Laidunjutut tuottaa nyt vähän päänvaivaa. Olin jo varma, että Mandy on pääsemässä porukkaan mukaan. Yhden puoliverisen kanssa se olikin rapsutusväleissä, mutta suokkiruuna ajoi sitä ilmeisesti kuitenkin jatkuvasti pois. Istuin yhtenä iltana katsomassa sitä showta. Mandy juoksi kyllä tosi vikkelästi metsään. Välillä oli kuitenkin rauhaisia jaksoja, jolloin koko porukkakin oli yhdessä.
Pari päivää sitten sen jalat näyttivät aika hurjilta, oli ollut ilmeisesti useita kertoja jossain ruusupuskissa. Pieniä haavoja oli ihan vierivieressä ja jalat hiukan turvoksissa. Onneksi taitavat olla ihan pintanaarmuja, mutta paljon nekin vaativat hoitoa ja pesua sekä desinfiointia. Jahtaajan turpa puolestaan oli naarmuilla, joten olisko Mandy juossut puskien sekaan ja päässyt sinne turvaan? Vaikea sanoa. Kävelin aluetta ristiin rastiin, mutta en löytänyt ruusu/piikkipuskaa mistään. Onneksi Mandy liikkui kuitenkin hyvin, käytiin jopa valmennuksessa ja se oli oikein kiva.
Päätettiin sitten tallin omistajan kanssa vaihtaa laumaa, kun kuitenkin yli viikko jo mennyt, ja jahtaaminen jatkui. Mandy siirrettiin toiseen porukkaan, jossa oli kiltti, valkoinen ruuna. Se on kuulemma myöskin aina ollut hiukan nyhverö ja alistuva. Josko se värinkin puolesta olisi sopiva kaveri, koska oli sekin tullut hiljattain porukkaan ja oli siinä mielessä vähän ulkopuolinen.
Mun ja tämän valkoisen ruunan omistajan hämmästykseksi alkoikin taas samanlainen show. Mandy ei ehtinyt edes lähelle, kun ruuna hyökkäsi hampaat irvessä. Voi kurjuus! Ihan outoa! Alue on iso ja näkyvyys hyvä ja Mandy pinkoi pakoon. Tilaa onneksi on vaikka kuinka. Välihuomautuksena pakko mainita, että askellajit näyttivät kyllä melko upeilta! Se ravi, wau!
Tämä lauma on vielä yötä sisällä. Tavallaan hyvä, että Mandy sai levätä yön rauhassa. Tai tiedä sitten, oliko rauhassa, kun oli uusi talli. Paksut olkipatjat kyllä näyttivät siltä, että niissä on ihana lekotella. Melkein olisin itsekin voinut siellä viettää yön :). Aamulla Mandy oli taas juossut kauas, ennen kuin edes mitään oli tapahtunut.
Eilen se oli hiukan hermostunut, kun hain sen sisään ja menin ratsastamaan. Janokin oli kova. Ratsastus ei sujunut kovin hyvin, hevonen ei oikein halunnut keskittyä. Ihan lopuksi se sentään rentoutui ja meni ihan mukavasti.
Jalat näyttivät onneksi nyt paremmilta, haavat olivat kuivuneet ja niissä ollut pieni turvotus laski. Pesin jalat uudestaan, suikuttelin pullosta Betadinea ja laitoin vielä Vetramiliä ja Basibactia selkeisiin haavakohtiin. Hevonenkin rauhoittui taas.
Vein Mandyn taas laitumelle. Valkoinen ruuna vaan nosti päänsä, niin viuuuh, Mandy laukkasi jo salamana muualle. Mandy katsoi taakseen, huomasi, että ruuna ei tulekaan perässä ja pysähtyi sitten siihen ja alkoi syödä. Ei sentään siis mennyt enää laitumen etäismpään kolkkaan.
On se kyllä hassu. Nyhverö vai viisas? Toisaalta hyvä että väistää, mutta toivottavasti se nyt uskaltaa edes yrittää lähestyä muita. Toisaalta kun ei selkeästi siedä tappelua eikä konflikteja, niin säilyy toivon mukaan paremmin ehjänä. Tosin se hurja laukkasessio sai mut jo näkemään euronkuvia ja klinikkalaskuja silmissäni, Toisaalta, onhan se mahtavaa, että hevonen pääsee vapaana laukkaamaan oikein kunnolla. Pelätäänkö me kaupunkilaiset kermapeppuharrastajat oikeata hevoselämää näin kovasti?
Mulle tää on niin outoa, Lotta, ja sitä ennen Falka, ottivat paikkansa vain yhdellä mulkaisulla. Lotta ainakin oli ihan itseoikeutettu kuningatar, jonka ei tarvinut muuta kuin katsoa kerran toisia. Falka puolestaan oli toisena kesänä selkeä johtaja (laumassa oli useita ruunia), toisena kesänä hiukan erilaisessa laumassa silläkin oli hetken aikaa vaikeuksia löytää paikkansa.
Kaikki laumat ovat olleet sekalaumoja, joissain on mennyt loistavasti, joissain on ollut hetken hakeminen, ennen kuin meno tasaantuu.
Noh, kuten joskus annoin neuvoja (heheh, kuinkas ollakaan, nyt sattui omaan nilkkaan) Takaisin lähtöruutuun -bloggarin laidunongelmiin, sanoisin nyt itselleni: jäitä hattuun! Eilen oli vasta toinen päivä uudessa porukassa, ehkä se tästä. Vaihtoehtona kun on oikeastaan sitten palata omaan talliin, ja siellä Mandy ei välttämättä pääsisi samalla lailla laitumelle, ja vaikka pääsisikin, ei ole mitenkään varmaa, etteikö sama toistuisi sielläkin. Mihinkään muuhun laidunpaikkaan en sitä lähde kuskaamaan, tässä on ollut nyt sille muutosta riittämiin pitkäksi aikaa. Eiköhän aika tasoita, meillä on kuitenkin tarkoitus olla tuolla aina elokuulle saakka.
"Pelätäänkö me kaupunkilaiset kermapeppuharrastajat oikeata hevoselämää näin kovasti?"
VastaaPoistaPelkäätte. Tai siis, tuntuvat pelkäävän. Ei pidä hankkia niin kallista hevosta, jota ei ole varaa menettää. Hevosen pitää saada elää lajinmukaista elämää silläkin uhalla, että jotain voi sattua.
Oudosti vaan tiedän jalkansa katkaisseita hevosia niissä, joita tarhataan neljä tuntia pumpulissa ja liikutetaan lähinnä maneesissa. Sitten taas pihattohevoset ja pihattomaisesti metsätarhassa elelevistä jalkansa katkaisseista en ole kuullut koskaan. Voipi olla sattumaa, mutta minulla on kyllä omat epäilykseni. :)
-Hanna
Olen samaa mieltä, ei hevosta pidä pitää pumpulissa. Laidunelämä, lauma, ulkoilu ja maastoilu ovat hevosen elämää, vaikka meitä (kermapeppuja) se välillä hurja meno hirvittäisikin. Siinä kohtaa täytyy tosiaan laittaa jäitä hattuun ja inhimillistää vähemmän. Toisaalta täytyy myös puuttua asioihin, jos ne eivät vaan lutviudu.
VastaaPoistaMun kokemuksen mukaan onnettomuuksia ja sairastumisia sattuu kyllä jokapuolella ihan tasaisesti. Niitä tulee aina, kun hevosista on kyse, vaikka hevonen käärittäis kuplamuoviin ja jätettäisiin pehmustettuun karsinaan.
Itse olen katsonut oman nössykän hevosen jahtausta pitkään, siltikin vaikka muista se näytti jo säälittävältä. Sopihan se pari vihdoin ja viimein aikaa siihen meni.
PoistaSitten laitettiin kahden tamman kanssa laitumelle, aamulla laitsalla odotti valpas heppa. Tallimestari totesi, ettei Tuikku ole tyytyväinen, minä kehotin antamaan aikaa voi mennä viikko tai kaksi. Haettaessa Tuikku tuli heti pois, ja takakenkä irti, paha lohkeama ja tulimme siihen tulokseen, että otetaan pois ja laitetaan tarhakaverin luokse takaisin. Ja en ole siinä mielessä herkkä, että olisin heti luovuttamassa, mutta tyhmäkään en halua olla. Ei siis ehdoin tahdoin nuoren hevosen rikkomista vaan järki mukaan. Tuikku on laiduntanut aikaisemmin onnistuneesti, ollut laumansa alin, mutta jahtaaminen loppui jo alussa. Nyt ei siis laidunneta, mieluummin hyvä kaveri kuin luonnonmukainen miljöö ja elo stressattuna ja jahdattuna, vaikka kesän parasta antia hevoselle onkin laidunaika.
Eli oliko Tuikku laitumella siis vain sen yhden yön ja päivän? Kiva kun tarhassa on kuitenkin kaveri!
PoistaMä ajattelen niin, että katselen tässä nyt viikon, pari ja seuraan tietysti tarkkaan hevosen mielentilaa. Jos vaikuttaa ahdistuneelta, niin sitten täytyy tehdä ratkaisuja.
Oli vain edellisen päivän ja yön. Sen verran ikävän iso lohkeama, ettei enää haluttu laittaa takaisin. Ja tallimestari on jo iäkäs ja kokenut, eikä vähästä sano. Hän oli jo sitä mieltä, ettei Tuikku halua olla siellä ja siltä sen käytös vaikutti.
PoistaLohkeama on kurja juttu. Toivottavasti pystyt sitten myöhemmin vielä kokeilemaan laiduntamista!
PoistaVoi Mandyä. On kauheaa katsella, kun oma hevonen juoksee pakoon. Mutta jos muut eivät jahtaa niin kyllä se varmaan siitä.
VastaaPoistaTuolla toisella laitumella oli nyt vaan kaksi muuta(tamma ja ruuna), kun pari heppaa on sairastarhoissa (tulevat kyllä varmaan kohta sinne, kaksi tammaa). Mutta kai tää on sitä normaalia hevoselämää, joskus juttuun tuleminen vähän kestää. Onneksi Mandy ei kuitenkaan mitenkään kiihdyksissään ramppaa, vaan ihan rauhassa siellä kauempana sitten syö. Mutta kyllä mä oon sydän syrjälläni kuitenkin.
PoistaJos hevonen ei pääse juomaan tai se on jatkuvan siirtelyn ja muiden väistämisen stressaama, kerjää tuollaisessa laumassa hevosta sinnikkäästi pitävä ihminen hevoselleen ähkyä. Osa lauman johtajista on todellisia sadisteja siinä, etteivät laske alempia juomaan ja sillä on kyllä nopeasti tuhoisat seuraamukset. Minusta silloin ei puhuta pumpulista ja yleensä ne välit on selvillä alle viikossa - kaksi viikkoa kiusaamista on liikaa.
VastaaPoistaOlen niin samaa mieltä, vaikka laidunnuksen puolesta puhunkin ja sitä hevoselle haluan. Mutta juurikin tuota samanlaista käytöstä on näkynyt hevosissa, jolloin eivät yhden anna tulla juomakupille ja se voi olla pelkästään se johtajaheppa, joka estää.
PoistaMinusta on myös hyvä välillä omistajana ajatella myös itseäänkin, jos stressaa ja näkee, ettei kaikki ole hyvin, on parempi luovuttaa. Pitkäaikainen siedätys ei aina ole hyväksi, vaikka lopputulos olisi jotakuinkin onnistunut laiduntaminen. Liikaa puhutaan luonnonmukaisuudesta, hevosen laiduntamisesta ja kuinka moni omistaja katsoo tilannetta liian pitkään saavuttaakseen sen luonnonmukaisuuden. Itsekin olen valitettavasti tähän joukkoon kuulunut, mutta nössykän hevosen omistajana on jonkun pidettävä hevosen puolia, onneksi nykyisellä tallilla hämmästyttävää kyllä puolestapuhujana on tallimestari ja miespuolinen.
Joo, tottakai seuraan tarkkaan tilannetta ja Mandy saa juotavaa. Hevosia ei suinkaan jätetä oman onnensa nojaan, vaan käyn kyllä lähes päivittäin ja tallin omistaja useita kertoja päivässä, ja yöt ovat tosiaan nyt sisällä. Ja tilanne vihelletään poikki, jos ei melko nopeasti korjaudu. Harmi vaan, että nyt taisi mennä lauman vaihto ojasta allikkoon, mutta mistäpä sitä olisi voinut tietää etukäteen.
PoistaTäytyy myöntää, että stressaan nyt ihan hirveästi itse...ei olekaan mikään ihana kesäparatiisiolo enää :( Huoh.
Minäkin olen sitä mieltä, että kovin kauaa ei kannata katsella jos tilanne ei siitä muutu. Kurjaa kyllä, että Mandy sillätavalla joutuu muiden pelottelemaksi. Ja pahaltahan se tuntuu jos omaa syrjitään.. :)
VastaaPoistaOnneksi on kuitenkin tilaa ympärillä, että pääsee tarpeeksi kauas ja omaan rauhaan. Mutta juomaan pitäisi kyllä päästä. Olisiko laitumelle mahdollista laittaattoista juoma-astiaa kauemmas?
En kyllä pidä itseäni kermaperseenä, vaikken anna hevostani muiden nyrkkeilysäkiksi. Eri asia sellainen rauhallinen totuttelu laumaan vähän kauempaa ensin ja sitten lähestyen, mutta pitkään kestävässä syrjinnässä ja jahtaamisessa ei ole mitään luonnonmukaista.
Munkin mielestä viikko on sellainen aika, jossa jo näkee, miten tilanne kehittyy. Siksi vaihdettiinkin sieltä toiselta pois.
PoistaJa Mandy tosiaan juoksee samantien kauas pois, eli edes yritä lähestyä taikka vaatia mitään. Eli siinä mielessä se ei ole nyrkkeilysäkki, tähän mennessä ei karvaakaan ole katkennut. Mutta eihän se kivaa ole, että joutuu pakenemaan, pikku rassu.
Nämä on tosi kurjia ja hankalia juttuja. Oman kokemukseni mukaan laumautuminen vie puolitoista, kaksi viikkoa, mutta ei niin pitkään saa jatkua kiusaamista. Mutta sellaista tunnustelua kylläkin, ja välillä ylimitoitettua toisen siirtämistä ja ylimitoitettua väistämistä. Tuo juomis- ja lepäämisasia on otettava huomioon, tosi tyrannit (eli huonot pomot!!) pönkittävät asemaansa juuri tuollaisella nitistämistaktiikalla - eivät anna alempiarvoisen levätä eikä juoda.
VastaaPoistaYletön pakeneminen ja alistuminen provosoi jahtaamista, sekin on tullut nähtyä (juuri esim. Elina on kirjoittanut näistä Ripen blogissa). Mutta toisaalta jahdattu Mandy on varmasti vielä pelokas ja kiihdyksissä ja pakenee siksikin, vaikka sitä ei niin jahdattaisikaan nykyisessä porukassa. Ja sekin on harmi, että jotkut hevoset eivät vain löydä paikkaa laumasta! Olisiko mahdollista lohkoa Mandylle ja sille rapsutuskaverille oma lohko, jossa ne voisivat olla kaksin?
Juuri näin. Tallin omistaja, jolla on ollut hevosia laitumella vuosia, tuntee hyvin hevosten laidunkäytöksen ja luotan hänen arvioonsakin paljon. Mandy oli selkeästi saanut tuollaisen käytöksen sieltä toiselta laitumelta ja se varmaan provosoi sitten toista jahtaamaan. Jos se kerran sanoisi kuuluvasti, että nyt riitti, niin voi olla että tulisi kolhu, mutta jahtaaminen loppuisi. Hassuinta, että tämä toinen kimo on kuulemma aina ollut se lauman nössykkä.
PoistaNo katsotaan nyt hetki ja seurataan tilannetta tarkkaan. Sain juuri raporttia, että vähän on lähennytty. Toivotaan parasta!