Tänään jatkui pölhöily. Pukitteluja ei onneksi, mutta melkoista sinkoilua pienimmästäkin ärsykkeestä. Itse olin yritin teeskennellä rentoa ja varmaa, mutta tiedättehän sen, ei hevosiin tepsi teeskentely, kyllä ne vaistoavat.
Maneesissa oli pari muutakin sinkoa, mikä ei todellakaan auttanu tilannetta.
Ravasin tasaisen tappavaa hidasta ravia ja yritin hengitellä. Yksi meidän tallin nuori nainen tuli hevosensa kanssa ja kysyin josko hän voisi mennä hetkeksi Cocon selkään, koska oma hevosensa on varsinainen pomppukone, niin ei varmasti putoa.
Ja hah, sanon minä, eipä Coco hänelle tehnyt juuri mitään temppuja, tosin oli kyllä ihan tulta ja tappuraa kun joutui hommiin.
Menin hetken päästä itse selkään ja tuntui että nyt jokin loksahti. Mun täytyy olla huomattavasti jämäkämpi ja vaatia asiat loppuun asti. Ja jee, meni ihan hyvin eikä hevonen temppuillut enää, laukattiin pitkät pätkät ja oikeasti ratsastin sitä laukkaa. Yllätys oli suuri, kun siitä tulikin melko hillittyä ja mukavaa. Jäi hyvä ja rentoutuneempi mieli.
Oon siis sortunut sittenkin ratsastamaan hevosta kuin se olisi lasia. Tästä lähtien eri asenteella. Mun on vaan rohkaistava mieleni ja ajateltava että tuli mitä tuli, täytyy saada asiat läpi eikä sinnepäin. Oli kiima tai ei (sitä on vaikea sanoa, ainoat oireet toi parin päivän kiljuminen, muuten on hoidettaessa suloinen kuin ihmisen mieli).
Mun kouluvalmentaja kanssa sanoi yhden hankalan tamman kanssa (raaka 6-v) että ratsasta sitä kuin aikuista, osaavaa hevosta.
VastaaPoistaJa tadaa, yhtäkkiä homma alkoi pelittämään. Ei sitä aina osaa ajatella itse, vaan siihen tarvitsee jonkun "ulkopuolisen" tekijän havahduttamaan. Nuoret hevoset on kaikista palkitsevimpia omankin ratsastamisen kannalta, ne kun peilaa takaisin kaiken mitä ratsastaja tekee.
Niin taitaa peilata - hyvässä ja pahassa!! Toi on hyvä ohje. Eilen jo huomasin, että näinhän se on. Toivotaan että sen avulla pääsis eteenpäin.
PoistaTöihin tuommoinen sinkoilija, turha ravailla ympyrällä, vaan laittaa sitten takapäätä sinne ja tänne ja tuonne, ottaa 14 siirtymistä ympyrällä ja vaatia ne vielä läpi. Taitaa olla honeymoon ohi ja nyt kysytään kuka määrää ;)
VastaaPoistaSitä se varmaan on. Tuli yllättävän yhtäkkiä ja rajuna. Voi olla että siihen yhdistyi vielä jonkun epämukavan satulan tuoma tunne, mene ja tiedä. Onneksi eilen tuli fiilis, että kyllä mä tän handlaan kuiteskin. Mä tiedän periaatteessa ainakin mitä tehdä, mutta joskus rohkeus loppuu kesken. Mutta uskon että ajan myötä se kasvaa.
PoistaMulla oli aika hankala ratsastus lauantaina (blogissa siitä myöhemmin), joten voin samaistua. Itsellä auttoi kun ratsastin napakasti ponin pohkeen ja ohjan väliin töitä tekemään. Eli juuri noin kun itsekin ajattelit; jämäkkyyttä peliin! Oli varmaan ihan hyvä idea pyytää joku toinen selkään; näit että kyllä se homma toimi kun laitetaan toimimaan.
VastaaPoistaOli kyllä tosiaan hyvä nähdä, että kun joku pukkeihin ja hyppelyihin tottunut menee selkään eikä turhia jännitä, niin heppakin on ihan erilainen. Lotta oli aina niin kiltti selästä että mulla kestää vähän aikaa tottua. Vaikka taisin mä sitäkin silti silloin alussa jännittää, sitä vaan muistaa ne loppuvaiheet ja sen varmuuden tunteen, mistä nyt voi vain haaveksua. Mutta kyllä se sieltä vielä tulee, nythän ollaan vasta pari viikkoa oltu yhdessä.
PoistaKyllä se varmuus ajan kanssa tulee. Uuden kanssa on aina vähän jännää, ja varsinkin kun hevonen on nuori.
PoistaOi, nuori neiti on näyttänyt että hänellä on oma tahto...
VastaaPoistaVoi olla että Cocon kaltainen (videoiden perusteella) hevonen jota ei liieemmin tarvitse potkia eteen saattaa pitää tappavan tylsää pikkuravia ihan simputuksena, tai ainakin siinä jolkotellessa on hyvää aikaa miettiä kepposia... :)
Haasteellisuudesta huolimatta elät kyllä ihanaa aikaa hienon nuoren hevosen kanssa !
Cocoa ei todellakaan tarvitse pyytää eteen, ehei, tavoitteena onkin, että joskus saisi sitä pohkeellakin pyytää. Neidillä on menohaluja varmaan enemmän kuin mitä noista videoista edes huomaa. Omaa tahtoakin löytyy selkeästi paljon enemmän kuin mitä kuvittelin. Tavallaan se on kivakin, en mistään ihan nössykkähevosista edes tykkää. Mutta oma pää täytyy pitää nyt kylmänä, että tuon kanssa pärjää :)
PoistaMun tamma oli kanssa tuollainen kun sen ostin. Vahan rasahti jossain ja sitten mentiin. Auttoi kun ratsasti paljon siirtymia ja erilaisia tehtavia, se oli koulutettu niin etta se liikkui eteenpain reippaasti ja sita alkoi arsyttaa jos junnasi liikaa paikallaan. Erilaiset tehtavat antoivat sille askartelua.
VastaaPoistaNiinhän se on nuorison kanssa, että työnteko pitää pois pahanteosta :)
PoistaSiperian opettamaa faktaa: Vaarallisin olotila mihin ratsastaja voi itsensä saattaa, on pohkeen takana olevan hevosen satulassa. Toinen tärkeä asia on erottaa, milloin hevonen juoksee, ja milloin hevonen l i i k k u u . Uusiin maisemiin muuttaneella hevosella tulee uhma ja kyselyvaihe luonnostaan. Ja monelle viisivuotiaalle se uhma tulee jokatapauksessa. Ratsastajan/omistajan tehtävä on selvitä niistä aivotoiminnalla, se kun on monesti ainoa laji missä hevoselle pärjätään. Nopeudessa ja voimassa ollaan tappiolla jo lähtöviivalla.
VastaaPoistaNiinpä, reipasta hevosta on vaikea päästä ratsastamaan pohkeella, mutta eiköhän se pikkuhiljaa onnistu, mennään päivä kerrallaan. Omat aivot on tosiaan täydessä työssä nuoren kanssa touhutessa ja ratsastaessa, se on muuten aika raskasta :)
Poista