 |
| Tämä ei ole ehkä paras kuva Morrisin käsistä, hän korostaa suoraa linjaa käsien ja ohjien välillä. Mutta ainakin videoista sää hyvän käsityksen asiasta. |
Eilen lähdin kuitenkin ratsastamaan Morrisin opit mielessä. Erityisesti se käsi. Käsi, käsi, käsi.
Huomasin taas nimittäin noista viime postauksen kuvista, miten kaamelta käteni näyttää. Lukittu alas, reisillä, ohja liian pitkä. Hyi. Ihmekös poni hiukan vastustelee.
Tämä poni nimittäin on sellainen, joka mieluusti kulkee tooodella pää pystyssä aluksi. Oireyhtymään kuuluu myös alas laskettu selkä ja kameliravi, oikein autiomaan arabin tapaan. Pouni ei kuulu kategoriaan Coco et kumppanit, jotka ovat kauniissa muodossa ihan itsestään, kunhan vain ohjat nappaa käteen. Toki senkin pään saa alas vippaskonsteilla, mutta jotenkin siitä tulee sitten sellaista vänkäämistä, välillä poni antaa periksi, mutta usein pyrkii myös pois kuolaimelta.
Tämähän on varmaan ilmiselvä asia monelle, mutta itse huomaan aina seilaavani näiden asioiden parissa, kuin lastu vuorovedessä, eestaas.
No, pitkän alkupuheen jälkeen: eilen onnistuin pitämään George Morris -kädet! Tai ainakin jotain siihen suuntaan.
Ohja ainakin 10 senttiä normia lyhyempi, kädet saman verran edempänä ja ylempänä, mutta aika lähellä harjaa. Nojasin polvillani satulan polvitoppauksiin ja keventelin. Jalkakin pysyi ihmeen paikoillaan.
Simppa oli todella hömppä aluksi, sätkyili ja oli lentoon lähdössä, pukittikin kerran, mutta oloni oli tässä asennossa hyvin vakaa. Keskityin ratsastamaan teitä ja tahtia. Näytti varmasti aivan kamalalta, mutta who cares. Kuvittelin olevani George Morris (saa nauraa).
Noin kymmenen minuuttia (no joo, ehkä hiukan enemmän) ja sitten poni oli kuolaimella ja myotäsi niskasta kauniisti, Takapää toimi ja mun kädet....ne oli oikeassa paikassa, kannettuna ja tarpeeksi edessä ja tuntuma oli ihanan tasainen. Ratsastin, nautiskelin ja tasaisin väliajoin muistin kiittää pounia aidosti.
Voiko olla mukavampaa tapaa viettää räntäistä, pimeää tiistai-iltaa!
 |
| Hikinen Simppa. |
oi tiedan niin hyvin tuon tunteen....eilen minullekin tuli hyvia hetkia samaan tapaan....sita odotellessa etta koko ratsastuskerta menisi samoin (varmaan 10 vuoden paasta...)
VastaaPoistaNoista hyvistä hetkistä tulee kyllä niin mukava olo pitkäksi aikaa. Odotan minäkin ihmettä, että joskus menisi lähes koko ratsastuskerta hyvin...ei taida tapahtua, mutta toisaalta tylsäähän se olis :)
PoistaSinulla on niin mukava kirjoitustyyli, sellainen hyväntuulinen, hieman pilkettä silmäkulmassa, välillä itseä ruoskiva, mutta toisinaan anteeksiantava. Miksi et osta itsellesi tätä nuorta miestä? Sehän sopisi sinulle vallan mainosti. ;) Kemiatkin vaikuttavat sointuvan hyvin ja tasapainoiselta parilta kuulostatte.
VastaaPoistaKiitos Kirsi, kiva kuulla! Mä yritän nyt vaan ottaa aikalisän ja nauttia lainahepasta ilman sen kummempia mietteitä. Päivä kerrallaan, viikko kerrallaan. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämässä tapahtuu :)
PoistaMä aina välillä kuvittelen kans itseni kukkaloistoon valkoisten aitojen sisälle GP:tä ridaamaan. Sillä on tiäkkö metka vaikutus. Katse suuntautuu eteen ja kyttyräselkäkin häviää!! :D
VastaaPoistaMielikuvista on valtava apu. Mä puolestani kuvittelen välillä olevani esteratsastaja, jotta saisin tuota notkoselkäyliryhtiä pois. Hihitin itsekseni kun kuvittelin olevani George-Liisa Morris.
PoistaOnko tuo loimi Horse Guardin keraaminen fleeceloimi? Näyttää ihan siltä ja luulen tunnistavani koska meillä on sellainen :) Pikkuinen heppakin on komean värinen ilmestys.
VastaaPoistaKädet ovatkin todellakin asia johon voi uppoutua koko tunneskaalaa läpi sahaillen, lähtien kauniista ja keveän rennosta otteesta edeten epätoivoon, raastavan tuskan, itsesyytösten ja rakkolaastarin kera. Tai eihän se ihan noin kamalaa ole, mutta siltä se joskus tuntuu tai on tuntunut ja tässä on kaikilla edessään ihmiselon mittainen työmaa. Itsellä on ollut kunnia opetella käden käyttöä ja tuntumaa uusiksi mm.Carden johdolla ja täytyy sanoa etten tiedä missä olisin jos en olisi päässsyt näitä oppeja imuroimaan..
Tuo loimi tuli Simpan mukana, se on muistaakseni Horsewearin cooler tai joku sen tapainen. Fleeceä kuitenkin, mutta en tiedä onko jotain keramiikkaa mukana :). Cardea täytyisi kyllä joskus päästä kuuntelemaan!
PoistaMielikuvan voima! Olen joskus "ratsastanut kuin Stella Hagelstam" ja saanut tällä ratsastuskerralla pohkeen tehokkaaksi välineeksi, joka antaa yhden merkin, josta tulee reaktio, ja joka sitten jättää hevosen rauhaan eikä tuupi ja viuhdo.
VastaaPoistaSe on kyllä jännää, että mielikuvan vaikutus voi tosiaankin olla niin suuri. Sitä pitäisi osata käyttää hyödyksi enemmänkin. Joskus voi jopa pelkkä yksi kuva antaa inspiraation.
PoistaMielenkiintoinen kirjoitus ja kommentit. :) Itse saan aina niin paljon inspiraatiota, kun katson jonkun muun ratsastavan. Olisikin aikaa aina kentän laidalla istuskella...
VastaaPoistaPitää kans kyllä joku esikuva pitää mielessä kun ratsastaa. Itselläni ei koskaan ole oikeastaan ollut ketään idolia mistään huipulta. Eniten arvostan "tavallisia" ratsukoita, jotka jaksavat yrittää ja kokeilla, vaikka mikään ei olisikaan huippua (huipputalli, huippuheppa, huippuratsastaja...). Vaikka on toki mm-kisoja aina ilo katsella lajista riippumatta. :)
Mullekin tulee usein inspiraatio, kun katsoo ihan tavallisia, mutta hyviä ratsastajia, Tää Morris on aika poikkeuksellinen, ratsastusta ei voi sanoa kauhean kauniiksi, ukkeli on selkeästi vanha ja jäykkä, mutta jotain siinä tavassa ratsastaa on kiehtovaa.
PoistaNo, seuraavana päivänä kuin kokeilin samaa, ei se oikein enää onnistunut samalla tavalla. Niin se aina menee :)