Treeniä ja pohdintaa riskeistä

Outo sattuma. Laitoin eilen tuon irtojuoksutusvideon blogiin ja tänään luin Nooran blogista miten yksi hevonen heidän tallillaan oli katkaissut jalkansa juostessaan vapaana maneesissa. Tästä johtuen heidän tallilla monet olivat päättäneet kokonaan lopettaa irtojuoksutuksen.
Olen samaa mieltä kuin Noora, hevosta ei voi kääriä pumpuliin. Irtojuoksutuksessa voi toki sattua kaikenlaista, mutta niin voi missä tahansa muualla, karsinassakin. Yhden tuttuni poni juuttui vuosia sitten jalastaan johonkin rakoon omassa karsinassaan ja jalka oli lähes irtipoikki. Hevonen piti tietysti lopettaa.

Riskejä on ja tulee aina olemaan. Niitä voi jonkin verran vähentää järkevällä ja ennakoivalla käytöksellä. Ennen irtojuoksutusta kävelytän ja juoksutan, jotta lihakset olisivat lämpimät ja suurin höyry pois. Vapaana olevaa hevosta en aja kovinkaan paljoa, ja jos se haluaa hetken haistella ja vain olla, se saa näin tehdä. Uskon että hevonen joka on säännöllisessä liikutuksessa ja tottunut irtojuksutukseen pysyy nahoissaan ja nauttii saadessaan vapaasti riehua ja pukitella. Se myös avaa selän mahdollisia jumeja.

Haluan myös viedä hevoseni laitumelle vaikka siinäkin on riskinsä. Tapaturmia voi ennakoida muun muassa niin, että hevosryhmä aloittaa laiduntamisen yhtä aikaa eli ketään ei tuoda yksin uuteen laumaan. Lisäksi lauman olisi saatava olla yhdessä mahdollisimman pitkään ja häiriöttä, eli kaikki olisivat laitumella läpi vuorokauden, useita viikkoja tai mieluiten koko kesän. Meillä on ainakin ollut hyvä tuuri, laitumella on tullut vain pieniä naarmuja. Jos sitten joskus jotain sattuu, ei sille mitään voi, se riski on vain otettava, jotta hevonen voi elää hevosen lajityypillistä elämää.

Haluan myös maastoilla ja käydä hankalakulkuisilla (joidenkin mielestä) metsäpoluilla. Epätasainen maasto tekee tosi hyvää kaikille lihaksislle. Kenkähän sinne saattaa jäädä (meillä ei koskaan ole kyllä jäänyt), mutta hyvät puolet voittavat. Enkä koskaan lähde metsään, jos kenkä on hiukankin löysällä tai kavio näyttää niin kuivalta että se saattaa lohjeta.

Tosin myönnän, että minun on helppo sanoa näin, sillä Lotta on varsin järkevä, keski-ikäinen rouva. Se ei turhiä hötkyile ja miettii mihin laittaa jalkansa. Toisaalta uskon, että useimmista hevosista tulee sellaisia kun/jos ne liikkuvat muuallakin kuin maneesissa tai kentällä.

Siinäpä siis mietteitä. Tänään paistoi jopa hieman aurinko ja olimme pienen hetken kentällä tekemässä alkukeventelyjä. Pohja oli kuitenkin aika upottava ja raskas, joten siirryin sitten maneesiin. Olisi ollut kaunis maastoilupäiväkin, mutta olimme juuri Tapaninpäivänä pitkällä lenkillä ja Fridan suunnitelmissä on mennä maastoon huomenna joten päätin hiukan treenailla.
Kuvat ovat tosiaan alkukeventelyistä, Lotta näyttää aika veltolta niissä ja meninkin ihan löllytellen ja kauniista ilmasta nauttien.
Maneesissa teimme sitten hiukan töitäkin ja hiki valui molemmilla. Lotalla on melko pitkä talvikarva ja nyt kun on näin lämmintä se hikoilee melkoisesti.

Tarttee kattoa tarkkaan, täällä on vähän löllyä, miettii Lotta.

Kyynerpäätaktiikkaa ja jotain väistöä.

Löysäillään,  mutta ihan mukavasti.

Mä täällä vain ravailen, tilulilulei...

Yritetään saada oikeaa puolta rennommaksi ja vasenta venymään.

Tästä näkee tämän talvikarvan paksuuden. Se on tosi tiivistä.  En tiedä, miten lähes sataprosenttisella täykkärillä voi olla tällainen karva.

Jäiks, mutaa, sano hienopierut.