tiistai 12. heinäkuuta 2016

Laidunkesän loppu

Niin siinä sitten kävi, että otin kuin otinkin Mandyn pois laitumelta.

Digitaalipulssi tuntui aina vain selkeämmin ja hevonen oli jotenkin nuupahtanut. Kaviot olivat hiukan turhan lämpimät ja jalat nesteiset. Mietin ja pohdin ja hain tietoa netistä. Voiko hevosella olla selkeä digitaalipulssi ihan muuten vaan, vai onko se aina merkki jostain vaivasta? Varoittaako pulssi tulevasta kaviokuumeesta, jos hevonen kuitenkin liikkuu ja kääntyy pikkuympyrällä hyvin eikä ole jäykkä?

Esimerkiksi tässä ruotsinkielisessä jutussa todetaan, että pulssi voi olla ihan normaali asia laitumella, tärkeämpää on katsoa sitä, miten hevonen liikkuu ja muita oireita. Olisikin tärkeätä tietää, millainen hevosen ns. lähtöpulssi on, Joillakin pulssi tuntuu aina jonkin verran. Lähtöpulssin tietää, kun kokeilee pulssia viikon verran hevosen olleessa lepotilassa (ei siis liikutuksen jälkeen), mieluiten aamulla. Hmmm...kuinka moni on näin tehnyt?

Yhtenä iltana kuitenkin päätin, että nyt jää hevonen sisälle. Aamulla oli tulossa kengittäjä, halusin hänen arvionsa ja myös soittaa eläinlääkärille. Pulssi tuntui nimittäin sinä iltana aikalailla kunnolla. Liikutin kuitenkin hevosta, sillä se liikkui ihan hyvin. Oli tosin aika vetelän oloinen, mutta kun se yötäpäivää laitumellakin olo kyllä on rankkaa, ainakin tälle hevoselle näyttäisi olevan.

Huoli ja murhe. Oletko kunnossa vai et?

Seuraavana aamuna Mandyn jalat olivat ihan paksut. Sellaiset kunnon nesteiset polvesta alaspäin. Siinä aamun mittaan turvotus kuitenkin laski.
Ei ollut kaviopihtiarkuutta. Eikä muitakaan asioita kavioissa, joista olisi voinut arvella kaviokuumetta. Antoi kengittää hyvin. Kaviot olivat kasvaneet paljon ja kenkä jollain tapaa uponnut hiukan kavion sisään, ehkä sekin saattoi sitä häiritä.

Mandya ei todellakaan tarvitse pyydystää laitumelta, tulee luokse viimeistään siinä vaiheessa, kun itse jää paikalle vähän matkan päähän.

Soitin eläinlääkärille. Hän arvioi, että kyllä saattaa olla kyseessä varoitus jostain ongelmasta. Kaviokuume saattaisi iskeä, tai sitten ei. Turvotus ei kuitenkaan liittynyt hänen mukaansa kaviokuumeeseen. Liikuttaa voi normaalisti, heti kun pulssi tasaantuu.
Päätin, että viedään hevonen takaisin omaan talliin, kun laidunpaikassa ei ollut mahdollisuutta nyt viedä esimerkiksi siihen metsätarhaan, kun sinne ei ollut enää sopivaa seuraakaan. Päivän sai seistä kuitenkin hiekkapohjaisessa sairastarhassa, kun vihreälle en enää uskaltanut laittaa.
Samana iltana veimme Mandyn takaisin kotiinsa.

Seuraavana aamuna en ollut uskoa silmiäni. Hevosen jalat olivat täysin kuivat, pulssia ei tuntunut vaikka kuinka kokeilin ja kaviot olivat viileät! Nyt vasta tajusin, mikä uskomaton ero.
Mandyn yleisilmekin oli ihan pirteä ja eloisa taas. Mahtavaa.

Tämä siis vajaa viikko sitten, ja sama on jatkunut. Hevonen voi selkeästi nyt hyvin. Pulssia en ole tuntenut kertaakaan. Eli kyllä se digitaalipulssi oli selkeästi Mandylle epätavallista ja varoitus jostain, luultavimmin kaviokuumeesta.
Kokeilen ehkä jossain vaiheessa tallin omalla laitumella hetken verran, mitä tapahtuu.
Mutta muuten saa nyt vaan olla tarhassa. Kaviokuume on kyllä niin surkea tauti, että sellaista en halua.

Ihmeellistä tällainen, Mandy on kuulemma aina ollut laitumella kesäisin, eikä oireita ole ollut. Mutta kesät ja laitumet ovat erilaisia, hevosetkin muuttuvat iän karttuessa.
Onneksi tein tuon ratkaisin, saattaisi muuten olla asiat huonosti nyt.

Nyt ollaan tehty omalla tallilla pitkiä maastolenkkejä ja treenattu koulua. Hevonen on ollut todella hyvä. Tänään on myös Ypäjän-valmentajan valmennus, josta lisää myöhemmin ja kuviakin luvassa. Stay tuned!

PS. Täälläkin peukut ja varpaat pystyssä, että Anniina Paalasen hevonen löytyisi! Voimia Anniinalle. Ihan hirveä juttu.

Mun rakas <3

14 kommenttia:

  1. Voi miten harmillista! Mutta mitä ilmeisimmin teit ihan oikean ratkaisun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin luulen. Sen verran oppinut jo tuntemaan tätä hevosta, että huomaa kun kaikki ei ole kunnossa. Harmihan se on, laidun on periaatteessa niin ihana asia, mutta kyllä terveys menee edelle.

      Poista
  2. Onpa erikoista, mutta uskon kyllä minäkin siihen, että pulssittaminen on varoitus ja oire jostakin. Omalla ponillani kuuma ilma ja liika vihreä saa jalkoihin pulssit. Olen aina reagoinut noihin varoituspulsseihin rajoittamalla vihreää entisestään ja liikuttamalla erityisen säntillisesti ja koskaan viiden vuoden aikana ponilla ei ole kaviokuumetta tullut. Mutta olen melko varma, että jos en pelaisi vihreän kanssa pitämällä kynityllä laitumella vain silloin kun sokerit ovat alhaalla ja reagoimalla noihin varoittaviin pulsseihin, poni olisi kaviokuumeen jo saanut.

    Hevoseni ei pulssittele, mutta jostain syystä tänä vuonna on myös kerännyt hirveästi nestettä jalkoihin, jos on ollut yön yli laitumella. Viime vuonna oli ihan normaali yötä päivää laiduntaessaan, mutta tänä kesänä ympärivuorokautinen laidunnus ei tunnu millään sopivan. Hevonen on ihan nuutunut, jumissa kropastaan ja täynnä nestettä jaloistaan, jos on yön yli laitumella. Useampaan kertaan olen nyt yrittänyt 2-5 yön jaksoja, mutta joka kerta sama homma. Kahdeksan tunnin yöunet sisällä tuntuvat nyt olevan tälle hevoselle tärkeät. Ehkä se jotenkin ramppaa ulkona liikaa ja saa itsensä jumiin ja jotenkin näin, mutta oudolta silti tuntuu. Ota näistä nyt sitten selvää.

    Eli täällä kahdelle eri hevoselle jaettuna nuo teidän ongelmat. Varmasti järkevintä vain luottaa omaan näkemykseen siitä, milloin hevonen voi parhaiten. Rapsutukset kauniille Mandylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen myöskin, että ongelmia ei olisi tullut, jos laiduntaminen olisi rajoituttua vain osaan vuorokaudesta. Tuo vaan yksinkertaisesti oli liikaa nyt tänä kesänä, näillä keleillä. Nuutunut ja nesteinen kuulostavat tutuilta asioilta. Tuolla laidunpaikassa kun oli mahdollisuus olla laitumella vain 24/7. Sen yhden viikon pystyin pitämään hevosta sairastarhassa ja yöt sisällä, mutta kun ongelma toistui laitumelle palatessa, oli paras viedä se omaan talliin. Mandy kun tuli niin surulliseksi katsellessaan muiden laiduntavan. Kotitallilla on muitakin tarhailijoita, joten sitä ei harmita.

      Poista
    2. Ja Mandy kiittää rapsutuksista!

      Poista
    3. Aivan. Minulla on hevoset kotona, joten pystyn näitä tässä veivaamaan edestakaisin vihreälle ja pois (ja ajelemaan laitumenpaloja leikkurilla lyhyeksi, mikä varmaan näyttää ulkopuolisista ihan idiootin hommalta).

      Satun tietämään, missä tallissa Mandy on, ja siellähän on kuitenkin kivan pitkät tarhausajat ja ihan ok kokoiset tarhat moniin muihin verrattuna, joten ei se minusta mikään huono kesä hevoselle ole. Varsinkin jos vaihtoehtona on kaviokuume tai tosiaan seistä ihan yksin katsomassa muiden laiduntamista.

      Kaviokuume on niin inhottava sairaus, että sen välttämiseksi tässä itse kukin on aikamoisia venkurointeja valmis tekemään.

      Poista
    4. No kyllä, tuolla toisella tallilla juuri katselin yhtä kk-potilasta ja kyllä se on niin surkeaa ja kamalaa, kun hevonen on selkeästi niin kipeä.
      Meidän tallilla on tosiaan pitkät tarhaukset, yli 12 tuntia, ja Mandy viihtyy hyvin ulkona. Ja saattaa olla, että pääsee vielä pikkuhetkiksi tallin laitumille myöhemmin.

      Poista
  3. Voi harmistus, mutta varmasti parempi pitää pois laitumelta. Itse ehkä otattaisin jossaln vaiheessa verikokeet, joissa näkyisi insuliini ja glukoosi sekä cushingista kertova ACTH.

    Meillä Rippe kyllä keräsi kaviokuumeen aikaan kunnon nesteet jalkoihin! Nesteet katosivat samoihin aikoihin, kun pulssitkin rauhoittuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä muistelinkin, että sanoit. Jollain tavalla tuo laiduntaminen liittyi tuohon turvotukseen ihan pakosti, sillä se häipyi kuin tuhka tuuleen heti kun hevonen oli kuivalla heinällä, eikä ole palannut.
      Cushingia en osaa kyllä epäillä. Olen yhden hevosen sairastumista siihen seurannut ihan läheltä, ja merkit olivat varsin selkeät, mun mielestä Mandyllä ei kyllä ole mitään sellaisia oireita. Hiukan paksu se kyllä on, mutta itse en ainakan näe metabolismista viitteitä, vaikka iso maha sillä onkin. Olisin toivonut sen olevan hoikempi laitumelle vietäessä, mutta en saanut sitä tarpeeksi hoikaksi ja laitumella toki lihosi taas. Nyt on uusi laihdutuskuuri meneillään ja kunnon kohotus jatkuu myös.

      Poista
    2. Joskus cushingin ensioireet voivat olla hyvinkin pienet. Siksi lähinnä mietin, ettei testi välttämättä tällaisessä epäselvässä tapauksessa olisi yhtään hullumpi. Tautihan nostaa insuliiniarvoja ja sitä kautta voi aiheuttaa kaviokuumeoireilua.

      Mandy ei kuitenkaan ole kovin tyypillinen sairastuja noin niinkuin rotunsa puolesta kaiketi. :)

      Poista
  4. Hyvä tietää, Elina, että teillä on tuota nestettä ollut kaviokuumeen aikaan. Minäkin kun olen kuullut eri mielipiteitä tuosta, voiko kaviokuume kerätä nestettä jalkoihin. Järjellä ajateltuna, en ymmärrä miksei voisi. Tuo minun pulssitteleva poni ei kerää nestettä, mutta tuo pulssittamaton hevonen tosiaan kerää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - meillä pamahti kunnon nesteet joka jalkaan ja pulssit hakkasi käsille. Minäkin olen lukenut tästä kahta mielipidettä, mutta miksei nestettä tosiaan voisi kertyä, kun jaloissa on aika paljon tekeillä kaviokuumeen aikaan.

      Tällä jalat pulssittaa kyllä muulloinkin, mutta se on sellaista rauhallista, ei hakkaavaa. Vaihtelee sään, liikutuksen ja tähtien asennon mukaan. :)

      Poista
  5. Ihan saman ratkaisun olisin tehnyt itsekin! :) Meilläkin jäi tämä laidunkesä nyt ihan olemattomaksi - hevoset olivat aamupäivät kesäkuun alussa laitsalla, mutta ötökät pistivät niin monta kuuppaa sekaisin että siihen loppui laiduntamiset. Loppukesästä varmaan pääsevät taas samaan malliin joksikin aikaa.
    Muistissa on kuitenkin viime kesän 24/7 laidunnuksen aiheuttama väsähtäminen joten oikeastaan olen nyt onnellinen kun hevonen on hyvissä voimissa ja reipas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ottaa kyllä luonnon päälle seisiottaa hevosta hiekkatarhassa kesällä, mutta minkäs teet. Tänäänkin taas ihmettelin, kun jalat oli niin superkuivat ja viileät...ja koko laidunajan oli ihan turpeat ja lämpimät. Ja väsynyt, ihan zombi. En ollenkaan muista että Lotta tai Falka olis olleet noin väsyneitä muuta kuin aluksi.
      Noh, lohdutan itseäni, että oli sentään jonkun aikaa siellä ja ehkä vielä pääsee hetkeksi jossain vaiheessa. Mielenkiintoista sitten nähdä, tuleeko taas oireita.

      Poista