lauantai 27. joulukuuta 2014

Ratsasta tai itke ja ratsasta

Joulu meni lomaillessa ja Cocoa kävin vain juoksuttamassa. Perjantaina kävi ratsuttaja ja Coco oli niiiiiiin hieno! M tuntui ihastuvan siihen todella paljon. Taas istuin, katselin ja ihailin. Siinä hevosessa on kyllä kaikki kohdallaan, ihania koulurata-lerppukorvia myöten. M ratsasti paljon käyntiä, väistätti takapäätä ulos, pohkeenväistöä, pysähdyksiä. Cocoa hieman ärsyttää, kun käynnissä lisätään painetta ja vaaditaan asioita, mutta hienosti sujui kuitenkin, kunhan ei ärsytä sitä liikaa...tässä kyllä tamma, jolta täytyy anoa kolmella lomakkeella käskemisen sijaan.

Kävin vielä itsekin selässä valmentajan käskystä, kun Coco oli oikein rento. Hiukan rupesi heti jännittämään, on se kyllä kummallista. En voi ymmärtää itseäni. Ravasin hiukan ja hengittelin.

Tänään aloitin juoksuttamisella. Cocosta on lyhyessä ajassa tullut oikein mallikas juoksutettava, meni tosi hienosti ravi-käynti-ravi siirtymiä ja kuunteli, kun oli aluksi saanut hiukan laukkailla. Se ei juurikaan sählää enää juoksuttaessa, mitä nyt on pari kertaa mennyt salamannopeasti piehtaroimaan. En todellakaan juoksuta sitä satula selässä...nyt olen jo oppinut ne pienet merkit ennen kuin se läsähtää maahan (on siinäkin pirskatin nopea ja notkea), ja viimeksi sai kyllä huutia sen tehdessään ja nousi vikkelästi ylös ennen kuin ehti maahan saakka. Tänään ei sitten enää yrittänytkään, hihih.

Sitten kiipesin selkään ja kieltämättä jännitti. Sain kuitenkin itseni koottua jollain lailla ja heti kun (feikki)hymyilin korostetusti, rentouduin ja huojuttelin itseäni rennosti, alkoi Cocokin pärskyä. Ravailin ja nostin pari kertaa laukankin. Tyttäreni seisoi keskellä maneesia ja antoi ihan superhyviä ohjeita ja tarkkasilmäisiä toteamuksia: "Sä kyl osaat mut sul on nyt korvien välissä jotain vikaa"

En nyt voi sanoa, että kaikki jännitys olisi hälvennyt, mutta osa ainakin. Nyt uudestaan selkään huomenna (tosin on kyllä luvattu melkoisen kylmää ilmaa) ja ehkäpä tämä sitten alkaa lutviutua. Ainakin yritän täysillä. Ratsastan tai itken ja ratsastan.

Yksi tallilaisista katseli myös Cocoa kun ratsastin, ja hän kehui sitä todella paljon. On kuulemma laadukas hevonen, hienot liikeradat ja laatua riittää kansalliselle tasolle saakka. Hän arveli, että laukan perusteella Coco on varmaan sopiva vaikka kenttähevoseksikin (jepjep, näette varmaan jo mielessänne mut Ypäjän maastoesteillä Cocon kanssa kesällä, muahhahhaa). Sitä kyllä kehutaan koko ajan. Hevosessa ei todellakaan ole mitään vikaa, vaan se on minussa.
Ensi viikolla on myös tarkoitus, että Coco pääsee hyppäämään, siitä se kuulemma nauttii todella paljon.

Tänään olisi ollut hienot kuvausilmat, huurteiset upeat puut. Oltiin niin jäässä, ettei jaksettu kuvailla. Tässä kuitenkin pari ennen julkaisematonta videota. Toinen on otettu pari viikkoa sitten, samaisena kertana kun putosin. Tässä olen juuri kiivennyt takaisin selkään.



Toinen video on koeratsastuksesta marraskuussa, pakko laittaa vielä sekin, kun on ainoa päivänvalossa otettu video. Cocon laukka on melkoisen ilmavaa, vai mitäs sanotte, hihih. Sillä oli kauheat tilsat ja pelkäsin että koko hevonen kaatuu, mutta niin se vaan paineli menemään kauheata vauhtia.



36 kommenttia:

  1. Mukava laukka, ja hyva takajalka. Tiedan niin hyvin tuon tunteen mita kuvailet...mutta siihen lienee vain yksi laake eli tosiaankin on vaan opeteltava tuntemaan se hevonen ja miten se reagoi eri tilanteisiin niin pysyy itsekin paremmin mukana. Nauratti tuo 'feikkihymy' mun pitaa kokeilla samaa kun oma hevoseni menee jakitysmoodiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin totta, varmuus tulee (toivottavasti) samalla kun oppii hevosta tuntemaan. Toi hymyily muuten auttaa, oli feikki tai ei. Hymyillessä ei pysty kiristelemään itseään ihan niin paljoa.

      Poista
    2. Pitaa kokeilla, heti huomenna :-)

      Poista
    3. Videolla tippumisen jälkeen liikku hieno hevonen, jota ratsastetaan. Ei ole helppoa olla jämpti ja päättäväinen, kun pelottaa. Mä tiedän itsestäni, että oikein lietson pelkoa, jos joku hevosen selässä pelottaa, maalailemalla mielessäni kauhukuvia siitä, mitä voisi käydä. Sittemmin olen oppinut keskittymään yhteen asiaan kerralla, ja ruvennut ajatuksen juoksun sijaan ratsastamaan. Teettämään sekä hevosella että itselläni töitä :)

      Ja sitten jos ei toimi, mä haukottelen. Se on niin hyvä tapa rentouttaa omaa lihaksistoa, että mä haukottelen nykyään lähes poikkeuksetta junan, rekan tms yhtään jännittävämmän asian tullessa vastaan. Ihan varmuuden vuoksi.

      Tsemppiä!

      Poista
    4. Täytyykin ottaa tuo feikkihaukottelu feikkihymyilyn oheen. Siinä onkin tallikavereille ihmettelemistä, kun hymyilen dorkan näköisenä ja haukottelen yhtenään, hihih. Tähän kun yhdistetään jatkuva höpinä ja itsekseen laulaminen, niin saa nähdä koska piipaa-auto tulee noutamaan :)
      Kiitos Jilla. Oon kyllä edelleen ylpeä itsestäni, kun menin heti takaisin selkään ja todellakin ratsastin niin kauan, että hevonen oli aivan läpi ja kuulolla. Pitäis vissiin tippua useamminkin...

      Poista
    5. Kyllä, ehdottomasti !!! Jos onnistuu tippumaan itseään satuttamatta, se ei todellakaan tee huonoa. Mulla oli pitkään meidän estehyppely/kaatumis/jalustimessa roikkumisen jälkeen tippumiskammo. Seuraavaan tippumiseen meni pitkää aika, kun viime keväänä tulin esteellä alas, vieläpä pellolla, missä autotie kulkee vieressä. Kun mitään ei sattunutkaan, pelko hälveni. Ihmismieli on kummallinen, miten se kehittääkin kaiken maailman tiloja ;)

      Poista
  2. Fake 'till you make it! ;)

    Kiitos mielenkiintoisesta, aidosta ja rehellisestä blogista. Uskon että moni muukin saa tästä itselleen vinkkiä ja vertaistukea, ajatuksiasi sekä muiden hyviä kommentteja lukien. Itsekin pahasti pudonneena, tosin vuokrahevosen selästä, mutta tiedän että (itse)luottamuksen takaisin saaminen ei tapahdu hetkessä.

    Pelkään yhä pieniä kahisevia lapsia, vaikka hevonen ei :D Ja todellakin alkuun itkin ja ratsastin! Tai no, itkin sitten kun laskeuduin alas selästä ja olin hevosen kanssa kaksin karsinassa. Sisulla mentiin selässä niin ettei varmaan kukaan ulkopuolinen edes tajunnut kuinka sisäisesti kiljuin paniikissa :)

    Niin että: hyvä siitä vielä tulee! Teistä molemmista. Aina vain parempaa vuotta 2015, meille kaikille :)

    VastaaPoista
  3. Heh, hymyä kyllä feikkaan, mutta en näe mitään mieltä pitää feikkiblogia.
    Kiitos kommentistasi. Se on kumma juttu, miten itse alkaa pelätä niitä hetkiä tai kohtia, joissa jotain kurjaa on tapahtunut. Itsekin kyttään nyt muita hevosia ja maneesin ovea. Tyttäreni sanoi tänään ankarasti, että en saa edes katsella sinne päin, ja sekin auttoi. Huomaamattani musta onkin tullut se pahempi kyttäri kuin hevoseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on erittain hyva kun joku on siella maassa 'silmina', vaikkei olisikaan opettaja tai valmentaja. Toinen opettajista jolla kayn ratsastaa aina niin etta miehensa joka kyllakin on myos ratsastaja muttei hanen varsinainen opettajansa, on 'silmina'. Minusta oli jannaa kun yhtena paivana puolisoni oli katsomassa ratsastustani ja sanoi etta hevonen naytti jannittyneelta, ja silta se myos todellakin tuntui. Myos maallikko tai ihan sivullinen voi nahda asioita mita itse ei nae....

      Poista
    2. Toi on aivan totta tuokin. Mä kysyin aina mun mieheltä, että ontuiko Lotta hänen mielestään. Osasi katsoa paremmin kuin moni hevosista ymmärtävä, osoitti jopa jalan jota ontui, ja oikein meni.Tyttäreni on myös ihan lahjomaton kommentaattori, sieltä tulee kyllä terävää ohjetta joka osuus (joskus harmittavankin) oikeaan. Valmentajatkaan ei aina välttämättä kehtaa sanoa ihan niin suoraan :)

      Poista
  4. Mä niin nautin lukea näitä sun juttuja :) Tällä kertaa jo otsikko sai nauramaan! Hienoa että menit taas selkään ja onnistuit. Kommenteissa osui omalle kohdalle tuo "kyttään muita hevosia ja maneesin ovea". Olen jostain syystä syyllistynyt samaan ja kas kummaa, poni on alkanut "hermostumaan" kun maneesin ovea avataan. Tänään päätin että todellakin vaan jatkan ratsastusta aivan normaalisti vaikka sata ovea aukeaisi. Ja eipä Leo reagoinut mitenkään kun en itse reagoinut. Mulla on sellainen paha tapa että saan hevosen hermostumaan sillä että mietin pelkääkö se nyt sitä ja tätä. Pitäisi vaan keskittyä ja sulkea ulkomaailma pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla että näitä on mukava lukea! Ihanaa kun tulee mukavaa keskustelua. Toi on kyllä niin yleistä, että itse kehittelee ongelmia sinne, missä niitä ei ole. Coco ei esimerkiksi yhden nuoren naisen kanssa reagoinut mitenkään, kun maneesiin tuli toinen hevonen, nää vaan jatkoi laukkaamista. Ja mä aina rupeen kyttäämään ja otan käyntiin. Naurettavaa. Nää kaikki on tullu mun käytökseen vasta nyt. Lotan kanssa en koskaan miettiny tämmöisiä. Voi huh mua. Nyt ryhtiliike meikäläiselle kans :)

      Poista
  5. Kyllä se siitä, suuta hevosenkengälle vaan ja pikkuhiljaa etiäpäin! Tuo että sulla on joku siinä maassa vähän kattomassa on jo senkin takia hyvä, että voit vähän jutella sen tyypin kanssa aina välillä, siis samalla ku ratsastat, niin tulet hengittäneeksi ihan huomaamatta! Hengittäminen unohtuu kyllä jännittäessä jos sitä ei aktiivisesti harjoita!

    Ja must say, upea, rennon ilmava laukka Cocolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä sain tänään kuulla noin 20 kertaa ankaran käskyn, hengitä!:)
      Cocon laukka on vielä raakaa, mutta siinä on kyllä melkoisen hyvä pohja työstää. Liikettä löytyy ihan tarpeeksi, ellei hiukan liikaakin :)

      Poista
  6. On se kyllä notkea ja hyvän näköinen! Ja kuten edellinenkin sanoi, niin näitä juttuja on mukava lukea :) Hyvä tulee Liisa, se juoksuttaminen joskus kannattaa nuoren kanssa ;) Omani selkään kerran menin juoksuttamatta ja aika pian löysin itseni jättiloikan jälkeen maasta. Sen vaan täytyy saada tehdä ne idioottipomput ensin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä sain tosiaan ohjeeksi juoksuttaa joka kerta, ainakin toistaiseksi. Ja se on kyllä varmasti hyvä ohje, vaikka tietty ne vaan vahvistuu ja vahvistuu siitä juoksuttamisesta. Mutta ei sitätarvitse tehdä niin pitkään, kunhan saa vähän höyryjä pihalle ensin. Kiva että on mukava lukea, ja hauska lukea myös sun blogia.

      Poista
  7. Coco on kyllä upea! Aikuisena pohtii liikaa kaikkia mahdollisia mörköjä. Minullakin tytär on se järjenääni, joka ei mieti turhia vaan laittaa hepan töihin. Me muuten taisimme olla Cocon seuraavat koeratsastajat 😄. Onnea hienosta hevosesta. T.uusi lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai no mutta sepäs mielenkiintoista! Olitteko tulossa silloin lauantaiaamupäivällä, marraskuun lopulla? Joko te löysitte hevosen? Jos haluat niin laittele viestiä vaikka tänne: hastgumma@gmail.com

      Poista
  8. Hienoa, askel kerrallaan vaan eteenpäin :) Hyvä että on ratsuttaja/valmentaja tukena ja tytär huutelemassa totuuksia. :D
    Tuo on niin totta että itse alkaa kyttäämään usein pahemminkin kuin hevonen!

    VastaaPoista
  9. Asenne on kyllä juuri oikea - sinulla siis. Oikeastihan sinä oystyit hevosta ratsastamaan ihan hienosti pari viikkoa, kunnes se jostain syystä keksi kokeilla rajojaan ja sai sinua hieman säikähtämään. Paljon se on oman pääsi sisäinen asia sanoa itsellesi, että hei mä pystyn tähän, mä olen JO tehnytkin tämän ja tämä on MINUN hevonen, jota sinulla on töysi oikeus ratsastaa - pollen mielipiteistä piittaamatta.

    Ratsivideoita kommentoin sen verran, että huomasin siellä tahdin hiipuvan aina väistöön tai avoon siirryttäessä. Kokeilepa päästä Cocoa näissä tilanteissa huomauttamaan jalalla, sillä voisi olla oikeasti positiivinen vaikutus siihen sinun asemaasi "kalifina kalifin paikalla".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinkin, että miksi ihmeessä se oli niin hyvä pari viikkoa, mutta tajusin yhtäkkiä, että mähän olin itse rento ja itsevarma, sillä en oo niin pitkään aikaan arastellut hevosen selässä, että en edes muistanut että pelkoa on olemassa.
      Totta että tahti hidastuu, taisin ite sitä vähän jarrutellakin. Mutta pitäisi tosiaan päästä ratsastamaan sitä jalalla enemmän, eikä vain jarrutella ja tuo on hyvä kohta tehdä se.

      Poista
  10. Kunnon kukkahattutäteilyä jos ei uskalla omalla hevosella ratsastaa. Jos hankit hevosen jolla vain ratsuttaja voi mennä, olisit yhtä hyvin voinut pitää Lotan ja harjailla sitä. Reippaasti hevonen hommiin, koeratsastusvideossa sinulla on hyvin etenevä hevonen allasi. Säilytä tuo. Sillä ei nimittäin ole mitään merkitystä riittääkö hevosesi liike kansallisiin, jos et uskalla sitä kotimaneesin ulkopuolella ratsastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kukaan ostaa tarkoituksella hevosta, jolla ei uskalla ratsastaa, kaikki vaan ei aina mene niinkuin Strömsössä. Tärkeintä on, että osaa hankkia apua, kuten Liisa on tehnytkin :)

      Kiva blogi, jäin koukkuun.

      Poista
    2. Tätä en ymmärrä näissä blogikannanotoissa, missä heijastuu vieraan kirjoittajan vahingonilo ja oman egon korotus, mikä on niin herkästi hevosharrastuksessa mukana. Kun sitä ymmärtäisi, miten vähästä / isosta asiasta voi senhetkinen turvallisuudentunne mureta.

      Olen nähnyt niitäkin Pyhän Yrjön tasoisia ratsukoita, jotka hallitsevat vuosien kokemuksella oman kisaratsunsa, mutta kun he menevät mukavuusalueensa ulkopuolelle sen maneesin / kentän piiristä, kehkeytyy näistäkin pitkän linjan ratsukoista epävarmoja ratsastajia, jotka ovat ihan samalla viivalla kuin mekin, jotka tutustumme uuteen hevoseen ja luomme siihen suhdetta ja luottamusta, vähitellen.

      Ja mitä tulee hevoseen, jokainen on yksilönsä. Toimii eri ihmisillä eri tavoin. Ja ystäväni, joka ei taida Pyhää Yrjöä eikä varmaankaan HeB:täkään. Mutta on varma oman heppansa kanssa, saumautuneet yhteen, eikä pelkää mitään. Ja ystäväni ei kovin rohkea ole, mutta siltikin tuo parivaljakko käy hyvästä esimerkistä, miten hevosen ja ihmisen välinen luottamus voi kehittyä siihen pisteeseen, missä hevonen pysyy käsissä tilanteessa kuin tilanteessa. Ja sama hevonen toisen ratsastajan kanssa, joka taitaa jo enemmänkin, on samainen hevonen säikky ja pelokas.

      Miten olisi kannustus ja tsempaaminen, ei toisen kustannuksella oman egonsa kohotus. Hevosten kanssa se voi mureta, kun et tiedä, mitä se seuraava päivä tuo tullessaan.

      Poista
    3. Kirsin kanssa taysin samaa mielta. Jokaisella voi olla ongelmia uuden hevosen kanssa. On aika rohkeaa avautua niista ongelmista. Tsemppia voimme vain toivottaa taalta ruudun takaa, hyva valmentaja auttaa ja neuvoo naissa asioissa, ja sellainen jo bloggaajalla varmaan onkin.

      Poista
    4. Kiitos Kirsi ihan mahtavasta kommentista! Kiitos myös muille. Välillä sitä ihmettelee tosiaan, mikä näiden ilkeänsävyisten anonyymikommenttien tarkoitus on. Purkaa omaa kurjaa oloa? Tässäkin tapauksessa on oikein keksimällä keksitty jotain negatiivista. Tuollaiset ihmiset ovat mielestäni surkeuden ja raukkamaisuuden huipentumia ja levittävät varmasti pahaa mieltä siellä missä kulkevatkin. Sehän ei paljon osaamista vaadi, toisten mollaaminen. Sen sijaan vaatii paljon enemmän olla avoin, ymmärtävä ja kannustava. Kaikki me emme siihen pysty. Olen onnekas, kun itse pystyn!

      Poista
    5. Ja onnekas, kun niin moni teistä ihanista lukijoista kuuluu näiden fiksujen ja mahtavien ihmisten ryhmään!

      Poista
  11. PS. Ratsastin tänään ihan normisti ja hienosti meni! Ihana ystäväni tuli seisomaan keskelle maneesia ja siinä höpöttäessä hänen kanssaan unohdin ihan jännittää. Hevoen teki pienen hyppelyn, mutta multa ei juttu edes tauonnut :D ja kun maneesiin tuli toinen hevonen, jatkoin vain ravia enkä edes katsonut sinne päin. Jeee!! Mä oon niin PRO!

    VastaaPoista
  12. Oikein! Asenne siis. Vuoden päästä naureskelet, että miten sitä silloin vuosi sitten olikaan tyhmä ja pelkäsi tätä upeaa hevosta... ;)

    VastaaPoista
  13. Kiitos Liisa! Mistä kiitän, noh tästä sinun rehellisestä kirjoitustavasta ja se että uskallat käsitellä pelkoasiaa julkisesti. Ihanaa on huomata kanssaihmisten tsemppaus. Itse ole 40+ ratsastaja jolla kilometrejä on ratsastuksen osalta vasta neljä vuotta. Itse olen kokenut ekan vuokrahevosen kanssa pelkoa, ne maneesin ovet koitui minun kohtaloksi.Muistan aina kun eka kerran heppa teki omat kuviot oli kuin rautakangen niellyt. Menin aivan kipsiin, toimintakyky lakkasi samantien, kokemattomuuteni piikkiin meni. Tämä hevonen opetti kyllä minua, muutamia muitakin kertoja vedettiin kaasupohjassa pitkin maneesia ja päässä soi ajatus että perkele mua et täältä alas saa. Hevonen itsessään aivan ihana mutta käytti tilaisuuden hyväksi kun huomasi että ratsastaja jännitti. Toki uskon että muutakin siellä taustalla oli.

    Nykyinen vuokrahevonen on sitten ihan toisesta puusta veistetty, erittäin hyvällä työmoraalilla ja luonteella varustettu hevonen. Olen päässyt nauttimaan, todellisesta terapiasta. Jään todella mielenkiinnolla lukemaan blogiasi ja toivotan oikein hyvää uutta vuotta Cocon kanssa!

    VastaaPoista
  14. Kiitos! Aivan ihanaa, että aihe herättää keskustelua. Pelko on aivan luonnollinen asia tätä harrastusta, kun ollaan tekemisissä isojen pakoeläinten kanssa. Siksi on kohtuullisen huvittavaa, että moni ei sitä myönnä. Mitä ihmeen noloa siinä on? Suurin osa pelkää joskus.
    Itsellä näyttäis nyt menneen jännitys aika hyvin ohitse. Ei siihen oikein ole muuta reseptiä kuin pelon kohtaaminen. Eri asia sitten on, jos jatkuvasti tuntuu huonolta,eikä pelko mene ohi, silloin kannattaa vaihtaa hevosta. Ja täytyy muistaa, että asia on pienestä kiinni. Joku hevonen voi olla vain ihan hivenen sen mukavuustason ulkopuolella eikä asiat ota sujuakseen. Toinen voi vaikuttaa sivusta katsojan silmissä ihan samanlaiseiseltä, mutta oman pepun alla tunne onkin ihan toinen ja turvallinen ja se saa itsessään aikaan hyvän kierteen. Niin kuin sulle on käynyt uuden vuokrahevosen kanssa. Viisautta on yrittää, mutta viisautta on myös osata luopua. Mukavia, rentoja ja nautinnollisia ratsastuksia myös ensi vuonna!

    VastaaPoista
  15. Ensi kerran kommentoin, vaikka olen jo pitkään blogia lukenut ja elänyt mukana iloissa ja suruissa. Tykkään tavastasi kirjoittaa, pohtia ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

    Tulin linkkaamaan sulle Ratsailla-blogin, jossa juuri sopivasti pelosta myös puhutaan: http://ratsailla.blogspot.fi/2015/01/pelon-poikkileikkaus.html?m=1

    Kaikkea hyvää sinulle ja Cocolle vuoteen 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava kun jätit kommentin! Olenkin nähnyt tuon kirjoituksen jo, Kata on kaverini ja valmentanutkin minua. Ajankohtainen juttu tämä pelko.

      Poista