perjantai 13. kesäkuuta 2014

Tunne, energia ja mansikan maku

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, ovat viime päivien, tai oikeastaan viikkojen, ratsastukset olleet parhaimpia koko yhteisenä aikanamme Lotan kanssa.
Kyllä, olen ollut epävarma siitä, liikkuuko hevonen aluksi edes puhtaasti. Toisaalta se taas on ollut tasapainoisempi, yhteistyöhaluisempi ja eteenpäinpyrkivämpi kuin koskaan.

Outoa? Ehkäpä, ehkäpä ei.

Mielessäni liikkuu nyt monenlaisia ajatuksia, jotka oikeastaan kumpuavat tästä tilanteesta, kun en ole voinut tai uskaltanut ratsastaa ihan täysillä. Olen siis mennyt lyhyitä, enimmäkseen alle puolen tunnin pätkiä hevosen oloa tunnustellen. Jos Lotta on vaikuttanut huonolta, en ole ratsastanut ollenkaan.
Ensinnäkin vaihdoin kolmipalasta ihan tavalliseen, paksuhkoon perusniveleen Kaisan blogin innoittamana. Heureka! Tuntuu kuin jo se olisi tuonut jo yksistään suuren eron.

Mutta kaikkein suurin ero on tullut siitä ajatuksesta, että alkuverryttely ei suinkaan ole keventelyä ympäri ja ympäri kentän. Se on ennemminkin virittelyä, painon saamista taakse, hitautta ja energiaa samaan aikaan. Se on jotain, mitä pitää saada hevosen korvien väliin. Rentoutta, aktiivisuutta. Pinnan alta kumpuavaa energiaa. Sitä, että hevonen odottaa ja on aktiivinen samaan aikaan.

Olen miettinyt esimerkisi Saijan ja Sannan blogien innoittamana Sciense of Motionia. Vaikka en siitä mitään tiedäkään, jo lukuisat videot ja tekstit netissä kertovat jotain. Olen miettinyt käymiäni valmennuksia, erityisesti klassisen puolen. Ennen kaikkea olen vain keskittynyt ja ratsastanut tunteella.

Koska olen halunnut säästää etujalkoja, olen (maasto)kävelyn jälkeen aloittanut siirtymisillä. Olen löytänyt ihan uuden ajatuksen käsistä! Sitä on vaikea selittää. Ne vain ovat siinä. Lähellä toisiaan, edempänä kuin ennen, ylempänä kuin ennen, eivät lukossa, eivät vaatimassa hevosen päätä mihinkään. Ne vain tuntevat suupielet. Käsien sijaan tunnustelen asioita istunnalla, jaloillani. Olen kehittänyt silmät takapuoleeni. Mietin meneekö hevonen eteen heti, vastaako se, onko tarpeeksi herkkä. Kasvatan hevosen takajalat häntäluustani alas. Laukka nousee pienellä istunnan muutoksella, minun on helppo istua siinä. Siirtymät onnistuvat hyvin ja ymmärrän vihdoin, miten siirtymät myös alas voi ratsastaa jalalla. Saan ylipäätään pidettyä jalat ympäri hevosen ja tunnen, kun koko hevonen tulee paljon suuremmaksi, korkeammaksi. Vannon, että olen tuntenut sen, miltä ylämäki tuntuu. On helppo pitää kädet paikoillaan ja tehdä niillä vain pieniä, pieniä liikkeitä. Hevonen liikkuu kepeästi ja puhtaasti, säilyen rentona.

Tuntuu kuin olisin saanut maistaa mansikkaa. Ja kaikki tämä on tullut siitä, kun olen yrittänyt opetella ratsastamaan siten, etteivät Lotan etujalat rasittuisi. Lotta on ollut niin kevyt, energinen ja kuulolla. Siksi on ollut myös ihana lopettaa jo puolen tunnin jälkeen, kun hevonen tuntuu läpiratsastetulta.

Yksinäni kun tuolla kentällä olen tuhertanut, en yhtään tiedä miltä meno näyttää. Tunne on kuitenkin ollut niin hyvä, että en edes välitä.
Olen kiitollinen näistä ihanista hetkistä ja siitä tunteesta, jota olen saanut kokea. Vaikka tämä tunne loppuisi huomenna, on se kuitenkin ollut olemassa, ainakin hetken!



Kävimme poseeraamassa laitumella.

12 kommenttia:

  1. Voi että, kuulostaa mahtavalta <3 Tää oli tosi inspiroiva teksti. Jospa sitä itsekin taas muistaisi ratsastaa enemmän ajatuksella kun hevosen selkään pääsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Osaksi tämä rauha ja tunne onkin tullut siitä, että mihinkään ei ole kiire. Kun hevonen on hieman toipilas, on aika keskittyä tunteeseen. Teillä on varmaan Leon kanssa pian sama tilanne!

      Poista
  2. no just niin ! tuota mun opettajakin tolkuttaa kasista ! kiva etta saan vahvistusta omalle ajattelulleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mä oon tainnu vihdoinkin vapautua peräänantopakosta (=vääränlaisesta, kaulan väkisin taivuttavasta ohjasotteesta). Halleluja! :)

      Poista
  3. Wow, siis oletko löytänyt tämän tunteen ratsastukseen ihan itseksesi, ilman valmentajan apua? Nostan todella hattua! Kuunneltuani nyt kaksi päivää Jean Luc Cornillea (ja vielä on onneksi kaksi kokonaista päivää lisää tulossa samaa herkkua!) olen entistä vakuuttuneempi, että Science of Motion-lähestyminen ratsastukseen on THE only way to go. Varsinkin näiden pikkuvikaisten hevosten kanssa, jollainen minullakin on. Huomaan suhtautuvani tähän aiheeseen yllättävän voimakkaalla tunteella, melkein fanaattisesti, ja olin todella yllättynyt ja vähän pettynytkin siitä, että tänään Stenbackan maneesin katsomo ei ollut täyteen pakattu tiedonhaluisia ihmisiä. Toivottavasti viikonloppuna useampi hevosihminen pääsee paikalle! Jos multa kysyttäis, niin SOM-sanomaa tulisi julistaa kaikelle kansalle, kaikista mahdollisista torvista ja tuuteista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan itsekseni. Toki monia erilaisia valmennuksia muistellen. Kahdestaan hevosen kanssa olen jotenkin päässyt keskittymään ja kuuntelemaan hevosta niin intensiivisesti. Toisaalta voihan se olla että ilen ihan hakoteillä ja kuvittelen vain että nyt on asiat hyvin. Toisaalta uskon kuitenkin tunteeseen vahvaati. Niin hyvä mieli on jäänyt näiden ratsastusten jälkeen, hyvä mieli myös omista tekemisistäni. Nyt tuntuukin pelottavalta mennä valmennustunnille.
      Niin mielelläni olisin tullut seuraamaan Cornillea. Toivottavasti saan useasta blogista lukea yhteenvetoa. Toisaalta kaihdan aina yksittäisen ihmisen tai suuntauksen nostamista palvonnan kohteeksi, siinä on omat lieveilmiönsä.
      Odotan kovasti että saan ainakin sinun blogistasi raportin SOM:stä pikapuoliin, eikös? :)

      Poista
    2. Yritän kirjoitella parhaani mukaan, mutta voi olla vaikeaa saada ruudulle jäsenneltyä sitä kaikkea informaatiota, mikä tällä hetkellä täyttää pään. Tunteista puhumattakaan! (Oikeasti, pariin otteeseen olen saanut melkein nieleskellä liikutuksen kyyneleitä, kun olen katsonut ratsukoiden käsittämättömän harmonista ja kaunista suorittamista! Taidan olla vähän hassu...) Minun on usein vaikeaa kirjoittaa jostain itselle henkilökohtaisesti tärkeästä aiheesta, koska pelkään, etten tee asialle oikeutta. Silloin iskee rankka itsesensuuri.

      Poista
  4. Oletko päässyt osallistumaan Gunilla "Mini" Wahlbergin tunneille? Siinä olisi niin oikea ihminen tutustuttamaan hevosen biomekaniikkaan ja sen ratsastuksellisiin näkökulmiin - juurikin tuolla kuvailemallasi tavalla! Itse vuosia käyneenä, suosittelen erittäin lämpimästi!

    http://www.kolumbus.fi/gunilla.wahlberg/Site/Tervetuloa.html

    Turun seudun Minimiitit ovat ovat nyt kesätauolla, mutta elokuussa jälleen jatketaan! :)
    Täällä fb-ryhmässä tiedotus ja aikataulutus: https://www.facebook.com/groups/101335256614543/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin kyllä kovasti kiinnostunut, meille vaan lähteminen on hankalaa kun ei ole sitä traileria. Mietinkin juuri, että voitaisiinko valmennuksia pitää meidän tallin maneesissa? Vai onko niillä vakiintuneet paikkansa? No, palailen asiaan vaikka tuossa fb-ryhmässä!

      Poista
    2. Olemme ainakin kerran olleet "teillä" treeneissä! Liity ryhmään ja huhuile siellä lisää sitten aikanaan. :)

      Poista