maanantai 5. lokakuuta 2015

Terveen kirjoissa, yes!

Pakkohan tätä on hehkuttaa. Tämän aamuinen röntgenkuvaus lonkastani kertoi, että se on nyt täysin luutunut! Jippii!

Murtumakohtaa ei edes näkynyt enää. Olin toki toivonut, että parantuminen on edistynyt, mutta erilaiset säryt saivat vähän epäilemään, että onko siellä vieläkin jotain vialla. Mutta onneksi kaikki oli paremmin kuin hyvin ja sain ns. terveen paperit.
Työtkin aloitin viime viikolla. Pitkä istuminen ottaa voimille, mutta yritän pitää itseni usein pienessä liikkeessä.

Hevosen selässä olen käynyt nyt yhteensä kuusi kertaa. Ravia olen mennyt hiukan ja jopa ottanut pienen laukkapätkän issikkakaverini kanssa! Ainakaan tähän mennessä ei ole pelottanut tai sattunut.
Nyt tekisi tietysti mieli päästä jo ratsastamaan vähän enemmänkin. Edelleen oli kuitenkin määräyksenä, että pudota ei saisi, Luun vahvistuminen täysin ennalleen kestää jopa vuoden päivät.

*******

Tämä blogin tulevaisuus on kuitenkin nyt kysymysmerkki. Mietin kovasti, haluanko kirjoittaa avoimesti taikka edes vähemmän avoimesti asioistani vai en. Jollain tavalla tunnen nyt itseni erityisen haavoittuvaiseksi, kun pikkuisen vammaisena (sellainen kuitenkin edelleen olen, sillä lihakset ja jänteet kaipaavat vielä kovasti voimistamista ja kroppa on toispuoleinen) alan uudestaa ratsastamaan ja hankin ehkä hevosenkin.

Toisaalta asioita on mukava jakaa, mutta toisaalta siinä asettaa helposti itsensä myös yleisen arvostelun kohteeksi. Tavallaan naurattaa, ja pitäisi kai olla otettu, että tällaisen vanhan kääkän tekemiset kiinnostavat sen verran, että niitä jaksetaan htnetissäkin ruotia. Välillä nimittäin huomaan, että blogissani on yhtäkkiä käynyt satoja vierailijoita, silloin jäljet johtavat yleensä sylttytehtaalle jota hötönetiksin kutsutaan.

Jään miettimään asiaa, enkä tee mitään päätöksiä. Kirjoitan sitten, jos siltä tuntuu. Siihen asti, hyvää syksyn jatkoa teille kaikille ihanille lukijoille!




29 kommenttia:

  1. Hei! Mukava kuulla että luutuminen on edennyt noin hienosti. Hienoa olisi lukea jatkossakin kuulumisia.

    VastaaPoista
  2. Mahtavia uutisia! Ja toivon että jatkat kirjoittamista, vaikka surken heikosti tulee kommentoitua vaikka mielellään tekstejä lukee! Lupaan ryhdistäytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan siis korostaa, että blogiin olen saanut lähes 100 prossaa kivoja kommentteja (ja saa niitä kriittisempiäkin laittaa). Ja kommentteja muutenkin tullut aika mukavan paljon. Eli en sen takia ajattele bloggauksen lopettamista. Välillä vain tuntuu siltä, että blogeilla on alku ja loppu jossain luonnollisessa kohdassa. En ole ihan varma, onko se tämän blogin osalta nyt tässä. Katsotaan.

      Poista
    2. Juu eikä siis kun tarkoitin tällä ihan omaa kommentoimista, kun olen ollut täysin hiljaisena taustalukijana! että vaikka minusta ei ole ollut keskusteluihin mukaan niin silti pidän sinun teksteistä ja niitä mielelläni lukisin edelleen. Seran menetyksen kanssa sai myös uutta näkökantaa ja vertaistukea lukemalla uudestaan aikaisempia kirjoituksiasi, kiitos niistä :)

      Poista
  3. Älä nyt vaan sinkase mitään hevosta ostamaan, vaan suuntaa ratsastuskouluun hakemaan varmuutta erilaisten hevosten kanssa.
    Turvallisin ja riskittömin vaihtoehto.
    Hyvää syksynjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vahvasti eri mieltä.
      Itsekin ajattelin noin ensin. Sitten mietin alueen ratsastuskouluja, ja että haluaisinko niillä hevosilla ratsastaa nyt. Vastaus on ei. Monissa ratsastuskouluissa on huonosti koulutettuja, töksähtävästi liikkuvia hevosia, huonoja satuloita, tunneilla sinkoillaan sinne tänne, kun hevosia ei vielä hallita kunnolla Välttämättä ei saa alleen juuri sitä hevosta minkä haluaa, eikä voi edetä omaan tahtiin.Eikä ratsastuskoussa harrastaminen oikein muutenkaan vastaa sitä, mitä tältä harrastukselta haluan.
      Haluan hevosen, joka on minulle sopiva, pieni, pehmeäliikkeinen, turvallinen, haluan ratsastaa aina samalla hevosella, jonka tunnen, sekin tuo turvallisuutta. Tyttäreni on luvannut auttaa ja olla tukena, ratsastaa aluksi enemmän. Tärkeintä ja vaikeinta on löytää juuri sopivan tyyppinen hevonen. Mutta eiköhän se jossain vaiheessa tule vastaan, ei ole kiirettä :)

      Poista
    2. Olen kanssasi ehdottomasti samaa mieltä ! Oma hevonen jonka yhteisen sävelen löydyttyä tiedät ja tunnet !!!

      Poista
    3. Niinpä, kyllä se että hevosen tuntee on melkoisen iso osa sitä turvallisuutta. Lisäksi voi hankkia satulan, joka armahtaa lonkkia ja voi mennä ihan omaan tahtiinsa aluksi. Mulle riittäisi aika pitkään sekin, että ratsastaisin vain hetken ja tytär hoitaisi pääasiallisen liikutuksen. Siinä sitten pikkuhiljaa totuttaisiin toisiimme.

      Poista
  4. Hienoja uutisia! Mielellään kuulisin kuulumisia jatkossakin. Epämääräiset kommentit voi jättää ihan omaan arvoonsa...
    Joka tapauksessa aurinkoista syksynjatkoa :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut paranemisesta. Hienostihan on edistynyt luutuminen. Ja oman hevosen kannalla olen minäkin. Kyllä niitä varmojakin heppoja löytyy, jotka ovat kuin ihmisen mieli. Niin on omanikin, vuosi takaperin ei olisi uskonut, mutta nykyisin puksuttaa niin varmasti eteenpäin, ei sinkoile, no välillä säikähtäessään voidaan pienet spurtit ottaa. Mutta eilenkin oli uusi ratsastaja selässä ja niin mukavasti menivät, viereisessä tarhassa nuoret ottivat laukkaskabaa sen, minkä kavioistaan irti saivat ja omani mennä puksutti sen, mitä ratsastaja pyysi eikä minkäänlaista reakointia toisten riehumisesta. Tosin voihan olla, että nyt sisäruokintakauden alkaessa sitä virtaa tuleekin enemmän, mutta sen näkee sitten. Mutta kyllä näitä löytyy ja niitä hyväliikkeisiäkin. Omani nyt ei tähän kastiin kuulu, mutta muutoin on kuin ihmisen mieli ja olen niin täysin oman heppani kavioiden kietoma.

    Suosittelen. Siellä se odottaa sinun oma kiva heppa. :D Ja kun ei vaadi alkuun suuria itseltä, niin hiljaa hyvä tulee.

    Ja mitä tulee blogin lopettamiseen, ainakin omalla kohdalla olen huomannut kun pitää blogia itselle niin kirjoitan aktiivisesti edelleenkin, pidän ihan samanlaisena kuin se oli julkisestikin, mutta nyt ei tarvitse olla niin tarkka kielioppivirheistä, kirjoitusvirheistä eikä mistään muistakaan virheistä. Voi kirjoittaa siten kuin huvittaa ilman sensuuria ja siltikin olisi ihan julkaisukelpoista, ei mitenkään suurta muutosta, mutta ehkäpä enemmän on tullut kirjoitettua omista tuntemuksista yksilöidymmin, miten ratsastus on mennyt tai miksi jokin harmitti tms.

    Mielellään näitä muiden blogeja lukee, tosin paljon olen vähentänyt ja seuraaminen on jäänyt muutaman blogin varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti löytyy niitä luotettaviakin hevosia. Mulla alkaa olla vaan se kriteerilista niin pitkä, etten taida koskaan löytää sopivaa :) Vaikeinta onkin se kun ei voi tietää etukäteen, millainen hevonen on, eli arpapelia loppuviimeksi aina. Mutta kyllä mun mielestä oma hevonen on tosiaan tavallaan mun pääkopalle sopivampi vaihtoehto juuri nyt, ja muutenkin. En halua jännittää aina uusia hevosia, enkä pysty ratsastamaan isoilla, leveillä, isoliikkeisillä hevosilla nyt. Joku kiltti ratsuponikin olisi kiva, sellainen hevosmainen yksilö.
      Sun blogia luin kyllä mielelläni, mutta mukava kun voi seurata teidän tekemisiä facebookista!

      Poista
  6. Mahtavaa, että toipuminen on noin hyvässä vauhdissa. Tsemppiä jatkoon!

    Positiiviset uutiset piristävät omaakin mieltä, vaikkei itselle ole tapahtunutkaan ja vaikken sinua "tunne" kuin blogisi kautta. Blogiasi on ollut mukava seurata ja seuraan mielelläni jatkossakin, jos siihen lopputulemaan päädyt.

    Mukavia hevoshetkiä ja onnea matkaan hevosen etsimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihana kuulla että mun hyvät uutiset piristävät muitakin!
      Saattaa olla että haluan jatkossakin kertoilla asioista, mutta katsotaan kuinka käy.

      Poista
  7. Onnea paranemisesta! Tämä blogi on yksi mukavimpia seurata, joten toivon kovasti että jaksat vielä kirjoitella. Olisi ihanaa kuulla minkälaiseen ratsuun päädytte. Tsemppiä uuden oman hevosystävän etsintään!
    Ja olen ihan samaa mieltä kanssasi tuosta ratsastuskoulu-asiasta. Oman hevosen kanssa voi päättää itse asioista. Toisaalta miinuspuolena omassa on taas se, että epävarmuus muiden hevosten kokeiluun voi kasvaa hurjasti. Näin on käynyt ainakin itselleni vaikka omassa tippumisessani ei tapahtunut mitään läheskään noin vakavaa kuin Sinulle, vaan selvisin parin viikon niskojen parantelulla!
    Kontrollin menetyksen tunne kuitenkin jäi mielen päälle kummittelemaan. Onneksi oma valmentajani on luvannut pitää jossain vaiheessa jonkun tunnin lainaratsulla. Hassua ajatella että se oma vauvahevonen 4-v on se turvallisimman tuntuinen ratsu, mutta oma on aina oma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet tykännyt seurata tätä blogia. Se, että tintee hevosen, lisää kyllä sitä,turvallisuuden tunneta hurjasti. Mulla on nyt myös fyysisiä rajoitteita, ainakin jonkin aikaa, eli ihan mikä tahansa hevonen ei muutenkaan kävisi. Ja mulle tää harrastus on niin paljon muutakin, kuin ratsastusta. Se on hevosesta huolehtimista, sen tarpeiden tunnistamista, yhteistä tekemistä...ei sellaiseen pääse ratsastuskoulussa.

      Poista
  8. Tismalleen samat onnettomuuden jälkimaininkejen fiilikset liittyen blogiin kirjoittamiseen. Toivun itse siis ratsastusonnettomuudessa huhtikuussa saamastani aivovammasta (töihin aikaisintaan tammikuussa 2016) ja välillä tulee sellainen olo, että haluanko mä todella asettaa itseni tämän valintojeni arvostelun kohteeksi. Kun sitä tosiaan on muutenkin vähän "herkillä". Täytyy miettiä ja punnita millaisia fiiliksiä tämä kirjoittaminen jatkossa herättää.

    Tsemppiä sulle toipumiseen ja heppailuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kävin lukemassa blogiasi ja jäinkin pitkäksi aikaa lukemaan. Kylläpä sulle on tapahtunut kurja juttu! Mä tiedän niin hyvin nuo turhautumisen tunteet, muut ovat jopa kateellisia sairaslomasta ja kuitenkin ainut mitä itse toivoisi on se, että tulisi taas kuntoon. Jatkuva väsymys masentaa. Ja juurikin tuo ettei jaksa olla se vammainen uusi omaitse, on niin tuttu tunne.
      Tsemppiä sulle hurjasti, toivottavasti alkais pikku hiljaa helpottamaan. Migreeni-ihmisenä tiedän kuinka kamalaa pelkästään sekin on. Mulla on ollut nyt sairasloman aikana todella vähän migreeniä, mutta ekan kerran se iski ekalla työviikolla....

      Poista
  9. Kiva kuulla. Tuon mukavan hevosen loytaminen vaan on niin vaikeaa...nimimerkilla kokemusta on. Mutta toivotaan, etta sellainen loytyy. Jatka vaan kirjoittamista ja tsemppia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, kun pitäisi vielä olla kohtuullisen tervekin. Ei oo helppoa. Kiitoksia!

      Poista
  10. Hieno juttu murtuman luutuminen!
    Mutta paljon on tapahtunut sen jälkeen kun aloitit tämän blogin, ja ymmärrän hyvin että mietityttää mitä jatkossa.
    Itselläni on hiukan samanlainen tilanne, vaikka muutokseen olikin enemmän aikaa valmistautua. Mutta oman hevosen lähdön jälkeen en ole vielä löytänyt luontevaa jatkumoa tälle harrastukselle, eikä ratsastuskoulu kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastuskouluun on tosi vaikea sopeutua sen jälkeen kun on hevosen omistanut. Mutta älä jätä harrastusta kokonaan, aktiivisesti kun etsii niin löytyy varmaan se oma tyyli harrastaa!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kiitos tsempeistä! Hoito- tai vuokrahevonen olikin aluksi mielessä, mutta oman hevosen lähtö otti niin koville, etten vielä pysty sen tilalle ajattelemaan mitään tiettyä toista. On tässä hevosteluun liittyvä kurssittelu sentään aloitettu ;-) joten olen kyllä valmis nappaamaan ne mahdollisuudet, joita vastaan ehkä tulee...
      Uskon, että sinä löydät vielä sopivan hevosen, ja olisi kiva nähdä/kuulla mihin päädyt :-)

      Poista
  11. Mahtavia uutisia! Laitoin sinulle Liebsteriä: http://lahtoruutuun.blogspot.fi/2015/10/liebster-osa-1.html

    VastaaPoista
  12. Voi kuno nihanaa lukea että sait ne terveen paperit. olet heppaillutkin jo. Tulin taas pitkästä aikaa lukemaan blogiasi. Taas piti nyökytellä monessa kohdassa kun pohdit kroppasi jäykkyyttä, hyvää fyssaria, liikkumista / liikkumattomuutta. Ollaan molemmat käyty läi niin samoja asioita. Minä olen ollut nyt töissä jo reilun kuukauden ja lopetankin tämän viikon jälkeen talveksi taas nuo puutarhahommat. huomasin lauantaina juuri sen asian kun oli puoleen vuoteen korkeakantaisemmat jälkineet jokusen tunnin jalassa että seuraavana päivänä nilkka tuntui taas aika oudolta ja jäykältäkin kun löytyi taas uusia lihaksia joita tarvittiin kävelyssä niillä koroilla. Kaikki on tehtävä alusta lähtien. Minä vaan en ole vielä mennyt heppani selkään. Ihan kohta kyllä kun saan arkeni hiukan rauhoittumaan tuolta fyysiseltä työltä joka vie aikalailla mehut kun ei tosiaan ole vieläkään siinä kunnossa mitä oli ennen tapaturmaa. Kovasti sinulle tsemppiä ja mukavaa syksyn jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan saman huomannut noitten korkkarien suhteen. Mä on lyhyt ja tykkään siksi käyttää töissä kenkiä, joissa on edes hiukan korkoa. Ihan maltilliset kiilakorotkin saa mun lonkat huutamaan hoosiannaa. Töissä on kamala istua ja nousenkin jatkuvasti seisomaan, istun satulatuolissa, human toolilla, tasapainoilen sellaisen jumppaplätkyn päällä, kävelen portaita ees taas. Hankala keskittyä itse työntekoon, kun täytyy pitää itsensä liikkeessä. Viikonloppuisin kun olen ratsastanut, käynyt koiran kanssa ulkona ja puuhaillut, voin ihan hyvin, mutta työpäivän jälkeen olen jäykkä ja kipeä. Onneksi mulla on suurin osa kesälomasta vielä käyttämättä, ja pystyn pitämään lomapäiviä siellä täällä, auttaa asiaa.
      Hyviä vointeja sulle ja onnea hevosen selkään paluuseen!

      Poista