perjantai 23. tammikuuta 2015

Kiva ratsastus

Maanantaina ratsastin Simpan ihan hikeen saakka. En voi kehua että ratsastus olisi sujunut mitenkään erityisen hyvin, poni tuntui hiukan vastustelevalta, mutta ei nyt ihan huonostikaan. Se liikkui joka tapauksessa reippaasti ja melko ryhdikkäästi.
Tiistaina kävimme maastossa hiukan taluttamassa, mutta varjelkoon siellä oli liukasta, joten lenkki jäi melko lyhyeksi. Pimeä luistinrata ei ole kovin rentouttava paikka ja Simpalla oli arabipörinä päällä :) Se on niin söpö kun se on "villi".
Keskiviikkona poni oli ihan vapaalla ja eilen sillä olikin aluksi pikkuisen virtaa ja kaikenlaista pikku kyttäämistä ilmeni. Tämähän on vasta nuori poni, ja sen huomaa joissain asioissa. Silti Simpan kanssa on niin rentoa.
Eilinen ratsastus oli jotenkin niin mukava. Tuntui, että nappulat alkavat löytyä. Aluksi poni juoksi alta pää pystyssä, mutta sinnikäs ratsastus auttoi. Ja ennen kaikkea palkitseminen. Kun poni myötäsi hetkenkin rehellisesti, kantoi itsensä kauniisti, niin heitin samantien ohjat kokonaan pois ja kehuin.
Sitten sama uudestaan, ja uudestaan. Halusin liioitella palkintoa, jotta poni varmasti ymmärtäisi, mitä siltä halutaan. Poni tuntui olevan ihan otettu ja äkkäsi mistä sen palkinnon saa.
Ai että alkoi tulla hyviä pätkiä ja poni alkoi jo hiukan odottamaan. Lopuksi nostin vielä laukan ja kun oikea laukka oli todella mallikasta, heitin ohjat pois, taputin ja hyppäsin alas selästä samantien.
Ei mitään loppuraveja, vaan kävelytin maasta.
Niin tyytyväisiä olimme molemmat. En muistakaan että pitkään aikaan olisi ollut noin mukava olo ratsastuksen jälkeen.

Pony lähdössä hommiin.

Pahoittelen laatua, mutta tämän parempia ratsastuskuvia nyt vaan ei ole tarjolla.
PS. Ei tää poni niin kovin pieneltä mun alla näytä, vai mitä ootte mieltä?

18 kommenttia:

  1. Simppa on niin söpö! Mun on pakko tulla varmaan halimaan sitä joku päivä :) Kivaa että teillä sujuu!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti! Hauska tuo sun profiilikuva, melkein kuin olis Simppa siinä kahlaamassa!

    VastaaPoista
  3. Selvästikin tarvitset päiviesi ilostukseksi ponin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponit on kyllä semmoisia hyvän mielen otuksia <3

      Poista
  4. Olette Simpan kanssa sopusuhtainen ratsukko, ei todellakaan näytä liian pieneltä! :) Ihanaa että nappulat alkavat löytyä ja rentous säilyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei Simppa niin kovin pieneltä edes tunnu, sillä on aika iso ja hevosmainen askelkin. On kyllä niin mukava touhuta tuollaisen fiksun ponin kanssa.

      Poista
  5. Ponit on ihania! Olen itse keski-ikäinen poniratsastaja :). Aiemmin olen omistanut hevosia, mutta tämä nykyinen nuori NF-ponini on kyllä kivoin heppa ikinä! Hienot liikkeet, huippuluonne ja kaikin tavoin niin paras tapaus. Ja et näytä pieneltä Simpan selässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myöskin jokin ikuinen sisäinen ponityttöys, ponit on jotenkin niin mukavia. Ehkäpä se johtuu siitä, että joskus nuorena putosin isolta hevoselta pahasti, ja tunsin oloni aina mukavaksi ponien kanssa. Ja ainahan mulle niitä poneja myöskin tuputettiin, kun olen niin pienikokoinen. Eniten kuitenkin tykkään sellaisista pienistä hevosista, ponin ja normihevosen välimaastossa olevista. New Forestit on kyllä usein niin kauniita ja hienoja poneja!

      Poista
  6. Ennen kuin luin edes kuvatekstin niin ajattelin, että sepä näyttääkin ihan isolta ponilta eikä todellakaan pieneltä.
    Niin sen kuuluukin olla, että harrastuksesta tulee hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso poni se onkin, en tiedä mikä säkäkorkeus on, mutta veikkaan että on ihan rajatapaus. Olen samaa mieltä, harrastuksesta pitää tosiaankin tulla hyvä mieli!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Haha :) Miks mulla on sellainen olo että arvaan kuka tän lähetti? :)

      Poista
  8. Sehän on ihan hevosen näköinen, eikä lainkaan näytä ponilta edes kooltaan tai sitten olet niin pieni, että hämää kuvassa. :D Siis tiet ovat ilmeisesti eteläisessä sekä läntisessä Suomessa niin jäisiä, että maastoilu vaikuttaa väliltä melkoiselta luistinradalta. Meilläkin oli metsätiet aurattu, harmitti kyllä. Parempi olisi ollut se muutaman sentin lumikerros kuin aurattu ja jäinen pohja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika pieni kyllä, 158 cm, 50 kg....melkein shettiskokoa :) Meillä päin on tosiaaan ollut ihan luistinrataa kaikki paikat, nyt on hiukan lunta ja ajatus ois lähteä maastoon. Saa nähdä kuinka käy, lumen alla on jäätä ja jos tulee tilsoja niin sitten kyllä liukastellaan.

      Poista
  9. Kuulostaa kivalta ratsastuskerralta. :) Ja ihanalta kultaponilta. Mukavia treenejä lopputalveenne.

    VastaaPoista
  10. pouni ! naytatte kivalta parilta....

    VastaaPoista