Pikkuhiljaa takaisin hommiin

Sain satulan jo eilen takaisin (vau miten nopeata palvelua!) ja kyllä se vaan tuntui erilaiselta. Mun oli paljon helpompi istua siinä, kun etuosa oli ryhdikkäämpi. Toppausta on nyt sen verran enemmän, että tuntui myös siltä, että istuisin korkeammalla. Toppauksia täydennetään vielä kertaalleen ja istuvuus tarkistetaan kolmen kuukauden sisällä. Sitten pitäisi olla hyvä pitkäksi aikaa (toivoa ei sovi menettää näissä asioissa, ehehe).

Näyttää jotenkin erilaiselta selässä nyt.

Olen nyt kahtenä päivänä ravaillut saikun jälkeen hetken. En oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Tavallaan on parempi ja tyytyväisempi, mutta kovin vino ja punkee vasten oikeaa pohjetta. Nyt on sellainen olo, että pitäisi saada se ratsastettua oikein kunnolla läpi kaikissa askellajeissa, niin että se olisi ihan rento ja pehmeä. Mutta kun ihan täysillä ei vielä voi mennä, niin yritetään saada taas ratsastettavuutta kuntoon pikkuhiljaa.

Eilen menin vain ravipätkiä ja lähdin loppukäynneille maastoon. Tänään ajattelin ottaa pikkuisen laukkaa ja jumpata hiukan enemmän. Toisaalta tekisi kyllä mieli lähteä oikein kunnon maastolenkille, kun ilma on mitä upein!

Loppuviikolla ja lauantaina onkin sitten edessä työ- ja muuta reissua ja Mandy saa taas harmittavasti vapaata, Tosin torstaina se saa selkäänsä varakuskin, mielenkiintoista.

Josko sitten ensi viikolla pääsismme taas tositoimiin pikkuhiljaa. Valmennustakin olisi taas tarpeen saada, ollaan ihan ruosteessa molemmat.

Paljon porua, vähän villoja: purnaus Amerigo-satulasta.

Nyt lähtee kyllä vähän noottia satulanvalmistaja Amerigolle!

Ilman satulaa höntsäillään nyt. Kaksi tätiä vakavassa ressagereenissä sunnuntaina kentällä.

Hankin Mandylle vähän käytetyn Amerigo Vega Siena Special -satulan huhtikuussa. Mulle kävi satumainen tuuri, kun satulansovittajan kanssa huolella kokeiltiin ja katseltiin ja ehdottomasti parhaimmaksi osoittautuneen satulan kanssa aivan identtinen oli myynnissä mun kaverilla. Hän osti satulan uutena, mutta hevosen sairasloman takia satula oli käytössä erittäin vähän, eli käytännössä sain uudenveroisen satulan. 

Nyt satula on ollut käytössä alle viisi kuukautta mulla. Satulan valmistusajankohta on 02/2015. Se on ollut oikein hyvän tuntuinen, mutta viime aikoina olen miettinyt, että kippaako se jotenkin eteen. Vasemmalta puolelta selkää, melko edestä, on karva ollut välillä hankautunutta (satula siitä ilmassa?). Lisäksi satulan takakaaren taakse on tullut ehkä hiukan kumparetta, mutta ei siis mitenkään kovin helposti havaittavaa. Muuten selän lihakset ovat selkeästi nousseet, mikä on hieno juttu.

Pyysin siis satulaseppää/sovittajaa käymään. Hän totesi, että satula istuu, mutta toppaukset ovat kauttaaltaan muuttuneet niin koviksi, että hän suosittelisi uusimaan ne ihan kokonaan!

Satulassa on myös kulumaa polvitukien yläosassa ja yksi saumakin hiukan revennyt. Aika hurjaa, kun satula on kuitenkin käytännössä uusi. Mulla on joskus ollut useita kymmeniä vuosia vanha Frank Baines ja melko vanhoja Kieffereitä, joissa ei ole mitään vikaa ollut nahassa.

Amerigon satuloissa on kuuleman mukaan ollut tätä villaongelmaa. Jotkut satulayksilöt ovat pitkään hyviä, toiset taas kovettuvat ja möykkyistyvät nopeasti. Mutta ilmeisesti tehdas ei ole kauheasti korviaan lotkauttanut tälle ongelmalle. Sinänsä outoa, satulat ovat kuitenkin kalliita ja niitä pidetään yleisesti hyvälaatuisina.

Päädyin nyt sitten toppauttamaan satulan aivan kokonaan uusiksi, kunnon lampaanvillalla. Maksaa paljon, mutta sitten siitä pitäisi tulla hyvä ja kestääkin samanlaisena jopa viisi vuotta. Täydennystoppaus sisältyy hintaan.

Etuosaa topataan hiukan muhkeammaksi, tässä satulassa painopiste on niin edessä ettei silti tule takapainoiseksi. Nyt se on toppausten painumisen takia ollut jopa liian etupainotteinen. Ihmekös on fiilis, että olen nokillani ja asentoa täytyy korjata satulassa taaksepäin. Näin se ei saisi olla.

Satulaan olen kyllä muuten tyytyväinen, se sopii Mandyn hankalaan, takakorkeaan selkään hyvin, on kevyt ja siro. 

Amerigo Vega Mandyn selässä viime syksynä. Kokeilin silloin kaverin satulaa ja puoli vuotta myöhemmin se päätyikin meille.

Tällainen on Amerigo Vega Siena Special. Ihana satula kyllä, mutta pientä tuotekehitystä vielä kaivattaisiin!

Samantyyppisiä nahan kulumisongelmia (ja villaongelmiakin)  on muuten näissä uusissa satuloissa muissakin merkeissä. Esimerkiksi kaverini upouudessa, neljän tonnin Prestigessä nahasta kului pohkeiden kohdalta väri pois parissa kuukaudessa! Johtuu kuulemma siitä, että uudet väriaineet ovat niin ympäristöystävällisiä, että eivät sitten kestäkään mitään. (Samaa olen kuullut myös muun muassa talomaaleista, mutta se onkin sitten eri juttu).

Eli vanhassa vara parempi?

Ihmeellisen Mandyn tarina

Lupasin jossain vaiheessa kertoa enemmän Mandyn taustoista ja suvusta.

Arabialaisen täysverisen ja andalusialaisen eli P.R:E:n risteytys Mandy on siis syntynyt Suomessa, Ypäjällä. Amazing Mandy on kyllä monella tavalla nimensä veroinen!

Tämän kuvan olen saanut Mandyn entiseltä omistajalta. Kuvassa Mandy on noin 7-vuotias.

Mandyn sukuun voit tutustua tästä sukupostin linkistä.

Kasvattan nimi on Sukupostin mukaan Zennifer Hernandez. En ole yrityksistäni huolimatta löytänyt oikeastaan mitään tietoa kasvattajasta. Olisi kiva kuulla jotain Mandyn varsa-ajoista. Sen sijaan Mandyn isän silloinen omistaja, joka asui Ypäjällä myöskin, on kertonut isäori Azizista. Moni muukin tuntee/on tuntenut tuon jo edesmenneen oriin.  Se on kuuleman mukaan ollut erittäin hyväluonteinen ja hurmannut monia.
Kuulin myös Mandystä, että se on ollut varsasta saakka oikein järkevä pikkuneiti.

Komea isäori Aziz ox.

Mandyn äiti on puhdasverinen P.R:E.nimeltä Caprichosa. Siitäkään en ole löytänyt kovinkaan paljon tietoa. Sukupostin mukaan se on syntynyt Espanjassa, mutta tullut Hollannin kautta Suomeen vuonna 2002, maahantuoja on Stall Walhalla. Mulla ei ole tietoa missä tämä hevonen nyt on ja onko elossa, Ilmeisesti on jossain vaiheessa ainakin tienannut kaurojaan jossain ratsastuskoulussa.

Sekä Mandyn isällä että äidillä on molemmilla neljä varsaa. Yksi näistä on Mandyn täysveli, Dancing Spirit, joka on pääosassa Mira ja Danny -blogissa. Danny ja Mandy muistuttavat kyllä paljon tosiaan, vaikka Danny on ruunamaiseen tapaan hieman isompi ja rämäpäisempi (ilmeisesti:)). Kaunista Dannyä ihailin Miran blogissa jo kauan ennen kuin olin Mandystä koskaan kuullutkaan. Hauska juttu! Dannyllä on sen oriajoilta monta jälkeläistä. Hassu yhteensattuma myös, että  katsoin kahta sen myynnissä olevaa jälkeläistä hevosta etsiessäni. Vasta jälkeenpäin huomasin tämän yhteyden.

Caprichosa-tamma näyttää lempeältä muumimammalta :)
Tässä sukupostin kuvassa (vuosiluku puuttuu) on luultavasti juuri tuo täysveli pikkuvarsana, en kyllä ole varma. Ja vatsassa ehkä Mandy.
  Olisi tosi hauskaa, jos joku blogin lukijoista sattuisi tietämään enemmän Mandyn menneisyydestä varsavuosilta!

Ypäjältä Mandy on myyty Lahden suuntaan jo aika nuorena. Siellä Mandy on saanut yhden varsan, joka edelleen on samassa paikassa. Siellä Mandy myös ratsukoulutettiin. Se sai viettää pitkän mammaloman. Varsinainen ratsastus sillä aloitettiin siksi ilmeisesti aika myöhään. Kun se vihdoin kunnolla pääsi vauhtiin, oli Mandy silloisen omistajan ja ratsuttajan mukaan yksi kivoimmista hevosista, jolla hän on ratsastanut.

Mammaloman jälkeen Mandy vaihtoi omistajaa. Se vietti nelisen vuotta harrastehevosena ja mamman mussukkana. Mandy olikin ennen minulle tuloaan todella samantyyppisessä käytössä kuin nytkin.

Mandyn kaltainen risteytys tunnetaan myös rodulla Hispanoarabi. Espanjassa tälle rodulle on myös kantakirja. Hispanoarabi on tyypillisesti hieman kevyempi ja sirompi kuin P.R:E., mutta Arabia hieman raskaampi. Tyypillinen hispano on eläväinen ja nopea ja sitä on mun käsityksen mukaan jalostettu aikoinaan (ja ehkä vieläkin) esimerkiksi härkätaisteluja varten.

Olen huvikseni googlaillut paljon tätä rotua ja huomannut paljon yhtäläisyyksiä Mandyn kanssa. Nämä hevoset liikkuvat aika samalla tavalla, vaikuttavat herkiltä ja myöskin huiskivat hännällään paljon, kuten Mandy. Osa on aika arabimaisia, osa taas enemmän andaluusialaisia muistuttavia. Yhteinen piirre on kauneus, nämä ovat ainakin minun silmää todella nättejä, siroja, mutta pyöreitä pikku hevosia. Ei todellakaan mitään tyypillisiä kouluratsupuoliverisiä, mutta älykkäitä, persoonallisia ja hauskoja ystäviä, joiden kanssa voi tehdä paljon ja monipuolisesti.

Tässä on netistä löydetty, briteissä asuva  Hispanoarabiori nimeltä Epona Balthazar.

Kävelypäiviä

Heippa, mitä sulla on kädessäs?

 Kun hankkii hevosen, täytyy ottaa koko pulla. Pelkkiä rusinoita ei saa, vaan on pakko ottaa koko paketti, iloineen ja suruineen.
Mun mielestä pikku saikku ei ole edes huono juttu. Välillä on ihan kiva viettää rentoa, kiireetöntä aikaa hevosen kanssa. Kävellä yhdessä kauniina aamuna, syksyn ensimmäisenä.

Tuolla ois vihreätä...

  Yritin ottaa hiukan kuvia. Himputin vaikeata. Lähes kaikissa oli neidin turpa, sillä kamera kiinnosti kovasti. Yksin on muutenkin hiukan haasteellista kuvata järkkärillä. Onneksi poni ei lähtenyt lätkimään ollessaan vapaana maastossa.

Tähän voisi tottua. Kauniit syyskesän päivät ovat parhaita.

 Käveltiin niin että mulle tuli hiki. Upea ilma. Lammen luona pysähdyttiin syömään.

Hmmmm...mitäs tuolla?

Sielläkin jotain, olisko ollut lintu.

Heippa vaan, tää on maukasta.

Ei lähdettäis vielä hei, ihan hetki vielä!

<3

 Kohta pääsee varmaan jo sänkkäreille. Toivottavasti sänkkärikelit jatkuvat niin kauan että mekin päästään kokeilemaan.
Ihania syyspäiviä teille!

Epätoivo ponin silmissä

Poikkeuksellisesti nyt on pakkoa puuttua muiden asioihin.

Puolitoista vuotta sitten, myytyäni Coco-hevosen, etsin uutta heppakaveria. Kävin koeratsastamassa ihan meidän lähellä erästä oikein kaunista isoa ponia. Se oli hyvin pidetty, liikkui kivasti ja oli selkeästi laadukas, mutta oli todella jännittynyt. Herkkä poni oli ollut pienessä ratsastuskoulussa ja toiminut tunneilla joskus paremmin, joskus huonommin. Sitä oltiin hoidettu hyvin ja se oli oikein hienossa kunnossa.
Poni oli tullut Hollannista pari vuotta sitten ja oli selkeästi enemmän kilpaponiainesta. Hiukan mietin jo sen ostoakin, mutta päädyin siihen, että se oli liian jännittynyt ja säpäkkä tätiratsuksi, Tunneilla se oli mennyt muiden perässä ihan kivasti, mutta yksinään se jännittyi eikä sillä oltu esimerkiksi juuri maastoiltu. Aina välillä joku muksahti sen selästä. Oli selvää, ettei se soveltuisi ratsastuskouluun.

Tässä pieni pätkä koeratsastusta, jossa vain yritin saada ponia hieman rennommaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=46VtgJy9Ufo

Pian sen jälkeen tapahtuikin se onnettomuuteni (toisen hevosen kanssa), ja tämä poni tietysti jäi. Välillä mietin, että mitä sillekin mahtoi kuulua ja olikohan se löytänyt uuden kivan kodin.

Kunnes.
Eilen törmäsin yhtäkkiä netissä ihan sattumalta tutun näköiseen kuvaan, ja kas, siinähän se oli. Ystäväni tytär selässään. Kuva oli huutokauppa.net sivustolla. Puolentoista vuoden takainen kuva herätti taatusti monien huomion, sillä poni oli kivan näköinen.
Klikkailin auki uusimmat videot, enkä ollut uskoa silmiäni. Melkein tuli itku. Miten voi poni mennä tämän näköiseksi nopeassa ajassa?

https://www.youtube.com/watch?v=Hp0efswo540&feature=youtu.be


Ht-netissäkin tästä oli pitkät pulinat ja ponin välittäjä/myyjä/nykyinenomistaja/mikälie tietysti kiistää kaiken. Vaikka mielestäni tämä kuva kertoo oleellisen.

Niin surullista.

Korostan, etten tunne ponia, enkä sen luonnetta, olen vain kerran sillä ratsastanut. Silti se jätti vaikutuksen ja tunteen, että siitä voisi ajan kanssa tulla kiva, kun se oppisi luottamaan omaan ihmiseensä. Helppo se ei varmasti ole.
En tiedä onko ponilla enää toivoa. Katse sen silmissä on aika epätoivoinen.

Klinikkapäivä

Hiukan huonosti nukutun yön jälkeen suunnistin tallille aikaisin maanantaiaamuna. Mandy oli onneksi päässyt ekojen joukossa ulos ja oli ehtinyt rouskuttaa heiniä jo tunnin verran. Olin varannut klinikkakäynnin heti aamuun, jotta ehdin sinne ennen työiltavuoroni alkua.

Vaikka kuinka yritän ottaa tämän hevostelun rennosti, oli yöllä kuitenkin hiipinyt mieleeni kauheita ajatuksia. Mitä jos se ontuukin ihan hirveästi? Mitä jos sillä onkin jotain vakavaa? Aamulla olinkin jo ihan hysterian vallassa, kädet tärisivät ja vatsaa poltti. Ei sille vaan voi mitään. Kuinkahan monta kertaa olen jo käynyt hevosen kanssa klinikalla (liian monta) ja aina vaan sama juttu.

Röntgenissä oli syvimmät kännit.

Harjasin hepan nopeasti, putsasin kaviot ja talutin 20 metrin matkan klinikalle. On tää kyllä etu, että on näin lähellä!
Meidän maailman mukavin eläinlääkärimme tutki ensin Mandyn joka puolelta. Selkä ei aristanut mistään. Jännetupit hiukan täynnä, mutta jaloissa kaikki muuten normaalia. Mitään isompia huomauttamisia ei löytynyt mistään.

Jahas, sitten on toimenpiteet tehty ja voisi heräillä.

Lähdettiin sitten juoksuttamaan, ensi suoralla ja sitten ympyrällä. Mandy teki taas arabijipon ja villiintyi. Olin juuri sanonut, että se ei halua laukata, kun tamma otti ja läks kuin kuppa Töölöstä. Juuri ja juuri sain pideltyä. Laukkaa meniin sitten pukitusten kera monta ympyrää. Ja nätisti laukkasikin. Ei mitään ristipupulaukkaa, kuten silloin viimeksi, vaan puhdasta ja isoa. Ravikin oli melko näyttävää sen jälkeen. Ei vaikuttanut lainkaan kipeältä, hehe.

Ravi näytti mun silmään ihan kohtalaisen hyvältä vasempaan kierrokseen, oikeaan hiukan huonommalta. Eläinläärin mukaan oikea etunen oli aavistuksen ep (0,5/5) ihan aluksi, mutta vertyi. Sen sijaan oikea takanen onnahteli varsinkin oikeassa kierroksessa eli sisäjalkana. Takaosan ontumaa on kyllä vaikea havaita.

Päätettiin taivutusten jälkeen siirtyä samantien kuvaamaan kinnertä, eli ei tehty puudutuksia. Sehän oli juuri se sama jalka, joka on ennenkin vaivannut. Oikea etunen on kuvattu kolme kertaa, eikä siitä ole koskaan löytynyt mitään. Ell:n mukaan sitä ei nyt tarvitsisi piikittää, sillä epäpuhtaus oli niin minimaalista.

Kinnerpatti on kuulemma vielä aktiivinen, mutta näyttäisi olevan luutumassa. Päädyttiin piikittämään kortisonilla ja laitettiin myös uutta Osphos -lääkettä, joka on Tildrenin kaltainen. Kortisoni auttaa nopealla aikavälillä ja vähentää tulehdusta, Osphosin vaikutus näkyy parhaimmillaan vasta 5-6 viikon päästä (kuten Tildreninkin).
Otettiin samantien myös hiekkakuvat vatsasta ja pieni hiekkakeräymä löytyikin. Eli psylliumkuuri ja kontrolli sitten myöhemmin. Onneksi hiekkaa oli kuitenkin vain vähän. Myös hampaat raspattiin ja jonkin verran terävyyttä oli.

Kaksi viikkoa nyt kävellään ja sitten paluu asteittain normaaliin.
Nyt on siinä mielessä aika hyvä mieli, että ei ainakaan ollut mitään sen vakavampaa tai jotain uutta. Poni on nyt hoidettu yltä ja alta (ihanan kallista). Ehkäpä tuo kinner tuosta pikkuhiljaa rauhoittuu. Paikoilleen ei saa jättää, vaan hevosta kuunnellen liikuntaa pitää olla päivittäin. Mähän tykkään tehdä ihan käyntimaastojakin, eli ei se niin haittaa, jos ei aina voi mennä "täysillä". Onneksi Mandyn kanssa on helppo olla silloinin kun se on saikulla, ei muutu sekopäiseksi kuten monet kisapeeveet.

Mandyn kanssa on myös helppo olla klinikalla kun ei tarvitse pelätä että se purisi tai potkisi. Neuloista se ei oikein tykkää, mutta kyllä pistäminenkin sitten onnistui.

Ja on ne niin reppanoita kun ovat rauhoitettuja, hiki valuu otsatukan alta ja silmät ovat ihan sumeat. Voi pientä.

Huhhuijaa, kun väsyttää.

Harhaa vai hysteriaa

Kylläpä on vierähtänyt pitkään viime postauksesta!

Kurssin jälkeen Mandy tuntui hyvältä ratsastaa. Kävimme elokuun alussa kerran toisen valmentajamme tunnilla ja Mandy teki kaiken ihan hurjan hyvin. En tiedä mikä siinä muuten on, että tämän valmentajan tunnilla menee aina hyvin! Siellä ei liikaa mietitä, vaan tehdään. Mulla on vissiin taipumuksena vähän ylianalysoida kaikkea...
Teimme paljon väistöjä aluksi. Niissä piti mennä takapää edellä johtaen ja pyytää hevosta kunnolla avaamaan takajalkojaan. Mandylle se ei ollut temppu eikä mikään.
Jatkoimme harjoitusta, jossa piti mennä avoa pitkällä sivulla uran sisäpuolella (niin ettei seinästä saa apua). Puolessa välissä piti etupää suoristaa takajalkojen eteen, välittömästi muutama askel pohkeenväistöä sisälle ja siitä täysin suoraan eteen kohti lyhyttä sivua. Nämä käynnissä, ravissa ja lopuksi laukassa. Mandy teki tosi hyvin ja jaksoi mainiosti melkoisen rankan tunnin. Olin ihan fiiliksessä.

Maastossa eilen. Vastaan tuli suokkivarsa kärryt perässä ja mun kiltti pikku tamma muuttui silmänräpäyksessä melkoiseksi tanssivaksi trumpetiksi. Ei se kuitenkaan postunut maisemista ja rauhottui aika pian.

Kuitenkin olen silloin tällöin miettinyt, että onko se ihan kunnossa. Valmentajan mukaan se oli silloin ihan fine. Sanoi mulle että olen hysteerinen :D.
Mähän kävin sitä näyttämässä juoksutuksessa eläinlääkärille tuossa heinäkuun lopulla ja hänen mukaansa hevonen oli myöskin ihan ok.
Ollaan maastoiltu melko paljon, löydetty uusia metsäpolkuja rymyttäväksi, kiipelty mäkiä ja ratsastettu vaihdellen kentällä tai maneesissa. Välillä hevonen on oikein hyvä, välillä se on ollut jotenkin kiemurteleva. Fridakin on käynyt muutaman kerran, hänen mukaansa oli hiukan vino mutta kuitenkin liikkui puhtaasti.

Mutta mutta.
Jotain siinä on. Ei jotenkin ime eteenpäin ja kiemurtaa. Ja laukka taas huonontunut. Nyt nostaa kyllä hyvin, mutta tiputtaa raville todella helposti. Jos huomautan siitä, niin potkaisee sivulle taikka vetää pienen pukin. Laukkakaan ei ime eteenpäin yhtään. Tai se tunne on selässä, Olen mennyt aika kevyesti ja koettanut pitää tehtävät niin helppoina että niistä pääsee aina kehumaan. Tietty tulee mieleen että olenko vaan ollut liian lepsu.

Draamaprinsessahan tuo on, antaa välitöntä palautetta kyllä, jos vaikka pohje on liian takana. Esimerkiksi Fridalle ei protestoinut lainkaan.

Mennään nyt kuitenkin maanantaina klinikalle. Veikkaan, että kinner on uudestaan hiukan kipeytynyt ja haluan tsekata tilanteen. Laitetaan ehkä Tildreniä tai Osphosia. En oikein voi uskoa, että mitään dramaattista olisi, mutta hoidetaan ennen kuin menee mahdollisesti pahemmaksi. Ja jos kaikki on kunnossa, niin sitten ei auta muu kuin opetella taas ratsastamaan!

Frida ja Mandy kentällä maanantaina. Ihan kivasti liikkui silloin. On myös hoikistunut kivasti.