Kun yhdestä ongelmasta pääsee eroon, tulee toinen tilalle. Tänään minulla oli allani reipas tamma, joka ei tosiaankaan töpötellyt. Se otti hienoa isoa askelta ja laukkasi kuin keinuhevonen. Mutta, mutta, mihin sen pehmeä suu oli hävinnyt? Missä olivat jarrut? Mitä oli tapahtunut ratille? Meno oli kuin suoraan Vermon iltalähdöstä.
Frida otti taas videota ja sitä katsoessani olin jälleen hämmentynyt. Sehän näytti hyvältä! Mitä ihmettä?
Niin se vaan on, että tämä on ainoa oikea tie, vaikka se ainakin aluksi tuntuu rankalta. Isoissa askelissa on paljon vaikeampi istua, kuolainta kohti pyrkivä hevonen ei ole niin kevyt suusta kuin tyhjä. Mutta video on armoton, se kertoo paljon enemmän hevosen liikkeistä kuin kuvat tai oma tuntemus.
Tuntuu kaikinpuolin siltä, että ne keväiset suuret onnistumisen tunteet ovat jotenkin vaihtuneet suureksi itsekriittisyydeksi. Onneksi tyttäreni osaa aina nähdä tilanteen. Hän muistutti, että olen ehkä tullut vaativammaksi. Pelkkä paketissa kulkeva hevonen ei enää tee onnelliseksi, nyt sen täytyy liikkua rehellisesti koko kehollaan.
Mitä tekisinkään ilman ihanaa tytärtäni!
Lotan laitumella on enää kaksi muuta hevosta, pari on jo lähtenyt takaisin omiin talleihin. Hevoset ovat niin rauhallisia, suorastaan velttoja nuokkuessaan auringossa. Laitumella on myös hyvät metsäosuudet, joihin ne pääsevät varjoon tai sadetta pitämään.
Vietämme vielä runsaan viikon tätä kesäelämää ja sitten palailemme pikkuhiljaa omaan talliin.
Ja se video? Laitan sen näkyville kunhan ehdin, nyt otan mallia hevosista ja nuokun ihanassa auringossa. Kuulumisiin!
Frida on varmasti ihan oikeassa. Kun homma alkaa sujumaan niin sitä vaatii itseltään ja hevoselta koko ajan lisää ja se mikä pari kuukautta sitten oli hyvää ei enää tyydytä. Mutta niinhän sitä juuri kehittyy kun vaatii itseltään ja hevoselta enemmän (muttei liikaa!).
VastaaPoistaNiinhän sen täytyy olla! On tämä blogin kirjoittaminen oikeasti hyödyllistä, kun asoita pohtii "ääneen"' ratkeavat ne usein kuin itsestään! Kiitos Noora kommentista!
Poista