Ankaraa treeniä

...nimittäin laiduntreeniä! Ja sehän on sitä parasta treeniä, keskivartalon kehittämistä.

Sujuvasti suuhun häviävät ruoho ja voikukat, ylähuuli tunnustelee ja hylkää päättäväisesti vääränlaiset vihreät. Voiko olla ihanampaa kuin kevään vihreä, mehukas ruoho? Siinä on kaikki ravinteet mitä hevonen kaipaa, sitä ei korvaa edes kallein ja hienoin purkkirivistö.

Tää on mun laji, täs mä oo hyvä.

On jännä ajatella, että hevonen tietää vaistomaisesti, mitä voi syödä, mitä ei.  Kai sen sanoo hevosen luontainen vaisto, vai opettako emä sen jollain tavalla varsalle?  

Oho, astuin narun päälle, ei haittaa, pääasia että saan syödä.

Lyhyttä, vihreää ja mehukasta.

Välillä nautiskellaan silmät kiinni.

Ihanaa kun pääsee taas ratsastamaan. Vielä otetaan kuitenkin kevyesti. Tänään menin puolisen tuntia kentällä, ihan mukavan tuntuinen hevonen ja mielestäni liikkui puhtaasti.
Tulevalla viikolla nostetaan rasitusta ja treenataan vihreän syöntiä. Myös lastausta pitäisi harjoitella, sillä ensi sunnuntaina on taas jännä päivä, kun Lotta lähtee laitumelle saaristoon.

Kyllä maistuu.