Miten kaikki alkoi - aika Lotan kanssa osa I

Tänään kävimme tallilla vain heittämässä Fridan sinne ja lähdimme sitten mieheni kanssa läheiseen metsään koiran kanssa kävelemään. Halusin myös katsella, missä pystyisi tekemään jotain mukavia uusia metsälenkkejä hepan kanssa.
On helpompi käydä etukäteen jalan katsomassa paikkoja, ettei juutu sitten hepan kanssa jonnekin rämeikköön.

Ratsastusuutisten sijaan ajattelin kerrata vähän meidän yhteistä aikaamme Lotan kanssa ihan alusta saakka. Varautukaa kahvikupilla ja mukavalla asennolla piiiiitkään tekstiin ja valtavaan määrään kuvia!

Koeratsastus tapahtui kuumana heinäkuisena päivänä. Olimme aivan väsyneitä ja ajaneet Fridan kanssa satoja kilometrejä. Päätimme käydä myös ihan Venäjän rajalla katsomassa tammaa, josta meillä ei kyllä ollut suuria odotuksia, olihan se entinen tuntsari.

Fridaa yllytettiin samantien maastoon Lotan kanssa, ja hämmästyksekseni näin, kuinka Frida ja Lotta laukkasivat hetken päätä kovaa vauhtia peltojen toisella puolella. Lotta oli tuntunut maastossa todella varmalta ja pelottomalta.

Ulla vei Fridan ja Lotan maastolenkille heti koeratsastuksen alkajaisiksi.

En osannut tehdä koeratsastuksessa oikein mitään järkevää, mutta muistan sen tunteen. Jes, tämä se on! Myyjä oli hieman empivä ja varoitteli Lotan kipakasta luonteesta. Se oli siinä vaiheessa myöhäistä, tamma oli hurmannut minut sielukkailla joskin epäluuloisilla silmillään.

Minä vain humputtelin ympäri kenttää mutta olin ihan hurmiossa.

Haimme Lotan kotiin noin kuukauden päästä. Meillä oli silloin vielä Falka, ja tytöt pääsivät yhdessä laitumelle. Olimme aivan hämmästyneitä, ne olivat kuin kaksoset. Emme olleet tajunneet että olimme hankkineet aivan saman näköisen hevosen! Tytöt myös ystävystyivät välittömästi.

Lotta ja Falka olivat kuin kaksoset ja ystävystyivät heti paikalla.

Lotta otti rennosti.

Pölhöpäät iltariennolla.

Hoitamiset laidunolosuhteissa sujuivat ihmeen hyvin, vaikka olimmekin kauhusta kankeita uuden hevosemme kanssa. Jälkeenpäin suorastaan naurattaa, kuinka arkoja olimme. Pelkästään talutus laitumelta talliin pelotti meitä. Tamma tuntui arvaamattomalta ja yhtäaikaa sekä röyhkeältä että aralta. Toisaalta se oli kuitenkin helppo jopa satuloida vapaana, en käsitä mikä meitä silloin oikein pelotti. Sen sijaan ratsastaessa Lotta tuntui heti täysin turvalliselta ja kävimme maastoilemassa heti alusta alkaen.

Hevosen omistaja on vielä tässä vaiheessa kauhusta jäykkänä.

Lähdimme heti maastolenkille. Lotta oli tosi kiltisti.

Kesälaitumen vierssä on kauniit maisemat.

Lotta on juuri saapunut uuteen kotiinsa.

Tätä kuvaa on nyt hauska naureskella. Kuski nielaissut rautakangen, hevonen liikkuu sen mukaisesti.

Sitten tuli syksy ja aika lähteä kesälaitumelta oikeaan talliimme. Silloin kaikki muuttui ja  hetkeksi meidät valtasi epätoivo. Siitä kerron seuraavassa osassa.