torstai 22. syyskuuta 2016

Ruosteessa

Maastossa on ihanaa, mutta kentällä meinaa mennä hermo. En osaa, en pysty, olen ruosteessa. Rupean puskaratsastajaksi.

Tämä on ollut viime päivinä fiiliksenä. Ollaan pidennetty ja rankennettu ratsastuskertoja pikku hiljaa. Huomaan että olen itse taas taantunut (eihän siihen tarvittu kuin kolmisen viikkoa pelkkää käyntiratsastusta ja taluttelua) ja myös Mandy kaipaisi todellakin kunnon läpiratsastusta.

1. Mandy kyyläilee laitumella laukkaavia hevosia. Se ei säiky juurikaan, mutta keskittyminen herpaantuu aika tehokkaasti tuollaisista virikkeistä. Mutta mikä ihana ilta!

Eilen Frida tuli mukaan ja kuvasi. Tuntui, että ratsastuksesta ei oikeasti tule yhtään mitään. Mandy liukui milloin minne, oli pohkeen takana samalla kun se juoksi eteenpäin. Se on siinä mielessä hassu, että kun tekee ihan pienenkin pidätteen, niin se suurinpiirtein pysähtyy kuin seinään. Ja kun olen hiukankin hermostuneella tuulella, niin en osaa pitää käsieni liikkeitä tarpeeksi pieninä. Sitten ratsastus muuttuu sellaiseksi juoksu-töks-juoksu-töks -puuhaksi. Ei hyvä.

2. Pyrstöpeppu, etukeno...en kestä.

Valitin, vinguin ja selitin. Pyysin laittamaan kameran pois. Tytär sanoi, että herravarjele äiti, ratsasta äläkä vingu. Ja pohkeet edemmäs! Kevennä ylös, älä nojaa eteen!

3. Pientä keskittymistä alkaa löytyä.
Pitkään aikaan en olekaan ollu noin ärsyyntynyt. Kamera häiritsi oikein todella. Päätin sitten edes yrittää. Hyvä minä! Kädet alas, lähemmäs toisiaan, Pohkeet lähelle kylkiä. Selästä notko pois. Eteen eteen eteen, pidäte, eteen eteen. Älä hermostu. Ole pehmeä. Ole päättäväinen. Eteen. Jatkajatka. Sitkeyttä. Ratsasta. Ratsasta. Ole hiljaa.
Näin puhun itselleni sitten kun hetki on oikein paha, hahaha.
.
4. Oho, taipuu oikealle!
Hiukan paremmin sitten alkoi mennä. Jotenkin kuitenkin masentaa, että nyt ollaan otettu kyllä harppaus taakse. Mandy liikkuu tavallaan paremmin, mutta se ei ole avuilla, vaan kuikuilee milloin minne. Kuvista se ei ehkä oikein näy, mutta tuntuu satulassa. Hevonen ei ole niinkuin junan kahdella raiteella, kuten haluaisin sen olevan. Noh, ehkä se taas tästä pikkuhiljaa.

5. Takajaloissa hiukan jo joustoa. Se tuntuu selkään kyllä heti.
Mulla on pahana tapana vaan luovuttaa, jos joku ei suju. Esimerkiksi laukassa Mandy on ruvennut vaan tiputtamaan raville. Plöts. Ja mitä teen minä? Ajattelen että voi kauheeta, onko se  vielä kipeä, en voi pyytää. Luulen että hevonen on vain oppinut että se voi plösäyttää raville, kun sitä huvittaa. Nyt tarvitaan ryhtiliikettä!

6. Ryhtiliikettä ponissa...ratsastajalla vähän yliryhtiä, vaihteeksi.

7. Ihana pouni.

8. Mandy pinkoo menemään.
Onneksi seuraava valmennus on jo varattu ja ajattelin nyt kuroa kiinni tämän takapakin, kunhan vain heppa pysyy hyvänä. Eli maastoiluja ja koulutuuppausta sopivassa suhteessa.

9. Laukka sujui hiukan paremmin, kun muistin ratsastaa edes hiukan.

10. Hoplaa!
Taas kerran huomaan, miten hyvä on saada välillä kuvia, sekä lahjomaton tyttäreni kommentoimaan.
Kuvista tuli kuitenkin ihan kivoja, eikä ärsyyntynyt mieliala ehkä välity niistä? Ja tavallaan, kun sen yli pääsee ja pystyy lopettamaan hyvään fiilikseen niin on ihan voittajaolo.

Mistä kuvista piditte eniten ja miksi?

11. Kaunis tausta, mutta miten tuon notkon saisi pois mun selästä, murrr.

12.....ja etukenon!

13. Kiitos taas muruseni, kyllä tää taas tästä alkaa kulkea!

14. Kivaa kuitenkin.

15. Ollaanks vähän söpöjä!

8 kommenttia:

  1. Tykkään eniten kolmesta kuvasta: 6,9 ja 12. Kuutonen siksi, että siinä on tekemisen meininkiä. Yhdeksän siksi, että takakorkea hevonen menee laukkaa hyvällä asenteella, vaikka vähän ehkä kyselee sinulta, tuliko oikein ja kun on kintereissä ollut sanomista niin aina positiivista kun laukassa pääsee pyöristymään edes hitusen. Sekin on kuules tosi hyvä. Meillä painitaan niin tämän ongelman kanssa ja etsitään ratkaisua jättämällä kentälläratsastus pois ja siirtymällä täysin maastoon. Meille ohjeistuksena ollut, että paljon takaosalle työstä, jotta hevonen niiaisi alleen. Helpommin sanottu kuin tehty. Ja eteen-alas työskentelyä tulisi välttää, sillä takakorkea hevonen, ravitaustainen vielä, helposti alkaa potkimaan taakseen, mitä pitäisi liikkeessä välttää silloin kun pää laskeutuu alle sään. Eli ryhtiä ylemmäs on meidän tavoite. Ja sekään ei ole helppoa.

    Ja numero 12 siksi, että hevonen alkaa jo käyttämään selkäänsä ja polkee alleen ja on kauniissa muodossa. Siinäpä perustelut. Hienolta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa hauska kuulla perusteltuja kommentteja. Meillä on sitten ihan samankaltaisia ongelmia kuin teillä. Selkä käyttöön, takajalkoihin niiausta ja eteen-alas vie niin helposti etupainoiseksi. Tosin taitaa olla monella näitä samoja ongelmia, omilla tasoillaan. Mulla on myöskin ykköstavoitteena saada lavat ylös, ei niin väliä muuten missä muodossa kulkee. Numero 6. onkin siksi mun suosikki näistä, siinä poni on ryhdikkäänä. Siitä on hyvä jatkaa. Pyöreys on hyvästä, mutta ei etupainoinen sellainen, kuten esim. kuvassa 11 tuppaa hiukan tulemaan.
      Hyviä maastoiluja teille, kyllä sielläkin voi työskennellä paljon ja palata sitten kentälle, kun siltä tuntuu. Rapsutuksia söpölle Tuikulle!

      Poista
    2. Meillä kun on niin ikävästi, että takapolvivaiva ei ole ollutkaan helposti hoidettu ja se taas heijastuu ristiselkään ja si-niveleen. Osteopaatti Katajan Tiina kävi ja totesi, että näillä on niin usein yhteys toisiinsa ja kun polvi kipeytyy niin sitä takaosaa ei sitten mielellään haluta alle. Häneltähän ilmestyy kirjakin huomenna perjantaina, se kannattaa ostaa jos on jo kirjakaupoissa myynnissä.

      Poista
    3. No voi kurjuus, toivottavasti tulee kuntoon! Googlasin tuon osteopaatin ja todella mielenkiintoiselta vaikuttaa, meilläkin olisi varmasti tarvetta käsittelylle. Tsemppiä!

      Poista
  2. Kivoja kuvia kaikki ja ihana kuulla kaikille meille hevosihmisille niin tuttua arjen tuskailua :) Pidin myös kuvasta 12, hevonen on sun kanssa (omallani se tunne oli niin tärkeä, jos se ei ollut mun kanssa, haihatteli omiaan, niin ei mistään tullut mitään, tästä kuvasta välittyy että teette yhteistyötä, keskittyy työntekoon ja alkaa kantamaan itseään. Kiitos kun jaat näitä hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Se on niin totta että tuo yhdessä oleminen on juurikin se kaiken a ja o. Mandyllä päivät vaihtelevat aika lailla, joskus keskittyminen on vaikeaa ja silloin en saa sitä millään "mun luokse". Toki omakin keskittyminen siihen ihan hurjasti vaikuttaa. Maneesissa keskittyminen on usein huomattavasti helpompaa, ainakin jos on hyvin tilaa.

      Poista
  3. Onpas kivoja kuvia ja paljon 😄
    Molemmat näytitte hienoilta yhdeksännessä kuvassa ja 15:ssa oli Mandyllä taas tuo humoristisen utelias ja rohkea napitus suoraan päin kameraa 😁
    Ja ravikuvissakin löytyi pyöreyttä ja koukistuneita takasia.
    Mutta hyvä, että satula on nyt tullut takaisin ja kunnossa. Luin vasta nyt siitä ja yllätyin ongelmista tuon hintatason satulassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin myöskin tuosta viimeisestä kuvasta kovasti ja tein jopa uuden bannerin siitä (mun supertaidoillani, muahhaahhaa).
      Kuvissa ehkä siis paremman näköistä, kuin miltä tuntui. Täytyy antaa meille molemmille anteeksi, kun ollaan oltu kevyemmällä, eiköhän tämä tästä taas. Pääasia että se epämääräinen tahdittaminen on selkeästi vähentynyt nyt piikityksen ja Osphosin myötä. Hevonen on mun mielestä vielä jäykkä takaa ja käyttää vähemmän tuota oikeaa takasta, mutta toivotaan että vetristyy työn ja jumpan myötä!

      Poista