Mitä tahansa tapahtuu, ÄLÄ VEDÄ!

Tää on mun ohjenuora. Ohjat voi olla tuntumalla, ihan kunnollakin, mutta niistä ei saa VETÄÄ. Joskus on tietysti pakko, ihan hetkellisesti, mutta veto ei saa jäädä päälle.  Ranteiden pitää olla pehmeät ja olkapäiden rennot. Taas unohdin tämän totuuden pari päivää sitten. Oli ihan kamala ratsastuskerta. Rupesi jo paniikki iskemään. Eihän tästä tule mitään. Kiristelin vetoa ohjista ja hampaita samaan tahtiin. Hevosen päässä rupesi sauhuamaan. Mikään ei sujunut. Rentous oli kaukana.

Jos ny on pakko taas juoksennella ympäri kenttää niin mennään sit heti!

Eilen ja tänään päätin että nyt hermot kuriin hyvä ihminen. Niistä ohjista EI VEDETÄ, tuli mikä tuli. Lotta inhoaa sitä. Ja kappas, taas sujui paremmin. Ei loistavasti, mutta paljon rennommin.

Moro! Mul tuli vähän räkää nenästä kun treenattiin niin kovasti.

Tänään aamulla ratsastin reilut puolituntia (vain!) ja Lotta oli rento. Ei menty edes rataa läpi, pelkäsin, että hermostun itse kun huomaan ettei se suju. Hiukan laukkaa molempiin suuntiin, diagonaaleja rennosti. Lopetin kun tuntui hyvältä.

Ihan kun mun maha ois vähän pienentyny. Ja oon aika söpö.

Putsasin vielä varusteet huomisaamuksi ja laitoin valkoisen satulahuovan satulaan kiinni.
Nyt on ihan hyvä mieli huomista varten.

Mul tuli kauheest kuolaa, mut nuolasin ne pois.

Toi kahjo on liian lähel mun päätä.

Varusteet putsattu!