keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Ihana kesäparatiisi odottaa

Mandy lähtee perinteiseen tapaan (siis mun hevosille perinteiseen) kesälaitumelle pienelle maalaistallille meidän mökin lähelle. Olen niin onnellinen siitä, että saamme mennä sinne taas, vaikka aluksi oli vähän puhetta, että kesähevosia ei enää otettaisi. Onneksi saimme kuitenkin laidunpaikan sieltä, sillä hevoskesät ovat siellä olleet aivan fantastisia!

Mulle hevosen vieminen laitumelle on todella, todella tärkeä asia. En oikein edes tiedä mitään ihanampaa, kuin katsella laidunelämästä nauttivia hevosia. Olen valmis ottaaan kaikki riskit, jotta hevonen saa elää hevoselämää edes kesän, talvella kun sitä täysin lajityypillistä elämää on niin paljon vaikeampi järjestää.

Mandy tulee ensi sunnuntaista saakka viettämään ulkona vuorokauden ympäriinsä, joten vihreään on nyt totuteltu ahkerasti. Mandy pääsi kaverini ruunan kanssa (omatekemälle) pikkulaitumelle totuttelemaan ja mietittiin, mahtavatko tulla toimeen. Huoli oli todellakin turha, ensin syötiin ja sitten tehtiin tätä (pitkään sekä hartaasti):




Haluan viedä Mandyn kesäpaikkaan, koska siellä hevoset ovat yötäkin ulkona, ja sama lauma läpi kesän. Meidän "talvi"tallilla on paljon kisahevosia, jotka eivät laidunna taikka ovat laitumella vain pieniä hetkiä ja laidunelämästä tulee näin rauhatonta.
Ja lisäksi on aivan ihanaa, kun kesällä tallimatka on vain muutaman kilometrin ja laitumella voi käydä vaikka iltaisin moikkaamassa.
Tarkoituksena on kuitenkin ratsastaa ahkerasti, Tallilla on kenttä ja valmennuksiakin sekä ihan ok maastot. Haluan liikuttaa melko paljon, jotta vältettäisiin järkyttävä lihoaminen (Mandy pyöristyy pelkästä ruohon näkemisestä). Jossain välissä tammuska saanee kuitenkin täydellisen pikku lepolomankin.

Jaha, hoidetaanpa herraa hyvin, kun huomenna on kisat. Harjakin kaipaa selkeästi pientä nyppimistä.
Laidunraporttia seuraa, mutta mitäs muuta te lukijat haluaisitte kuulla?
Varusteista? Mandyn menneisyydestä? Treenipostauksia? 

Kysymyksiä ja ehdotuksia aiheista otetaan vastaan!

Helleillan maastoilua. Meillä on tallilla ihan mahtiporukkaa ja niin kiva käydä yhdessä maastoilemassa.

8 kommenttia:

  1. Olen niin samaa mieltä laidunasioista! Minusta on aika murheellista jos hevoset seisovat kesälläkin 20 h vuorokaudesta tallissa, koska omistajat pelkäävät että ne hajoavat tarhassa tai lihoavat ja hajoavat laitumella. Olin myös siitä murheissani, kun koulun tallin seinälle oli tullut lappu että hevosille on tarjolla niitettyä, tuoretta ruohoa heinäruokinnan oheen, ja VAIN KAKSI (saman omistajan) hevosta oli ruokintakylttien mukaan saanut luvan syödä tuoretta. Hevonen itse ei tiedä sitä että se on maksanut 50 000 euroa tai 150 000 euroa, se on hevonen siinä missä kolmen tonnin hevonenkin.

    Laiduntaminen mielletään helposti sellaiseksi että hevonen tuupataan kesäkuun alussa peltoon ja sitten se on morjens syyskuun alkuun saakka. Kyllä hevosta voi ja pitää laitumellakin hoitaa, sen vointia täytyy seurata, sille täytyy suoda mahdollisuus levätä välillä sisällä tai muussa suojassa jossa ei koko ajan tarvitse huiskia ja olla valppaana. Hyvä laidunpaikka on yhtä tärkeä kuin hyvä tallipaikka! Ja molempia löytyy laidasta laitaan...

    Iloista laidunaikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, laitumelle kun vie hevosen vieraasen laumaan, niin on todennäköistä, että alussa saattaa tulla pieniä naarmuja. Omistajan täytyy varautua siihen, että erilaisia hoitotoimia täytyy tehdä. Meillä on kyllä niin mahtava laidunpaikka ollut, siellä oikeasti katsotaan hevoset läpi pari kertaa päivässä, että onko kaikki hyvin. Ja pikku haavatkin hoidetaan samantien. En silti voisi ikinä vaan jättää hevosta laitumelle, käyn itsekin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta päivittäin tarkistamassa vaikken liikuttaisikaan.
      Laitumen pitäjältäkin homma vaatii tosi paljon. Aidat pitää tarkistaa, vettä pitää olla aina, joskus hevoset huvikseen kaatelevat saaveja, siihenkin pitää varautua. Laidunmaa täytyy hoitaa ja lannoittaa. Hevosen omistajien huolia kuunnella ja kestää, ei käy kateeksi :) helpommalla pääsisi, jos laittaisi laitumet heinälle ja ehkä tienaisikin enemmän. Onneksi meidän laidunpaikassa otetaan kuitenkin vielä joitain kesäheppoja!
      Mullekin moni voivotteli, että toivottavasti ei tule sitten paljon ötököitä, mutta onhan niitä siellä tarhassakin. Ja ainakin meillä tarhoissa ovat auringossa koko päivän, laitumella pääsevät metsän varjoon halutessaan.
      Meillä on aikaisemmat laidunkesätl menneet hienosti, ainoastaan Lotan kaviokuume-epäily säikäytti kaksi kesää sitten. Jälkeenpäin kyllä epäilen, että kaviopulssi tuli siitä ligamenttivauriosta. Toivon todella, että Mandy ei saa mitään kaviokuumeoiteita, ei sillä ainakaan koskaan ennen ole ollut, ja on viettänyt pitkiä aikoja laitumella joka kesä.

      Poista
  2. Mandyn menneisyydestä olisi mukava kuulla!

    Meillä tämä hartaan odotettu kesä meni nyt siihen, että hevosia on pakko seisottaa sisällä yöt ja osan päivääkin kun ulkona on ihan järkyttävän paljon ötököitä. Mäkäräisiä, hyttysiä, paarmoja, kaikkia paljon enemmän kuin normivuotena. Hevoset eivät edes syö, ramppaavat vain. Ja sama meininki vuorokauden ympäri...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin laittaa sellainen postaus alulle!
      Voi kurjuus tuollaista ötökkämäärää. Toivottavasti niitä ei ole meilläpäin noin pahaksi riesaksi asti. Saaritsossa (jonne Mandy on menossa) on usein vähemmän, koska siellä on sen verran kuivaa. Tuolla on joka tapauksessa tarkoitus että hevoset ovat ulkona koko vurokauden, toivottavasti ei käy ihan mahdottomaksi.

      Poista
  3. Mandyn menneisyys ja varusteet kuullostavat molemmat mielenkiintoisilta!

    Mun mielestä laidunnus kuuluu terveen ja siitä nauttivan hevosen kesään ehdottomasti edes jollai tavalla. Kuitenkin, jos hevosella on suuri vaara lihota sairaaksi, kaviokuumeeseen tai vaikka ötökät kiusaavat ihan liikaa, niin silloin on mietittävä hevoskohtaista etua. Eihän se hevonen osaa kuitenkaan sillä tavalla kaivata laitumelle. Toki tällöin on tärkeää kavereiden seura ja riittävä tila tarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se laiduntaminen on lähtökohtaisesti sitä hevosen elämää. Toki voi olla esteitä, minkä takia ei voi laitumelle laittaa, ja sitten on myös paljon "esteitä". Onhan se selvä, että jos hevosella halutaan vaikkapa kisata ahkerasti koko kesä, ei moni halua laittaa laitumelle "lihoamaan ja laiskistumaan". Noh, Valegrokin käy laitumella, ei siellä varmaan hevonen niin kauhean pahaksi mene...
      Mä oon niin vanhanaikaisessa käsityksessä, että kyllä se hevonen kaipaa sitä laiduntamista, ei tietoisesti, kun ei hevonen varmaan niin osaa ajatella, mutta sen vaistot vetää sellaiseen toimintaan, onhan se hyvin luonnollista tuolle eläinlajille. Eli kovin kovin painavat syyt pitäisi mulla olla siihen, etten hevostani laitumelle veisi. Akuutti kaviokuume on kyllä yksi sellainen syy, ehdottomasti.

      Poista
  4. Mä en tiedä mitä on tapahtunut ötökkäkannalle viimeisinä vuosina, mutta sellaisia pirun sikiöitä lentelee täällä eteläisellä uudellamaalla öiseen aikaan ja illan hämärtyessä, että siitä on laidun"ilot" kaukana. Mielelläni annan hevosen laiduntaa aamusta iltaan, mutta tulkoot sitten yöksi sisään jos sillä vältetään vaahtoon juostu hevonen tai suolet solmuun piehtarointi ötököiden ahdisteltua poloinen henkihieveriin (yksi oma kuopattiin tämmöisen jumpan seurauksena). Jos alkaa tursuta liikaa, otan ennen kisoja pari päivää sisään/tarhaan puolilta päivin, sillä se pahin pöhö lähtee. Ylilihavaksi en kuitenkaan enää anna yhdenkään hevoseni itseään syödä, sillä tärkeämpää kuin iloinen hevonen on kuitenkin käytettökuntoinen tyytyväinen hevonen... yksi kun on tullut syötettyä niin läskiksi, että jalka prakasi. Vinkkinä siis muille laitumelle laskijoille: Kaikkea ei kannata kokeilla itse, voi myös oppia muiden varoituksista

    VastaaPoista
  5. Sikiöt kuulostavat kyllä aika pahalle :D Kääk. Toivotaan ettei meitin laitumen puskista sellaisia lentele. Meillä ei ole minään laidunkesänä ollut mitään juoksenteluongelmaa. Ainoastaan alussa saattavat juosta tunnin verran ja ehkä yöllä joskus. Mutta päivisin ovat lähinnä hyvin laiskoja. Toivottavasti tärnäkin kesänä on hyvä ja sopuisa lauma.Joo ja toivon ettei Mandy syö itseään ihan palloksi....valkoinen lihapulla tikkujaloilla, yhyy.

    VastaaPoista