Tämä ajatus on pitkään pyörinyt päässäni ja nyt jostain syystä ihan erityisesti, Mikä on tärkeintä tässä harrastuksessa? Mikä on tärkeintä minulle, mikä hevoselle? Voisiko joku muunlainen tapa harrastaa hevosia olla mielekäs sekä itselle että hevoselle? Voisinko vaikka pitää hevosta pienellä tallilla ja käydä enimmäkseen maastossa ja ottaa rennosti?
Itse olen aina ollut mielestäni sellainen keskitien kulkija. En ihan kukkis, en ihan kisaajakaan.Tai vähän molempia. Haluan ratsastaa tavoitteellisesti, ehkä joskus kisatakin, mutta ennen kaikkea oppia uutta. Toisaalta tykkään maastoilla, vain olla hevosen kanssa ja oppia tuntemaan hevoseni mielenliikkeet.
 |
Mandyn kanssa valmennuksessa. |
Kuitenkin olen aina pitänyt hevosta isolla maneesitallilla. Siinä on monia hyviä puolia. Jos aloitan niistä itsekkäistä, niin isolla tallilla on aina seuraa. Minusta on niin hauska aina mennä tallille, meidän tallilla on tosi kivoja ihmisiä, joista on tässä lähes kuuden vuoden aikana tullut kuin toinen perhe. Se, että ympärillä on ihmisiä, tuo myös turvallisuutta. Onnettomuuden sattuessa todennäköisesti joku huomaa. Pikkutallilla voisi joutua harrastamaan tosi paljon yksin.
Maneesi on itsestään selvästi se maneesitallin hyvä puoli (wau, olen scherlock). Mutta myös se, että hevosia on riittävästi niin, että saa myös seuraa maastoon, valmennustunneille ja vaikka kisareissulle. Hevosesta ei tule läheisriippuvainen eikä tarvitse miettiä, että joku hevonen jää yksin, kun lähden ratsastamaan.
 |
Simppa talvella 2015 |
Kukkis (mitä ikinä se tarkoittaakin) olen siinä mielessä, että hevonen ei ole minulle urheiluväline, vaan ystävä. Loimitan hevosta kohtuudella, se saa ulkoilla päivät pitkät ja välillä rämmimme metsässä. Se saa heinän lisäksi vain kourallisen väkirehuja. Se saa olla karvainen ja mieluusti kesän laitumella. Tykkään välillä mennä ilman satulaa ja vaan höntsäillä. Tykkäisin opettaa temppuja ja puuhata enemmän myös maastakäsin. Haluaisin, että hevonen saa olla hevonen.
 |
Lotan kanssa kisoissa. |
Mutta....kun minussa on kaksi puolta. Toisaalta olen kyllä aika himotuupparikin. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin onnistunut valmennus tai hieno ratsastuskerta, jolloin hevonen hetkittäin kokoaa ja tuntuu oikein kouluratsulta. En oikein voisi elää ilman sitäkään.
Melkein kuusi vuotta olemme olleet tuolla samalla maneesitallilla, lukuunottamatta lyhyitä visiittejä kesälaitumelle ja kerran sille yhdelle lähemmälle tallille, kun leikkauksen takia en päässyt ajamaan autoa kuukausiin. Paikka on niin kiva, siellä on huippumaastot, hyvät puitteet ja maneesin pohja on ihan unelma. Klinikka vieressä ja ollaan hyvin pärjätty siksi myös ilman omaa traileria.
Miksi sitten näitä pohdin?
Tammikuu oli motivaation kannalta ehkä haastavimpia pitkään aikaan. En tiedä mistä tämä yhtäkkinen väsymys koko touhuun tuli. Tuntuu että yrittää ja yrittää, eikä kuitenkaan mikään riitä.
 |
Falka-ponin kanssa hankilaukkaa, taisi olla talvi 2011. |
Toki tässä taustalla on tuo hevosen sairasloma. Se tuntui niin tylsältä, juuri kun olimme päässeet hyvään vaiúhtiin ja treenit tuntuivat niin hyviltä. Kuitenkin olen käynyt tallilla joka ikinen päivä. Liikutan, kävelytän, kylmään, hoidan, maksan, maksan...sanoinko jo että maksan? Toivon ja pelkään vuorotellen. On aina yhtä ihanaa nähdä Mandy, harjata, huolehtia. Mutta silti turhauttaa. Sain jo maistaa mansikkaa ja sitten se hävisi.
Tilanne on tällä hetkellä se, että liikutan vielä hyvin varovasti ja hevosta kuunnelleen.Voi olla että siitä tulee vielä vaikka kuinka hyvä, mutta voihan olla, että kinnerpatit vaivaavat sitä aina. Ja siitä ehkä nämä pohdinnat. Mikä on plan B, jos kinnerpatit estävät jatkossakin "vakavamielisemmän" treenin? Voisko tulevaisuus olla kevyempi käyttö, pieni talli, maastoilua, silloin tällöin kentällä menoa? Ei sekään huono vaihtoehto olisi. Mandy soveltuisi kyllä sellaisenkiin käyttöön ihan mainiosti. Luojan kiitos se on niin monipuolinen hevonen.
 |
Mandystä tulisi myös oiva puskaponi. |
Toki olen miettinyt hevoslähtöisempää harrastusmuotoa siinäkin tapauksessa, että Mandyllä voisi ihan täyspainoisesti ratsastaa ja treenata tosissaan. Olisi niin ihanaa, jos se saisi olla laumassa ja suuremmalla alueella. Kävin yhtä sellaista tallipaikkaa katsomassakin, aivan mahtava paikka, Mutta monta kysymysmerkkiä siinäkin. Vapaa heinä voisi olla Mandylle aikamoinen katastrofi, se nimittäin pysyy pulskana jo nykyisellä noin 8-9 kilolla päivässä. Lihavuus (läski siitä väistämättä tulisi) taas olisi huonoksi sen pienille tikkujaloille. Maastoja löytyi kai jonkin verran, muttanykyisen tallin maastot varmaan voittavat. Kenttä pieni ja tietysti jäässä talvella. Se tarkoittaisi sitä, että pimeinä keskitalven arki-iltoina hvosta ei todennäköisesti liikutettaisi oikein mitenkään. Noh, silloin hevonen saisi ainakin nauttia kavereiden seurasta ja liikkua omaehtoisesti.
Pienemmän tallin halvempi hinta toki houkuttaisi. Toisaalta, sitten olisi melkein pakko hankkia oma traileri, että pääsisi edes joskus maneesille taikka tarvittaessa klinikalle.
Näitä jään nyt pohtimaan, enkä varmasti ainakaan kevään aikana mitään ratkaisuja vielä tee, jos teen ollenkaan.
Ovatko nämä tuttuja pohdintoja teille?