lauantai 23. huhtikuuta 2016

Siirrytään ajassa viisi kuukautta taaksepäin - Ratsastuksen riemua

Julkaisen tämän vanhan kirjoituksen,  jonka ehdin kirjoittaa, ennen kuin tein päätöksen pitää bloggaustaukoa siihen saakka, jos ja kun Mandysta tulisi omani. Tässä tunnelmia, kun Mandy oli ollut meillä vajaan kuukauden.

Kirjoitettu 21.11.2015

Ensimmäinen kunnon valmennus Mandyllä, ensimmäinen kunnon valmennus onnettomuuden jälkeen.
Tätä olen odottanut! Niin ihana päästä taas pitkästä aikaa valmennukseen yhdessä ystäväni kanssa. Meillä on molemmilla uudet hevoset, joten sekin on jännää.

Vasen laukka on Mandylle helpompaa kuin oikea. Laukka pysyy hyvin tasapainossa, kun kokoaa hieman ja pyytää hitaampaa laukkaa, paketin pitää olla kasassa jo nostossa.

Yhden minivalmennuksen ehdin jo saada meidän omalta Maijalta, ja nyt tehtiin hommia tunnin verran tai ylikin. Mun vasen lonkka oli aika lujilla, mutta pysyi kuitenkin kasassa :D
Tässä vähän muistiinpanoja itselleni.

Alun keventelyjä.

Mandyllä on isot askeleet ja laajat liikkeet, lavat on hyvin irtonaiset ja takajalatkin kauhovat oikein kunnon askelia. Käynti on isoa ja matkaa voittavaa.
Haasteena onkin saada aikaisemmaksi pienempiä askelia. Ensin käynnissä. Vasta pikkuaskelista nostetaan ravi.
Ravissa tempo kasvaa helposti liian kovaksi. Mandy alkaa helposti takoa, jos vauhti on liian kova, ja takominen on heti merkki etupainosta ja liiasta vauhdista. Eli lyhennä askelta, lapoja ylös, pohje muistuttaa melko edessä, että knak knak, lavat ylös, sisäohjasta voi hiukan myös nostaa.


Pieniä askelia, paljon askelia, tämän pitää nyt soida korvissani koko ajan.


Laukan nosto oikealle on Mandylle vaikeata, se pitää valmistella tarpeeksi ja napauttaa sisäpohkeella kevyesti, ohjat voi pitää tuntumalla. 
Laukassa kasvaa myöskin vauhti helposti, hitaampaa, kootumpaa laukkaa, ettei mene etupainoiseksi.

Häntä liehuu koko ajan.

Suurin haaste on töksähtävät siirtymät. Vain ajatus siirtymästä, ja hevonen pysähtyy kuin seinään. Tosi hassua.  Mandy myös pysähtelee herkästi, jos vähänkään könötän etukenoon, horjahdan, korjaan jalustinta vauhdissa...Mandy vastaa kaikkeen pysähtymällä kysyvästi. Tavallaan se on kyllä hyvä, se on oikea turvahevonen! 
Luulen että vastaus näihin kaikkiin haasteisiin tulee omasta kropastani, joka onkin nyt ehdottomasti se suurin haaste. Lonkat oikein huutavat kireyttään aina ratsastuksen alussa ja ihan hirvittää pyytää hevoselta asioita, kun istun selässä kuin rautakanki.
Mutta eihän siihen auta muutakuin ratsastaa. Ja miten onnellinen olen, että saan sitä tehdä ja Mandyn kaltaisella aivan ihanalla hevosella. 

Takajalkoihin jo pikkuisen joustoa. Mandy on arabimaiseen tyyliin hiukan takakorkea ja siksi haasteena on saada se pyöristämään ristiselkäänsä. Tykkään tästä kuvasta, vaikka oma asento on jäykkä, Näkee hyvin, että mulla on vaikeuksia istua rennosti, mutta kaikki aikanaan.

Onnellinen.

Mandy on tähän mennessä osoittautunut olevansa hevonen, jossa on ihan kaikki, mitä hevoselta toivon. Se on eloisa, pirteä, mutta todella kiltti ja luotettava. Se on nöyrä ja työteliäs, mutta sillä on kuitenkin pilkettä silmissä.
Se on suloinen, kaunis ja persoonallinen. Kaiken kaikkiaan aivan ihana hevonen.

Lähdösä peruutukseen. Mandy peruuttaa hyvin, mutta hiukan liian vauhdilla, se melkein juoksee taaksepäin. saatiin kuitenkin muutamia rauhallisia hyviä pätkiä ja yksittäisiä askelia taakse.

Harjoittelimme myös pienen pieniä peruutusaskelia, rauhallisia. Mandy hätääntyy helposti, jos se ei ymmärrä vaatimuksia. Sen kanssa pitää olla rauhallinen ja selkeä, lempeä. Se ei tosiaankaan yritä mitään tyhmää, vaan aina parhaansa.

Mandy venyttää myös oikein hyvin eteen-alas. Vielä kun saisi nokkaa aavistuksen eteenpäin, niin olisi kyllä mui bueno!

Eteen ja alas. Mandy venyttää turpaa melkein hiekkaan asti, kun saa luvan.

19 kommenttia:

  1. kivoja kuvia ja kiva kuulla sinusta taas :-)

    VastaaPoista
  2. Ihana valmennuspostaus, ja hienoja kuvia! :) Tosi kivan oloinen tamma!

    VastaaPoista
  3. Kiva kun blogisi jatkuu taas!

    Aivan ihana, kaunis, suloinen, upea hevonen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Mandy melkein punastuu. On se kyl söpö!

      Poista
  4. Voi, ihanaa, kun olet täällä taas! Ja hienolta meno näyttää. Riemulla odotan lisää tekstiä. :) Tämä taitaa olla ainoa blogi, joka on jäänyt niin tiukasti mieleen, että usein olet ollut mielessä, vaikkei oikeasti tunnetakaan.

    Oikein hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! Sehän tähän kirjoittamiseen motivoi, ihan oikeesti, kun saa tällaisia mukavia kommentteja.
      Toivon hurjasti, että säki pääset tallille tarpeeksi usein, kun kortittomana se on aika hankalaa. Muistan niin hyvin, kun itsellä oli sama homma, oli se niin saakelin ärsyttävää olla toisten armoilla. Hyviä vointeja sulle!

      Poista
  5. Pakko oli tulla huikkaamaan hei! Ilahduin suunnattomasti, kun toista blogia lukiessani näin blogisi nousseen sivupalkissa ylös. Kiva lukea kuulumisia ja aivan ihana uusi hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, kiva kuulla että ilahduit! Ihana heppa Mandy on kyllä, hauska pikku tamma.

      Poista
  6. Moikka, kiva kun olet alkanut taas kirjoittamaan! Tuli mieleen, että pelkäisiköhän Mandy ihmisen tippumista kerta se kovin herkästi pysähtyy jos selässä horjahtaa? Tallilla jossa käyn oli yksi hevonen, joka oli oppinut pelkäämään ihmisen tippumista niin paljon että saattoi täydestä vauhdistakin pysähtyä jos sattui asento muuttumaan. Sitähän ei voinut enää käyttää asiakastyössä.

    Omia pohdiskeluja vain, eikä tosiaan ole mitään ratkaisuja tarjota. Siinä mielessä tosiaan hyvä ettei ainakaan pakoreaktio ole se voimakkaampi. Olen vain ymmärtänyt että jos hevonen pelkää on sen vaikeampi oppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, ihan siitä syystä, että siltä ei varmaan ole juurikaan pudottu (ehkä ei koskaan). Mutta toiset hevoset vaan ovat herkempiä istunnalle. Aluksi en pystynyt avaamaan lonkkiani kunnolla (johtuen siitä, että lonkassani ja reidessäni on iso kasa titaania) ja Mandy liikkui siksi töksähdellen, kun ihmetteli etukenoani. Nyt kun olen taas pystynyt istumaan paremmin, on tuo ongelma väistynyt. Edelleen jarrut kyllä toimivat todella hyvin :D

      Poista
  7. Okei, tuli vaan mieleen että tämmöinenkin saattaisi olla taustalla. Toiset ovat tosiaan herkempiä istunnalle ja sille mitä siellä satulassa puuhataan :D

    VastaaPoista
  8. Kävin ihan sattumalta vilkaisemassa, olisitko ehkä kirjoittanut (niin kuin useita kertoja aiemminkin) ja yllätys oli melkoinen kun olitkin kirjoitellut jo useamman postauksen verran! Ihan mahtavaa saada suosikkiblogi takaisin :) Aurinkoisia päiviä teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että on suosikkiblogi! Ihanaa kevättä sulle myös!

      Poista