Onnellinen

Vihdoin tuntuu siltä, että elämä alkaa normalisoitua. Olen ollut töissä muutaman viikon ja henkisesti palannut ns. terveiden pariin, vaikka jalka särkeekin edelleen silloin tällöin ja jäykistyy tosi nopeasti, jos jään vain istumaan.

Töihin meno teki hyvää päänupilleni, niin mukavaa kuin onkin olla koko ajan vapaalla, tulee siinä lötkö ja saamaton olo pitkän päälle.

Babe sä oot vaan niin ihanaa-aaa

Mutta ennen kaikkea, olen päässyt ratsastamaan jo muutaman kerran ihan "kunnolla" ja jalka on kestänyt melko hyvin. Olen niin onnellinen!

Jeiii, tässä mä vaan keventelen.

Olen käynyt muutamia kertoja ratsastamassa Simpalla. Fysioterapeutti sanoi viimeksi, nyt nyt voi jo ruveta kokeilemaan rajoja ja sitä, mitä jalka kestää. Minähän tulkitsin sen tietysti ratsastamiseen liittyväksi. Lauantaina ratsastin sitten Simpalla jo 45 minuuttia, ravasin, keventelin, menin harjoitusravia, väistöjä ja lopuksi ihan kunnolla laukkaakin molempiin suuntiin. Kevyttä laukkaa ja sitten kokeilin istua alaskin. Olin ihan liekeissä, ratsastus on vaan niin mahtavaa!

Suloinen Simppa

Olin kentällä vielä ihan yksin (kuvat ovat edeltävältä kerralta jolloin Fridakin oli mukana) ja menin selkäänkin yksin. Sekin oli jonkinlainen saavutus, sillä tähän saakka olen halunnut että joku on paikalla kun menen selkään (vasemman eli kipeän jalan nostaminen jalustimeen on aika työlästä ja hirvittää jos satula keikkaisi tai hevonen ottaisi ritolat juuri siinä tilanteessa). Simppa oli kuitenkin niin superkiltisti ja pääsin selkään hyvin, kun laitoin sen seisomaan ojaan ja menin selkään pikku pallilta. Vasen jalka nousee aika huonosti vielä, joten onneksi ei ollut Simppaa isompi hevonen.

Simppa sointuu sänkipellon väriin.

Parasta kaikessa on se, ettei ole yhtään pelottanut. Se on oikeastaan hyvin hämmästyttävää. Varmasti niitä pelon hetkiäkin vielä tulee, mutta toistaiseksi olen tuntenut oloni turvalliseksi ja luottavaiseksi.

Ratsastus kauniina, aurinkoisena syyspäivänä raikkaassa ulkoilmassa oli niin mahtavaa. Olen kiitollinen joka sekunnista ja niin onnellinen, että haluaisin vain joka hetki halata hevosta. Samalla ihmettelen, miten olen joskus voinut ratsastaa hampaat irveessä suorittaen. Nyt haluan nauttia, eikä sillä ole niin väliä, kuinka hienolta tai huonolta näyttää, pääasia on tunne. 

Just love it!

Tuntuu kuin koko hommaan olisi tullut ihan uusi fiilis. Ehkä putoan tältä vaaleanpunaiselta höttöpilveltä pikapuoliin, mutta nyt nautin ja leijun pilvelläni.

Kiitos Paulalle heppalainasta, Simppa on niin ihku!