torstai 27. helmikuuta 2014

Ja sitten yhtäkkiä tajusin jotain

Heippaheippa! Istun täällä sohvalla kiherrellen hyvää mieltä. Syynä on tietysti mukava ratsastus tänään. Kävin ensin vartin kävelyllä maastossa, käyntiä ja hiukan ravia pellolla pitkin ohjin. Maneesissa laukkasin aika reippaasti kevyttä laukkaa ja hyppäsin pari kavalettiakin. Lotta rupesi jo oikein innostumaan, annoin pitkät ohjat ja kävelin.

Olen viimeaikoina katsellut helpon A:n ratoja muun muassa youtubesta ja ajatellut että rupean pikkuhiljaa tekemään paloja niistä.  Tänään harjoiteltiin pohkeenväistöjä ravissa sekä vastalaukkakaaria (vasemmassa laukassa tosi vaikeita).

Joku ahaa-elämya siinä yhtäkkiä tuli. Ei siitä radasta vaan oikeastaan siitä, että KYLLÄ MÄ OSAAN, jos vaan päätän. Ja vaadin. Tarkasti, napakasti, ystävällisesti ja sitkeästi. PÄÄTIN, että istun vaan siellä selässä, määrittelen ohjilla ja pohkeilla missä se hevonen kulkee ja miten. Nopea korjaus ja sitten taas tilanne cool. Siinäpä se ero, en ärsyyntynyt, vaan korjasin ja rentouduin, korjasin ja rentouduin. Ja rentoutumisella en suinkaan tarkoita matkustamista, ehei. Sitä ei voi tehdä sekuntiakaan. Mutta sen sijaan pitää pystyä vaan olemaan, korjaamatta mitään, jos hevonen menee hyvin. Mulla kun on tapana tehdä vähän liikaa. Tuntui kuin olisin tajunnut jotain. Huomenna luultavasti tunne on jo ohi, joten siksi kirjaan sen nopeasti nyt tänne :)

MALTOIN antaa Lotalle hetkeksi pitkät ohjat heti kun se toimi hyvin. Sitten taas tuntumalle ja uusi palkinto taas kun siihen oli aihetta. Motivoi kummasti hevosta ja jaksaa pysyä peräänannossa eikä rupea heiluttelemaan päätään. Lotta oli melko tasan molemmilla käsillä ja pysyi kohtuu kevyenä.

Ja sitten vielä loppuhuipennus. Lotta toimi tosi hyvin ja YES, mä osasin lopettaa juuri oikeaan hetkeen. Hyppäsin alas selästä, löysäsin satulavyön ja turpahihnan. Paras palkinto. Useinhan sitä jää ravailemaan loppuraveja, mutta joskus kun Lotta on oikein ihana ja kuulolla niin hyppään samantien alas. Uskon että se hetki jää hevoselle parhaiten mieleen.

Hyvä mieli.



Urpanderimulkosilmä tarhailee :)

4 kommenttia:

  1. Mulla on opettelussa tuo sama, eli nopea korjaus ja sitten hevonen rauhaan. Liian usein huomaan että "turrutan" hevosta toistamalla samaa apua uudestaan ja uudestaan kun hevonen ei reagoi. Tätä tämä on, eilen just totesin tallikaverille että miten tää ratsastus voikaan olla niin vaikeaa... Onneksi välillä onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Noora, vaikeata tämä on, mutta kuinka iloiseksi tuleekaan kun pienen hetken menee hyvin. Luotan siihen että nuo tajuamisen hetket jäävät jonnekin alitajuntaan ja joskus 80-vuotiaana osaan jo hiukan ratsastaakin :)

      Poista
  2. Turruttaminen tuttua täälläkin... Inspiroiva kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aira! Tänään olin valmennustunnilla, jossa tästä jatkuvasta jumputtamisesta taas huomautettiin...eli näin pitkään sen sitten muistin, hihih.

      Poista