tiistai 28. helmikuuta 2017

The Selkä

Ainahan sitä on tiennyt, että selkä on ratsuhevoselle tosi tärkeä. Mutta tähän saakka sitä ei kuitenkaan ole sillä tavalla sisäistänyt. Enemmän ehkä miettinyt kaulaa, takajalkoja, lapoja. Selkä? Juu, kyllähän liikkeen täytyy kulkea selän läpi. Sillä tavalla, että selkäkin liikkuu. Tai jotenkin. Selkälihasten kasvua tai kasvamattomuutta ollaan innokkaasti tutkailtu ja toki selän ja erityisesti sään nousu on ollut hieno tunne ratsastaessa.

Paras ratsastus pitkiin aikoihin, senhän näkee naamasta!
Varsinaisesti kuitenkin hätkähdin selän tärkeyteen viimeksi Ypäjän open tunnilla. Mandyllähän on ajoittain sellaista kummallista vähän nykivää liikettä. Sitä voi tulla vaikka käynnissä yhtäkkiä, vaikka liike olisi juuri ollut ihan priimaa ja hyvää.
Ypäjänopen tunnilla Mandy taas alkoi liikkua oudosti käynnissä jossain vaiheessa. Ei siis onnu, mutta jotenkin nyppii päätä ja kaikki pehmeys ja sulavuus katoaa.
- Se jännittää selkänsä, kun se tekee tuolla tavalla. Siitä se johtuu, Ypäjänope sanoi.
Heureka. En ole ennen oikeasti ajatellut tuota. Kuinka tyhmä voi ihminen olla.

Upea päivä maastossa, mutta ihanan lumen alla oli kirkas jää.
Seuraavina ratsastuskertoina kiinnitin ekstrapaljon huomiota juurikin selän työskentelyyn. Mentiin ravipuomeja ja Mandy oli ihan innoissaan. Se nosti selän kunnolla ylös, haki eteen alas ja nosteli jalkojaan todella hyvin. Selkä oli käytössä parhaiten tähän saakka. Samalla fiiliksellä yritin jatkaa kevyttä ravia ja samalla taivutella sitä niin, että se oikeasti taipuisi suoraan niskan ja kaulan liitoskohdasta sivulle. Ei niin, että turpa tulee ekana, vaan koko pää sivusuunnassa. Ja vielä homman loppuun. Ja läpi.

Oli ihan valtavan hyvä ratsastus. Liike tuntui niin hyvältä, irtonaiselta ja letkeältä.
Lopuksi laukkasin ja laukkakaan ei ole pitkään aikaan tuntunut noin hyvältä. Mandy oli melko hikinen ja vaikutti oikein tyytyväiseltä.
Seuraavana päivänä jatkoin, ilman satulaa kun oli aika kova pakkanen. Ja tunteakseni vielä paremmin selän liikkeet.

Aloitin sillä, että hevonen hakee eteenalas ja hölkkää. Ohjia annoin pikku hiljaa sen verran, kun Mandy niitä multa (pehmeästi) vei. Eli ei niin, että se saa yhtäkkiä löysät ohjat, joita sitten ahkerasti vemputan, jotta se menisi "eteen-alas". Vaan juurikin palkintoa siitä, että se menee kohti kuolainta, joka sitten liikkuu taas vähän kauemmaksi. Tein myös joogaympyröitä. Ne toimivat myös ihan mielettömän hyvin. Hevonen rentoutui ja nosti selkää,
Sitten taas pää ylemmäs ja ohjat tuntumalle. Jos hevonen vähänkin jännittyi, dippasi selän alas, niin äkkiä joogaympyrälle taas, astumaan sisäjalalla pitkälle rungon alle ja taipumaan pitkänä.

Lopuksi lyhensin vähän ohjaa, pyysin hevosta lyhyemmäksi ja aktiivisemmaksi, pienemmille askelille. Tässä kohdassa on meidän "breaking point". Jos menee hiukankaan liian kovin ottein taikka ratsastaja on huolimaton, jännittää Mandy selkänsä ja koko homma menee plörinäksi. Liikkeestä tulee nykivä, elastisuus häviää. Mutta sitten kun saa hevosen hyväksymään tämän pyynnön, aukeaa kyllä taivas. Tuntuu että mikä vaan onnistuu.

Hyvät hyssykät. Mä en ennen ole tajunnut, että sehän on The Selkä, mikä on niin tärkeä! Tai olen tiennyt, mutta en tajunnut.

Kyl mää sit oon taitava!

6 kommenttia:

  1. Ihania oivalluksia! Mulla pääsi tirskahdus tuossa väärän eteen-alas -kuvauksen kohdassa, "se saa yhtäkkiä löysät ohjat, joita sitten ahkerasti vemputan" , koska tuota näkee NIIN PALJON. "Leikitellään" ohjilla ja sormilla ja lopputuloksena hevonen sukeltaa turvan ryntäisiin pois siitä epämääräisestä vemppaamisesta. Hrr.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että tirskahduttaa :) Oikeaoppinen eteen-alas on kyllä tosi vaikea juttu. Kun sitä hevosta ei tosiaan voi pakottaa siihen asentoon. Ja hankalaksi tekee vielä se, että ei oikeastaan näe sitä asentoa itse. Ja sitten vielä se etupainoisuusongelma, mikä vaanii. Vaikeaa! Jos hevonen venyttää oikeaoppisesti kohti kuolainta, niin se on kyllä hieno mittari siitä, että asioita on tehty oikein.

      Poista
  2. Mä olen selän ridaaja henkeen ja vereen.. asiasta on vaikka minkälaisia keskusteluita käynnissä, mutta selän toimivuus on sydänasia ja hevonen jolla selkä ei liiku on kokemukseni mukaan nopeasti kipeä ja rikki jostain. (Se onko vika selässä vai muualla alunperin on sitten eriasia).

    Koskaan en ole tavannut hevosta, jonka maailman aktiivisimmista takajalan työnnöstä olisi mitään hyötyä ilman, että liike kulkeutuu selän läpi kohti tuntumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta turiset. Mutta se vaatii kyllä ratsastajalta aika paljon, että osaa saada sitä selkää töihin ja ennenkaikkea, että tuntee, koska selkä on aktiivinen. En minä ainakaan voi väittää, että osaisin, mutta yritys on kova, varsinkin nyt kun tajusin, että sehän vaikuttaa ihan hitokseen paljon siihen, miten hevonen liikkuu :D

      Poista
    2. Kyllä sen itseasiassa oppii tuntemaan aika nopeasti, ainakin omansa kohdalla, dont´worry!

      Poista
    3. Jep, ainakin ilman satulaa, josta sitten saa sitä fiilistä, miltä se tuntuu kun hevonen liikkuu selän läpi. Tänään oli todella hyvät ravit ilman satulaa, ja selkälihakset ylhäällä koko ajan, kerrassaan mahtava fiilis!

      Poista