keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Vanhaa ponituttua moikkaamassa ja hyviä uutisia

Ehei, meilläpäin ei sentään ole satanut vielä lunta, vettä senkin edestä! Alla oleva kuva on otettu muistaakseni kolmisen vuotta sitten. Olin menossa koulukisoihin mukavan Pia-ponin kanssa.
Laitoin kuvan tähän, sillä viikonloppuna olin pitkästä, pitkästä aikaa moikkaamasa Piaa. Se on kyllä mukava heppa, juuri sellainen mistä pidän, hiukan arabimaista luonnetta, pieni ja sirpsakka. Virtaa neidillä riitti edelleen ja ratsastajaa piti hiukan testata parilla lähdöllä ja pystyyn nousemisella, mutta tämän ponin kohdalla ne enemminkin naurattivat. Kivasti sitten meni loppua kohden. Kuvia ei tällä vierailulla otettu.

Sitten Lotta-uutisiin. Voi että on mukava tunne nyt. Olemme ravanneet vain kahtena päivänä hiukan, mutta suurin ero tässä on nyt se, että muutamat katselijat eivät ole epäröineet hetkeäkään vaan todenneet heti että puhtaasti menee. Itseeni kun en enää luota, mietin liikaa ja liikkeestä on siksi vaikea sanoa yhtään mitään. Tamma on kyllä ollut varsin innokas, ja olisi halunnut vain ravata ja ravata. :D
Paras, spontaani kommentti tuli eilen yhtäaikaa maneesissa olleelta valmentajalta, (joka kuuluu Suomen kouluratsastuksen kärkinimiin): Sehän on kuin eri hevonen! Hienosti ravaa!
Tämä kommentti kyllä ilahdutti, sillä tiedän tämän henkilön olevan supertarkkasilmäisen :)
Nyt etenemme maltilla, nostamme pikkuhiljaa rasitustasoa. Mitään muuta ohjetta meille ei annettu, kuin että kahden viikon kävelyn jälkeen asteittain paluu normaaliin. Arvelisin, että marraskuu menee vielä kunnon kohotuksessa. Joulukuun alusta, jos kaikki menee hyvin, pääsemme taas valmentautumaan.

PS. Onko teillä rakkaat lukijat joitain ehdotuksia postauksien aiheista? Haluatteko tietää lisää jostain erityisestä? Laittakaapa ehdotuksia!

Pia-ponin kanssa koulukisan verkassa  jokunen vuosi sitten.


6 kommenttia:

  1. Mitä treenaat muuten? Olet urheilullisen näköinen, joten kiinnostaa. Entä onko jotain omia ruokavinkkejä? Kiinnostaa siis ihan ratsastaja siinä missä hevonenkin.
    blogisi on tosi hyvä. Samastun tähän ja kuvat ovat ihan tosi hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Täytyy kyllä tunnustaa, etten treenaa oikein mitenkään. Koiran kanssa kävelen ja tallilla tulee hyötyliikuntaa, mutta olen muuten ollut aina laiska liikkumaan. Syömisen suhteen mulla ei ole muuta sääntöä kuin se, että koskaan en syö itseäni ihan ähkyksi. Karkkiakin täytyy saada joka päivä, mutta koetan välttää suklaata. On varmaan hyvät geenit kun 48-vuotiaana on kuitenkin vielä kohtuullisen hoikka ja hyväkuntoinen. Ja kyllä tuo ratsastus pitää myös kunnossa, se on yllättävän hyvää liikuntaa!

      Poista
  2. Hei Sinä hiljaisen työyöni piristys!
    Eksyin tänään (tai siis eilen :D ) blogiisi sattumalta ja onneksi eksyin! Kirjoitat todella tarttuvalla ja ihanan positiivisella tavallaja kuvat ovat aivan mahtavia, joten luin samalta istumalta kaikki kirjoituksesi. Ja tietyt kirjoitukset (etenkin maastakäsittelystä) tulostin kotievääksi, ehkä joskus vielä minäkin ;)
    Uuden lukijan löysit siis jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana ja piristävä kommentti! Tulin niin iloiseksi. Vaikka lähinnä halusin tästä blogista päiväkirjan itselleni, niin yllättävän tärkeää on myös se, että saan kommentteja ja että lukijat saavat tästä myös jotain itselleen. Maastakäsittely on kyllä niin kiinnostavaa, sitä haluaisin harrastaa enemmänkin. Kerron kuvakehuista tyttärelleni Fridalle, hän on ottanut lähes kaikki kuvat!

      Poista
  3. Hienoa kuulla että Lotta liikkuu puhtaasti! Siitä se taas pikkuhiljaa lähtee :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Katsotaan nyt, miten tässä käy...taisin iloita liian nopeasti, eilen olikin taas hiukan oudon tuntuinen :(

    VastaaPoista