Tällaisia lauseita kuulin tänään reilun viiden tunnin ajan. Tuomarin sihteerinä avautuu kokonaan uusi maailma. Suosittelen muuten kaikille, jotka vähänkään kisaavat. Tuomarit kun ehkä hakevatkin hiukan eri asioita, mitä olet kuvitellut. Esimerkiksi mulle avautui ihan toisella tavalla, miten tahdin pitäisi olla todella reipas ja eteenpäinpyrkivä koko radan ajan. Se on kaikki kaikessa.
Ohjelma oli he A:4 ja kakkostason kisat. Radalla tapahtuu paljon ja kaikki siirtymisetkin arvostellaan, joten tuomarin sihteeri saa olla tarkkana. Hetkeksikään ei voi herpaantua. Melkoinen savotta, mutta meni kuitenkin mielestäni ihan kunnialla. Tuomarikin oli oikein mukava.
Sihteröintiä ennen ehdin käydä puolentunnin sessiolla ratsastussimulaattorissa. Oli erityisen mielenkiintoista nähdä, mikä tilanne mun oman vinouden suhteen nyt onnettomuuden jälkeen on.
Ongelmat olivat kokolailla niin kuin olin ajatellutkin. Simulaattorin satulassa on helppo istua, se on paljon kapeampi kuin Mandy ja...suora. Hehe.
Vasen jalka oli kylmiltään ihan hirveän jäykkä, vasen polvi puristi hevosta, anteeksi simulaattoria, ihan hirveästi. En pystynyt yhtään aukaisemaan lonkkaa. Istun liikaa paino oikealla. Vasen pohje vaikuttaisin vahvemmalta, vaikka se tuntuu heikommalta. Johtuu ehkä juuri siitä puristavasta efektistä. Oikean lonkan saan paljon paremmin auki.
Laukassa pitäisi vetää napa selkärankaan ja istua hiljaa. Mulla menee selkä notkolle ja ajan lantiolla hevosta eteen.
Simulaattorin päällä nojasin helposti taakse, kun taas omassa satulassa kenotan eteen.
Mun pitäisi nyt korjata niin, että avaisin oikean jalan lonkkaa viemällä varpaita hiukan ulos ja valumalla hiukan vasemmalle. Näin sain painon keskelle.
Mielenkiintoisin oli ehkä satulaan kohdistuvan painon tasaisuus/epätasaisuus.
Näyttötaulun punainen pallura pitäisi saada niin tasaiseksi kuin mahdollista, eli se ei saisi heitellä pienen palluran (vähän painoa) ja ison palluran (paljon painoa) välillä. Sain ihan uuden fiiliksen siitä, miltä tuntuu istua liikkeen päällä, tai liikkeen mukana. Silloin pallura oli koko ajan saman suuruinen. Tunne silloin oli sellainen, että kannattelen oman painon, jännitän hiukan nivusia, istun melkolailla haaroillani ja pystyssä. Oikea rytmi pitää löytää niin että se on tasan hevosen rytmi. Valaiseva kokemus. Harmi vaan, että oikean hevosen selässä istuessa kuvaa astuu tuhat muuttujaa lisää. Sellainen automaattiohjelma -nappi olisi ihan kiva ominaisuus Mandyssäkin.
Varmasti avartavaa olla tuomarin sihteerinä! Aina kun joku kirjoittaa ratsastussimulaattorista, alkaa houkutella sellaiseen meneminen. Jotenkin en ole uskaltanut, kun pelkään, että sieltä paljastuu vielä karumpi totuus kuin mitä kuvittelen.
VastaaPoistaAika karua se olikin, mutta opettavaista. Tänäänkin mietin koko ajan sitä, mitä mulle sanottiin ja oli kyllä eroa hevosessa. Mun suurin ongelma on se, että teen liikaa enkä istu hiljaa. Nyt kun tavallaan hidastin itseäni, oli hevonen tyytyväisen oloinen.
Poista