Olen nyt päättänyt panostaa tuohon laukkaan. Olen huomannut, että välttelen sitä koska...no, se vain on niin hankalaa. Ravi on helppoa ja näyttävää, siinä pystyn harjoittelemaan kaikenlaista, väistöt sujuvat melko hyvin, tiet tarkkoja ja hevonen nätisti kuolaimissa. Jopa harjoitusravi tuntuu oikein mukavalta.
Sitten kun pitäsi laukata niin kaikki muuttuu. Laukka on kiireistä, hevonen kovettaa itsensä, se ei laukkaa oikein selän läpi, anna periksi ristiselästä. Se on siis tavallaan ihan ok laukkaa, mutta ei vain tunnu puoleksikaan niin hyvältä kuin ravi. Ravissa voi oikein reteesti paistatella. Mulla on jopa semmonen olo että wau, kattokaa kun mulla on hieno hevonen! Laukassa taas ajattelen että hui, toivottavasti kukaan ei katso meitä.
No, perjantaina päätin että nyt se alkoi. En enää yritä keksiä tekosyitä aiihen, miksi ei voi kunnolla laukata. On ollut niin kylmää, ahdasta maneesissa ym, että laukattu on vain pari pääty-ympyrää per kerta. Ongelmana on kiireisyyden lisäksi se, että laukka ei pysy yllä. Siis hoputan hevosta koko ajan, samalla ärsyynnyn kun se ei tottele pidätettä. Tuttua?
Perjantaina sitten laukattiin. Ja laukattiin. Ja laukattiin. Hiki tuli, muttei oikein muuta. Vasta lopuksi sain molempiin suuntiin jollain tavalla kelvollista laukkaa. No, parempi kuin ei mitään.
Lauantaina Fridalla oli koulutunti, joka meni oikein mainiosti, myös laukka. Kyselin Fridalta mitä hän oikein tekee, kun Lotta menee niin nätisti laukkaa. Frida tokaisi että hän vaan miettii koko ajan että odota-odota-odota.
Heureka! Se toimi. Miten ihmeessä pelkkä AJATUS voi vaikuttaa niin paljon? En tiedä, mutta mentiin siis niin kivaa laukkaa tänään. Heti noston jälkeen ajattelin, että ei hätää, o-do-ta, o-do-ta....ja sehän rupes odottamaan. Jeeee! Lyhyen ja onnistuneen ratsastuksen jälkeen lähdettiin maastoon lumisille teille kävelemään kahden muun ratsukon kanssa melkein tunniksi. Onnistunut sunnuntairatsastus!
 |
| Tulossa maastolenkiltä 2.2.2014 |
Tuttu tunne, yhtäkkiä hoksaat jotain ja kaikki sujuukin paremmin! On se kummallista, miten heppojen kanssa jo ihan ajatus vaikuttaa!
VastaaPoistaEikös olekin? Jotain meidän mielentiloista välittyy suoraan satulanläpi sekä suupieliin, on se niin ihmeellistä. Ja sitten kun hoksaa jotain, niin luulee että se asia on ratkaistu...mutta kuinkas ollakkaan, sen hoksaamisen unohtaa ja hyvässä lykyssä hoksaa taas uudestaan puolen vuoden päästä :)
Poistamulla aivan sama ongelma..lisaksi hevosella aika iso laukka joten ma kanssa keksin tekosyita miksei muka voi laukata....kokeilenpa tuota sinun vinkkia, kiitos siita ! Ihminen on mestari keksimaan kaikenlaisia tekosyita muuten koko ajan....
VastaaPoistaKiva kuulla että muillakin samoja ongelmia. Kokeile ihmeessä, ainakin tänään toimi meillä loistavasti.
VastaaPoista