sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Lotan liikettä videolla

Niin sitten unohdin järkkärin kotiin! Frida otti muutaman kuvan kännykällä.

Pulleromaha-Lotta

Lotta oli tänään taas hiukan huonompi.  Oikea kierros puhdas, mutta alkuraveissa oli selkeästi vasempaan kierrokseen outo.





Se tosiaan aina kuitenkin vertyy. Pienen laukkapätkän jälkeen meno hiukan parani, mutta ei ollut vieläkään ihan hyvä. Pientä epäpuhtautta oli nyt edelleen.




En nyt oikein tiedä, mitä tehdä tuon hevosen kanssa. Pitäisikö vain ratsastaa kevyesti vai antaa sen vain olla? Tuntuu pahalta liikuttaa hevosta, jos se ei ole ihan täysin kunnossa. Toisaalta pelkkä oleilu ei sitä myöskään paranna. Toisaalta joinain päivinä se tuntuu aivan hyvältä. Koskaan se ei liikutuksesta myöskään ole pahemmaksi mennyt, vaan liikkuu aina paremmin lopuksi.

Tässä muuten uusi kypärä ja uudet, kauan himoitsemani ruskeat Mountain Horse Terra Nova -saappaat. Ne ovat sellaiset reippaat "lande"saappaat, tykkään!

Tiistaina oli ajatuksena mennä erään tutun ratsuttajan tunnille. Vähintäänkin aion näyttää hänelle, miten Lotta nyt liikkuu. Jos on huono päivä, niin luovutetaan sitten suosiolla.

Tosi innokas ja pirteä Lotta tänäänkin oli ja liikkui tosi mielellään. Se on lihonnut laitumella melko reippaasti ja siksikin olisi kiva sitä liikuttaa.

EDIT: Suljin videot, sillä ne näyttivät herättävän turhan paljon mielenkiintoa eräällä keskustelupalstalla. Kiitos paljon kaikille asiallisista kommenteista blogissani!

29 kommenttia:

  1. Liikettä vaan, se tekee hyvää. Varsinkin jos vertyy. Jos ei verry, niin sitten antaisin olla. Kauniisti se liikkuu tuossa harkkaravipätkässä jo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin olen järkeillyt, että jos liike parantaa niin ei se oo pahasta. Alkuraveissa se saattaa kyllä olla aika könkkö. Tänään ratsastin vain hetken, mutta silloin kun meen vähän huolellisemmin ja enemmän, niin tulee yleensä kyllä lopuksi tosi, tosi hyväksi ja liikkuu tahdikkaasti.
      Kiitos paljon kommentista!

      Poista
  2. Ihan selkeä ero videoissa liikkumisessa oli. Samaa mieltä kuin Marjut yllä eli liikuttaisin kyllä itsekin, kun liikkuessa vertyy. Jos menisi huonommaksi liikuttamalla, niin sitten liikkuminen vähemmäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ero on aika iso. Yritän ratsastaa aluksi melko hitaasti mutta energisesti (tossa videolla on vähän hätäistä menoa, kamera häiritsi), että pääsisi paremmin tasapainoon, vaikuttaa liikkeeseen tosi paljon. Kiitos kommentista, Anu!

      Poista
  3. Hui, pakko oli henkästä hetki ekan videon kohdalla.
    Mielenkiintoista olisi nähdä miten Lotta liikkuu maastakäsin, onko eroa ?

    Monta vuotta enempi ja vähempi ontuvien hevosten kanssa eläneenä sanoisin että lähetä videot eläinlääkärille, ihan vaan varmuuden vuoksi, saat luotettavimmat käyttöohjeet :) Maalikkoraadissa kun on se vika että siinä missä toinen näkee lievää ohjasontumaa, toinen näkee hevosen jo karhunruokana.

    Tuossa liikuttamisessa on pointti, seisominen on moneen vaivaan myrkkyä, mutta laidunkaudella hevonen liikuttaa ja venyttelee itseään niin paljon tehokkaammin kuin sisäruokintakaudella, joten siitäkin syystä kääntyisin ammattilaisen puoleen. ellei sitten kyseessä ollut vaiva joka poistui jo, toivotaan niin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, liike on tuossa ekassa pätkässä aika huonoa. Oltiin klinikalla tosiaan viimeksi toukokuussa ja vaivan laatu on selvillä sekä jalkaa hoidettu. Kurjinta on se, ettei parannuskeinoa oikeastaan ole. Hyvä puoli se, että hevonen ei nyt ole huonompikaan, ei ole oikeastaan muuttunut mihinkään, välillä hyviä päiviä jolloin on alusta saakka hyvä, välillä huonompia, jolloin vasemmassa kierroksessa näkyvissä kaarteissa aluksi tuollaista könkköämista. En mä täältä lukijoilta mitään diagnoosia toki oikeasti haekaan, mutta mielenkiintoista kuitenkin kuulla, mitä mieltä lukijat ovat, olkoonkin että saan varmasti kurjiakin kommentteja.

      Poista
    2. Niin ja maastakäsin on oikeastaan huonompi, saa kuolaintuntumasta tukea. En tosin ole juoksuttanut pitkään aikaan kun se on melko turhaa, jalat rasittuvat ympyrällä menosta. Taluttaessa liikkuuu kyllä ihan hyvin, mutta vaikea siitäkin on tarkkaan sanoa.

      Poista
  4. Voi harmi, kun mä jo riemuitsin edellisen postauksen luettuani, että nyt teillä olis asiat reilassa :( Onhan noissa videoissa eroa. Mulla ei ole kovin kummoinen silmä arvioimaan hevosten liikettä, mutta olenko ihan väärässä, jos mun mielestä tuossa jälkimmäiselläkin videolla, erityisesti toiseen kulmaan tullessa ja sen jälkeen on vielä pikkaisen epäpuhtaan näköistä ravia?

    Joka tapauksessa itsekin liikuttaisin, kun kerran sillä selvästi muuttuu paremmaksi. Toivotaan, että tuo menee nopeasti ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa Saija, vasemmissa kaarteissa tuo ongelma näkyy kyllä. Vaikka liike tulee paremmaksi niin huonoja askelia mahtuu tuossa silti vielä mukaan. On kyllä kaksipiippuinen juttu tuo liikutusasia. Mitään rankkoja treenejä me ei kuitenkaan mennä, mutta hiukan olen liikuttanut, kun on aina liikkeessä tullut paremmaksi.

      Poista
  5. Minustakin näyttää siltä, että ensimmäisessä huomaa selvemmin ep:n ja kyllä se näyttäisi toisessakin valitettavasti olevan ep. Toisessa mielestäni suoralla uralla tultaessa hakee päällään tasapainoa ja helpotusta liikkumiseen, mutta menee huomattavasti paremmin kuin ekassa videossa. Näiden samojen ongelmien kanssa meilläkin painitaan ja kovin on hämmentynyt olo, miten näin nyt kävi. Nivelrikkoa sillä on ollut piilevänä, oireet eivät ole tulleet esille, mutta tuon naulanpainaman myötä on ikäänkuin räjähtänyt käsiin ja tässä sitä kipuillaan samojen kysymysten äärellä.

    Sileällä olen mennyt melko varoen vieläkin, ei ympyröitä, ei voltteja, ei väistöjä. Menomme on vähän säästeliästä, suoralla uralla, lävistäjällä ja pituushalkaisijalla. Ravia on jo mukana. Peruutuksia teemme ja niillä saan takaosaa tulemaan hetkellisesti alle, ja kantaakin käynnissä suht mukavasti itseään, mutta raviin siirtyessä alussa askel lyhyttä töpöä, patistamalla saan vauhtia, mutta menemme enemmän maastossa, missä liikkuukin ihan toisella tavalla. Ep:stä ei tietoakaan. Tosin jos menisimme peltoreittiä, missä on savinen, hieman epätasainen pohja, niin etuosa on romahtanut ja tulee vähän sellainen tunne, että joudun kantamaan ohjilla hevosen etuosaa. Ja liikkuminen on selkeästi nahkeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta on ollut tosi pirteä ja halukas liikkumaan ja sehän tässä on ristiriitaista. Joskus aikaisemmin, kun on ollut huonossa kunnossa, ei halunnut myöskään liikkua.
      Valitettavasti tämä vaiva ei kuitenkaan taida parantua, eikä parannuskeinoa ole. On pakko katsoa totuutta silmiin ja myöntää se itselleen. Tavallaan siksi laitoin tämän videonkin tänne. Lotallahan on oej vuohisnivelessä alkavaa rikkoa. Sen verran vähän kuitenkin, että voisi olla ihan oireetonkin. Kuulemma suurimmalla osalla 15-vuotiaista löytyisi jotain vastaavaa, jos tutkittaisiin.
      No, mennään päivä kerrallaan tämä kesä ja sitten katsotaan. En haluaisi vain lääkitä ja lääkitä, se ei tunnu järkevältä. Olen kuitenkin päättänyt, että siinä vaiheessa kun enää ei voi ratsastaa kuin hipsutellen, on aika mennä vihreille niityille. Niin se vaan on, surullista mutta totta.

      Poista
    2. sehan voi olla etta ristikkainen jalka alkaa oireilla mika nakyy epapuhtautena. Olen kylla tosi paljon samaa mielta tuosta etta jos ei voi enaa ratsastaa kuin suurinpiirtein kayntia niin eipa siina sitten mitaan. Oma eka hevoseni lopetettiin kun se ei pystynyt enaa edes kavelemaan ilman ratsastajaa kunnolla.

      Poista
    3. Monet pitävät hevosia pitkään joutilainakin, kun päätöksenteko on niin vaikeaa. Mun mielestä hevosen pitää pystyä liikkumaan kaikissa askellajeissa ilman kipua, muuten se ei ole hevosen elämää. Tosin, kun se päätöksenteon aika on käsillä, ei mikään olekaan helppoa :(

      Poista
    4. Tiedan niin hyvin tuon tunteen....

      Poista
    5. Oma näkemykseni on se, että jos on nivelrikkoa ja se on ep, mutta liikutuksen myötä vertyy eli ei menoa haittaa, niin tällöin en itse kokisi huonona sitä, että hevosella mennään muutakin kuin käyntiä. Nivelrikkoisella kai ne päivät ovat erilaiset, meillä ollaan vielä klinikkakäynnin ja piikitysten jälkeen vielä niin alussa, että tämän johdosta vielä varon.

      Liikutustahan nämä vaativat, säännöllistä. Välillä päivän mukaan. Elli totesikin, että jos käynnissä on jo ontumista eikä se ole ep:tä, mikä poistuisi liikkumisen ja jalkojen lämpenemisten myötä, on tällöin sitten tehtävä se viimeinen palvelus.

      Sitten kun vielä kesäaikaan pulskistuvat ja liikuntaakin pitäisi saada, on omistajana puun ja kuoren välissä. Lihominen kun ei taas tee hyvää jaloille ja sitten jos on päivä, että pitääkin vain kävellä niin onhan siinä miettimistä, miten sen päivän kulutuksen saa käyntilenkillä hoidettua.

      Poista
  6. En valitettavasti pysty katsomaan tuota videota tasta kotikoneelta (voin kokeilla huomenna toista) mutta eikos se ole aika tyypillista nivelrikkohevosille etta tuota epapuhtautta on silloin talloin ja se myos vaihtelee. Esim. minun ruunallani on alussa aina hetkia etta eparoin onko se ep (aivan aavistuksen tuntuu selkaan). Mun pitais kanssa ottaa video ja katsoa se itse. Liinassa ei meilla nay epapuhtautta talla hetkella. Mutta kun ratsastajan paino tulee selkaan tilanne on tietysti toinen. Itse asiassa juuri tanaan sanoin P:n omistajalle etta hevonen liikkuu yhta hyvin kuin ostaessamme sen muutamia vuosia sitten, ja on iloisella tuulella, ja tykkaa tyoskennella. Onko kipea jalka juurikin vasemmalla puolella ? P:lla kipea jalka oli ja on oikealla puolella ja se juurikin onnahteli kaarteissa. Varmaan hyva idea tsekata opettajan kanssa mita han ajattelee. En osaa oikein lohduttaa mutta tuo on hankala tilanne, niinkuin itsekin sanoit ep hevosella ei oikein omatunto anna periksi ratsastaa. Ja nivelrikkoiselle kuitenkin liikunta on hyvaksi. Ota tastakin selvaa. Kannattaisin kevytta liikuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypillistähän se on, kyllä. Ne hyvät päivät herättävät aina toivon paremmasta, ja seuraavalla kerralla taas masentuu. Niin kurjaa. Lotalla huono jalka on oikea etunen ja näyttää tosiaan siltä, että ontuisi vasenta takasta, mutta se on kuvattu ylhäältä alas ja on puhdas. Mutta varmaan ottaa rasitusta siitä etusesta.
      Kevyttä liikuntaa me harrastetaan tämä kesä. En ole Lottaa edes juoksuttanut, kun en halua sitä ympyrällä turhaan rasittaa.

      Poista
    2. Sama homma meilla P:n kanssa, ratsastan silla niin kauan kuin voin, ja hevonen tyoskentelee mielellaan. Olohevoselle minullakaan ei ole paikkaa vaikka P on niin ihana etta pitaisin sita vaikka lemmikkina...taa on niin vaikeeta valilla.

      Poista
    3. Ihanaa saada vertaistukea! Kiitos Maukka!

      Poista
    4. Ole hyva vaan. Valilla pistaa kylla miettimaan etta olisi halvempia ja helpompiakin tapoja hankkia se sarkynyt sydan (hevosen omistajalle meinaan) mutta hevoshullun pitaa aina vaan omistaa hevosia tai olla niiden kanssa jotenkin, olen alistunut siihen etta nain se menee :-) Joka hevoselta saa jotain ihan spesiaalia, oli se hevonen sitten elamassa mukana pidemman tai lyhyemman ajan.

      Poista
  7. Näen ikävä kyllä saman kuin Kirsi Temonen, eli minun silmääni Lotta on molemmilla videoilla epäpuhdas. Ensimmäisessä pätkässä se ihan ontuu, toisessa on merkittävästi vetreämpi ja parempi, mutta ei puhdas siltikään. Kuten aiemmin sulle pohjallisasioissa kommentoinkin, mulla on myös nivelvikainen hevonen työkaverina eli opetuskäytössä (tällä ei rikkoa, mutta muita muutoksia etujalkojen alanivelissä ja siitä syystä toisinaan tulehdusta niissä), joten tuonkaltaisen liikkumisen seuraaminen ja arvioiminen on harmikseni kovin, kovin tuttua :(

    Etenkin tuohon pään, niskan ja kaulan "nikkaamiseen" kiinnitän huomiota, vaikka jälkimmäisessä pätkässä jalat näyttävät jo ravaavan paremmin. Silti pää-niska-kaula on rauhaton. Toki hevonen näyttää vireältä noin muutenkin ja ehkä siksikin vähän tahtoo tahtia päällään, mutta ei noin selkeä epäpuhtaus selity pelkästään ylivireydellä. Ravatessa niska ei saisi nyökätä yhtään.

    Mitä itse tekisin jos oma hevoseni liikkuisi noin: olisin liikuttamatta selästä käsin, etenkin kun hevonen laiduntaa isolla alalla ja liikkuu jo siellä. Pitäisin parin viikon paussin ja sen jälkeen aloittaisin ratsastamalla vain suoraan ja napakalla pohjalla (maastossa siis) ja katsoisin, missä mennään. Mutta sinä omistajana tunnet hevosesi parhaiten ja tietenkin teet eläinlääkärin ohjeen ja arvion mukaan päätökset. Toivotan roppakaupalla tsemppiä ja kiitän rohkeudesta laittaa esille rehellinen videopätkä - tätä elämä on, ei aina niin terveitä hevosia eikä selkeitä kyllä/ei -tilanteita, vaan arvailua, arvioimista, päättämistä, päätösten pyörtämistä ja huolenkantamista. Voimia!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista! Tätä se elämä tosiaankin on. Olisihan se niin helppoa, jos ht-netin maailman tavoin hevonen olisi joko 100 prossaa terve tai jos ei niin monttuun sitten vaan! :) Elämä ei ole mustavalkoista, välissä on paljon eri harmaan sävyja. Kaikki päätökset edellyttävät pohdintaa ja se on usein tuskallista. Siinä yksi syy, miksi laitoin nämä videot, en halua itse enää ummistaa silmiäni. Sitähän hevosen omistaja niin helposti tekee. "Hevoseni ontuu, koska pohja on huono, koska sillä on kiima, koska se on seisonut ja on jäykkä, kengitys hiukan pielessä, lihas jumissa tai satula on huono...." Näitä voi keksiä loputtomiin. Totuus on kuitenkin se, että jos ontumapäiviä alkaa olla enemmän kuin hyviä päiviä, on jotain pielessä.
    Kiitos arviostasi ja havainnoistasi, arvostan niitä erityisesti koska olet hevosalan ammattilainen (ymmärtääkseni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Osan pään nikkaamisesta laitan kuitenkin huonon ratsastuksen piikkiin :)

      Poista
  9. Sanoit, että Lotta liikkuu mielellään. Se on hyvä merkki nivelrikkoiselle - ne nimittäin kyllä ilmoittavat sitten, kun meno ei enää miellytä. Kilteimmätkin yksilöt.

    Meillä on ollut kaksi nivelrikkovaivaista. Toisella (Tomppa, oli 16-vuotias saadessaan nivelrikkodg:n, sädeluissa piikkejä) kilpailin diagnoosin jälkeen vielä pari kautta koulua sijoittuen. Se tarvitsi toki paljon erikoisjärjestelyjä: Erikoiskengitykset, megapitkän verkan ja säännöllisen liikutuksen muutenkin. Paljon maastossa ja aina hevosta kuunnellen. Alkuun se oli aina todella könkkä, mutta vertyi pikkuhiljaa aina tosi vetreäksi. Sille pahimpia aikoja olivat syksy ja alkutalvi, silloin oli todella ep ja kankea, mutta pakkasten tultua vetristyi. Keväällä ja kesällä oli myös hyvä. Olen kuullut, että joillain käy toisinpäin, eli kesäkaudella nivelrikko vaivaa eniten. Tiedä sitten. Vaikka sillä askel lyheni, liikkui se mielellään silloin, kun oli hyvä kausi. Laitoin sen 19-vuotiaana pois, kun se alkoi olemaan selvästi kipeä jo levossa, sen vain tiesi, että nyt ei enää ole hyvä olla.

    Toinen heppani ei kauaa ehtinyt vaivansa (takapolvissa kulumaa) kanssa olemaan, kun lopetettiin muista syistä, mutta se teki totaaliset stopit liikkumisen kanssa. Pukitti vain eli sen täytyi olla tosi kipeä siinä kohtaa. Sai huilata pitkään ja alkoi olemaan jo parempi, kun loukkasi itsensä pahasti tarhassa ja katkoi jalkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ekalla videolla tahti on selkeästi kiireinen ja kipittävä - osa hevosista ei jarruta kipua kohdatessaan, vaan "juoksevat" kipua karkuun. Tosiaan valitettavan epäpuhtaalta Lotta näytti molemmilla videoilla - vertymisen jälkeen lievempänä, ehkä epämääräisempänä, mutta yhtä kaikki hakee tasapainoa päällä ja kaulalla eikä liike ole ihan säännöllistä. Hyvä merkki minusta kuitenkin on, että liike helpottaa eloa, mutta olisiko se kuitenkin vielä syytä pitää kevyempänä ja olisiko piikityskierros niveliin paikallaan. Ratsupuolella piikitystä pidetään ihan hirveänä mörkönä ja usein sitä lykätäänkin viimeiseen asti, mutta ravipuolella se on ennaltaehkäisevää työntää niveliin milloin mitäkin.

      Tuo laidunpyöreys ei tietenkään hirveästi asiaa helpota, vaikka laidun sinäänsä hyvät omaehtoisen liikunnan mahdollisuudet tarjoaakin, saisi vaan olla aikasta karu laidun, jotta liikkuisivat ruoan perässä, eikä ruoka tulisisi suuhun heinän vehreän kasvun saattelemana...

      Hankalaa pohdintaa, mutta ei se hevonen kärsivälle näytä.

      Poista
    2. Joo Marjut, Lotta kyllä liikkuu mielellään, ainakin ratsastajan alla. Laitumella se ei kauheasti liiku (eivät kyllä muutkaan hevoset siellä juurikaan juoksentele). Mitenkään sitä ei tarvitse pakottaa liikkumaan, mutta ei kuitenkaan sellaista tunnetta, että juoksisi pakoon. Korvat hörössä se menee, eikä vaikuta kärsivältä. Ja tämä on siis hevonen, joka kyllä ilmoittaa välittömästi, jos jokin on pielessä, osaa olla tosi kiukkuinen!
      Mietin tuota piikitystä ja tildreniäkin. Mikään ei ole poissuljettua. Toisaalta mietin myös sitä, lähdenkö jälleen siihen rumbaan. Tähän mennessä Lottaa on piikitetty kolmasti ja kerran saanut Tildrenin. Lähtökohtaisesti siis vaihtoehtoina joko hoitaa edelleen tai laittaa pois. :(.
      En halua pitkittää asioita niin pitkälle, että hevonen on kipeä levossakin.
      Laura, ihan totta että laitumen olisi hyvä olla niukka. Alkukesän vihreä ruoho lihottaa tosi nopeasti, onneksi nyt on jo hiukan kortisempaa ja ehkäpä loppukesää kohti syötävän eteen on tehtävä hiukan töitäkin, toivotaan. Kevyttä liikuntaa ollaankin harrastettu, kaikkia askellajeja kyllä, mutta lyhyen aikaa. Ehkäpä nyt pidän ihan kunnon paussin. Totta että Lotta kipittää kiireisenä, otan tästä syysn omalle niskalle, ajoin sitä varmaan eteen liikaa kun kamera kävi.
      Mielenkiintoista kuulla näitä mielipiteitä, arvostan että olette kommentoineet. Tietysti kuuntelen ennen kaikkea omaan eläinlääkäriämme, mutta erilaiset pohdinnat auttavat itseäkin hahmottamaan tilannetta.

      Poista
  10. Nyt kun katsoin molemmat videot niin minunkin mielestani molemmilla on ep, toisella vahemman, mutta edessa nayttaa olevan jotain epapuhtautta. Ei hevonen tosiaan ole karsivan nakoinen. Kylla kannttaa tosiaan konsultoida elainlaakaria, he sentaan opiskelevat naita juttuja vuosikausia, helppohan sita on huudella jostain puskista ;-0 Hevosista on niin vaikea sanoa kun monet niista eivat nayta kipua ollenkaan vaan yrittavat viimeiseen saakka.

    VastaaPoista
  11. Hei! Voisitko laittaa videot vielä näkyviin? Omalla suokilla jtn ton kuuloista ongelmaa, olis kiva nähdä miltä sun heppa näyttää liikkeessä, jos olis samaa vaivaa, meillä ei vielä diagnoosia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ei sitä oman hevosen vaivan laatua pysty toisen hevosen liikettä katsomalla paikallistamaan. Jälkeenpäin katsottuna Lotta näytti noilla videoilla todella huonolta ja tekee pahaa ajatella, että ylipäätään ratsastin sillä. Tämä taisikin olla viimeinen kerta (lukuunottamatta joitain kävelyjä selästä käsin). Kannatta viedä hevonen tutkittavaksi eikä miettiä. Jos se tuntuu huonolta, niin siinä on varmasti jotain vikaa, niin se vaan on, valitettavasti.

      Poista