(Loputtomia) satulapohdintoja

Lotta on parantunut nyt hyvin, ja olemme nostaneet rasitusta pikkuhiljaa. Kohta on kuukausi klinikasta ja tänään uskalsimme ottaa jo pari pikku laukkapätkää. Lotta oli todella innoissaan!

Viime ajat ovat kuluneet tiiviisti satulapohdinnoissa. En ole osannut epäillä, että Lotalla olisi kipeä selkä, sillä olen sitä jatkuvasti kokeillut, eikä ole mielestäni aristanut mitenkään. Klinikalla kuitenkin sanottiin, että kannattaa tarkistaa satulan sopivuus.

Meillä on kaksi Kiefferiä, Lech ja Donau. Kieffereitähän voi leventää ja aluksi mietin, että jos tekisi sen ja samalla toppauttaisi satulan uudestaan. Lotta on melko tuhdissa kunnossa, ja toiaalta olen ajatellut että laihtuu nopeasti taas kun pääsee liikkumaan, joten en ole vielä halunnut teettää levennystä.

Leventäminen ja toppaus maksavat kuitenkin yhteensä useita satoja, joten ajattelin, että katsotaanpa samalla, josko jokin muu satula istuisi sille paremmin. Laitan postauksen loppuun listan sovitetuista, ihan itsellenikin muistiksi, sillä tässä menee helposti sekaisin. En ole saanut itsestäni sen vertaa irti, että olisin kuvannut nämä satulat...pimeys lamaannuttaa.

Lotan koulusatulan, Kiefferin Lechin ostimme alunperin Falka ponille. Se oli pitkän etsimisen tulos, melko uusi ja pehmeä istuiminen, 0-runkoinen satula. Se oli ensimmäinen satula kymmenien joukosta, joka antoi fiiliksen jes, tämä se on! Olen tykännyt tuosta satulasta tosi paljon. Parhaita puolia on se, että se ei sido istuntaa kovinkaan paljon. Satula on myös tosi pehmeä istua, mitä moni Kieffer-vihaaja ei olisi valmis uskomaan. Lotta on myös liikkunut sen kanssa  hyvin lukuunottamatta ihan viime aikoja.

Kuvassa satula Falka-ponin selässä. Mielestäni istui tosi hyvin, mitä mieltä olette?

Ylläpitoponi Falkalle metsästimme siis lukuisia satuloita. Ennen Lechiä hankin sille Kiefferin Wien -merkkisen koulusatulan. Siinä oli hyvä istua ja ponikin liikkui tos hyvin. Satula oli kuitenkin aavistuksen liian pitkä, pelkäsin että se kipeyttää ponin jossain vaiheessa, joten myin sen pois. Ennen Wieniä Falkalle hankittiin vanha, mutta melko kiva Frank Baines Pirouette, senkin myin pois (olen melkoinen satulakauppias :))

Tämäkin istui Falkalle hyvin. Onko se mielestänne liian pitkä?

Lotta on juuri saapunut meille ja kokeilemme satulaa sille. Miksi ihmeessä satuloime noin eteen?

Kun Lotta tuli meille, kokeilimme Lechiä ja totesimme, että se istuu myös Lotalle melko hyvin. Nyt kun katson tätä kuvaa, täytyy todeta, että satula taisi olla sittenkin jo silloin hiukan liian kapea. Outoa kyllä, sillä Falka tuntui jotenkin paljon leveämmältä kuin Lotta. Kuvassa satula on kyllä ihan liian edessä, näyttää oudolta.

Satula edelleen lapojen päälle laitettuna, hmmmm....

Lotta ja Kieffer Lech. Onkohan se jo tässä vaiheessa hieman takapainotteinen?

Lisää kuvateksti

Estesatuloitakin kokeilimme useita. Falkalle hankimme Sydneyn Jumpin, joka sitten meni ponin mukana. Seuraavaksi ostin Lotalle ihanan Prestige Versaillesin. Se näytti sopivan kaiken järjen mukaan sille hyvin, myös satulan sovittajan mielestä.  Ja se oli järjettömän kaunis! Jostain syystä se kuitenkin keikkui selassä. Totesimme että paneelit ovat liian jyrkässä kulmassa, vaikka takaa otetussa kuvassa ne näyttävät kuitenkin ihan laakamallisilta. Outoa.

Supernätti Prestige meni sitten myyntiin, sniif. Ostimme tilalle ruskean Kieffer Donaun. Se oli ainoa kokeilemistamme useista satuloista, joka pysyi paikoillaan. Ei mikään kaunotar,  mutta ruskea kuten estesatulan kuuluu ollakin ja parasta että sillä oli melko helppo hypätä (kuulemma).

Miten tässä satulassa voi olla liian jyrkkä paneelikulma?

Ennen meille tuloaan Lotta oli juossut vuosikausia yhdella ja samalla, vanhalla 17" -tuumaisella Kiefferin yleissatulalla (Europe?), joka muuten ei ollut hullumpi.

Kokeillut satulat:

Equipe Emporio mw, 17" liian suora, ei ratsastettu
Albion K2 Genesis w, 16,5" ihan kiva, mutta nousi hiukan takaa, ratsastettiin pari kertaa
Albion SL mw, 17" tämäkin nousi takaa, pehmeä sohva, ihanan pehmeät polvitoppaukset
Passier Grand Gilbert mw 16,5" järkyttävän kova istua, aavistuksen liian suora, istui muuten melko hyvin
Precense w 16,5" jäi ihan oudon ylös edestä, ei ratsastettu
Henri de Rivel Altair mw? 17" liian pitkä ja liian kaareva
Americo Cervia +1,5 16,5" liian suora
Colleciate Mentor w 16,5" jäi oudon ylös edestä
Germida w 17" liian pitkä ja liian pitkät siivet, ei ratsastettu

Vielä olisi tarkoitus kokeilla satsia Prestigen malleja. Toisaalta olen päätymässä siihen että kokeilen Kiefferin muokkaamista. Se satula kun on aina tuntunut niin hyvältä.

Päätimme kuitenkn laittaa estesatulan myyntiin, eli jos blogin lukijat etsivät hyvää perusestesatulaa, tässä olisi Kieffer Donau, 1-rungolla eli 17" MW. Hinta 820 e. Lähes käyttämättömän vyön, jalustinremmien ja jalustimien kanssa 900 e. Lisäkuvia löytyy.

Niin kamala ja niin ihana

Ai mikä? No, tämä harrastus tietysti!
Viimeaikoina ahdistuskäyrät ovat keikkuneet välillä huipuissaan, välillä hieman alempana. Hetkittäin on taas nähty valoa.

Kaikki olisi helpompaa jos olisi käytössä reippaasti rahaa, oma traileri, vetoauto ja tietysti se kortti. Lisäksi olisi mukavaa käyttää hevosta ihan varmuuden vuoksi kaikenmaailman tarkistuksissa klinikoilla. Eli tarvittaisiin myös mahdollisuutta ottaa runsaasti vapaapäiviä töistä.  Ei tarvitsisi koko ajan miettiä ja pohtia, kun voisi ultrata ja röntgata kaikki paikat turvasta vuohiskarvoihin.
Lotta on parantunut vaihtelevalla menestyksellä ja riippuen hieman siitä kuka katsoo. Eilen juoksutin hiukan ja katsojan mukaan ei ontunut, mutta näytti aikalailla jäykältä takaa.  (Omasta mielestäni se näytti taas ihan kauhealta, mutta siihen on menty, että näen kaikkien hevosten ontuvan, kuten myös koirien ja jopa ihmisten.....) No, sitä en kyllä yhtään ihmettele, näin pitkän lepokauden jälkeen. Lotalle kun ei lepo sovi.

Olen tullut siihen tulokseen, että Lotta ei pysy terveenä, jos se ei pääse pitkille maastolenkeille, joissa voi oikein kunnolla laukata. Lisäksi sen täytyy päästä kokopäiväksi ulos.
Niinpä viemme sen takaisin vanhaan talliin. Se on kauempana, mutta nyt matkat onnistuvat kun saimme taas nämä autoiluasiat kuntoon. Kolmen viikon päästä muutamme. Lottaa odottaa sama karsina ja mukavat vanhat tutut. Nykyinen tallikin on todella kiva ja väki on tullut tutuksi lyhyessä ajassa, harvassa tallissa on muuten näin hyvä fiilis ja porukka!

Pahoittelen, jos tämä kirjoitus vaikuttaa kovasti angstiselta. Tänään olimme Fridan kanssa viemässä hevoset aamulla ulos, oli niin ihanaa mennä tallille pitkästä aikaa päivän valossa ja kuunnella heiniään rouskuttavia hevosia. Nyt yritän toitottaa itselleni kärsivällisyyttä ja uskoa tulevaan....ehkä se tästä vielä iloksi muuttuu!

Vanhaa ponituttua moikkaamassa ja hyviä uutisia

Ehei, meilläpäin ei sentään ole satanut vielä lunta, vettä senkin edestä! Alla oleva kuva on otettu muistaakseni kolmisen vuotta sitten. Olin menossa koulukisoihin mukavan Pia-ponin kanssa.
Laitoin kuvan tähän, sillä viikonloppuna olin pitkästä, pitkästä aikaa moikkaamasa Piaa. Se on kyllä mukava heppa, juuri sellainen mistä pidän, hiukan arabimaista luonnetta, pieni ja sirpsakka. Virtaa neidillä riitti edelleen ja ratsastajaa piti hiukan testata parilla lähdöllä ja pystyyn nousemisella, mutta tämän ponin kohdalla ne enemminkin naurattivat. Kivasti sitten meni loppua kohden. Kuvia ei tällä vierailulla otettu.

Sitten Lotta-uutisiin. Voi että on mukava tunne nyt. Olemme ravanneet vain kahtena päivänä hiukan, mutta suurin ero tässä on nyt se, että muutamat katselijat eivät ole epäröineet hetkeäkään vaan todenneet heti että puhtaasti menee. Itseeni kun en enää luota, mietin liikaa ja liikkeestä on siksi vaikea sanoa yhtään mitään. Tamma on kyllä ollut varsin innokas, ja olisi halunnut vain ravata ja ravata. :D
Paras, spontaani kommentti tuli eilen yhtäaikaa maneesissa olleelta valmentajalta, (joka kuuluu Suomen kouluratsastuksen kärkinimiin): Sehän on kuin eri hevonen! Hienosti ravaa!
Tämä kommentti kyllä ilahdutti, sillä tiedän tämän henkilön olevan supertarkkasilmäisen :)
Nyt etenemme maltilla, nostamme pikkuhiljaa rasitustasoa. Mitään muuta ohjetta meille ei annettu, kuin että kahden viikon kävelyn jälkeen asteittain paluu normaaliin. Arvelisin, että marraskuu menee vielä kunnon kohotuksessa. Joulukuun alusta, jos kaikki menee hyvin, pääsemme taas valmentautumaan.

PS. Onko teillä rakkaat lukijat joitain ehdotuksia postauksien aiheista? Haluatteko tietää lisää jostain erityisestä? Laittakaapa ehdotuksia!

Pia-ponin kanssa koulukisan verkassa  jokunen vuosi sitten.

Ratsastusunelmia

Kohta kaksi viikkoa kävelty klinikan jälkeen, yhteensä hiukan reilu kuukausi, kun ottaa huomioon klinikkaa edeltävät ajat.

Ensi viikolla saamme alkaa ravaamaan. Toivon hartaasti, että Lotta ei enää onnu.

Mieleen tulee lähes päivittäin ne ihanat pitkät maastolenkit ja valmennustunnit viime keväältä ja kesältä, ja alkusyksystä. Tekisi niin kovasti jo mieli ratsastamaan ja treenaamaan kunnolla. Lottakin vaikuttaa jo aika tylsistyneeltä ja haluaisi päästä liikkumaan itsensä hikeen. Jos kaikki menee hyvin, niin parinkolmen viikon päästä saamme jo nostaa rasitusta lähelle normaalia. 

Aika moni lukija tuossa viimeksi jo kertoi omia kokemuksiaan esimerkiksi Tildren -hoidosta. Mielellään kuulisin lisääkin, kuten myöskin muista nivelvaivoihin liittyvistä hoidoista kengityksiä myöten.

Kuulumisiin!
PS. Kuva on viime kevättalvelta, Maijan tunnilta.

Neiti Paukapään uudet terveyskengät

Luulisi että Neiti Hevonen osaisi arvostaa sitä, että on saanut kokovartalohoidon, uudet erikoismalliset syyspopot sekä kahden vuorokauden miniloman maaseudulla. Kaiken on kustantanut Mami, joka näin ollen luopuu haaveilemistaan uudesta bleiseristä ja syysnilkkureista. Luulisi, että Neiti Hevonen voisi kaiken tämän uhrauksen ja satojen eurojen jälkeen edes kävellä sinne koppiin ilman protesteja. Mutta kun ei niin ei! Kaksi tuntia piti tätäkin asiaa miettiä ja omistajan, omistajan miehen sekä hiukan kaveripiirinkin hermoja kiristellä. Onneksi hermo paloi ainoastaan itse Mamilta, joka saikin mennä hiukan syrjemmälle kiroilemaan hiljaa itsekseen.

Kengityksessä Lotta oli kuin herranterttu.

No, summa summarum, nyt on Lotta jälleen omalla tallillaan. Pari viikkoa kävellään ja toivotaan että uudet joustopopot, lääkkeet ja hellä huolenpito tervehdyttävät tämän ärsyttävän metwurstin ihanan tamman.

Lotta terveyskengissä.

Ilon ja surun päivä

Tunteet ovat pinnassa ja itkuakin tullut pirautettua. Kävimme siis klinikalla eilen.
Ensin niihin hyviin asioihin. Lastaus sujui oikein mallikkaasti. Noudatin edelleen hyväksi havaittuja oppeja. Takapuomin sulkemisessa oli yhtenä harjoituspäivänä hiukan ongelmia, kun tein sen liian hätäisesti. Lotta istui puomin päälle, tärisi ja takajalat roikkuivat ilmassa. Sen jälkeen se ei olisi enää halunnut mennä traileriin, mutta meni vihdoin, kun helpotin tehtävää siirtämällä väliseinää. Otimme sen ulos ennen kuin se itse halusi tulla.
Otin sitten klinikka-aamuna takapakkia harjoituksessa. Mulla oli runsaasti aikaa. Kolistelin puomia, nostin sitä peppua koskemaan ja joka kerta kun hevonen halusi ulos, se sai mennä. Kun se oppi rentoutumaan tässäkin vaiheessa, uskalsin vihdoin sulkea puomin. Samalla taputtelin peppua jotta se ymmärtäisi että täällä ollaan nyt sulkemassa sitä. Jäi ihan rauhassa koppiin. JESSSS!!
Klinikalla katselimme ympärillemme kaikessa rauhassa. Lotta halusi  tutkia kaikki nurkat ja hyllyt, se oli aivan rauhallinen koko ajan. Ei edes tavanomaista jännityskakkaa tullut ollenkaan. Hieno käytös jatkui koko päivän. Pidin pääni, enkä antanut pakottaa Lottaa mihinkään. Ei huulipuristinta, ei kiskomista narusta. Ja neiti oli todella yhteistyöhaluinen. Piikkiä laitettiin vuohiseen ilman rauhoitusta, tammuska vain seisoi löysällä narulla vierssäni ja rapsutin sen harjantyveä. Hieno tyttö!
Vuosi sitten se potki ja luimi, niin että puudutukset jäivät kokonaan tekemättä.

Sitten niihin kurjiin. Lotta ontui klinikalla melko pahasti ja kun sen jalat taivutettiin se näytti aivan hirveän kipeältä. Minulle tuli todella hirveä olo, enkä voinut pidätellä itkua. Miten en ole tajunnut, että se on noin kipeä?

Väsyttää niin paljon....

Zzzzzzzzz....älä siinä kuvaa, mua horjuttaa.

Ihmeellistä kyllä, kuvista ei näkynyt mitään niin kauheaa, mitä jo siinä vaiheessa odotin. Lähes samanlaiset löydökset kuin vuosi sitten, melko tavanomaisia tämän ikäiselle ja paljon kokeneelle hevoselle.  Tiesin kyllä, että onhan noissa jaloissa sanomista, mutta viime viikkoihin saakka Lotta on ollut kuitenkin oireeton.

Lotta valmistellaan Tildren-tiputukseen.

Jostain syystä nivelet olivat nyt ärsyyntyneet toisessa etujalassa. Myös kavion asento oli hyvin erikoinen ja kavio paljon lyhyempi kuin toinen.
Lotan etukaviot ovat jo luonnostaan melko eripariset, joten kengittäjällä ei ole helppo homma.
Päädyimme antamaan Tildren-hoitoa ja huomenna mennään sairaskengitykseen. Lisäksi saa kipulääkekuurin. Kaksi viikkoa kävelyä ja sitten palataan asteittain normaaliliikutukseen.

Noin tunnin verran suoraan suoneen tiputettiin lääkettä. Sen pitäisi auttaa koko kehoa ja kaikkia jalkoja.

Toivon niin hartaasti, että meillä olisi vielä hyviä yhteisiä vuosia yhdessä. Tildren on auttanut ilmeisesti monilla, mutta ei ihan kaikilla. Kuuden viikon päästä nähdään viimeistään sen koko vaikutus. Nyt peukut pystyyn!

Uskomatonta! Se toimii!

VAROITUS! Luvassa pitkä teksti!

Pari päivää sitten aloitin uudestaan lastausharjoittelun. Viime lastaushan päättyi todella huonosti. Suupielissä oli haavat, hevosen silmät pyörivät kuin hedelmäpelissä ja hiki virtasi, itseltä meinasi päästä itku. No, siinä vaiheessa oli jo yritetty lastata puolitoista tuntia ja keinot olivat vähissä ja itseluottamus pohjassa ja luovutin. Toki adrenaliinin täyttämä Lotta sitten juoksi koppiin lopuksi, mutta mietin, millaisella mielellä se suhtautuisi traileriin nyt?

Jännitti taas etukäteen kovasti, varsinkin kun tiesin että pitää itse ottaa traileri esille ja kiinnittää se autoon. Soimasin itseäni taas saamattomuudesta, kun olen aina lastaustilanteessa ollut nössö ja antanut mieheni tehdä kaiken autoon ja traileriin liittyvän.

Peruuttamien ja koukkuun kiinnitys sujuivat ihmeen hyvin jopa yksin. Varustin Lotan suitsilla ilman ohjia, niiden päälle naruriimu ja pitkä paksu käsittelyköysi. Suitset vain siltä varalta että neiti alkaisi taas yrittää pakenemista paikalta. Lisäksi sillä, että hevosella on kuolaimet suussa näyttää olevan jotain henkistä merkitystä, se on jotenkin nöyrempi, vai onko se merkitys sittenkin suurempi omistajan korvien välille?
Naru oli kuitenkin kiinni naruriimussa, joka sekin on varsin tehokas hallintaväline.
Trailerin perälle vein ämpärin, jossa oli mysliä ja porkkananpalasia.

Hetki oli hankala, sillä oli aamu ja muita hevosia oltiin juuri viemässä ulos. Lotta katseli muiden perään mutta pysyi rauhallisena.

Päämääräksi asetin ensimmäisenä päivänä sen, että hevonen pysyy rentona ja kuulolla ja että se menee vähintään puoleen väliin sisälle. Tavoitteena myös se, että ehdin pyytämään sen itse pois trailerista ennen kuin se itse peruuttaa sieltä pois. Takapuomin kiinnitystä en tässä vaiheessa miettinyt.

Noora mainitsikin aikaisemmassa kommentissaan Eddy Moddesta, jonka opeilla joku hänen tuttavansa oli opettanut hevosen lastautumaan itse (kiitos Noora!). Olin tutustunut Modden oppeihin internetissä jo vuosi sitten, mutta nyt päätin katsoa videoita ja tilaamaani E-kirjaa uudestaan. Päätin yrittää tällä keinolla, sillä kaikki muut on jo kokeiltu liinoja ja perkeleitä myöten.

Tsekkasin ensin, että hevonen on kuulolla. Kävelyä nopeasti ja hitaasti, pysähdyksiä, reippaita liikkeelle lähtöjä. Takapään väistöä pienestä narunpaineesta. Peruutusta narun aaltomaisella liikkeellä.

Eddy Modden opit korostavat sitä, että siinä vaiheessa kun hevonen on jo menossa koppiin, ei sitä saa yhtään painostaa. Jos se haluaa peruuttaa ulos, se saa aina peruuttaa. Lisäksi hevonen menee koppiin itse, lastaaja seisoo sillan vieressä. Palkintona hevoselle on vain paineen poisto, ja korkeintaan pieni silitys sekä hiljainen kehu, mieluusti ei sanota mitään. Se saa vain olla.

Aikalailla samanlaisia oppeja saimme viime syksynä kun hevostaitokouluttaja kävi opastamasa. Silloin erona oli kuitenkin se, että Lotta oli vielä hankala käsitellä maasta muutenkin ja joutui siksi ylikierroksille. Se ei siis pysynyt lainkaan rentona, ja vain rento hevonen oppii.

Lotta vuosi sitten hevoskouluttajan käsissä. Tamma oli monella tavalla hankala. Lotan ilmeestä kyllä näkee aina mitä mieltä se on asioista. Tässäkään siitä ei voi erehtyä, vai mitä? :D

Mitään kauhua Lotalle ei ollut parin viikon takaisesta kokemuksesta näköjään jäänyt. Tamma on rohkea ja utelias. Se kopsotteli etujalat suoraan lastaussillalle, mutta jäi siihen sitten mietteliäänä
seisomaan.

Normaalisti olisi tässä vaiheessa siirtynyt itse koppiin ja laittanut pientä painetta riimuun. Sitä Lotta ei voi edelleenkään sietää, ainakaan koppiin menossa. Nyt pysyin lastaussillan vieressä.

Välillä se peruutti pois, pidin sen silloin rauhallisesti liikkeessä pienellä paineella ja pyörittelin narunpäätä vaivihkaa pepun kohdalla, seisten sen sivulla . Etupään sivullekääntymisyritykset torppasin samalla narulla pään kohdalla pienellä ravistuksella.

Lopuksi hevonen seisoi etukaviot kopissa, mutusteli ja mietti. Minä vain odottelin. Vastustin kiusausta ruveta kiskomaan tai vetämään, saatika työntämään. Pitkä naru oli löysällä kädessäni.

Ja hurraa, sinne tamma sitten kopisteli, kaikessa rauhassa, perille saakka! Ilman minua. Peruutti välillä pois, taas sisään ja kun se huomasi, ettei kukaan estä sitä tulemasta pois, niin pysyi siellä rauhallisena. Sai myös kopin perällä olevan herkkuämpärin pyydystettyä.

Pidimme pienen tauon ja kokeilimme uudestaan. Pyysin pari henkilöä jopa yleisöksi. He nauroivat kun Lotta suorastaan juoksi traileriin. Lopuksi vedin sen häntämerkistä ulos trailerista ENNEN kuin se tuli itse ulos, ja vein sen tarhaan kavereiden luo. Hieno hieno hevonen.

Voitte vain kuvitella kuinka tyytyväinen olin!

Harjoitukset jatkuivat tänään. Kun Lotta näki auki olevan trailerin, se yritti juosta sinne! Pitikin oikein komentaa sitä odottamaan :D

Lastasin sen kymmenisen kertaa, taputtelin peppua, kolistelin puomia ja siirtelimme hiukan väliseinää. Ensi kerralla sitten takapuomi kiinni.

Kyllä suuresti ihmettelen, jos tamma laittaa vielä ranttaliksi lastauksessa, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Loppuun pari puhelimen huonolaatuista kuvaa, jotka eivät liity aiheeseen. Ollaan oltu melko laiskoja tuon kuvaamisen kanssa viimeaikoina. Heippa ja kuullaan!

Syysauringon hienoja säteitä. 

Lotalla on kiva ratsastaa ilman satulaa. Selkä on pehmeä ja pyöreä, luita ei tunne missään. Epätavallinen pv:n selkä siis.