torstai 4. kesäkuuta 2015

Kipu väistyy, levottomuus lisääntyy

Onnettomuudesta on nyt 23 päivää.
Olen kuntoutunut oikeastaan paremmin, kuin aluksi osasin toivoa. 
Pääsen keppien kanssa aika hyvin liikkeelle, portaitakin ylös ja alas. Pystyn petaamaan sängyn, pukemaan, touhuamaan hiukan keittiössä ja ottamaan aurinkoa terassilla. Käytiin ostamassa mulle kiva lepolasse, kun meillä ei täällä kaupungissa sellaista ennestään ollut.

Mikäs tässä on löhöillessä!

Tulis vaan hiukan lämpimämpi.....


Lonkka ja jalka sattuvat vain silloin tällöin. Syön tosin särkylääkkeitä edelleen säännöllisesti. Jalka on aika voimaton ja yritän jumpata sitä hiukan jatkuvasti. Otan kuitenkin aika varovasti vielä, haluan olla varma, että luu on luutunut kunnolla, ennen kuin teen enemmän.

Haava on pitkä, tässä vain osa siitä. Aika hyvin parantunut kyllä.
Nyt kun vointi on hiukan parempi, alkaa tulla kärsimätön olo. Tekisi mieli tehdä jotain, käydä jossain. Päivät ovat pitkiä, keskittymiskyky huono ja television päiväohjelmat alkavat puuduttaa. Nyt voisi vaikka kutoa, katsoa elokuvia tai lukea kirjoja, mutta jostain syystä olen levoton.

Lievää iltapäiväangstia.

Olen miettinyt aika paljon näitä elämän kummallisuuksia ja epäoikeudenmukaisuuksia. Eräällä ystävälläni on syöpä, ja häneen verrattuna olen niin valtavan etuoikeutetussa asemassa, kun paranemisennuste on mulla kuitenkin todella hyvä. Syöpä on niin pelottava ja kurja vihollinen ja tämä ystäväni on niin rohkea ja positiivinen, ettei voi kuin ihailla.

Tällä viikolla mun supermahtiheppakaveriystäväni tuli hakemaan mua tallille ja oli niin hauska nähdä tuttuja ja katsella ratsastusta. Ihana Maija-valmentajammekin tuli varta vasten kahville. Maija oli sitä mieltä, että mun pitäis seuraavaksi hankkia ehdottomasti suomenhevonen. Hih!

Pääsin moikkaamaan tallille kavereita ja heppoja, mun ihana ystäväni Jaana tuli hakemaan. Ja löytyypä kuvasta myös Tiina, jos oikein tarkkaan katsoo :)

Valmentaja kertoi tutustaan, joka on paitsi fysioterapeutti, myös ratsastaja ja ratsastusterapeutti. Soittelin tälle henkilölle tänään ja sovimme alustavasti elokuun alkuun fysiterapia-arvioinnin ja ratsastuskerran hänen terapiahevosellaan. En yhtään osaa sanoa, mikä on vointi siinä vaiheessa, mutta ajattelin, että ensimmäiset ratsastuskerrat olisi mukava tehdä niin, että on joku asiantuntija kertomassa, miten kroppa reagoi ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota. 

Eli kova hinku olisi päästä taas hevosen selkään. Ei tietenkään vielä vähään aikaan, mutta vielä tänä kesänä. Ja haaveissa on myös edelleen se oma hevonen. Täytyy tunnustaa, että kovasti on tullut katsottua erilaisia myynti-ilmoituksia. Ihania connemaraponeja ruotsalaisilla myyntisivustoilla, suomenhevosia...nuoret puoliveriset unohdan kyllä suosiolla. Mutta toivon, että mulla olisi vielä joskus ihana, kiltti oma hevonen. Ja pystyisin ratsastamaan sillä ilman pelkoja.

Haaveissa on hyvä elää. Ehkä ensi kesänä olisi taas mukava heppakesä. Olisi niin ihanaa saada hevonen taas mökin lähelle laitumelle ja käydä aamuisilla maastolenkeillä. Aika näyttää, kuinka käy.

Mutta tavallaan myös joku on muuttunut. Jos haave ei käy toteen, pystyn elämään senkin asian kanssa. Tärkeintä on kuitenkin terveys ja oma rakas perhe.

20 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, paljon ajattelemisen aihetta. Olen niin iloinen että sun toipuminen on lähtenyt sujumaan noin hienosti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Tässä on aikaa, ajatella, hiukan liikaakin. Ja kyllähän tällaiset tapahtumat aina laittavat asioita tärkeysjärjestykseen elämässä. Tosin sitten kun taas tervehdyn ja asiat normalisoituvat, muutun taas varmaan omaksi itsekkääksi itsekseni pikavauhtia :)

      Poista
  2. Toi sun löhöilypaikka näyttää mukavalta :) Ei vaan, mukavakin paikka alkaa kyllä ärsyttämään pidemmän päälle. Kerran vietin kesällä 12 viikkoa jalka kipsissä ja se ei tosiaan ollut mitään nautintoa. Hienoa, että olet päässyt tallilla käymään ja muutenkin paraneminen alkanut hyvin. Kiva kuulla, että siellä suunnitellaan jo paluuta hevosen selkään.

    Kyllä sinä sen kiltin ja ihanan hevosen vielä löydät joko omaksi tai lainaksi, mikäli siihen vaihtoehtoon päädyt.

    Hyvää kesää ja toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö näytäkin, normisti varmaan kadehtisin tuollaista ja ajattelisin että mitä tuo nyt valittaa kun saa vaan olla ja löhötä...mutta niin hiton tylsää se on pitemmän päälle, varsinkin tällaisella rauhattomalla luonteella varustetulle.
      Kiitoksia, ja hyvää kesää sulle myöskin ihanien heppojesi kanssa!

      Poista
  3. Hyvä Liisa, hienolta näyttää toipuminen, ja leikkaushaavakin tosi siisti :-)
    Eipä ainakaan haava pitkitä paranemista, mikä sekin on jo onnekasta, koska nuohan useinkin voivat olla pitkään hoidettavia, jos eivät pysy puhtaina.
    Itse juuri tänään ratsastelin istuntatunnin merkeissä hiukan ylikasvaneella connemaralla, kun lomailen ihan toisella puolella Suomea, ja yritän jo totutella uusiin tuttavuuksiin. Tykkäsin kyllä kovastikin connemarasta, mutta tuo yksilö ainakaan ei olllut etuosasta kovin kevyttä ja ryhdikästä tyyppiä. Kevyempi silti kuin ratsastamani suokit, mutta itse voisin hyvinkin jatkaa kummalla tahansa tyypillä, jos vain kotoseudulta sellaisia ja muuten siististi ratsastettuja joskus myöhemmin löytyy ;-)

    VastaaPoista
  4. Mulle ei tullut edes mieleen, ette leikkaushaavai parantuis hyvin, kun aina ennenkin on. Mutta onneks tosiaan ei tarvi ainakaan siitä huolehtia.
    Oi, sellasta ylikorkeeta connemaraa oon katsellut jo vuosia. Just ennen mun onnettomuutta Ruotsissa olis ollut myytävänä aivan täydellinen yksilö, soittelin siitä jopa ja kuulosti kyllä aivan täysin mun ponilta. Se myytiinkin sitten heti, kuten ajattelinkin. No, ehkä niitä tulee vielä. Connemarojakin näyttää olevan hyvinkin erilaisia, rotevia ja hitaita, ja sitten kuumia kilpaponeja. Samoin kuin suokeissa, tosi erilaisia yksilöitä. Niinhän se on, ettei se rotu, vaan yksilö, joka ratkaisee.
    Kiva kun oot päässyt kokeilemaan muitakin hevosia. Mikä Santun tilanne nyt on, onko koti jo löytynyt? Katselin juuri sitä videota, ja kivasti se kyllä kulkee!

    VastaaPoista
  5. Varmasti on connemaroissa eroja. Itse kun olen "ruunaihminen", niin tuo tapaus tuntui vähän samalla tavoin humoristiselta kuin omakin poika, jonka otin tilapäisesti pois myynnistä. Ei nimittäin ehditty tehdä estevideota ennen tätä lomareissuani, mutta eiköhän se kesän aikana vielä mene takas myyntiin, valitettavasti...
    Tuo tämänpäiväinen connemara oli myös ihan kisakelpoinen kouluponi, sinua ajatellen vain "ripaus arabia" puuttui ;-) mutta minusta tosi kiva. Ravikin oli niin tasainen, että oli oikein passeli istuntaharjoitteluun ja vaikka terapiahevoseksikin. Selkä sillä kyllä oli leveämpi kuin omallani, mutta yleissatulassa ei tuntunut iettä istuisi niin jalat levällään. Luultavasti silti joku kapoisempi connemara-yksilö sopisi paremmin sinulle ainakin terapiavaiheessa, luulisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä vähän mietityttää, miten tämä lonkka venyy taas joskus ratsastusasentoon. Ei varmaan ihan helppoa tule olemaan. Kapea hevonen varmaan silloin parempi.

      Poista
  6. Minä kannatan suomenhevosta. Olen joskus aikaisemmin sanonut tuttavalleni, ettei kannata ostaa suomenhevosta eikä ravuria. No, kumpainenkin löytyy samasta paketista. Ja olen ollut tyytyväinen. Paremmasta ei tämä heppa tiedä ja kiltti on. Ei hätkähdä ratsastajan virheistä kun ei taida tietää, mikä se oikein aina on. Tässä opetellaan. Löytyyhän niistä suomehevosistakin erilaisia, mutta mitä pitää tärkeimpänä, sen mukaan valintansa tekee. Kivoja, yhteistyökykyisiä ja nöyriähän nämä yleensä ovat.

    Kaikki ajallaan. Kiva kuitenkin kuulla, että olet parempaan päin. Ja hevosinto ei laannu. Vähitellen. Tsemppiä eteenpäin. Ja toivottavasti löydät joskus, ajallaan itsellesi sopivan hevosen. Sellaisen mikä tuntuu omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suokit ovat kyllä suloisia, mutta en ole koskaan tuntenut olevani mikään suokki-ihminen. Mutta riippuu tosiaan yksilöstä. Esimerkiksi Ypäjällä sain ratsastaa ihan mahtavilla, kevyillä ja hyvin koulutetuilla suomenhevosilla.
      Ei se hevosinto ole tosiaan lainkaan hävinnyt, mutta saa nähdä sitten, miten käy kun pääsee taas selkään.

      Poista
  7. Kiva kuulla, että toipuminen edistyy hyvin ja olet jo miettinyt hevosen selkään palaamistakin. Varmaan on vaikeaa aluksi, mutta jos löydät sopivan "pomminvarman" hevosen niin eiköhän se siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, parikin pomminvarmaa tapausta on tiedossa, toivottavasti pääsen niiden kanssa sitten jossain vaiheessa aloittamaan ratsastuksen uudestaan.

      Poista
  8. Kiva kuulla että paraneminen on lähtenyt näin hyvin käyntiin ja tsemppiä jatkossakin! Kannatan ehdottomasti joko connemaraponia tai kivaa, kevyttä ja nöyrää suokkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani, juurikin tuollaiset vaihtoehdot pyörivät mielessäni ja haaveissani! Kiitos tsempeistä!

      Poista
  9. PIkaista paranemista ! ja eipas luovuteta siella. connemarat on aivan ihania, olen itsekin joskus ratsastanut sellaisella.Hyvaa kesan alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei luovuteta, vaikka joskus niitä huonojakin päiviä tulee ja mieli on maassa, se kai kuuluu tähän paranemisen kaareen.
      Mä olen vuosia katsellut connemaroja. Mieheni totesi kerran, kun olin taas koko illan niitä katsellut, että no, löytyikö sellainen mascarpone-poni? :D

      Poista
  10. Moi!

    Mitä sulle nyt kuuluu, miten on paraneminen lähtenyt käyntiin? :)

    VastaaPoista