lauantai 29. marraskuuta 2014

Kotona!

Tamma on vihdoin kotitallissaan! Lyhyt päivitys, sillä olen ihan uuvuksissa, päivä oli kuitenkin melko jännittävä ja ilmeisesti sen seurauksena paukahti taas migreeni päälle.
Myyjän luona tuli pientä säätämistä ja siihen tuhrautui aikaa melkein kaksi tuntia ylimääräistä, varsin ärsyttävää.
Matka meni kuitenkin hyvin, tamma meni suoraan koppiin, matkusti hiirenhiljaa. Laitoimme sille vähän turhan paljon päälle ja se oli aivan hikinen kun tulimme perille.
Kotitallilla se sai karsinassa jonkun hepulin ja heittäytyi piehtaroimaan hurjasti ensin kuopien, villaloimi päällä. Kun otin märän loimen pois, se rauhottui heti ja ryhtyi syömään heiniä. Ilmeisesti loimi kutitti jotenkin sietämättömästi.
Kävimme pienellä kävelyllä maneesissa myös. Tamma oli aivan hurjan suloinen, katseli ympärilleen, kuunteli ja aina kun pysähdyttiin laittoi päänsä vasten ihmistä. Se rakastaa rapsuttelua tosi paljon, tökkää turvallaan ja kerjää lisää rapsutuksia luin koira. Täytyy kyllä sanoa, että se tuntuu hyvältä, Lotta kun oli hiukan sellainen hapannaama ja korvat helposti luimussa. Tämä tyttö sen sijaan on itse ystävällisyys!
Tamma on siis 5-vuotias, äiti ja isä ovat hannoverejä. Tamma on syntynyt Saksassa, mutta tullut Tanskasta Suomeen. Kutsumme sitä nimellä Coco. Se on tälä hetkellä hiukan turhan hoikka ja lihaksia tarvitaan lisää, mutta uskon että siitä tulee vielä tosi hieno!

32 kommenttia:

  1. Onnea Kavioliitolle!

    Ajattelinkin, että se oli Coco. Kun näin myynti - ilmoituksen tulit heti mieleen. Oli kyllä hyvin vakuuttava kaikin puolin tämä neiti. Mielenkiinnolla jään seuraamaan kulkuanne.

    Vielä siitä meidän hevosen metsästyksestä. Meillä jäi koeratsastukset sen takia hyvin vähiin, kun asumme Pohjois - Suomessa ja kaikki vähänkin kiinnostavat hevoset olivat siellä etelässä. Kaikki sellaiset hevoset, joista ei saanut videota tai videolla ei näyttänyt vakuuttavalta karsiutuivat pois hyvin äkkiä.

    Olin jo suunnittelemassa Etelä - Suomen kiertoajelua, kun tämä jo 7 vuoden ajalta tuttu hevonen tarjoutui myyntiin. Säästyi onneksi diesel ja sielu.

    Nyt nukkumaan migreenit pois, että huomenna jaksaa ihastella uutta ystävää. Minullakin tuo migreeni vaivaa, juuri stressin laukaisemana. Hevoset ovat kyllä parasta lääkettä tähän vaivaan; ulkoilmaa, rentoutumista ja liikuntaa.

    :) Nyyti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, yksi tuttunikin linkkasi ilmoituksen mulle heti kun se tuli, ja sanoi että tiesi heti että siinä on mun hevonen. Sama tunne tuli mulle heti kun näin kuva ja videot. Livenä heppa oli vielä kivempi.
      Välimatkat rajoittaa kyllä rankasti hevosten katsomista. Mutta mä olisin voinut katsoa monta hevosta, jotka oli myytänä melko pohjoisessa!
      Käytiin katsomassa yhtenä viikonloppuna hevosia jopa Virossa, mutta ei sieltäkään löytynyt. Siitä en edes jaksanut bloggailla, kun olin niin ärsyyntynyt :)

      Poista
  2. Jeeeeeeeeee! Paljon onnea uudesta hevosesta. Kuulostaa ihanalta tyypiltä hän. :) Toivottavasti migreeni on ohi viimeistään huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikuttaa kyllä luonteeltaan aivan huipputyypiltä, mutta aika näyttää. Nuori kun on, niin varmasti kaikenlaisia kausia vielä edessä. Sen tammasta kyllä heti huomasi, että sillä on tosi hyvät hermot.

      Poista
  3. Onnea uuteen kavioliittoon :) Kaunis tamma!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, se on kyllä tosi kaunis minustakin!

    VastaaPoista
  5. Kiva kun olette saaneet Cocon kotiin. Jännittäviä päiviä teillä edessä ja hannoverit ovat niin hienoja, monipuolisia. Onnea uuteen kavioliittoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi ja kiva kun teilläkin yhteistyö sujuu ja jarrut löytyny, mahtavaa.

      Poista
  6. Kaunis tamma ja ihana nimi! Onnea vielä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä on sanottu Cocoksi, niin mitäpä sitä muuttamaan, vaikka tytär itsepintaisesti haluaisi kutsua hevosta Pertiksi....(älä kysy miksi).

      Poista
  7. Ihanaa, oi onnea onnea onnea teille! :))

    VastaaPoista
  8. Onnea uudesta tammuskasta! Kauniilta näyttää hän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä nätti ja ystävällinen tamma.

      Poista
  9. Onnea yhteiselle taipaleelle Cocon kanssa!

    VastaaPoista
  10. Teidän tallissa tuoksuu jatkossa Coco. Aikamoista luksusta ;)

    Hauskaa kuherruskuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen vuosikausia käyttänyt itse Coco Mademoiselle -parfyymiä, nyt tuoksuu sitten hieman toisenlainenkin Coco vaatteissa, heheh!

      Poista
  11. Onnea uudesta harrastuskaverista ja toivotaan helpoja ja huolettomia harrastuskilometrejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tosiaan toivotaan, mutta kaikenlaisiin vaikeuksiinkin on varauduttu, ne kun ovat osa tätä kokonaispakettia!

      Poista
  12. Ompa kivan näköinen! Tsemppiä ja onnea uudesta hepasta :)

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea Liisa & co. Kyllä se sitkeä etsiminen palkittiin, ja ihana kuulla että oli rakkautta ensi silmäyksellä! Mukava, että on tuollainen nuori neitonen iältään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan nyt tosiaan että tästä tulee meille sopiva hevonen. Nuori se on ja vielä ihan vihreä, mutta katsotaan miten kehittyy. Tule kattomaan joskus, kokeillakin saa!

      Poista
  14. Jes mahtavaa, paljon onnea uudesta hevosesta! Kaunis tamma! :)

    VastaaPoista
  15. Onnittelut uudesta perheen jäsenestä. Teille taisi tulla joulu aikaisin! :)

    VastaaPoista