Istunnan sietämätön vaikeus

Kylläpä on ollut aktiivinen hevosteluviikko. Useampi valmennus, maastoilua ja treeniä. Päähuomio on ollut nyt istunnassa.

Mulla on aina ollut notkoselkä ratsastaessa (ja muutenkin) ja onnettomuuden jälkeen se on entisestään pahentunut. Mandy on aika leveä ja mun lonkat kireät. Siitä seuraa se, että selkä vetää notkolle vielä herkemmin. Vaikka kuinka yrittäisin muistaa pyöristää alaselkää, niin selkä menee notkolle kun hetkeksikin herpaannun.

Välillä tuntuu jopa siltä, että en edes yrittämällä pyöristää selkää saa tuota notkoa pois. Meidän uusi satula, Amerigo Vega, niin ihana kuin se muuten onkin, tuntuu jotenkin vielä korostavan notkoa, siinä kun on painopiste niin edessä, että tuntuu kuin se veisi mun pyrstöä jotenkin ylöspäin. Satula on kuitenkin hyvä hevoselle, joten on vain opeteltävä ja jumpattava itseään.

Tykkään Mandyn asennosta tässä kuvassa, kaulaa on mukavasti edessä. Mutta missä mun jalka seikkailee? Menin alkukäyntejä ilman jalustimia, ja tässä menossa ilmeisesti  pohkeenväistö.

Näissäkin kuvissa mä ihan oikeesti luulin istuvani hyvin. Huhhuh. No, hevonen näyttää kuitenkin kivalta.

Valmentaja-Maija yrittikin mua lohduttaa, että ei maailman kauneinkaan istunta auta, jos ei osaa ratsastaa. 

No, ehkäpä ei, mutta kyllä mä voisin ottaa vähän joustavammat lonkanloitontajat, jos ois tarjolla. Näissä (tai no ainakin toisessa) kun on sen verta titaania sisällä, että ei oo niin helppoa saada auki.

Väistätystä.

Noh, valitukset sikseen, näillä mennään kun ei muuta voi, ja parhaamme yritetään.

Tällä viikolla on ollut niin mahtavat ilmat, että ei voi todeksi uskoa. Tallin kaikki hepat tarhailevat nakuina ja nauttivat elämästä, suurin osa röhnöttää ketarat oikoisenaan auringossa.

Mandykin on ollut aika laiskanpulskea, mutta kyllä virtaakin riittää, kun hiukan paineistetaan.

Tässä mun tyyppiongelma, vasemman kyljen lysähtäminen, yritän istunnalla vängätä hevosta väistämään, kun pitäisi saada se vastaamaan vasempaan pohkeeseen.

Maanantaina ratsastin kentällä, Mandy oli hiukan tavallista vaikeampi ja jotenkin saippuapala enkä saanut siihen oikein otetta. Tiistaina oli valmennus, jossa tehtiin melko vähän, paljon käyntiä ja hiukan ravia, en kauheasti saanut siitä irti. Keskiviikkona tuuletin turhautumiset maastossa kahdestaan Mandyn kanssa, kiipeiltiin ja nautittiin ihanasta kevätillasta. 

Mäen päällä.

Mandy on kyllä niin mahtava maastoheppa. Nytkin läheisen talon pihalla poltettiin roskia tynnyrissä ja sieltä tuli hirveä musta savu, jonka läpi mentiin ilman pienintäkään ongelmaa. Mitään se ei tunnu pelkäävän.

Käytiin myös maistamassa ekat vihreät ja tammalla oli aivan hirveä himo ruohonkorsiin.

Oikean kierroksen ongelma. Hevonen ei taivu sisäpohkeen ympärille eikä asetu. Aika luonnollista, kun katsoo mun asentoa. Koko ihminen menossa vasemmalle, vaikka pyytää hevosta oikealle.

Venyttelyä. Mites noi ohjat on tolleen?

Torstaina mun tallikaveri piti mulle tunnin ja mietittiin mun istuntaa. Sain tosi hyviä vinkkejä, joita yritän nyt pitää mielessä. Tosin huomaan näistä tänään otetuista kuvista, että niin ne vaan jo taas unohtuivat. Samperin vaikeata, kun on vanha, jäykkä kroppa. Mutta ei haittaa, jatkan yrittämistä ja olen onnellinen siitä, että ylipäätään voin ratsastaa.

Aika kiva venytys, pikkuisen liikaa painoa edessä tosin.

Perjantaina Maija piti mulle tunnin ja ah, miten paljon tuli taas muistettavaa. Mandy oli oikein kiva ja varsinkin oikea laukka oli ihan superhyvä nyt. Maija on viimeksi pitänyt meille tuntia joskus alkutalvesta, ja hänen mielestään Mandy oli edistynyt ja saanut voimaa ja rauhallisuutta. Ja kun näitä kuvia katson, niin jes, se on myös laihtunut ja maha hiukan pienentynyt, eikö vaan?

Tässä kivaa venytystä, mutta taas tämä oikean kierroksen ongelma ratsastajalla. Löysä, voimaton vasen puoli, vasen hartia liian takana.

Laukkaa. Näyttiäs kuin ei olis tuntumaa, mutta ulko-ohjassa kyllä on.. Tässäkin vaan liikaa notkoa mun selässä.

Kiva kuva, mutta ratsastajalla käsi reidessä. Mrrrrr.

Nämä kuvat otti Frida tänään, mua vähän laiskotti, mutta pyörittiin kuotenkin kentällä jonkin aikaa. Sitten Mandy pääsi suihkuun ja tarhaan piehtaroimaan oikein antaumuksella. Paljon raikasta vettä, tuppo heinää eteen ja neiti jäi tyytyväisenä nauttimaan uskomattoman upeasta kelistä.

Mitäs tähän sanois?

Jes, tässä sentään ulkopohje lähellä, hyvä mä!!