisäykseen. Miks mun kyynärpäät sojottaa aina tollai?

Loppuraveja.

Ihana, ihana syyskuu!

Nämä syyskuun päivät ovat olleet suorastaan säkenöivän kauniita. Tämä saisi jatkua ikuisuuden! Tänään kävimme poimimassa auringonkukkia tallin viereisellä pellolla ja piti tietysti sitten hiukan poseerata. Ihania syyspäiviä teille, lukijat <3

Ainaista vainoharhaisuutta

Maneesikausi  odottaa. Uusia kuvia ei viime aikoina ole tullut otettua, tässä yksi viime keväältä tekstin piristykseksi.

Sitä kai se on meidän kaikkien hevosenomistajien elämä. Tarkoitan sitä, kun jatkuvasti kuvittelee, että hevonen on kipeä jostain paikasta, koska....tiedätte varmaan....?

Tämä on ollut taas viimepäivinä mielessä sen jalan tulehduksen jälkeen. Lotta on tuntunut jotenkin haluttomalta. Meillä oli ensimmäinen kouluvalmennus pitkään aikaan, Lotta oli aluksi tosi hyväkin, oikeassa laukassa olin ihan huumassa. Mutta Lotta mutta väsähti jossain vaiheessa ihan totaalisesti eikä mikään sujunut sen jälkeen. Vasen laukka oli aivan hirveätä. Mieleen hiipi taas, että onko se sittenkin kipeä.

Me olemme nykyisellä tallilla niin onnekkaita, että vieressämme on klinikka. Yksi eläinlääkäreistä käveli muutama päivä sitten kentän ohitse kun ratsastin, ja katseli pitkään ratsastustamme. En sitten voinut olla kysymättä, että miltä näyttää, liikkuuko puhtaasti? Lääkäri sanoi hämmästyneenä, että kyllä, ja kehui kovasti että on kyllä hieno peli sinulla siinä alla. Itseasiassa hän kysyi että onko minulla toinenkin hevonen, kun tämä ei näytä yhtään samalta kuin se minkä hän näki noin vuosi sitten, oli kuulemma paljon isomman näköinen :D
Kai se on sitten uskottava, että tamma on ihan ok, kun valmentajankin mielestä liikkui ihan hyvin.

Taidan itse ratsastaa huonosti ja säästellen kun niin paljon pelkään, että mitä jos sitä ja mitä jos tätä. Onhan se selvää, että hevosen kunto laskee nopeasti parinkin viikon kevyemmän jakson aikana. Maastoiltu kyllä ollaan paljon, mutta kyllä se varsinainen koulutuuppaus on se, mikä hevosta eniten väsyttää. Lotta voi vaikka hypätä esteitä hikoamatta, mutta kun se joutuu oikein kunnolla töihin, silloin se hikoaa paljon.

Nyt kuitenkin maastoilemme vielä niin paljon kuin pystymme, edessä on pitkä ja ankea maneesikausi. Vielä viikon verran olemme nykyisellä tallilla ja sitten muutamme. Tunnelma on haikea, mutta kokeilemme tämän talven, miten elämä helpottuu, kun tallille on vain neljä kilometriä kotiovelta ja Frida pääsee itsekin sinne kulkemaan. En voi uskoa, että näköpiirissä on tallivapaita iltoja. Niin paljon kuin tykkäänkin käydä tallilla, on siellä tullut roikuttua lähes joka ikinen ilta viimeisinä vuosina, ja joskus voisi oikeasti tehdä jotain muutakin, esimerkiksi imuroida, hahhah!

Lotta ja pinkki satulahuopa :D

Täydessä vauhdissa!

Pakko pistää minunkin tänne muutama kuva Fridan laukkailuista sänkipellolla sunnuntaina, vaikka periaatteessa ne ovatkin Fridan elämää -blogin kamaa :)
Ollaan tosiaan nostettu liikutustasoa niin, että tästä lähtien mennään taas ihan normaalisti. Ihanaa! Minäkin pääsin tänään kokeilemaan sänkipeltoa, oli aivan ihana aurinkoinen aamu ja nautin täysin siemauksin. Heppaelämää parhaimmillaan!

Pellon pohja näytti hyvältä ja kuivalta

Mutta katsellaan varmuudeksi vähän

Kohta mennään

Alkuraveja

Eiku menoks!

Tää on hauskaa!

Pari spurtin jälkeen Lotta innostui

Venytetään hiukan

Jihaa!

PS. Blogilla on jo 90 lukijaa, wau!