sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Viileitä laidunpäiviä

Ensimmäinen viikko laitumella on sujunut pääasiallisesti hyvin. Ei (isompia) haavoja, ei irtokenkiä, ei loukkaantumisia, ei kaviokuumetta eikä mun mielestä mitään ihan mahdotonta lihoamistakaan. Viileätä on ollut, mutta toisaalta ei sitten juuri ollenkaan kärpäsiä vielä.
Eli so far so good!

Tällainen on laumadynamiikka nyt. Ruunikot tammat aina yhdessä, rautias ruuna kaveeraa, mutta vain toisinaan, suokkiruuna ajaa mandya välillä pois. Mutta yhdessäkin ollaan, hiukan varautuneesti vielä. Mandy kuvan ulkopuolella oikealla.

Mandy on pikkuhiljaa päässyt mukaan jengiin. Mitään ihan bestistä ei vielä ole kuitenkaan löytynyt. Yhden ruunan kanssa se rapsuttelee, mutta toinen ruuna ajaa sitä pois laumasta. Mandy ei halua tapella ja juoksee samantien pois, metsään. Välillä se tuntuu kuitenkin menevän metsäkävelylle myös ihan omasta aloitteestaan. Tallinpitäjäkin naureskeli, että siellä se käppäilee ihan rauhallisen ja iloisen näköisenä. Ota tuosta nyt sitten selvää. Mitään astumiskuvioita ei ainakaan vielä ole näkynyt.

Mandy on kyllä ollut myös lähellä toisia hevosia nyt joka kerta, kun olen mennyt laitumelle. Toivotaan, että se nyt löytäisi jotain sielunkumppaneitakin. Se ei ainakaan vielä tunnu olevan kovin riemuissaan kun vien sen takaisin laitumelle, vai kuvittelenko vaan. Tekis aina mieli jäädä sinne laitumen reunalle katsomaan, että miten se pärjää.

Ei näistä kovin muunlaisia kuvia nyt saa, kuin turpa maassa.

Jossain ruusupuskissa se on ilmeisesti käynyt, kun jaloissa oli kummallisia pikku haavoja vaikka kuinka paljon. Ensin mietin, että ne ovat jonkun ison mäkäräisen jälkiä. Pieni haava, jossa kokkare verta. Ja näitä ihan vierivieressä jaloissa. Onko teildän hevosilla kellään ollut sellaisia? Harmi kun ei tullut otettua kuvaa. Ei ole riviä, sillä niitä ei oikeastaan ole vuohisissa ollenkaan, lähinnä jalkojen isojen suonien kohdalla, siksi ajattelin, että ovat itikoiden puremia. En tuollaisia ole koskaan ennen nähnyt.
Pesin jalat ratsastuksen jälkeen kylmällä vedellä ja mäntysuovalla (tallinpitäjän vinkki), ja sivelin vielä laimella betadinevedällä. Toivotaan etteivät tulehdu.

Hevoset pääsevät kyllä metsään, vaikka välissä on aita, mutta portti on auki.

Mutta Mandyn käytösestä voisi sanoa, että se on ollut 10+. Miten voikin hevonen olla NOIN helppo?
Se tulee aina vastaan, taikka ainakin antaa heti kiinni. Se lähtee ihan rauhassa pois laumasta. Seisoo vieraassa tallissa ypöyksin aivan rauhassa (ei ole edes kakannut kahdenpuolin kiinni ollessaan, mitä aina tekee oman tallin pesarilla, whaaat?). Ratsastaessa todella nätisti. Ollaan jo käyty maastoilemassa ihan kahdestaan moneen otteeseen, ravailtu ja laukkailtu, käyty kaverin kanssa metsässä aikamoisessa ryteikössä, kentällä....ja aina yhtä nätisti. No, myönnettäkköön, että pari ekaa kertaa jännitti hiukan kentälle meno, kun matkan varrella oli kaikenlaista härveliä, ja toisen laitumen hepat laukkasivat ihan viereen.
Mutta kun pidän ohjat pitkinä ja pepun rentona, niin ei mitään ongelmia. Eli ihan samanlainen kuin Lotta!
Mä oon niin sanoinkuvaamattoman onnellinen tuosta pikku hepasta. On se vaan niin ihana ja luotettava. En osaa edes kuvitella, missä jamassa mun ratsastus olis ilman tuota kultaista heppaa, jonka kanssa en kyllä osaa lainkaan pelätä.

Voisin istua täällä vaikka kuinka kauan. Silmä lepää. Jospa sen teltan kanssa leiriytyisin joku yö :)

4 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia ja kauniita kesäkuvia! Ja ihana lukea, että teillä menee hyvin Mandyn kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuolla kesälaitumella on niin ihanat maisemat, tykkään itse tosi paljon tuollaisesta rehevästä lehtometsästä. Se antaa myös hevosille oivan suojan sadetta ja tuulta vastaa ja tietysti siellä on hyvä varjokin, jos lämpenee. Tosin muuttavat tuolta seuraavalle laitumelle jonkin ajan päästä, tuo on aika nopeasti syöty kokonaan.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mandy on, kiltti mutta eloisa ja tykkää hirveästi seurustelusta ja rapsuttelusta, aina korvat tötteröllä...kuulostaako tutulta? :)

      Poista