Niin kamala ja niin ihana

Ai mikä? No, tämä harrastus tietysti!
Viimeaikoina ahdistuskäyrät ovat keikkuneet välillä huipuissaan, välillä hieman alempana. Hetkittäin on taas nähty valoa.

Kaikki olisi helpompaa jos olisi käytössä reippaasti rahaa, oma traileri, vetoauto ja tietysti se kortti. Lisäksi olisi mukavaa käyttää hevosta ihan varmuuden vuoksi kaikenmaailman tarkistuksissa klinikoilla. Eli tarvittaisiin myös mahdollisuutta ottaa runsaasti vapaapäiviä töistä.  Ei tarvitsisi koko ajan miettiä ja pohtia, kun voisi ultrata ja röntgata kaikki paikat turvasta vuohiskarvoihin.
Lotta on parantunut vaihtelevalla menestyksellä ja riippuen hieman siitä kuka katsoo. Eilen juoksutin hiukan ja katsojan mukaan ei ontunut, mutta näytti aikalailla jäykältä takaa.  (Omasta mielestäni se näytti taas ihan kauhealta, mutta siihen on menty, että näen kaikkien hevosten ontuvan, kuten myös koirien ja jopa ihmisten.....) No, sitä en kyllä yhtään ihmettele, näin pitkän lepokauden jälkeen. Lotalle kun ei lepo sovi.

Olen tullut siihen tulokseen, että Lotta ei pysy terveenä, jos se ei pääse pitkille maastolenkeille, joissa voi oikein kunnolla laukata. Lisäksi sen täytyy päästä kokopäiväksi ulos.
Niinpä viemme sen takaisin vanhaan talliin. Se on kauempana, mutta nyt matkat onnistuvat kun saimme taas nämä autoiluasiat kuntoon. Kolmen viikon päästä muutamme. Lottaa odottaa sama karsina ja mukavat vanhat tutut. Nykyinen tallikin on todella kiva ja väki on tullut tutuksi lyhyessä ajassa, harvassa tallissa on muuten näin hyvä fiilis ja porukka!

Pahoittelen, jos tämä kirjoitus vaikuttaa kovasti angstiselta. Tänään olimme Fridan kanssa viemässä hevoset aamulla ulos, oli niin ihanaa mennä tallille pitkästä aikaa päivän valossa ja kuunnella heiniään rouskuttavia hevosia. Nyt yritän toitottaa itselleni kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaan....ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu!