keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Prinsessa ja herne

Ei löytynyt paisetta, kaviopulssia, aristuksia pihdeille eikä edes lämpöä kavioissa. Jotain kuitenkin löytyi. Musta kohta juuri siitä, missä kipu askelluksen mukaan näytti olevan, eli vasemman etusen ulkosyrjältä.

Lotta tallissa.
Musta kohta oli varakengittäjän mukaan paineen aiheuttamaa. Antura oli sen verran paksu ja pullero, tuli ikäänkuin kavion seinämää alemmas, että kenkä oli painanut siihen. Ja kun hevonen on herkkä prinsessa, niin pienikin epämukavuus on dramaattista.


Anturaa vuoltiin hieman kuperammaksi, kenkä takaisin paikoilleen ja ainakin kengittäjän mukaan näytti ravaavan ihan puhtaasti. Itse en oikein hyvin pystynyt katsomaan, kun talutin, mutta sen verran näin, ettei ainakaan ontunut sillä tavalla kun vielä eilen, jolloin ei ollut kahta kysymystäkään asiasta.

Hevonen laitumelle ja kiireesti töihin. Huomenna katsotaan, miltä hänen prinsessuutensa vaikuttaa.
Vaikka varakengittäjä ei todennäköisesti tätä blogia lue (tai vaikka lukisikin), niin täytyy kehaista, että kyllä on tarkka ja osaava ihminen. Mikä tuuri, että on tällaisia henkilöitä lähellä!

Jos tämä oli näin pieni juttu, niin huippua!


6 kommenttia:

  1. Ihana otsikko :) Toivottavasti vika oli nyt tässä ja saatte jatkaa Lotan kanssa treenejä.

    VastaaPoista
  2. Valpillakin oli ihan pieni mustelma...ja hevonen alkoi ontua. toiset ovat vaan herkempia kuin toiset....joillakin saa olla suurin piirtein jalka poikki ja eikun porskuttaa...ja tietenkin prinsessat ovat ihan oma juttunsa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinsessat on tosiaan oma juttunsa. Kaverilla on arabitamma (sukua Lotalle) joka on täysin kolmijalkainen jos kenkä on hiukankin vinossa. Väitetään ettei hevosen näytä kipuaan, prinsessahevoset on tässäkin oma rotunsa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No niinpä! Tosin jos tästä noin pienellä tokenee, niin annan kaiken anteeksi :)

      Poista