Onnellinen

Vihdoin tuntuu siltä, että elämä alkaa normalisoitua. Olen ollut töissä muutaman viikon ja henkisesti palannut ns. terveiden pariin, vaikka jalka särkeekin edelleen silloin tällöin ja jäykistyy tosi nopeasti, jos jään vain istumaan.

Töihin meno teki hyvää päänupilleni, niin mukavaa kuin onkin olla koko ajan vapaalla, tulee siinä lötkö ja saamaton olo pitkän päälle.

Babe sä oot vaan niin ihanaa-aaa

Mutta ennen kaikkea, olen päässyt ratsastamaan jo muutaman kerran ihan "kunnolla" ja jalka on kestänyt melko hyvin. Olen niin onnellinen!

Jeiii, tässä mä vaan keventelen.

Olen käynyt muutamia kertoja ratsastamassa Simpalla. Fysioterapeutti sanoi viimeksi, nyt nyt voi jo ruveta kokeilemaan rajoja ja sitä, mitä jalka kestää. Minähän tulkitsin sen tietysti ratsastamiseen liittyväksi. Lauantaina ratsastin sitten Simpalla jo 45 minuuttia, ravasin, keventelin, menin harjoitusravia, väistöjä ja lopuksi ihan kunnolla laukkaakin molempiin suuntiin. Kevyttä laukkaa ja sitten kokeilin istua alaskin. Olin ihan liekeissä, ratsastus on vaan niin mahtavaa!

Suloinen Simppa

Olin kentällä vielä ihan yksin (kuvat ovat edeltävältä kerralta jolloin Fridakin oli mukana) ja menin selkäänkin yksin. Sekin oli jonkinlainen saavutus, sillä tähän saakka olen halunnut että joku on paikalla kun menen selkään (vasemman eli kipeän jalan nostaminen jalustimeen on aika työlästä ja hirvittää jos satula keikkaisi tai hevonen ottaisi ritolat juuri siinä tilanteessa). Simppa oli kuitenkin niin superkiltisti ja pääsin selkään hyvin, kun laitoin sen seisomaan ojaan ja menin selkään pikku pallilta. Vasen jalka nousee aika huonosti vielä, joten onneksi ei ollut Simppaa isompi hevonen.

Simppa sointuu sänkipellon väriin.

Parasta kaikessa on se, ettei ole yhtään pelottanut. Se on oikeastaan hyvin hämmästyttävää. Varmasti niitä pelon hetkiäkin vielä tulee, mutta toistaiseksi olen tuntenut oloni turvalliseksi ja luottavaiseksi.

Ratsastus kauniina, aurinkoisena syyspäivänä raikkaassa ulkoilmassa oli niin mahtavaa. Olen kiitollinen joka sekunnista ja niin onnellinen, että haluaisin vain joka hetki halata hevosta. Samalla ihmettelen, miten olen joskus voinut ratsastaa hampaat irveessä suorittaen. Nyt haluan nauttia, eikä sillä ole niin väliä, kuinka hienolta tai huonolta näyttää, pääasia on tunne. 

Just love it!

Tuntuu kuin koko hommaan olisi tullut ihan uusi fiilis. Ehkä putoan tältä vaaleanpunaiselta höttöpilveltä pikapuoliin, mutta nyt nautin ja leijun pilvelläni.

Kiitos Paulalle heppalainasta, Simppa on niin ihku!

Terveen kirjoissa, yes!

Pakkohan tätä on hehkuttaa. Tämän aamuinen röntgenkuvaus lonkastani kertoi, että se on nyt täysin luutunut! Jippii!

Murtumakohtaa ei edes näkynyt enää. Olin toki toivonut, että parantuminen on edistynyt, mutta erilaiset säryt saivat vähän epäilemään, että onko siellä vieläkin jotain vialla. Mutta onneksi kaikki oli paremmin kuin hyvin ja sain ns. terveen paperit.
Työtkin aloitin viime viikolla. Pitkä istuminen ottaa voimille, mutta yritän pitää itseni usein pienessä liikkeessä.

Hevosen selässä olen käynyt nyt yhteensä kuusi kertaa. Ravia olen mennyt hiukan ja jopa ottanut pienen laukkapätkän issikkakaverini kanssa! Ainakaan tähän mennessä ei ole pelottanut tai sattunut.
Nyt tekisi tietysti mieli päästä jo ratsastamaan vähän enemmänkin. Edelleen oli kuitenkin määräyksenä, että pudota ei saisi, Luun vahvistuminen täysin ennalleen kestää jopa vuoden päivät.

*******

Tämä blogin tulevaisuus on kuitenkin nyt kysymysmerkki. Mietin kovasti, haluanko kirjoittaa avoimesti taikka edes vähemmän avoimesti asioistani vai en. Jollain tavalla tunnen nyt itseni erityisen haavoittuvaiseksi, kun pikkuisen vammaisena (sellainen kuitenkin edelleen olen, sillä lihakset ja jänteet kaipaavat vielä kovasti voimistamista ja kroppa on toispuoleinen) alan uudestaa ratsastamaan ja hankin ehkä hevosenkin.

Toisaalta asioita on mukava jakaa, mutta toisaalta siinä asettaa helposti itsensä myös yleisen arvostelun kohteeksi. Tavallaan naurattaa, ja pitäisi kai olla otettu, että tällaisen vanhan kääkän tekemiset kiinnostavat sen verran, että niitä jaksetaan htnetissäkin ruotia. Välillä nimittäin huomaan, että blogissani on yhtäkkiä käynyt satoja vierailijoita, silloin jäljet johtavat yleensä sylttytehtaalle jota hötönetiksin kutsutaan.

Jään miettimään asiaa, enkä tee mitään päätöksiä. Kirjoitan sitten, jos siltä tuntuu. Siihen asti, hyvää syksyn jatkoa teille kaikille ihanille lukijoille!