sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Suloinen sottapyttyprinsessa

Käytiin katsomassa tammaa (niin, tamma se on) viikonloppuna. Se oli lepäillyt, sillä tallilla oli virusta ja yskää, sekä jalkojen turvottelua ja lääkäri määrännyt viikon lepoa. Käytiinkin vain hiukan moikkaamassa, harjaamassa ja tsekkailemassa varusteiden sopimista. Tämä on kyllä jonkin verran Lottaa isompi, joten osa loimista menee uusiksi, varmaan myöskin suitset ja satulakin. Joitain varusteita tulee hevosen mukana, mutta kaikenlaista täytynee kuitenkin ostaa.
Virtaa kuulemma on riittänyt ja tarhassa on riehuttu ja leikitty. Huomattiin, että kyseessä onkin  sottapyttylapsi, varsinainen prinsessa joka tykkää piehtaroida hiekassa ja maatakin siellä, hinkata oikein päätään maahan. Hiekkaa oli korvissa saakka. Sateella löytää kuulemma aina mutakohdat, minne mennä. Jippii :). Vähän toista kuin Lotta, joka piehtaroi vain kesäkuumalla ja loimi oli aina puhdas.
Neidillä olisi ollut vauhti päällä, mutta erittäin kiltisti käveli vierellä, kun menimme hiukan kävelylle. Herkästi kuunteli, kun vähän pysähdeltiin, peruuteltiin ja vaihdettiin kävelyn tahtia. Ja rapsutukset ovat tämän mielestä aivan ihania, silmät kiinni nautti, kun päätä rapsuteltiin. Niin lutunen!
Huh, nyt pää kylmänä, sillä edessä on vielä lääkärintarkastus. Perjantaihin saakka pitää odottaa. Jos kaikki on hyvin niin tamma matkaa uuteen kotiin lauantaina aamupäivällä.
Jännittyneisiin kuulumisiin!

13 kommenttia:

  1. Oi, jännää!! :)
    Pidän peukkuja perjantain suhteen!

    VastaaPoista
  2. Jännittävää! Ja kiva kuulla, että muillakin on itsensä korviin saakka piehtaroimalla likaavia hevosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, Lotta oli semmonen siisti tyttö, kyllä nauratti kun näki tuon hiekkakasan tarhassa, mutta terve lapsi varmaan, kun touhuaa.

      Poista
  3. Vaikuttaa ihanalta persoonalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonne vaikuttaa kyllä tosi kivalta, umpikiltiltä ja seuralliselta.

      Poista
  4. Jotenkin näyttää siltä, että olette ihastuneet ;) Toivottavasti terveydentilakin on kunnossa ja tytsi tulee teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt on pientä ihastusta ilmassa. Pidetään peukkuja!

      Poista
  5. Ihana kuuloista :) Toivottavasti kaikki menee hyvin että neiti tulee teille! :)
    Peukut ylhäällä!

    VastaaPoista
  6. Moikka

    Meillä eletään yhtä jännissä tunnelmissa, meille tulossa ensimmäinen oma hevonen. Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin. Ihanaa kun löysin blogisi, minusta tuli heti vakilukija. t.Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihana kuulla, onnea! Niinkuin uusimmassa päivityksessä kerrotaan, ei tämä tamma meille sitten kuitenkaan tule, harmi.

      Poista
  7. Kuulostaa ihanalta! Peukut lääkärintarkastukseen, ei malttaisi odottaa kuvia prinsessasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tulee sitten joskus, jostain hevosesta, mutta ei tästä, valitettavasti :(

      Poista