Kuivunut lasagne ja roikkuva räkä

Tämä oma kuntoutumiseni on herättänyt monia ajatuksia, joista on varmasi hyötyä myös hevosten kanssa. Ne kun tuppaavat tarvitsemaan eri pituisia kuntoutukisa ihan alvariinsa.

Mulla oli onnea löytää mahtava fysioterapeutti. Vakuutus maksaa kymmenen käyntiä yksityisellä fyssarilla ja useiden ihmisten toisistaan tietämättä mulle suosittelema fysioterapautti on kyllä osoittautunut maineensa veroiseksi. Joskin melko topakaksi.

"Rouva hyvä, kyllä kai se sattuu, kun lihakset ovat kuin roikkuva räkä"

"Ei tuossa pakarassa taida olla ketään kotona, kun makuultasi meinaat kompastua" (harjoittelin pakaralihasliikkeitä makuultani).

" Voiii, voiiii (säälivän kyynisellä äänellä), ihanko sitä nyt jeesusta huudetaan apuun, no ehkä hän tulee sut pelastamaan" (huuliltani pääsi tahaton tsiisus).

Ratsastuskerta numro 2. Alusta tämäkin on aloitettava, mutta ei haittaa. Oli nin hauskaa, etten olisi malttanut lopettaa. Pikkuinen kiva heppa!

En voi kun nauraa. Ja tehdä. Tai itkeä ja tehdä.

Parasta tässä fyssarissa on se, miten hän on selittänyt mulle siitä, miten ihminen kuntoutuu. Kun esimerkiksi yksi raaja on ollut pitkään hyvin pienellä käytöllä, kuivuu se tavallaan rusinaksi. Kaikki pehmytkudokset, ligamentit ja kalvot ovat ryppyisiä ja kuivia. Niiden välissä ei ole liukastavia nesteitä, jotka lähtevät liikkeelle vasta liikunnan myötä. Kroppa on kuin kuivunut lasagne. Lisäksi surkastuneet lihakset  (ne roikkuvat räät) eivät kannattele niveliä tai vaimenna tärähdyksiä. Ihmekös sattuu.

Olenkin monasti miettinyt sitä, miltä hevosista tuntuu, kun ne vaikkapa pitkän seisomisen, saatika koppilevon, jälkeen otetaan taas käyttöön. Hevoset kun on ihmistäkin enemmän luotu liikkumaan. Miltä niistä mahtaa tuntua, kuinka paljon niihin sattuu, kun lihakset ovat aivan surkastuneet? 

Säälittäviä lenkkejä, ja hitaita, mutta tästä se lähtee!

Fyssari selitti mulle, että vaikka kuinka pelkäisin sitä, että murtumakohta ei ole täysin parantunut, ei mulla ole vaihtoehtoja. Kroppa on pakko laittaa liikeelle, oli mikä oli. Odottamalla tilanne ei parane, vaan huononee. Todella pitkä liikkumattomuus voi aiheuttaa jopa peruuttamattomia fysiologisia muutoksia.

Jotenkin tuleekin mieleen, että ovatko hevosten pitkät seisottamiset järkeviä? Kannattaisiko niitäkin koko ajan vähintään kävelyttää? Levossa ehkä yksi kohta paranee, mutta kymenen muuta huononee.

Olen myös huomannut, miten paljon pohjilla ja kengillä on merkitystä -- itselleni! Kunnon lenkkarit ja kimmoisa metsäpolku, aaah, voisi kävellä vaikka kuinka paljon. Asvaltti ja ohutpohjaiset avokkaat, auts, ei tule mitään.

Voisin vaikka ruveta fitnessfriikiksi :)

Olen myös aika hämmästynyt siitä, kuinka paljon tässä on oikeasti tehtävä töitä, jotta parantuisi. Keppejä ei suinkaan voi heittää pois ja alkaa kävelemään. Olen käytännössä opetellut kävelyn uusiksi. Ja vielä on opettelemista.

Olen jumpannut paljon, käynyt joka päivä sauvojen kanssa kävelyllä matkaa vähitellen pidentäen. Se tunne, kun vihdoin saa väsyttää itsensä fyysisesti ja tulee pieni hiki pintaan on ihana! Olen sitä kaivannut niin paljon!

Fyssarin mukaan ratsastus on myös hyvää lonkkajumppaa, kunhan en putoa. Ei lonkka enää ihan helposti rikki mene, mutta mitään rysähdyksiä ei saa tulla.

Viime viikolla olinkin uudestaan islanninhepan selässä, ja huomenna menen kolmannen kerran.

Sairauslomakin päättyi, nyt vietän pari viikkoa kesälomaa ja menen sitten töihin. Toivottavasti jää vielä aikaa kuntoiluun.

Ylös tuolilta pitäisi nousta kerran tunnissa hiukan jumppaamaan, jotten jäykisty.