maanantai 19. tammikuuta 2015

Kultainen poni

Paitsi että lainaterapiaponi Simppa on todellakin kultainen väriltään, on se myös kultainen luonteeltaan. Se on todella herttainen ja kiltti pieni otus.
Osaksi otsikko on myös omistettu Nooralle (http://kultainenponi.blogspot.fi/), jonka Goldy oli aika lailla saman näköinen kuin tämä herra.

Simppa on myös nuori ja sen huomaa joistain asioista, vaikka se onkin superjärkevä. Simppaa hiukan jännittää olla maneesissa yksin, maneesin ulkopuolellakin on kaikenlaista pientä, jota pitää puhista. Sen selässä on silti täysin turvallinen olo.

Ekana päivänä juoksutin Simpan ja meinasin lentää selälleni, kun näin mikä vauhti ja liike sillä oli. Videossa kannattaa laittaa äänet päälle. Tuollaista törinää Simppa piti puoli tuntia putkeen. Hassu!

Simppa on siis minulla lainassa hetken aikaa. Se asuu maalaistallilla, jossa ei ole maneesia, ja koska minulla oli maneesitallissa karsina tyhjillään Cocon jälkeen, niin Simppa tuli vierailulle ja saamaan liikuntaa.

Simppa on kova poika hyppäämään, mutta kouluratsastuksessa riittää työsarkaa. Perusjutut toimivat oikein hyvin, mutta tavoitteena on saada etupäätä ja lavoja hiukan ylöspäin. Poni on kiva, ei ota hernettä nenään juuri mistään ja sitä saa ratsastaa.

Simppa toi taas ilon harrastukseen! Kiitos Simpan omistajalle, joka lainaa tädille terapiaponia!

7 kommenttia:

  1. Toi pörinä... <3 :´D Ja ponikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nauratti tuo pörinä. Hepassa on puolet arabia, sen huomaa kyllä :)

      Poista
  2. Hukkasin vahingossa yhden anonyymikommentin, jossa arvailtiin sitä mihin Coco meni. Oikeassa olit!

    VastaaPoista
  3. Sellaisia ne kultaiset ponit on, ne tulevat elämäämme silloin kun niitä eniten tarvitsemme <3

    VastaaPoista