 |
| Sänkipellolla tänään. Hieno ilma ja Mandy oli niin kiltisti. Se meni mukisematta yhden kauhean pörisevän kaivon ohi, vaikka mä tein kaikkeni pilatakseni tilanteen, eli toimin juuri omia ohjeitani päinvastoin ja tuijotin kauhistuneena kaivoa :D |
Joku sanoo ihan suoraankin, ettei uskalla.
Talvella maastoilu onkin hiukan erilaista. Hevoset ovat virtaisampia kuin kesällä. Pohjat kovia ja liukkaita.
Kesällä moni hevonen on kuin eri polle. Saattavat olla laiskoja ja rentoja. Silloin voi maastoilla hiukan virmakammallakin kisapollella, joita meidän talli on täynnä.
 |
| Eilen käytiin myös metsässä, mistä Mandy tykkää ihan kauheasti. |
 |
| Pari kuukautta sitten oli vielä näin hienoa! Ja superrennot hevoset! |
Ekat maastoilut Mandyn kanssa vuosi sitten olivat jännittäviä. Mä olin ihan kauhusta kankea, sillä onnettomuus oli tehnyt musta säikyn. Mandy oli sitten sen mukaisesti ihan pinkeänä. Mä jo mietin että tästä ei taida tulla mitään kun se tepsutti kaula kaarella puhisten ja töristen.
Jatkettiin vaan sitkeästi kevään ajan silloin tällöin. Oikeastaan viime kesänä tuli se varmuus, että voin mennä Mandyn kanssa lähes mihin vaan.
Kesä-Mandy on sellainen hiukan laiskanpulskea. Talvi-Mandyssä on paljon enemmän säpäkkyyttä.
 |
| Alkusyksyn ihania iltoja. |
Ajattelin koota tähän vinkkejä, joiden avulla olen työstänyt tätä maastoilua sekä Mandyn, että aikaisempien hevosten kanssa, josko vinkeistä olisi hyötyä jollekin.
Mulla on ollut tuuria kun olen saanut olla tekemisissä fiksujen hevosten kanssa. Kaikkien (poislukien Coco) kanssa olen voinut maastoilla ilman seuraa, laukata turvallisesti myös tallin suuntaan ja olla turvaratsukkona muille.
Pienen kreditin otan myös itselleni siitä, että olen aina sitkeästi maastoillut ja johdonmukaisesti totuttanut hevosia maastoon sekä kuuliaisiiksi maastoilijoiksi. Toisaalta minkään reaktiivisen kisapuoliverisen kanssa en olisi lähtenyt edes moista yrittämään, sen verran nössö olen.
Tässä ajatuksia, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi, mutta kaikilla on toki omat konstinsa, eikä näitä voi ottaa välttämättä kaikille sopivina.
Pienen kreditin otan myös itselleni siitä, että olen aina sitkeästi maastoillut ja johdonmukaisesti totuttanut hevosia maastoon sekä kuuliaisiiksi maastoilijoiksi. Toisaalta minkään reaktiivisen kisapuoliverisen kanssa en olisi lähtenyt edes moista yrittämään, sen verran nössö olen.
Tässä ajatuksia, jotka olen itse kokenut hyödyllisiksi, mutta kaikilla on toki omat konstinsa, eikä näitä voi ottaa välttämättä kaikille sopivina.
 |
| Tässä oltiin lähdössä Mandyn kanssa ekan kerran vilkkaammalle autotielle. Talutin aluksi, kun halusin katsoa miten se reagoi rekkoihin. Hyvin meni ja kapsusin sitten selkään. Mä haluan varautua kaikkeen. Kerran kun on itsensä kunnolla loukannut, niin sitä on aika varovainen. |
Uuden tai vieraan hevosen kanssa haluan hakea ensimmäiseksi hiukan tuntumaa, miten se reagoi jos sitä hiukan pelottaa. On hyvä, jos se pieni konflikti tulee paikassa, jossa voit selviytyä voittajana siitä ja antaa hevoselle viestin, että olet johtaja. (Tämä ei tarkoita sitä, että hakisit riitaa hevosen kanssa).
Siksi menen aina ensin ihan tallin ympäristössä kaikkiin mahdollisiin pelottaviin kohtiin. Jos hevonen ei halua vaikkapa mennä traktorin ohi, on hyvä kun sitä voi harjoitella tallin lähistössä ja paikassa, jossa on tilaa mahdollisille peruutteluille tai koikkelehtimisille. On paljon helpompi lähteä kauemmaksi, kun on pieni kuva siitä, miten hevonen reagoi: eteen, taakse, sivulle vai ilmaan? Juurtuuko paikoilleen ja miten saat sen eteenpäin? Miten reagoi raippaan?
2. Huijaa itseäsi.
Jos maastoilu esimerkiski ilman seuraa jännittää, ota päämääräksi käydä ensin vain ihan pienellä loppukävelyllä yksin maastossa. Siten pikkuhiljaa alku- ja loppukävelyllä. Jonain kertana voit ajatella tekeväsi hiukan pidemmän alkukävelyn, mutta sitten vain jatkakin matkaa, jos kaikki sujuu hyvin. Pelkkä ajatus, että lähtee yksin maastoon, voi jännittää sen verran, että se tarttuu hevoseen, mutta kun ajattelet että se on pitkä alkukävely, voi homma tuntua erilaiselta.
3. Ajattele koko ajan, että tämä sujuu tosi hyvin.
Älä päästä mitään kauhuajatuksia mieleesi. Hymyile itseksesi, katso maisemia, mieti kuinka ihanaa sinulla on. Lauleskele, hengitä. Ota riski ja anna hevoselle pitkät ohjat. Taputa sitä ja kerro sille kuinka mahtava se on. Toista usein itsellesi, että kaikki sujuu hyvin. Hymyile ja rentouta takapuolesi.
4. Maastossakin voi oikeasti ratsastaa.
Kentällä harjoittelet jatkuvasti hevosen kuuliaisuutta, mutta maastoon mennessä kyselet hermostuneesti hevoselta, et kai vaan pelkää, menethän tuosta, apuaaa, älä nyt vaan rupea sättäämään, ettei se nyt vaan lähtisi lapasesta....
Hevosen hallintaa vartenhan sitä opetellaan ratsastamaan. Mikset käyttäisi niitä oppeja maastossa? Käynti on käyntiä, ei mutkittelua eikä steppailua. Ravia mennään eteen, asetutaan sinne minne ratsastaja pyytää eikä kuikuilla ojiin. Pidäte on pidäte heti, eikä viidestoista päivä. Kuri rentouttaa monet hevoset. Ja muista se löysä ohja palkinnoksi, edes hetkeksi, kun hevonen tottelee. Se rentouttaa.
5. Pahoissa paikoissa ota kiintopiste jostain kauempaa.
Jos olet menossa vaikka pikku sillan, romukasan tai heiluvan pressun ohi, älä missään tapauksessa katso niitä itse. Aseta vaikka hevonen hiukan pois niistä, ja ota itse kiintopiste jostain kaukaa. Mieti ainoastaan, että pistettä kohti mennään, äläkä ajattele tai katso muuta.
6. Oikeat välineet auttavat.
Muista aina ladattu kännykkä mukaan. Talvella takin sisään rintataskuun, ettei akku kuole. Laita kauhukahva satulaan. Raippa aina mukana, ja muista vaihtaa se aina sille puolelle kuin tarvis, esim. jos hevosella on taipumus yrittää jostain tienhaarasta kotiin, niin raipalla voi hiukan kosketella tien puolesta lapaa jo etukäteen pikku vinkkinä! Ennakoi!
Muista aina ladattu kännykkä mukaan. Talvella takin sisään rintataskuun, ettei akku kuole. Laita kauhukahva satulaan. Raippa aina mukana, ja muista vaihtaa se aina sille puolelle kuin tarvis, esim. jos hevosella on taipumus yrittää jostain tienhaarasta kotiin, niin raipalla voi hiukan kosketella tien puolesta lapaa jo etukäteen pikku vinkkinä! Ennakoi!
Voit myös ottaa liinan mukaan, jos joudut tulemaan alas satulasta, voi se helpottaa hevosen hallintaa. Liinan saa rullalle kieputettuna kiinni kauhukahvaan. Ja tietysti heijastimet, aina!
 |
| Mun mussukka ja -10 asteen pakkanen. |
7. Lavat aina siihen suuntaan, mihin haluat mennä.
Peruuttava hevonen on vaarallinen, käännä vaikka yhdellä ohjalla se itsensä ympäri pyörimään mieluummin.
8. Älä vie hevosta (äläkä itseäsi) liian vaikeisiin tilanteisiin.
Sinä olet se aivot teidän suhteessa (toivottavasti, jos et, niin paha juttu). Mieti mitä voit vaatia, mitä et. Älä provosoi tai hae riiitaa. Se käytös voi alkaa toistaa itseään. Älä lähde ollenkaan maastoon, jos hevonen on hermostuneella tuulella, tai itse olet. Taikka jos tuulee, ja olosi on epävarma. Ota vain ihan pieniä riskejä kerrallaan, nujerra yksi pieni pelko päivässä. Pyri siihen, että maastoilu on hevoselle rentoa. Kaikista ei koskaan tule hyviä maastohevosia, sekin täytyy hyväksyä. Tosin sitä ei tiedä, ennen kuin kokeilee :D
Korostan vielä, että nämä perustuvat omiin kokemuksiini, eivätkä välttämättä sovi kaikille. En ole rohkea enkä kovin taitavakaan, ja minua aina välillä jännittää, mutta maastoilu on silti ihanaa.
Minkälaisia maastoiluniksejä teillä on? Jännittääkö maastoilu joskus?
 |
| Tasan vuosi sitten, jännitti ihan kauheasti. Tästä se lähti. |
Mukava kuulla, että teillä sujuu maastoilutkin hienosti! Viime päivät ovat olleetkin mitä mainioimmat maastoiluun, ainakin kelien puolesta.
VastaaPoistaTäällä sitä ihmetellään, että milloinkohan sitä ylipäätään pääsisi ratsain maastoon... Ehkä me kuitenkin vielä ennen varsomista päästään, kunhan/toivottavasti nyt saataisiin jonkinlainen liikutuslupa sairasloman tiimoilta.
Toivottavasti saatte liikutusluvan, käyntimaastotkin piristävät kummasti. Itsellä ainakin jo se, että ylipäätään pääsee selkään, on niin kivaa. Hyviä lumisia päiviä sinne teille!
PoistaTosi hyviä vinkkejä! Ällistyin itsekin, että sätky maastokelvoton Pena oli tehnyt minusta maastojännittäjän (ja siis ennen Penaa menin kymmenen vuotta VAIN maastossa), ja huomasin tämän vasta kun aloin maastoilla koulun hevosilla. Mutta kun sieltä löytyi varmoja hevoskavereita alkuun niin maastossa käymisen ilo palasi, ja nyt minä taidan olla se rohkea joka lähtee virkeänpinkeälläkin hevosella maastoon asenteella "kyllä se kohta talttuu kun saa vähän latua". Ja ovat talttuneetkin.
VastaaPoistaTänä aamuna oli makea keli maastoilla!
Ihan mahtavaa että oot päässyt taas maastoilun makuun! Tänä aamuna oli kyllä tosiaan hienoa. Tosin pääsin selkään vasta puolelta päivin, mutta vielä paistoi aurinko ja sopiva pikku pakkanen. Parhautta!
PoistaLaulaminen todella on hyvä konsti kun sekä hevosella että ratsastajalla jännittää maastossa. Mummohevoseni oli nuorena aivan järkyttävä maastossa. (Ja tiettyinä aikoina vuodesta kotitallilla ei ollut oikein muuta paikkaa ratsastaa) se joko jumitti paikoillaan ja singahti siitä sitten lujaa taaksepäin (!) tai yritti kääntyä kotiinpäin ja lähti sitten lapasesta aika huolella vaikka olisi ollut millaiset jarrut suussa. Kaikki mahdollinen tiellä ja tien vieressä pelotti. Toki rutiini toi asiaan helpotusta mutta väittäisin että tärkein asia oli se, että huomasin olevani itse jäykkä kuin rautakanki ja pidettävän hengitystä kun näin jotain mistä oletin hevoseni sekoavaa sukkiinsa. Ja niin aloin laulamaan. Kun laulaa, ei pysty pidättämään hengitystään. Kun ei pidätä hengitystään ei ole kropastaankaan niin jäykkä. Pelottavan asian kohdalla katsoin täysin vastakkaiseen suuntaan ja lauloin, ja hevonen ei katsonut sitä aikaisemmin pelottavaa asiaa lainkaan. Edelleen laulan tai ainakin hyräilen melkein aina hevosia, ja muitakin eläimiä, käsitellessäni. Olen huomannut siitä olevan apua hermostuneita eläimiä käsitellessä, oletettavasti juuri siitä syystä etten huomaamattani pidätä hengitystäni ja jännity kauttaaltaan.
VastaaPoistaHah, mä laulan kanssa ihan taukoamatta! Lähinnä olen laulanut pelottaakseni hirvet ja peurat tiehensä (niitä on meidän metsissä ihan tolkuttoman paljon), mutta samalla se on rentouttanut kivasti. Nyt on hyvä aika laulaa joululauluja niin että metsä raikaa! :)
PoistaNykyisin olen melko varma maastoilija, mutta nämä kelit, mitkä nyt ovat tekee minustakin jännittyneen. Joka vuosi sama kokemus. Etenkin tänä vuonna kun on kylmää, maasta lähti viimeisetkin lumet, märkyys jäätynyt pintaan ja päällä sellainen utuinen pakkasen huurruttama, millin lumikerros. Ja liukasta on. Tällöin kun yritän saada mieleni hallintaan, katson pohjaa ja näen, hitsi kun on liukasta. Rauhallinen hevonenkin alkaa osoittamaan heräämisen merkkejä. Tämänkaltainen keli vie minunkin mielenhallinnalta voiton. Ja aika usein etenkin alamäkiin ja maanteillä talutan, vaikka huomaan, että kävellen olo on huterampi kun sitä joutuu sipsuttamaan. Hevosella on kuitenkin hokit alla ja pito parempi. Toinen on toki takapolviongelmaisen kanssa vähän helpotusta kun tulen alas liukkaalla.
VastaaPoistaVaikka olen melko rohkea, olen kuitenkin varovainen itsekin. Ja vahingosta viisastuneena en aja etenkään kärryillä hevosta tilaan, missä se kuumenee ja vauhtihalut lisääntyvät. Ratsastaen ei niin haittaa, tällöin jos tiedän, että pohja on hyvä, pitävä, hevonen saa mennä.
Ja senkin olen huomannut omani kohdalla, että vaikken itse aiheutakkaan säpsymistä, voi niitä tilanteita tulla eteen ja Tuikku säikkyy, ohitan tilanteen jämäkästi ja katse eteen ja sinne mennään. Mutta jos tilanne on tullut siitä, että olen ennakoiden miettinyt, että miten oma reakoi ja reakoikin, voi omassa tavassani tilanteen ohitus mutkistua. Koska mietin, onnistuuko ja tällöin epävarmuus on mukana, viesitittyy se myös hevoselle. Tosin kun tunnen omani ja olen itsekin sitkeä enkä anna periksi, niin ohi mennään, vaikka sitten mutkalla tai pöristen. Ja omalleni voi olla maastossa tummiin pukeutuva kävelijäkin ihan kauhea paikka etenkin jos on sauvat kädessä. Peruutteluksi se menee, mutta tällöin pohje taakse pidättämään peruutusta, jottei pääse ojaan vaan joutuu väistämään vastakkaiseen suuntaan. Parasta on kun tuntee hevosensa, tällöin osaa toimia ennakoiden ja toisaalta jos jokin jännittää itseäni, niin se laulaminen on kyllä hyvä keino rentouttaa omaa mieltä ja useinkin juttelen Tuikulle, kehun sitä paljon ja höpöttelen. Sekin auttaa.
Hienoa, että ole päässyt maastoilemaan onnettomuutesi jälkeen ja olet saanut varmuutta. Sen saaminen ei olekaan ihan itsestäänselvyys etenkin kun on loukannut itsensä pahasti hevosen kanssa. Vaatiikin aikaa.
Kieltämättä tuo liukas pohja välillä hiukan hirvittää. Mandy on onneksi todella varmajalkaisen oloinen. En ole oikeastaan koskaan ajatellut, että se menisi nurin. Olen itse mennyt kerran nurin Virossa maastovaelluksella, sen jälkeen oli pitkään kammo metsäpolkuja kohtaan, mutta nyt on koko juttu unohtunut jo.
PoistaTotta on, että talvella esimerkiksi laukkaaminen maastossa on hiukan jännempää. No, ehkä jos tulisi sopiva kerros pehmeää puuterilunta, niin se auttaisi asiaa. Mutta juuri tuo pieni kerros lunta jonka alla on jäätä, on aika paha. Pakko vaan luottaa hokkeihin ja hevoseen.
Mulla oikeestaan ainoa asia mikä maastossa jännittää on se, että kallioilla ja jyrkissä mäissä kiipeillessä pelottaa, pysyykö hevonen pystyssä. Kerran olen talvella kentällä mennyt nurin hevosen kanssa, mutta se pelko on sitten jotenkin siirtynyt maastoon.
VastaaPoistaMullakin onnettomuus tapahtui maneesissa, mutta kyllä maasto on kuitenkin jännempi paikka...
PoistaMä en Mandyn kanssa osaa pelätä kaatumisia kallioisellakaan kohdalla, kun se on niin ketterä. Mutta ainahan voi silti kompastua. Kiipeilyt ja epätasaiset maastot tekevät kyllä niin hyvää hevoselle, että tykkään silti niitä mennä. Melkein hauskinta on sellainen ryteikköratsastus, oikein kunnon puskailu :)
Hyviä vinkkejä! Itse olen käynyt ensin maastossa taluttaen, jos en ole ollut hevosesta varma. Mutta onneksi ei ole sattunut kohdalle kovin vaikeita maastoiltavia, joten en ole päätynyt jännittäjäksi.
VastaaPoistaRuusa on ollut ihan alusta asti tosi varma maastomopo, nytkin yhtenä päivänä lauma peuroja lähti kirmaamaan ihan läheltä eikä poni lähtenyt mihinkään, vaikka sen sydän hakkasi miljoonaa.
Ruusan emä oli myös tosi liikennevarma, mutta aika virakka. Sen kanssa oli pakko vaan antaa löysät ohjat ja vaikka lauleskella. Jos yhtään lähti ohjien kiristelylinjalle niin ponia sai sitten pidellä kaksin käsin.
Ihanaa, että Ruusa on niin varma! Peuralauma saa kyllä Mandyn ihan kierroksille! Mandy muistuttaa varmaan enemmän tuota Ruusan emää. Se on kyllä varma, jos itse on varma ja hallitsee hermonsa. Juurikin tuo ohjien kiristely saa sen valmiustilaan. Toisaalta ei se koskaan ole mihinkään lähtenyt, mutta ravi on...sanoisinko ilmavaa....kun sille päälle sattuu :D Mun täytyy vaan aina muistuttaa itseäni, että se on ollut nyt vuoden mulla, eikä kuitenkaan koskaan ole mitään tyhmää tehnyt, vaikka välillä tuntuukin hetkellisesti, että istun ruutitynnyrin tai oikeastaan heliumpallon päällä.
PoistaMinusta maastoilu on hevosen normaalia arkea. Vein nuoren hevoseni ensi kertaa maastoon ja yksin, kun olin ratsastanut sitä reilun kuukauden. Maastossa käydään kaksi kertaa viikossa. Meno siellä on rentoa ja lennokasta. Hevosen päälle tekee hyvää saada liikkua myös vapaamuotoisemmin. Kevätjuhlaliikkeissä on pysyttävä selässä, eikä sieltä muutenkaan laskeuduta missään tilanteessa. Tuli on ainoa elementti, jonka ohittamisesta on joskus jouduttu neuvottelemaan. Tuontihevosen suurimmat hämmästelyn aiheet ovat kertaalleen olleet luistelijat ja moottorikelkka. Kettuja ja peuroja ei ihmettele. Liikenteeseen tottuu liikenteen seassa ja onhan sitä liikennettä kisapaikoillakin. Luottamuksella mennään.
VastaaPoistaTutuilla maastolenkeillä hevonen oppii nopeasti kohdat, joissa saa painella täysillä ja missä on edettävä hillitymmin.
Maastoilun kuuluisi/olisi hyvä olla osa normaalia arkea. Vaan monella hevosella ei kuitenkaan ole, varsinkaan talvella ja liukkailla. Toi selästä poistuminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Itsekin olen mielummin selässä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, jos joku haluaa sieltä tulla pois, jos tilanne on oikeasti uhkaava.
PoistaHieno homma että teillä maastoilu sujuu ilman ongelmia!