Hassu pikku kuikula

Sain viestiä ihmiseltä, joka on hoitanut Mandyn äitiä silloin kun Mandy oli varsa. Hän lähetti kuvia ja voi hyvät hyssykät mikä hassu pieni rimpula Mandy on ollut varsana! Kiitos tuhannesti kuvista!

Vaikka se on ihan eri värinen ja pari sataa kiloa hoikempi, on siinä kuitenkin jotain niin samaa kuin nytkin. Ilme, asenne...ja niin, ne isot korvat!

Hei, olen pikku-Mandy ja heräsin just päikkäreiltä! Tunnistaako tästä nyky-Mandyn teidän mielestä?

Näin myös videoita sekä Mandystä että sen äidistä ja täytyy sanoa, että äiti (joka on puhdas P.R.E,) on niin identtinen liikkeiltään, että ihan nauratti.

Pikkuisen  rimpula kaula, mutta sitäkin isommat korvat :)

Mun valmentajan mukaan Mandy on ollut rumimpia varsoja, mitä hän on nähnyt. Mä olen ihan päinvastaista mieltä, se on hassu ja sympaattinen pikku kuikelo, ei ehkä maailman sopusuhtaisin varsa, mutta silti niin ihana, haha.

Tämä asento on tuttu nykyajoiltakin.

Mikä hauska väritys.

Hahaha, tää on niin huvittava, ihan samalla tavalla kiemurtaa edelleen pesupaikalla, koskaan ei voi seistä vaan ihan suoraan.

Jahas, tässä ollaan käännytty juuri nelivuotiaiksi ja esikoulu ratsun ammattiin alkamassa.

Oli hauska kuulla Mandyn menneisyydestä. Kuvien ja videoiden perusteella sillä on ollut kiva elämä nuoresta saakka. Se on ollut leikkisä, ihmisrakas ja aika hienoliikkeinen varsa, sellainen luonnonlapsi.

Syyspäivien lumo

Mikä ilma tänään! 

Koko syyskuu oli kaunis ja vielä meitä hemmoitellaan ihanilla syysilmoilla.

Tänään päivä alkoi maastoilulla. Kaverini Jaanan kanssa ollaan oltu samalla tallilla kohta kuusi vuotta. Ollaan koettu paljon, hevosten menetyksiä, sairauksia ja myös paljon sitä hevostelun ihanaa puolta.

Niin ihanaa kun pääsemme taas yhdessä maastoilemaan.

Ihanasta ilmasta nautittiin myös Nekun kanssa kävelyllä.

 

Frida otti eilen muutaman superihanan kuvan meidän mummokoirasta Nekusta.

Tällaisten päivien jälkeen on taas energiaa varastossa pimeää syksyä varten.

Tänään mentiin vain käyntilenkki ja huomenna Mandy saa vapaan taikka jopa kaksi vapaata, korkeintaan käydään taluttelemassa maastossa ja haukkaamassa vähän vihreää. Sen jälkeen treenataan taas pari päivää kunnolla ja perjantaina on taas valmennus ja mulla on pari ylimääräistä vapaapäivää itsellänikin, en malta odottaa.

Möyhennän, pöyhennän, leivon ja nostelen

Eka valmennus sitten heinäkuun ja olen ihan liekeissä!
Tänään tuli erikoisohjeita ja mielikuvia. Möyhennä, möyhennä! Mulla on sormi sun nenässä kiinni. Et pysty nojaamaan eteenpäin. Et liiku senttiäkään eteenpäin nostossa. Möyhennä! Nosta se suupieli! Nosta se sisälapa! Et mene sen edelle! Katso ulkokorvaa!

Kuvat näyttivät hienoilta kamerassa, mutta ärsyttävästi niiden laatu kärsii Bloggerissa. Tykkään tästä kuvasta tosi paljon. Rintakehä on ylhäällä ja hevonen näyttää aika suoralta. Istun aika hyvin, katse toki niskassa, mutta jalat on aika hyvin, eikö vaan?

Tässäkin keskitytään ja suoraa meininkiä.

Sain ihan hurjasti ahaa-elämyksiä valmennuksessa, jonka piti mun ihana lähiope Maija.
Keskityttiin ensin käyntiin. Kuten olen toistanut sata kertaa, on Mandyllä hurjan iso käynti, todella reilusti yliastuntaa. Hyvä niin, mutta samalla se myöskin jättää takajalat liian taakse ja hiihtelee isoilla askelilla eteenpäin ilman selkää.

Mun pitikin ensin saada Mandy kävelemään kuin "normaali hevonen". Koottua käyntiä, ja sitten lisättyä käyntiä.
 - Koottu käynti on Liisa sitten sitä yhtä tylsää kuin maalin kuivuminen, siinä on sellanen tunne että ei etene yhtään, sanoi Maija.

Tämä oli vinkvink mulle, hätähousulle, jonka lempipuuhaa on hevosen hätisteleminen eteenpäin liian kiireiseksi.

Jossain vaiheessa tunsin, että askeleet muuttuivat hurjasti. Kootussa käynnissä Mandy ei keinuttanut mua, vaan otti sellaisia pieniä teräviä askelia. Töps-töps-töps-töps. neljä tahtia, neljä askelta.

Yritetään löytää pikkuaskelia.

Ruvettiin keventelemään ja tamma tuntui heti tosi hyvältä. Käynnissä Maija pyysi mua jo "möyhentämään" heti kun hevosen kaula kovettui. Möyhentäminen on sitä, että puristelee ohjia sormillaan. värisyttelee pikkusen tai "leipoo" ohjia. Mutta se on niin pientä, ettei näy ulospäin.

Mikä iso ero! Pieni möyhennys ja Mandy pehmensi niskaansa ja rentoutti sen, Sitten taas kädet hiljaa ja heti möyhennys kun taas kovetti kaulansa.
Möyhennys ei saa liikuttaa hevosen päätä sivusuunnassa. Se on vain pientä leikkiä kuolaimella. Käden täytyy olla pehmeä, mutta napakka.

Oikeassa kierroksessa vaikea hetki on aina, kun lähtee kääntymään seinältä ulos.

Mandyn askel tuntui joustavalta ja olin ihan hurmiossa. Maija muistutti myös jatkuvasti siitä, että ympyrälläkin ratsastetaan "suoraan", hevonen ei voi olla banaanina vaan taipuu vain hiukan. Välillä tehtiin asetusta ulos, jotta kaula ei taipuisi liikaa.

Oho, mä näytän melkein pieneltä tuolla selässä.

Kuolaimen alla, mutta muuten tykkään menosta tässä.

Tässäkin näkyy, mitä nostaminen tekee hevosen ryhdille. Leukakulma on auki ja säkä nousee ylös. Tässä kuvassa on mun mielestä kiva tasapaino, vaikka hevonen ei olekaan kovin pyöreänä.

Laukassa tuli melkoisia ahaa-elämyksiä. Laukka on ollut mulle aina jotenkin vaikea askellaji. Viime aikoina meillä on jälleen ollut vaikeutena oikeassa kierroksessa se, että M nostaa usein väärän laukan. Vasemmassa puolestaan se, ettei laukka nouse taikka se painaa pään alas ja tiputtaa raville.

Mandyn isot askeleet.

Nostetaan sisäohjalla suoraan ylös.

Vasen laukka alkoi pysyä, kun nostin sisälapaa yläs ja pidin kaulan pehmeänä.

Tässäkin auttoin möyhentäminen ja sisäohjalla nosto. Laukannostossa täytyy olla pehmeä kaula, jos M kovettaa kaulaansa hiukankin, niin nousee väärä laukka. Lisäksi Maija sanoi että painan sua sormella nenään nostossa! Eli ei etukenoa tai muutakaan könötystä. Tämä auttoi ja laukkakin rullasi melko hyvin.

Olin niin tyytyväinen valmennuksen jälkeen. Mandy liikkui paremmin kuin pitkiin aikoihin ja fiilis selässä oli tosi hyvä. Nyt kasvoi treenihalut ja motivaatio.

Jaksoitteko lukea tällaisen pitkähkön treenipostauksen? Saitteko mitään uusia ajatuksia tästä?

Tässä on melkoista liioittelua, mutta näkyy silti taas tämän noston vaikutus. Käden pitäisi kyllä olla niin, että peukalo nousee edellä ylös, eikä tuollaista ihme vääntöä.

Laukan jälkeen reipasta menoa.

Venytystä. Helposti menee etupainoiseksi.

Hyvän mielen ratsastuksia

Miksi joskus tekee mieli päivittää blogia koko ajan, joskus taas ei lainkaan?
Nyt haluan taas jakaa hyvää mieltä.
Sunnuntaina kävimme heti aamusta kaverini kanssa pitkällä maastolenkillä. Suunnattiin hiukan eri maisemiin kuin yleensä, niin sanotusti toiselle puolelle asvalttitietä. Puolisen kilometriä täytyy kopsutella asvaltilla, sitten kilometrin verran melko kovalla hiekkatiellä, mutta sitten aukeaa sellaiset maastot, että paremmista ei väliä.
Ilman ongelmia sujui autotiellä, vaikka pientareita ei juuri ole. Jotkut autot hiljensivät, toiset eivät, vaikka kuinka huitoi käsimerkkejä. Onneksi hevoset pysyivät ihan rauhallisina.

Tällaisia polkuja! Voiko ihanampaa olla?

Matkan varrella Mandy stoppaili ja peruutteli muutamia kertoja nähdessään pelottavia juttuja. Yksi sellainen oli pensasaidan takana häämöttävät lastenvaunut. Sen sijaan katoksen alla käynnissä oleva traktori, jonka takana hurisi ja kolisi klapikone, ei aiheuttanut lainkaan pelkoa (paitsi kuskissa).
Peruuttelut juontanevat juurensa meidän kauheasta lehmäkohtaamisesta pari viikkoa sitten. Silloin tamma sai kyllä mahdottoman sähellyskohtauksen, se oli täysin kauhuissaan, kun vasikat juoksivat kohti. Siitä jäi hiukan perutteluvaihe päälle, mutta, yritetään nyt rauhassa ja päättäväisesti kitkeä se pois.
Mandy ei kuitenkaan yritä kääntyä (tai ainakin jos yrittää niin se on aika laimeata), se vaan peruuttelee jonkin aikaa, törisee ja pörisee, mutta menee sitten.

Tässäkin voisi ottaa spurtit, tuumi Mandy, mutta tädit päättivät mennä tylsästi vain käyntiä.

Maastolenkki kulkee pehmeitä hiekkateitä ja leveitä metsäpolkua. Aivan täydellisiä ratsastusmaastoja. Olen vain kahdesti tehnyt tuon lenkin ja kaverini ei koskaan, joten hiukan jännitti että löydänkö. Onneksi olin sen verran laittanut polkujen alkuja mieleen, että reitti löytyi hyvin.

Anna mun mennä, anna mun mennä....

Yhden pitkän ylämäen alussa nostimme laukan. Juuri samalla hetkellä lintu rapsautti puskassa ja saatiin melko lentävä lähtö. Mandyn kiihtyvyys nollasta sataan on melkoista urheiluauton luokkaa. Kaverin heppa puuskutti takana. Hyvin saatiin ne takaisin raville jota jatkettiin hetken aikaa vielä.

Kuvaussessio ei oikein jaksanut kiinnostaa tällä kertaa.

Kuljettiin sänkipellon poikki ja nautittiin. Ei ainuttakaan itikkaa, juuri sopivä lämpötila, reippaat, iloiset hevoset. Syksyn kauniit värit ja kuiva pelto. Olin niin onnellinen että ihan pihisin.

Tänään menin sitten koulutuuppausta maneesissa ja senkin jälkeen oli todella hyvä mieli. Olin ihan yksin maneesissa ja sain keskityttyä ihan loistavasti.
Otin alkukeventelyjen jälkeen jalustimet pois ja rääkkäsin itseäni. Ilman jalustimia mulla on aika erilainen asento, paljon parempi.
Tein siirtymiä, etuosaa ylös, painoa takaosalle, muutama tsäptsäp -askel hakien takajalkoja niiausta. Autoin hiukan koskien  raipalla lautasten päältä ja heti kun tunsin ne takajalat niin palkaksi ohjaa ja kiitos. Mandy ihan syttyi tästä! Huomasi jälleen kerran, miten huippupienillä avuilla se toimii, kun se on viritetty. Siirtymisiin riittää vatsalihasten kiristäminen. Kun vain tuon aina muistaisi ja osaisi tehdä vähemmän.
Lopuksi saatiin aikaiseksi myös tosi kivaa laukkaa. Hiukkasen täytyy laukassa kokeilla ja nakata pikku pukki kun pyydän hiukan enemmän laukkaa. Onneksi niin pieniä pomppuja, ettei edes ilman jalustimia juurikaan horjahda. Sellanen älä komenna mua -tyylinen kannanotto :). Neiti-hevonen on aika hassu.

Näettekö puhekuplan korvien välissä?

Ruosteessa

Maastossa on ihanaa, mutta kentällä meinaa mennä hermo. En osaa, en pysty, olen ruosteessa. Rupean puskaratsastajaksi.

Tämä on ollut viime päivinä fiiliksenä. Ollaan pidennetty ja rankennettu ratsastuskertoja pikku hiljaa. Huomaan että olen itse taas taantunut (eihän siihen tarvittu kuin kolmisen viikkoa pelkkää käyntiratsastusta ja taluttelua) ja myös Mandy kaipaisi todellakin kunnon läpiratsastusta.

1. Mandy kyyläilee laitumella laukkaavia hevosia. Se ei säiky juurikaan, mutta keskittyminen herpaantuu aika tehokkaasti tuollaisista virikkeistä. Mutta mikä ihana ilta!

Eilen Frida tuli mukaan ja kuvasi. Tuntui, että ratsastuksesta ei oikeasti tule yhtään mitään. Mandy liukui milloin minne, oli pohkeen takana samalla kun se juoksi eteenpäin. Se on siinä mielessä hassu, että kun tekee ihan pienenkin pidätteen, niin se suurinpiirtein pysähtyy kuin seinään. Ja kun olen hiukankin hermostuneella tuulella, niin en osaa pitää käsieni liikkeitä tarpeeksi pieninä. Sitten ratsastus muuttuu sellaiseksi juoksu-töks-juoksu-töks -puuhaksi. Ei hyvä.

2. Pyrstöpeppu, etukeno...en kestä.

Valitin, vinguin ja selitin. Pyysin laittamaan kameran pois. Tytär sanoi, että herravarjele äiti, ratsasta äläkä vingu. Ja pohkeet edemmäs! Kevennä ylös, älä nojaa eteen!

3. Pientä keskittymistä alkaa löytyä.

Pitkään aikaan en olekaan ollu noin ärsyyntynyt. Kamera häiritsi oikein todella. Päätin sitten edes yrittää. Hyvä minä! Kädet alas, lähemmäs toisiaan, Pohkeet lähelle kylkiä. Selästä notko pois. Eteen eteen eteen, pidäte, eteen eteen. Älä hermostu. Ole pehmeä. Ole päättäväinen. Eteen. Jatkajatka. Sitkeyttä. Ratsasta. Ratsasta. Ole hiljaa.
Näin puhun itselleni sitten kun hetki on oikein paha, hahaha.
.

4. Oho, taipuu oikealle!

Hiukan paremmin sitten alkoi mennä. Jotenkin kuitenkin masentaa, että nyt ollaan otettu kyllä harppaus taakse. Mandy liikkuu tavallaan paremmin, mutta se ei ole avuilla, vaan kuikuilee milloin minne. Kuvista se ei ehkä oikein näy, mutta tuntuu satulassa. Hevonen ei ole niinkuin junan kahdella raiteella, kuten haluaisin sen olevan. Noh, ehkä se taas tästä pikkuhiljaa.

5. Takajaloissa hiukan jo joustoa. Se tuntuu selkään kyllä heti.

Mulla on pahana tapana vaan luovuttaa, jos joku ei suju. Esimerkiksi laukassa Mandy on ruvennut vaan tiputtamaan raville. Plöts. Ja mitä teen minä? Ajattelen että voi kauheeta, onko se  vielä kipeä, en voi pyytää. Luulen että hevonen on vain oppinut että se voi plösäyttää raville, kun sitä huvittaa. Nyt tarvitaan ryhtiliikettä!

6. Ryhtiliikettä ponissa...ratsastajalla vähän yliryhtiä, vaihteeksi.

7. Ihana pouni.

8. Mandy pinkoo menemään.

Onneksi seuraava valmennus on jo varattu ja ajattelin nyt kuroa kiinni tämän takapakin, kunhan vain heppa pysyy hyvänä. Eli maastoiluja ja koulutuuppausta sopivassa suhteessa.

9. Laukka sujui hiukan paremmin, kun muistin ratsastaa edes hiukan.

10. Hoplaa!

Taas kerran huomaan, miten hyvä on saada välillä kuvia, sekä lahjomaton tyttäreni kommentoimaan.
Kuvista tuli kuitenkin ihan kivoja, eikä ärsyyntynyt mieliala ehkä välity niistä? Ja tavallaan, kun sen yli pääsee ja pystyy lopettamaan hyvään fiilikseen niin on ihan voittajaolo.

Mistä kuvista piditte eniten ja miksi?

11. Kaunis tausta, mutta miten tuon notkon saisi pois mun selästä, murrr.

12.....ja etukenon!

13. Kiitos taas muruseni, kyllä tää taas tästä alkaa kulkea!

14. Kivaa kuitenkin.

15. Ollaanks vähän söpöjä!

Happiness

Sunnuntaiaamu, kello soi 6.40. Lähden tallille aikaisin aamulla. Usva nousee pelloilta, aurinko paistaa. Ruska hohtaa jo punaisina täplinä ja aamukasteen kuura kimmeltää.
Harjaan hevosen ulkona sen rouskuttaessa samalla aamuheiniään. Hetken päästä satuloin ja lähdemme kahdestaan hiljaiseen maalaismaisemaan.
Satumetsässä vihreä sammal vaimentaa äänet. Pehmeällä tiellä laukkaamme ja innokas tamma kuuntelee pieniäkin pidätteitä. Otan ohjat yhteen käteen ja puhelimen toiseen ja pienen pätkä videota.
Poikkeamme vielä toiselle metsäpolulle. Koko maailma on meidän. Vain linnut laulavat ja jossain kaukana lehmät ammuvat.
Olen onnellinen.

Pikkuhiljaa takaisin hommiin

Sain satulan jo eilen takaisin (vau miten nopeata palvelua!) ja kyllä se vaan tuntui erilaiselta. Mun oli paljon helpompi istua siinä, kun etuosa oli ryhdikkäämpi. Toppausta on nyt sen verran enemmän, että tuntui myös siltä, että istuisin korkeammalla. Toppauksia täydennetään vielä kertaalleen ja istuvuus tarkistetaan kolmen kuukauden sisällä. Sitten pitäisi olla hyvä pitkäksi aikaa (toivoa ei sovi menettää näissä asioissa, ehehe).

Näyttää jotenkin erilaiselta selässä nyt.

Olen nyt kahtenä päivänä ravaillut saikun jälkeen hetken. En oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Tavallaan on parempi ja tyytyväisempi, mutta kovin vino ja punkee vasten oikeaa pohjetta. Nyt on sellainen olo, että pitäisi saada se ratsastettua oikein kunnolla läpi kaikissa askellajeissa, niin että se olisi ihan rento ja pehmeä. Mutta kun ihan täysillä ei vielä voi mennä, niin yritetään saada taas ratsastettavuutta kuntoon pikkuhiljaa.

Eilen menin vain ravipätkiä ja lähdin loppukäynneille maastoon. Tänään ajattelin ottaa pikkuisen laukkaa ja jumpata hiukan enemmän. Toisaalta tekisi kyllä mieli lähteä oikein kunnon maastolenkille, kun ilma on mitä upein!

Loppuviikolla ja lauantaina onkin sitten edessä työ- ja muuta reissua ja Mandy saa taas harmittavasti vapaata, Tosin torstaina se saa selkäänsä varakuskin, mielenkiintoista.

Josko sitten ensi viikolla pääsismme taas tositoimiin pikkuhiljaa. Valmennustakin olisi taas tarpeen saada, ollaan ihan ruosteessa molemmat.