Itse puhkuin taas intoa, kuten yleensä aina. Olin juuri lopetellut mukavan ratsastuksen Lotan kanssa ja haaveilin jo seuraavasta.
Välillä oikein itsekin ihmettelen. Mistä tätä intoa oikein riittää? Olenko edes normaali?
 |
| Tämän aamun maastokävelyn "selfie". Liian pienellä kameralla, ilmeisesti. |
 |
| "Isolle kivelle ja takaisin" |
 |
| Tie oli tänään sulana, eiliset lumisohjot kadonneet. |
Olen onnellinen, että osaan iloita jostain kuin pieni lapsi.
Paljon vaikuttaa tietysti se, että jaamme hevosen Fridan kanssa, itselle tulee ratsastuskertoja juuri sopivasti. Tallilla käyn silti päivittäin, kun välillä toimin autokuskina/huoltajana/hevosenhoitajana.
Ainoa, mikä harmittaa joskus on se, kuinka itsekästä on käyttää tähän näin paljon aikaa ja rahaa. (tämä korostuu varsinkin silloin kun hevonen on sairas). Se on pois muulta perheeltä.
Tällaisin miettein tänään.
Ollaan treenattu Lotan kanssa viime päivinä oikein rivakasti. Tänään mentiin pitkään samalla tavalla taivutellen ja pitkin ohjin kuin Sannan tunnilla ja se toimi kyllä ihan valtavan hyvin, laukka pyöri rennosti ja mukavasti.
Huomenna aamulla maastoon ja sunnuntaina olisikin taas valmennus! Kuulumisiin!
Voi tiedän niin tuon tunteen ja olen jo aikoja sitten lakannut ajattelemasta että olisin jotenkin normaali. :D Omia hevosia on ollut jo 23 vuoden ajan eikä koko tänä aikana ole oikein ollut sellaista päivää että olisi harmittanut ja tylsistyttänyt. Kyllä omat hevoset ja niiden kanssa harrastaminen (mun tapauksessa enemmän ravipuolen harrastaminen) on aina vain se unelmien täyttymys.
VastaaPoistaSä oletkin muhun verratuna oikeen heavyuser! Hevoset on kyllä ihmeellisiä, niin moni hurahtaa ja niin totaalisesti. Monta hevosta ja omalla pihalla on sitten se viimeinen muoto, oletan? :)
PoistaKuullostaapa niin samalta, joskus itsekin nolostelen tai useamminkin, miten sitä on höyrähtänyt näihin hevosiin. Poni ei aina tee asioita helpoimman kautta, mutta sitten kun tulee se onnistumisen tunne, niin onpa kivaa. Ja kun ei onnistu, odottaa seuraavaa kertaa ja kun onnistuu, on taas odotettava seuraavaa kertaa. Onneksi meitä samankaltaisia on monta. Osa tuttavista ei jaksa edes kuunnella samoja höpötyksiä, joten pitää yrittää pitää suuta soukemmalla. :D
VastaaPoistaSepä se, hiukan nolottaa jo välillä tämä oma innostus, mutta toisaalta, ollaan onnellisia siitä, että on jotain mistä innostua. Monet keski-ikäiset vaan istuvat sohvalla ja katsovat telkkaria. Kyllä tämä pitää nuorena (vaikka välillä vähän huolirypyt kasvavat).
PoistaSehän on vain hyvä, että aina haluaa olla hevosen kanssa :-) Itse olen joskus ollut väsynyt tiukkaan päivärytmiin, koska en halua enää vuokraajia hevoselleni. Mutta nyt taas ajatukset on minullakin aina seuraavassa ratsastuskerrassa, kun hevoselle opettaa uudet asiat ammattilainen. Itse en osaa kouluttaa hevosta, vaikka valmennuksissa ja omalla ratsastuksella monet asiat kyllä paranevat hevosellakin.
VastaaPoistaMeillä on mahtunut näihin vuosiin vastoinkäymisiäkin, mutta en halua itselleni itselleni mitään muuta hevosta. Talliakaan en halua vaihtaa, mutta maneesi me tarvitaan ensi talveksi, joten toivon, että se omalle tallille nyt tulee, kun pitkään on jo ollut puhetta rakentamisesta. Tuo kelien huomioiminen on tänä talvena väsyttänyt eniten.
Muiden innostus -kuten sinun- lisää vain mulla positiivisia ajatuksia tulevaisuudesta hevosen kanssa :-) On tärkeää, että mukaviakin fiiliksiä voi jakaa muiden kanssa. Negatiivinen ja ylikriittinen suhtautuminen voi sopia erittäin kunnianhimoisille ja ammattilaisille, mutta tällä hetkellä näen vain niitä, jotka lopettavat harrastuksen sellaisessa ilmapiirissä, tai haluavat aina myydä ja vaihtaa hevosta :-(
Innostus varmaan kumpuaakin osittain siitä suhteesta hevoseen, onneksi ei tarvitse olla liian kunnianhimoinen eikä ajatella hevosta urheiluvälineenä!
PoistaItsellani joskus tuntuu, jos on paljon toita ja ehtii tallille vasta pimeassa, mutta ei oikeastaan koskaan tule sellaista oloa etteiko tallille meno kannattaisi. Ihan vaan nahdakseni ne horokorvat ja pehmean turvan.
VastaaPoistaHevoset on ihan parasta terapiaa. Minullakin monta huolta meneillaan talla hetkella, mutta niin vain havahdyin viimeisimman tunnin jalkeen, etta 'mistas mun pitikaan olla huolissani!?'... Olin niin keskittynyt vain ratsastamiseen etten miettinyt mitaan muuta. Se on ihanaa lomaa ylikuormittuneille aivoillekin :)
Yksi tämän harrastuksen ihania puolia onkin se flow-tila, jolloin ei ajattele oikeastaan mitään muuta, on vain hevonen ja sinä...rentouttavaa.
PoistaMinusta hevostelu on hyvaa vastapainoa tyolle, itsellanikin on tosi vaativa tyo, ja kaksi omaa hevosta, mutta en kuvittelisi harrastavani mitaan muuta vapaa-aikana. Hevosia on ollut nyt 8 vuotta kun hurahdin uudelleen ratsastamiseen 25 vuoden tauon jalkeen. Olen 5-kymppinen ja kun nykyiset hevoset jotka ovat omaan tapaani keski-ikaisia jaavat elakkeelle muutaman vuoden paasta haaveilen viela uudesta hevosesta ! Eiko ole todella hyva asia, etta jaksaa olla innostunut jostain niin hienosta urheilulajista kuin ratsastuksesta ? Minullakin on ajankayton suhteen joskus ongelmia mutta onneksi mieskin pitaa hevosista ! Ja kylla, kaikki mahdolliset huolet ja sairaudet hevosten suhteen on kayty lapi, mutta vielakin jaksaa harrastus innostaa.
VastaaPoistaIhanaa kuulla, itselläkin viiskymppiset lähestyy uhkaavasti, mutta aion ratsastaa vielä vuosikymmeniä! On se vaan niin mahtavaa kun aina jaksaa olla innostunut!
PoistaHyvä kirjoitus! Aina ei huvittaisi lähteä tallille, mutta joka kerta lähden sieltä iloisena kotiin. Mulla on tuo sama että meni ratsastus hyvin tai huonosti, aina haluaisin pian takaisin selkään jatkamaan hyvää treeniä tai korjaamaan huonoa. Elinan kanssa olen samaa mieltä että hevonen on parasta terapiaa! Ei siellä selässä voi vatvoa kaikkia maailman murheita kun pitää keskittyä ratsastukseen. Ja kyllä hevoset on monella muullakin tapaa hyvä harrastus. Saa raitista ilmaa, pysyy mielen lisäksi kroppa kunnossa, tallilla pääsee hoitamaan myös sosiaalisia suhteita...
VastaaPoistaNo niin onkin, miten sitä osaisikaan olla ilman hevosta? En ole kyllä koskaan mistään muusta asiasta ollut yhtä innoissani...eikä haittaa vaikka (ei-hevosteleva) ympäristö ajattelisi että olen seonnut :)
PoistaEi sitä enää osaakaan, nimim. "Yritin, kestin 7 kk 1 pv" ;D
PoistaHaha, se oli kyllä arvattavissa! Ihmeen kauan kuitenkin sinnittelit :)
PoistaMinulla on tuossa naapurissa hyvä esimerkki siitä että ei se innostus välttämättä koskaan lopu. Naapurissa asuu 76 v. pappa joka taitaa omistaa 6 ravuria ja niiden kanssa se puuhaa aamusta iltaan ja on edelleen vähintään yhtä innostunut kuin minäkin. :)
VastaaPoistaIhanaa :D
PoistaIhana kirjoitus, johon on helppo samaistua! Se on just noin, että kun menee huonosti, haluaa päästä parantamaan ja kun menee hyvin, haluaa päästä parantamaan :)
VastaaPoistaMun mielestä jo pelkkä tallin pihaan saapuminen tyhjentää enimmät muut ajatukset mun päästä. Oon myös pitänyt suht tiukkaa linjaa sen kanssa, että tallilla pyrin olemaan läsnä siinä, mitä teen eli aika harvoin puhun puhelimessa tai katselen meilejä, vaikka kuinka pingaisi taskussa :) Ja poikkeus taitaa vahvistaa säännön, koska tänään tuli puhuttua kaksikin pitkää puhelua tallikäynnin aikana :D
Toi on tärkeä pointti! Mä uppoudun tallilla maailmaan, jossa unohdan esimerkiksi ammattini sekunnissa :) Sitten olenkin ärtynyt jos joku kyselee vaikkapa ajankohtaisista uutisista (toimittaja kun olen). Talli on kyllä siitä mahtava paikka, että tittelit ja muut häviää, on vain kasa ihmisiä joiden vaatteet haisevat hevosille :)
VastaaPoistaVoisiko lisäenergiaa laittaa tännekin tulemaan? Mä olen niin väsynyt rankan talven jäljiltä, että onneksi on pojat. Eipä sitä muuten jaksaisi :)
VastaaPoistaSinut on haastettu! http://jillanblogi.blogspot.fi/
Kiitos haasteesta! Sun blogi kyllä pursuaa energiaa, se on aina niin pirteää luettavaa. Mulla riittää kyllä energiaa tallille ja hevosteluun, mutta valitettavasti esimerkiksi siivoamisen ja ruuanlaiton osalta energia loistaa poissaolollaan :D
Poista