Mandyn kesäparatiisi on mannaa sielulle ja silmille. Kyllä kesä tulee muuallakin, mutta ei ihan samanlainen kesä. Näihin laitumiin liittyy jo niin paljon muistoja.
Viime kesänä, sauvojen kanssa könkätessäni murehdin melkein eniten sitä, että ihana hevosten laidunelämä ei ollut osa kesääni. Olen niin onnessani, että tänä vuonna se on taas totta ja mulla on ihana, suloinen tamma siellä laitumella.
![]() |
| Jippijajei! |
Mandy on tuntunut nyt kerta kerran jälkeen koko ajan paremmalta. Olen jo vakuuttunut siitä, että kinnerpatti on luutunut. Laidunkauden jälkeen mennään tsekkaamaan tilanne.
![]() |
| Ruunikko-tammat katselevat etäältä |
![]() |
| Rautias ruuna on Mandyn makuun täälläkin. |
On niin hienoa, kun ei tarvitse traikkuun menosta yhtään tapella. Lotan kanssa kun tottui siihen, että lastaus merkitsi verta (ainakin henkistä), hikeä ja joskus oikeasti kyyneliäkin.
![]() |
| Omnomnomnom. |
Vieraassakin paikassa Mandy käyttäytyi oikein hienosti, vaikka muut hevoset nähdessään ja laitumen lähelle tultaessa se kasvoi ainakin puoli metriä ylöspäin.
![]() |
| Pysy hieman etäämmällä, kiitos! |
![]() |
| Pientä lihoamista odotettavissa. |
Hiukan kauhistuttaa myös se, että yöksi on luvattu hallaa. Toisaalta, monien kesien aikana olen huomannut, että hevoset kestävät viileää ja pientä sadettakin paljon paremmin kuin kovaa hellettä ja itikoita. Siinä mielessä ihan hyvä, että ei ole enää niin kuuma.
![]() |
| Ruunat perässä...saa nähdä kuinka tässä vielä oikein käy.... |
Mandy liikkui laitumellakin ihan hienon näköisesti ja ravasi isoa elastista ravia.
Se oli niin suloisen ja symppiksen näköinen. Mun sydän ihan sykähtää. Mun ihana heppa.
![]() |
| Mandy ja kaksi ruunaa. |




























