keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Ahaa-elämys istunnasta

Ahaa-elämykset ovat hassuja. Niitä tulee usein silloin, kun on hyvä keskittyminen päällä, sellainen flow-tila, että ei huomaa ympäristöä enää ollenkaan, on vain sinä ja hevonen ja kommunikoitte toistenne kanssa hiljaa, omassa pikku kuplassanne.

Näihin tilanteisiin liittyy usein rauhallinen maneesi tai kenttä, levollinen, muttei kuitenkaan veltto olo itsellä,  Joinain päivinä tähän tilaan pääsy on mahdotonta. Usein tähän ahaa-elämyksen tulemiseen vaikuttaa itsellä myös se, että olen analysoinut omia virheitäni esimerkiksi valokuvista tai videolta ja yritän miettiä, miten ne voisi korjata. En niin, että ruoskisin itseäni, vaan uteliaana yritän katsoa, josko jollain korjauksella olisi vaikutusta.

Kuvat on otettu sunnuntaina, jolloin Noora kävi moikkaamassa. Mua tietysti jännitti hiukan ratsastaa ja hosuin, joten huomaa että kaikki virheet pompsahtivat taas esille oikein erityisen paljon. Hyvä että niitä tuli ikuistettua, niin pystyy sitten ainakin yrittämään niiden korjaamista.

Tuoli-istuntaa, paino liikaa istuinluilla (tosin Simppa näyttää kyllä mun mielestä ihan kivalta sen koulutustasoon nähden).
Jäykistynyt käsi  ja liian kova ulko-ohja (Simppa ei pääse asettumaan ja aukoo suutaan).

Tuoli-istunta, jota on yritetty kompensoida taakse viedyllä jalalla (joka epätoivoisesti myös yrittää saada sisäpohjetta läpi).
Eilen tuli yksi ahaa-elämys, joka liittyi istuntaan. Huomaan usein istuvani liikaa istuinluiden päällä. Kun valmentaja sanoo istu, istu, niin lähden virheellisesti viemään painopistettä liian taakse, kuvitellen, että nyt istun oikein, kun istuinluut tuntuvat satulassa. Seurauksenahan on helposti tuoli-istunta, takakeno. Sitä yritän sitten kompensoida viemällä jalat taaksepäin. Istunnan painopisteen pitäisi olla istuiluiden ja häpyluun muodostamalla kolmiolla tasapainossa, ei pelkästään istuinluilla.

Simpalla on niin pehmeät askellajit, että istuntaa on helppo säädellä harjoitusravissakin, kun siinä pystyy tosiaan olemaan. Eilen tuli yhtäkkiä päähän ajatus, että minähän istun pelkästään istuinluilla, raskaasti, epävakaasti.  Aloin ajattelemaan, että istuisinkin ikäänkuin haaroillani. Liioittelin siis, että paino korjautuisi oikeaan paikkaan. Varjele mikä ero! Simppa alkoi ravata ihan eri lailla, nosti selkää ja hetkellisesti tunsin todella upeaa ravia, jossa oli joustoa. Tai oikeastaan aika pitkäänkin. Jopa laukka oli ihan erilaista ja oma lantiokin jousti myös eteen laukan tahdissa, kun istunta oli kohtisuorassa maahan nähden, toisin sanoen istuin pystyssä (jota olen saanut kuulla sata miljoonaa kertaa, mutten ole oikein tajunnut).

Kun tyttäreni Frida vielä ratsasti aktiivisesti, hän usein katsoi Oonan ja Dinan videoita. Muistan silloin ihailleeni tämän nuoren naisen vaivatonta istuntaa. Sanoin usein Fridallekin, että mieti olevasi Oonan ja Dinan Oona. Eilen oli tämäkin mielessä, Lisäksi yritin samalla vielä pitää ne George Morris -kädet. Aika paljon mietittävää yhdelle pienelle päälle!

Iltakävelylle lähdössä.

Ahaa-elämyksiin liittyy myös se harmittava puoli, että ne useinmiten unohtuvat. Toivottavasti kuitenkin joku pieni murunen niistä jää alitajuntaan ja pulpahtavat sieltä pinnalle tarvittaessa.

Onko teillä samanlaisia ajatuksia ahaa-elämyksistä?


8 kommenttia:

  1. Mulla oli pari viikkoa sitten elämää suurempi ahaa-elämys se kun ihan oikeasti tajusin että mun on katsottava eteen ja ylös (heh, kuulostan ihan Elastiselta ;) Pieniä yksinkertaisia juttuja, iso vaikutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mahtavaa kun tulee tuollainen ahaa-hetki, ne on tämän harrastuksen suola. Voi kun ne pysyis mielessä myös joka hetki.

      Poista
  2. Olipa osuva kirjoitus! Mulla on myös taipumusta istua liian raskaasti, ja yliryhdissä. Käynnissä se näkyy takakenona (vatsapuoleni on pidempänä kuin selkäpuoli, ja yleensä tästä seuraa se että hevosellakin on vatsapuoli pidempi kuin selkäpuoli, eli se on tyystin väärinpäin). Olen opetellut tästä pois "lysähtämällä" eli rypistämällä vatsaa rypylle, pallean kohdalle pitäisi tulla pieni ryppy. Ja sitten tästä lysähdyksestä olen yrittänyt kasvaa kevyemmäksi lantiosta, etten junttaa hevosta alaspäin vaan vedänkin sitä lantiollani ylös. Eli esim. ravissa ajattelin ennen istuvani alas-alas-alas ravin tahtiin, nyt ajattelenkin istuvani ylös-ylös-ylös ravin tahtiin. Iso ero hevosen liikkumisessa!

    Laukassa itse asiassa sain vinkin juurikin Nooran blogista, kun häntä oli valmentaja käskenyt nostamaan polvia jotta jalka ei puristaisi hevosta. Tajusin, että olen taas laukassa juntannut hevosta raskaalla istunnalla ja puristavalla jalalla ja ihmetellyt, kun laukka ei pyöri. Nyt en enää suostu työntämään hevosta laukassa, vaan istun paikallani, kasvan ylöspäin, roikotan jalkoja irti hevosesta, ja jos se ei mene laukkaa, annan napakan avun joko pohkeella tai raipalla ja oletan, että hevonen laukkaa ja tekee työn, minä vain istun. Pieniä juttusia ja oivalluksia, mutta kuten sanoit, mikä ero! Jos ei käynyt vielä ilmi niin tykkään tosi paljon lukea näitä muidenkin oivalluksia, niistä jää aina jotain mieleen omaan ratsastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, erityisesti tuo ravissa ylös-ylös-ylös kolahti! Täytyy ottaa mukaan mielikuvavarastoon! Mulla on myös paha taipumus tuohon yliryhtiin. Kuinka vaikeata onkaan istua suorassa, mutta silti ns. häntäluu koipien välissä!

      Poista
  3. Aira Toivola ja ratsastuspilates. Ei mulla muuta. Aira on istuntajumala, jota ei sanoin voi selittää vaan itse pitää kokea.

    Ylläolevalla Sannalla on muuten loistavia ajatuksia! Wau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Airan oppiin ois kyllä mahtava päästä! Ja totta, Sanna osaa niin hyvin pukea nämä ajatukset sanoiksi.

      Poista
  4. Istunta-ahaa-elämykset on kyllä parasta. Niissä aina heti tuntee miten paljon paremmin kaikki sujuu.. Itsekin olen huomannut, ett ne ahaa-elämykset tuntuu jotenkin haalistuvan eikä enää muista koko asiaa. Toivottavasti aina kuitenkin jotakin jää jonnekin selkärankaan muistiin..

    Ja toisten ahaa-elämyksistä ja neuvoista... Tästäkin sinun postauksestasi ajattelin, että pitääpä heti kokeilla noita istuinluita tunnustella ja kans istua enemmän haaroilla. Olen kuitenkin ihan varma, etten enää hevosen selässä muista. :D
    Istunnasta sitten taas Mintin valmennuksessa on saatu neuvoksi istua enemmän peffalla eli "farkkujen takataskuilla" mikä taas olisi ihan päin vastoin haaroilla istumiseen. Pitää kokeilla kumpi tuntuu paremmalta. Itsellä on kyllä ollut vaikeuksia sopeutua koulusatulaan. Käynnissä sujuu, jos on tarpeeksi pitkät jalustimet, mutta sitten taas kaikki muut menee pipariksi, kun yrittää saada jalan samalla tavalla kuin yleissatulassa...

    Mukavaa, että näitä istunta-asioita pohdiskellaan ääneen niin saa sitten itsellekin vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ristiriitainen tuo neuvo, että istu enemmän takataskujen päällä, sehän on myöskin totta, ei saa olla selkä notkolla vaan ikäänkuin häntä koipien välissä. Samalla pitäisi olla kuitenkin paino tasaisesti tällä kolmiolla. Mulla auttaa myös ajatus, että lantion kohdalla on vati, jossa on vettä. Sen pitää olla niin suorassa, ettei vesi valu pois. Just toi takataskujen päällä istuminen on mulla menny kai vähän "yli", eli oon korjannut mun notkoselkää liikaa....:)

      Poista